kusenväriset ja kummalliset

aamulla mä sitasen tukan nutturalle.
ja vetäsen verkkarit ja kumpparit jalkaan.

meen yhdellä bussilla töihin, ei tarvi keskustassa esittää kaunista työmatkalla.
luen bussin takapenkissä.

kun mä jään bussista pois, näen semmosen peruskauniin naisen.
harmaa takki, valkonen huivi, mustat housut. kengissä korkoa.

katon omia mukavan lämpimiä kumisaappaitani ja huokaan.
joo, samat sävyt, eri tyyli.

sitmä.
laitan ripsaria työpaikan vessassa.
"sulla on ihmeen kauniit silmät." mummot sanoo. niin ne aina sanoo. ne luulee että ripsetkin on silmiin liimatut.
"omat ne on." isiltä peritty.

ja kauniit silmät. kauniit ja kummalliset.
"kusenväriset silmät." sanoi kaveri yläasteella.
"kummallista."
on se.

pirkko meni töihin kamoissaan. lotalta on sydän rikki.
kaikilla ei joulu mennyt kauniisti.
sydäntä taas vähän vihloo.

"mun kakat [rakas] mamma."  sanoo mun poika.
tuoksuu pienelle lapselle.
kietoo pulleat kädet mun kaulaan.
painautuu rintaa vasten.
tuntuu että tukehdun sen tukkaan. ja siihen tunteeseen.

on se.
tunnetta täynnä.
yks arkipäivä.