kusruisku

azorilaisen katupojan kanssa menee hyvin.
himpputovi meni siihen että se alkoi juomaan kupista, vaikka oletan että on se vettä aiemminkin saanut. kinkunpaloja joutui alkuun vesikupin pohjaan laittamaan että se kiinnostuis.

melkein koputtaisin puuta, ennenkun kerron sisäsiisteydestä. sekin meinaan skulaa. pari pissaa on vaan tullut sisälle + tietty asiaankuuluvat intopissa. me suhtaudutaan täällä siihen niinkun koiravauvaan. talon tavoille opitaan tässä rauhoissa about seuraavan 6kk aikana. (sit meillä on taas parkettilattiat eikä sisätiloihin lorotus ole soveliasta.)

churro on tosi arka edelleen, mutta ottaa meihin "omiinsa" reippaasti kontaktia. se hakeutuu itse seuroihin ja tulee kohti hauskan näkösesti maata viistäen ja etutassua ojennellen. (tosin eihän se varsinaisesti hauskaa ole, koska alistumiseleitähän nuo ovat.) mutta läheisyys on alkanut kelvata sille siinä missä muillekin karvasankareille täälä. riemukilarit azorien pojalle aiheuttaa ruoka-aika. silloin tuo tassunanto ja kumartelu saa lisäkseen huvittavia sekoilupomppuja. sapuskat se ahmii kun ei koskaan olis ruokaa nähnytkään. luonnollisesti.

meille sanottiin ettei katukoirat juurikaan opi leikkimään, koska ne eivät siihen ole oppineet. tuo jo loppuviikosta antoi koirapyyhkeelle kyytiä keittiössä. mä edelleen vakaasti uskon että kyllä siitä "koira" vielä tulee.

murun vanhin koira on hieman erakkoluonne, ja sopeutumishäiriöinen. se on ainoa asia joka mein koirauusperheen tielle voi astua. "keskimmäiset" koiruudet on suhtautuneet suvaitsevaisesti uuteen tulokkaaseen. pikkunen omaan tahtiin on niitä nuuskinut, ja pojat on antaneet sille tilaa olla omissa rauhoissaan. (jopa tuo mun hölmöhkö spanieli, mikä on yllättänyt mut. miten se osaakaan suhtautua tähän "asian vaatimalla vakavuudella".) erakko on selvästi mustis, mutta sille annetaan sitten vähän ylkkärihuomiota sen niin halutessa.

ulkona churro kävelee aivan jalan vieressä. tekee asiansa kun niiden aika on, ja palaa takaisin kintunjuureen. ongelmia on aiheuttanut kova myrskytuuli ja sade, joihin se selvästi ei ole tottunut. isommat kun viipottais satasta hajujen perässä, on ne kummissaan kun emäntä 10m välein kyykistyy kannustamaan ujostelevaa ulkomaiden elävää tuiskussa eteenpäin.

lapset on ihan rakastuneita pikkukoiraan. koira on lasten kanssa rauhallinen, enemmänkin lapsia on tässä saanut toppuutella ja opettaa kohtaamaan ja hellimään pieniluista arkaa eläintä uudella tavalla.(anna haistaa rauhassa, silitä varovasti täältä. älä kilju. älä kävele sen perässä.)

tuossa koirassa on aimo annos portugalinpodengoa, josta rotukuvauksessa sanotaan näin:

Portugalinpodengo on iloinen, valpas, eloisa ja ystävällinen, mutta myös peloton ja erittäin toimelias ja aktiivinen koira. Siitä on todella helppo pitää, mm. sen tomeruuden vuoksi, vaikka sen herkkähaukkuisuus saattaa koitua joskus ongelmaksikin asti. Portugalinpodengo saattaa alkuperästään ja alkukantaisuudestaan johtuen olla toisinaan hieman varautunut kohdatessaan uusia tilanteita ja asioita. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, sitä portugalinpodengo ei missään nimessä saa olla.  että juu. eipä paljoa hauku, eikä ole tomera, eikä peloton. varautunut se on kyllä, ja hyvin arka. 

Portugalinpodengo todella kiintyy omistajaansa ja on yleensä ystävällinen myös lapsille ja toisille koirille edellyttäen, että on saanut niihin jo pennusta asti tutustua. Se vaatii liikuntaa ja huomiota ja pitää leikkimisestä. Se siis sopii monenlaiseen harrastamiseen ja on aktiiviselle ihmiselle hyvä valinta.  leikkimisestä? - no katsellaan. aktiivinen? - no katsellaanpa sitäkin. *hym* 


p.s. pääni on ehkä hiukan pehmennyt tän "koirat on mulle vaan koiria -asian kanssa... a) teen koiralle takkia. ei tuo meinaan pärjää ulkona ilman. (ihmisethän jotka pitää vaatteita koirillaan on ihan tosibimboja, eiks nii?) b) musta oli ehkä todella liikuttavaa huomata että "keskimmäisillä" koirilla on toisiaan kohtaan tunteita joita en ole edes tajunnut olemassa olevankaan. oli meinaan niin intensiivistä tutkiminen ja nojailu ton mein loman aiheuttaman eron jälkeen. hiis <3


toi otsikko viittaa churron tapaan lorauttaa kusta hieman joka kerta kun sitä ottaa syliin. *wirn* ihanata!


jos jollakulla koiraihmisellä, tai maalaisjärkisellä ihmisellä on jotaki hekumallisen hyviä vinkkejä tähän totutteluaikaan ja yleisesti pikkukoira-arkeen (meillähän vaan on aina ollut näitä isoja), niin mieluusti vastaaotetaan.