pikkuapina pesukoneessa.
ruttu tunkee itsensä kuivausrumpuun. "ei hätää, pääsen täältä jalat edellä ulos."
kuusi kirpeää pakkaslenkkiä karvakorvien kanssa.
koristellut piparit ja ruma piparkakkutalo.
kipsikädellä pesty koti.
uudet saappaat.
hakkaan päätä itseni kokoiseen tiilimuuriin. ei mene läpi. pinnasta ei saa otetta.
itken taas. ja vähän uudestaan kohta.väsyttää, huolestuttaa, ahdistaa.
sydäntä viiltää niin että tuntuu että kohta kuolen.
en jaksa enkä pysty enää. mutta pakko on. ja halu.
maanantai 13. joulukuuta 2010
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
muuta ajateltavaa
edellisen postauksen kommenttilootan innostamana siirryn nyt aiheeseen "ne häät".
joo. kun tässä yrittää pitää parisuhteen kasassa täysin oppositiossa olevan, umpiväsyneen puolisonsa kanssa, ei juuri hää-suunnitelmat päässä etualalla liiku.
siks toiseen paskaa niskaan suunnitelmien suhteen tuli vähän odottamattomasta suunnasta. tai kahdestakin...
no asia yksi. kirjotin yhdelle esiintyjälle, jonka keikalla me murun kanssa ajauduttiin parisuhteen puolelle. olis ollut vähän siistiä saada se esiintymään mein kinkereihin, koska se on älyhyvä. se pahoitteli kovasti, koska on muun elämän takia joutunut lopettamaan keikkailun, eikä muiden töiden takia taivu suomeen asti. uuh. se olis meinaan ollut piste iin päälle hienoihin juhliin. no, eipäs masennuta tästä.
masennutaan siitä asiasta numero kaksi.
kysyin mun vanhemmilta jos ne haluais osallistua mein juhliin ja tukea esim. tilavuokraa himppasen. vedoten tähän mun suku-asiaan. siis siihen että kutsuttavia on vallattoman paljon, ja mein asunnossa ei rahkeet riitä. "isäs seisois vaikka viikon päällään että saa rahat kasaan, ja tekis sun puolesta mitä tahansa." sanoi äitini. mutta hän ei aio osallistua. "hoida itte." se sanoi myös. mitä mä siihen sanon? no että jaa... kyse ei ole siitä ettei niillä olis varaa. tai siitä ettei mulla olis. vaan tässä kohtaa mäkin muutun periaatteen ihmiseksi. jos olis edes sanonut että ei ole varaa, mutta antaa nyt tän kakseurosen, koska asia on tärkeä, niin olis ollut mulle fine. mutta jos ei edes kiinnosta, niin happamoitukoon mehussaan. ja samalla suurin osa sukua on dumattu kinkereiltä ulos. piste.
mä kerroin asian murulle kun kotiuduin mun vanhemmilta. ja sitten itkin pitkään ja perusteellisesti. palasin yhdessä rysärissä murun alunperin esittelemään malliin mein kahden yhteisestä juhlapäivästä. jauhakoon sukulaiset paskaa sitten elämiensä loppuu asti, ja olkoot loukkaantuneita. jos mun vanhempia (lue mutsia) voi asia vähempää kiinnostaa, luulis ettei sukulaisekaan jaksa kauaa kiukutella. tai vaikka jaksais, niin ihan sama mulle (meille).
pettymyksen suossa rämmittyäni muutaman päivän, päätin että mun päivää ei nihkeilijät pilaa. en ole vaan jaksanut ajatella asiaa juurikaan nyt, vaikka muru toisinaan kyselee maistraattiajan varaamisesta ynnä muusta.
noh. suunnitelma siis sen sorttinen että mennään maistraattiin tärkeimpien ihmisten kanssa. (sisältäen pari ystävää.) ja sieltä yhdessä syömään illallista jonnekin. ja hotelliin kaksin "hääyöksi". sitten seuraavana iltapäivänä kutsutaan kotiin isä heikki, ja noin 10 tärkeintä ihmistä. (ystäviä, pari sukulaista ja mun isi sekä murun äiti.) juhlistamaan parisuhteen kiitospalvelusta. ja kun pappi saadaan ulos talosta, nostetaan viinitonkat pöydille ja avataan ovet parillekymmenelle muulle tärkeälle, ja hipataan yöhön teemalla "viinin, rakkauden ja suklaan juhlat". sitten ehkä citylle joraamaan muutamaksi tunniksi, ja toiseksi, siunatun parisuhteen"hääyöksi" hotelliin. jos rahkeet riittää (lue: lapsenvahdit), niin otamme sitten sunnuntaiaamuna lentokoneen ja suhaamme eurooppaan "häämatkalle" muutamaksi päiväksi.
yksinkertaista, korutonta, intiimiä ja kivaa. mein näköistä.
ja kyllä, olen tähän suunnitelmaan täysin tyytyväinen.
jotenka, teistä yhdeksästä jotka mut täältä tuntee, niin saatte varata sitten enssyksyksi mulle yhden viikonlopun, kiitos! apuanne kaivataan ehkä pikkujutuissa ja etenkin yhteisessä ilonpidossa. ja hengellinen äiti vois alkaa harjotteleen "truly, madly, deeply":ä. haluan sen omistaa tolle äkäpussilleni, ja biisi toimikoon "häävalssina". säestykseksi saat ottaa kitaran ja esikon. jookos? muuta ohjelmaa ei kai sit tarttekaan suunnitella ;)
joo. kun tässä yrittää pitää parisuhteen kasassa täysin oppositiossa olevan, umpiväsyneen puolisonsa kanssa, ei juuri hää-suunnitelmat päässä etualalla liiku.
siks toiseen paskaa niskaan suunnitelmien suhteen tuli vähän odottamattomasta suunnasta. tai kahdestakin...
no asia yksi. kirjotin yhdelle esiintyjälle, jonka keikalla me murun kanssa ajauduttiin parisuhteen puolelle. olis ollut vähän siistiä saada se esiintymään mein kinkereihin, koska se on älyhyvä. se pahoitteli kovasti, koska on muun elämän takia joutunut lopettamaan keikkailun, eikä muiden töiden takia taivu suomeen asti. uuh. se olis meinaan ollut piste iin päälle hienoihin juhliin. no, eipäs masennuta tästä.
masennutaan siitä asiasta numero kaksi.
kysyin mun vanhemmilta jos ne haluais osallistua mein juhliin ja tukea esim. tilavuokraa himppasen. vedoten tähän mun suku-asiaan. siis siihen että kutsuttavia on vallattoman paljon, ja mein asunnossa ei rahkeet riitä. "isäs seisois vaikka viikon päällään että saa rahat kasaan, ja tekis sun puolesta mitä tahansa." sanoi äitini. mutta hän ei aio osallistua. "hoida itte." se sanoi myös. mitä mä siihen sanon? no että jaa... kyse ei ole siitä ettei niillä olis varaa. tai siitä ettei mulla olis. vaan tässä kohtaa mäkin muutun periaatteen ihmiseksi. jos olis edes sanonut että ei ole varaa, mutta antaa nyt tän kakseurosen, koska asia on tärkeä, niin olis ollut mulle fine. mutta jos ei edes kiinnosta, niin happamoitukoon mehussaan. ja samalla suurin osa sukua on dumattu kinkereiltä ulos. piste.
mä kerroin asian murulle kun kotiuduin mun vanhemmilta. ja sitten itkin pitkään ja perusteellisesti. palasin yhdessä rysärissä murun alunperin esittelemään malliin mein kahden yhteisestä juhlapäivästä. jauhakoon sukulaiset paskaa sitten elämiensä loppuu asti, ja olkoot loukkaantuneita. jos mun vanhempia (lue mutsia) voi asia vähempää kiinnostaa, luulis ettei sukulaisekaan jaksa kauaa kiukutella. tai vaikka jaksais, niin ihan sama mulle (meille).
pettymyksen suossa rämmittyäni muutaman päivän, päätin että mun päivää ei nihkeilijät pilaa. en ole vaan jaksanut ajatella asiaa juurikaan nyt, vaikka muru toisinaan kyselee maistraattiajan varaamisesta ynnä muusta.
noh. suunnitelma siis sen sorttinen että mennään maistraattiin tärkeimpien ihmisten kanssa. (sisältäen pari ystävää.) ja sieltä yhdessä syömään illallista jonnekin. ja hotelliin kaksin "hääyöksi". sitten seuraavana iltapäivänä kutsutaan kotiin isä heikki, ja noin 10 tärkeintä ihmistä. (ystäviä, pari sukulaista ja mun isi sekä murun äiti.) juhlistamaan parisuhteen kiitospalvelusta. ja kun pappi saadaan ulos talosta, nostetaan viinitonkat pöydille ja avataan ovet parillekymmenelle muulle tärkeälle, ja hipataan yöhön teemalla "viinin, rakkauden ja suklaan juhlat". sitten ehkä citylle joraamaan muutamaksi tunniksi, ja toiseksi, siunatun parisuhteen"hääyöksi" hotelliin. jos rahkeet riittää (lue: lapsenvahdit), niin otamme sitten sunnuntaiaamuna lentokoneen ja suhaamme eurooppaan "häämatkalle" muutamaksi päiväksi.
yksinkertaista, korutonta, intiimiä ja kivaa. mein näköistä.
ja kyllä, olen tähän suunnitelmaan täysin tyytyväinen.
jotenka, teistä yhdeksästä jotka mut täältä tuntee, niin saatte varata sitten enssyksyksi mulle yhden viikonlopun, kiitos! apuanne kaivataan ehkä pikkujutuissa ja etenkin yhteisessä ilonpidossa. ja hengellinen äiti vois alkaa harjotteleen "truly, madly, deeply":ä. haluan sen omistaa tolle äkäpussilleni, ja biisi toimikoon "häävalssina". säestykseksi saat ottaa kitaran ja esikon. jookos? muuta ohjelmaa ei kai sit tarttekaan suunnitella ;)
lauantai 11. joulukuuta 2010
tätäkö pyysin?!
ja siis kun pyysin jotakin muuta, nii mä tarkotin jotakin positiivista!!!
en lisäongelmia.
nyt mulla on loppupäivän töissä oleva muru, täydessä vauhdissa toheltava vuosikas, kipeenä oleva leikki-ikänen, ja mahdollisesti murtunutkätinen esikoinen.
mitä suosittelette?
a) lähtöä lastenklinikalle jonottamaan yhden villin, yhden kipeän ja yhden käsivammautuneen lapsen kanssa määräämättömäksi ajaksi?
b) menoa sinne lääkäriasemalle jonne meillä on jo kanta-asiakaskortti? sinne missä palvelu on nopeaa ja asiantuntevaa, mutta jossa ei rtg-palveluita viikonloppuna tarjota...
c) menoa toiselle lääkäriasemalle, yksityiselle, jonottamaan päivystävälle lääkärille määräämättömäksi ajaksi, jossa rtg on käytössä...
paskamaisinta tässä äksidentissä on se, että esikko on ainut jolla ei tapaturmavakuutusta ole, koska sillä on futislisenssi. mutta. en tiedä korvaako futislisenssi tätä vapaaehtoisessa treenissä sattunutta haaveria. treenissä jonne joukkue kannustaa menemään, ja tarjoaa puitteet, mutta valmennusta ja valvontaa siellä ei ole.
ssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeeeeellllllllllliiiiiiiiiiii!!!
edit: käytin villiä korttia d) isänsä sai viedä esikoisen lääkäriin. ja kyllä äiti tietää kato, jos mun esikoinen jotaki urheiluvammaa itkee (ikinä ei ole niin käynyt ennen) ni varpilla tietää ettei o ihan pikkujuttu. ja jep. murtumahan siellä ranteessa on. tämä se tästä viel puuttui. ou jee.
en lisäongelmia.
nyt mulla on loppupäivän töissä oleva muru, täydessä vauhdissa toheltava vuosikas, kipeenä oleva leikki-ikänen, ja mahdollisesti murtunutkätinen esikoinen.
mitä suosittelette?
a) lähtöä lastenklinikalle jonottamaan yhden villin, yhden kipeän ja yhden käsivammautuneen lapsen kanssa määräämättömäksi ajaksi?
b) menoa sinne lääkäriasemalle jonne meillä on jo kanta-asiakaskortti? sinne missä palvelu on nopeaa ja asiantuntevaa, mutta jossa ei rtg-palveluita viikonloppuna tarjota...
c) menoa toiselle lääkäriasemalle, yksityiselle, jonottamaan päivystävälle lääkärille määräämättömäksi ajaksi, jossa rtg on käytössä...
paskamaisinta tässä äksidentissä on se, että esikko on ainut jolla ei tapaturmavakuutusta ole, koska sillä on futislisenssi. mutta. en tiedä korvaako futislisenssi tätä vapaaehtoisessa treenissä sattunutta haaveria. treenissä jonne joukkue kannustaa menemään, ja tarjoaa puitteet, mutta valmennusta ja valvontaa siellä ei ole.
ssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaakkkkkkkkkkkkkkkeeeeeeeeeeeeeellllllllllliiiiiiiiiiii!!!
edit: käytin villiä korttia d) isänsä sai viedä esikoisen lääkäriin. ja kyllä äiti tietää kato, jos mun esikoinen jotaki urheiluvammaa itkee (ikinä ei ole niin käynyt ennen) ni varpilla tietää ettei o ihan pikkujuttu. ja jep. murtumahan siellä ranteessa on. tämä se tästä viel puuttui. ou jee.
villit yöt, jatkuu...
uh, olispa muuta kirjotettavaa, mutta ei ni ei.
ilta oli kiva. tehtiin lasten kanssa pizzaa, katottiin leffaa ja syötiin karkkia. muru oli 30h valvottuaan mennyt nukkumaan iltapäivällä. mä kömmin kympiltä sänkyyn.
ruttu heräsi yhdeltätoista hinkumaan ja köhimään. puoliltaöin heräsi muru. havahduin kun se mistään mitään tietämättä selitti ruttunaamalle että yöllä ei voi vaellella pitkin asuntoa. muru oli napannut mun vaivalla hyvään hengitysasentoon pystyyn tukemani rutun sohvalta kantoon kohti omaa sänkyä. puutuin asiaan kun rutun hinkuminen taas alkoi.
pitäskö tätä auttaa jotenki hengittämään? kysyi pöllämystynyt muruseni kun nappasin rutun siltä itselleni. - njaa. mitäpä luulet?
ruttu viltin sisään ja ulos, lähdin minä. (emmätajua mikä muakin vaivaa? jos toinen on kuitenki hereillä, nii ei tule sit mieleen painua itse petiin ja antaa toisen hoitaa nää ramppaamiset?)
kaksi ulkoilureissua ja annos jäätelöä laukaisi alkamassa olleen laryngiitin taas.
esikoinen oli myös vaellellut yöllä etsimässä särkylääkettä. muru ei ollut nukkunut keskiyöstä lähtien silmäystäkään. oli katsellut leffoja, ulkoiluttanut koiria ja juonut kahvia. ja aamulla läksi sitten töihin.
puh huijaa. rauhottuis nää yöt nyt. tätä työnkiertoa on murulla jäljellä kaksi työvuoroa. sitten viikko vapaata, sitten yksi työnkierto, ja sit se on loppuloppu. kun vaan jaksais tän setin nyt. sekä se että minä.
jos mä toivon ainoostaan että muru sais nukuttua, ja ettei laryngiittioireilu tartu poikaan, niin onko se liikaa vaadittu? mitä? häh? riittäis nää villit yöpuuhat näiltäosin. jotaki uutta, kuule elämä, meille nyt pliis...
ilta oli kiva. tehtiin lasten kanssa pizzaa, katottiin leffaa ja syötiin karkkia. muru oli 30h valvottuaan mennyt nukkumaan iltapäivällä. mä kömmin kympiltä sänkyyn.
ruttu heräsi yhdeltätoista hinkumaan ja köhimään. puoliltaöin heräsi muru. havahduin kun se mistään mitään tietämättä selitti ruttunaamalle että yöllä ei voi vaellella pitkin asuntoa. muru oli napannut mun vaivalla hyvään hengitysasentoon pystyyn tukemani rutun sohvalta kantoon kohti omaa sänkyä. puutuin asiaan kun rutun hinkuminen taas alkoi.
pitäskö tätä auttaa jotenki hengittämään? kysyi pöllämystynyt muruseni kun nappasin rutun siltä itselleni. - njaa. mitäpä luulet?
ruttu viltin sisään ja ulos, lähdin minä. (emmätajua mikä muakin vaivaa? jos toinen on kuitenki hereillä, nii ei tule sit mieleen painua itse petiin ja antaa toisen hoitaa nää ramppaamiset?)
kaksi ulkoilureissua ja annos jäätelöä laukaisi alkamassa olleen laryngiitin taas.
esikoinen oli myös vaellellut yöllä etsimässä särkylääkettä. muru ei ollut nukkunut keskiyöstä lähtien silmäystäkään. oli katsellut leffoja, ulkoiluttanut koiria ja juonut kahvia. ja aamulla läksi sitten töihin.
puh huijaa. rauhottuis nää yöt nyt. tätä työnkiertoa on murulla jäljellä kaksi työvuoroa. sitten viikko vapaata, sitten yksi työnkierto, ja sit se on loppuloppu. kun vaan jaksais tän setin nyt. sekä se että minä.
jos mä toivon ainoostaan että muru sais nukuttua, ja ettei laryngiittioireilu tartu poikaan, niin onko se liikaa vaadittu? mitä? häh? riittäis nää villit yöpuuhat näiltäosin. jotaki uutta, kuule elämä, meille nyt pliis...
perjantai 10. joulukuuta 2010
paljon lapsia, vähän unta
paljoista lapsista on paljon iloa.
mutta myös valvominen tietty kertautuu yhtäpäätä lapsiluvun kanssa. sain taas huomata.
ensin valvotti se poika, hammasteluineen ja räkäilyineen.
sitten se keskimmäinen, sen laryngiittinsa kanssa.
viimesenä, mutta ei vähäismpänä, se esikoinen.
mun piti mennä nukkumaan ajoissa, mutta en voinutkaan, koska esikolla oli myöhäistreenit, jonne tälläkertaa sen laskin kun niillä oli jotkut testit. sieltä puoli yksitoista kotiuduttaan, oli sillä paljon asiaa. mä makasin sängyssä suht koomasena silmät ummessa, ja se istui murun tyhjällä sängyn puolikkaalla puhumassa niitä näitä. noin puolitaöin sen juttelut meni vakavaksi, ja lopuksi se väänti itkua, joten yritin skarpata ja kuunnella ja vastailla parhaani mukaan.
sen kyseli kuolemasta, elämän tarkoituksesta, murun isästä ja itki mein ystävän sairastumista. olen taas tyytyväinen siihen että se haluaa mulle puhua ja purkaa, ei siinä pienet valvomiset tunnu sen rinnalla että toinen tuntuu oikeesti luottavan muhun.
kun olin passittanut nyyhkivän esikoiseni unten maille, kävin lyhyeksi olettamilleni yöunosille tosi hyvin mielin.
ja kas kummaa. se oli vasta esikoisen kello puoli seitsemän joka meidät aamulla herätti. ei tuttia vaativa poikanen, eikä laryngiitin vaivaama tyttönen. aika kiva...
mutta myös valvominen tietty kertautuu yhtäpäätä lapsiluvun kanssa. sain taas huomata.
ensin valvotti se poika, hammasteluineen ja räkäilyineen.
sitten se keskimmäinen, sen laryngiittinsa kanssa.
viimesenä, mutta ei vähäismpänä, se esikoinen.
mun piti mennä nukkumaan ajoissa, mutta en voinutkaan, koska esikolla oli myöhäistreenit, jonne tälläkertaa sen laskin kun niillä oli jotkut testit. sieltä puoli yksitoista kotiuduttaan, oli sillä paljon asiaa. mä makasin sängyssä suht koomasena silmät ummessa, ja se istui murun tyhjällä sängyn puolikkaalla puhumassa niitä näitä. noin puolitaöin sen juttelut meni vakavaksi, ja lopuksi se väänti itkua, joten yritin skarpata ja kuunnella ja vastailla parhaani mukaan.
sen kyseli kuolemasta, elämän tarkoituksesta, murun isästä ja itki mein ystävän sairastumista. olen taas tyytyväinen siihen että se haluaa mulle puhua ja purkaa, ei siinä pienet valvomiset tunnu sen rinnalla että toinen tuntuu oikeesti luottavan muhun.
kun olin passittanut nyyhkivän esikoiseni unten maille, kävin lyhyeksi olettamilleni yöunosille tosi hyvin mielin.
ja kas kummaa. se oli vasta esikoisen kello puoli seitsemän joka meidät aamulla herätti. ei tuttia vaativa poikanen, eikä laryngiitin vaivaama tyttönen. aika kiva...
torstai 9. joulukuuta 2010
mamman kulta!
sivusta kuultua:
- "mami, mä tykkään susta tosi kovin, kun sä oot mulle niin kiva ja kiltti. mutta lakkaa suututtamasta mammaa surulliseksi. niin ei saa tehdä koska mä rakastan sitä niin kovin..."
tuo ruttunaama vaistoaa kaiken!
ja aattelee mamman parasta.
mun oma kulta!
neiti tietäväinen, joka asiat aavistaa. näissä sisarensa imagolaseissa se on heilunut pari päivää täällä. "mä oon ihan ope, ja kivan näkönen!" se sanoo uudesta lookistaan.
- "mami, mä tykkään susta tosi kovin, kun sä oot mulle niin kiva ja kiltti. mutta lakkaa suututtamasta mammaa surulliseksi. niin ei saa tehdä koska mä rakastan sitä niin kovin..."
tuo ruttunaama vaistoaa kaiken!
ja aattelee mamman parasta.
mun oma kulta!
neiti tietäväinen, joka asiat aavistaa. näissä sisarensa imagolaseissa se on heilunut pari päivää täällä. "mä oon ihan ope, ja kivan näkönen!" se sanoo uudesta lookistaan.
"ei näin!"
päivän naurut tässä! en tiedä naurattaako teitä siellä, mutta toimikoon tämä opetuksena, kaneetilla "ei näin!"*
kuvaus eräiden hääpäivästn alkuosasta, otsikoineen:
alkutahdit oli lyöty varmaan jo eilen ku X kyseli et minne Y aikoo viedä sen syömään. Se ei ihan selvinny kumpi oli puhunut Y:n lätkänpeluusta tänään, oliko X epäillyt sitä et se menis mielummin sinne ja oliko Y vaikka päättäny vähän jekuttaa ja sanonu menevänsä sinne. Mut eniveis tänään ku Y tuli himaan kymmenen tulipunaisen ruusun kanssa, joista se oli pulittanu viitisen kymppiä, niin X oli jo kerenny piiskata ittensä sellaseen raivoon et ei ees avannu koko pakettia, kiukkus vaan ja kävi printtaa netistä Y:lle avioeropaperit. Y kelas ensin kirjoittaa niihin nimeksi mikki hiiri, mut päätti sit kuitenkin jättää kirjoittamatta mitään ja sulkeutui vessaan niiden kahden skumppapullon kanssa jotka se oli juhlan kunniaksi hankkinu ja lipitti toisen niistä siellä yksin kunnes uskaltautui ulos. :D Y onneksi otti tilanteen huumorilla kun tää on niin jo nähty, et alkoi jo läpällä heittää mulle et kumpihan muuttaa, kenen nimissä on kämppä ja et kumman rahoilla on sänky ostettu, uskaltaako se mennä nukkuu siihen vai joutuuko sohvalle. kehotin kuorii ruusut paketista ja jättää skumpan siihen viereen et X näkee että se on ajatellut ja muistanut. Mut ei se kuulemma viittiny, pelkäs et X huitasee sitä sillä pullolla nukkuessa ja mietti pitäiskö nukkuu kypärä päässä. ;) Kehotin unohtaa sen idean ettei X luule et Y kettuilee sille. Mut joo, puhelu loppu sit siihen ku X vihdoin ja viimein tuli ATK-huoneesta ulos ja Y:lle tuli kiire lopettaa puhelu mun kanssa.... :D :D :D
ja tämä tarina on tosi. ja jatkoa odotellessa... ei paljoa varmaan kyseisessä osotteessa naurattanu, mutta mä hirnun vieläkin. anna mun kaikki kestää!
* ei näin! huusi myös ystäväni kaksivuotias poika, kun toinen poika yritti sitä halata. huom. sama poika elää kahden naisen perheessä, ja rakentaa brion junarataa yrittäen laittaa reiän reikään ja nupin nuppiin.
*wirn*
ja taas mä nauran!
kuvaus eräiden hääpäivästn alkuosasta, otsikoineen:
alkutahdit oli lyöty varmaan jo eilen ku X kyseli et minne Y aikoo viedä sen syömään. Se ei ihan selvinny kumpi oli puhunut Y:n lätkänpeluusta tänään, oliko X epäillyt sitä et se menis mielummin sinne ja oliko Y vaikka päättäny vähän jekuttaa ja sanonu menevänsä sinne. Mut eniveis tänään ku Y tuli himaan kymmenen tulipunaisen ruusun kanssa, joista se oli pulittanu viitisen kymppiä, niin X oli jo kerenny piiskata ittensä sellaseen raivoon et ei ees avannu koko pakettia, kiukkus vaan ja kävi printtaa netistä Y:lle avioeropaperit. Y kelas ensin kirjoittaa niihin nimeksi mikki hiiri, mut päätti sit kuitenkin jättää kirjoittamatta mitään ja sulkeutui vessaan niiden kahden skumppapullon kanssa jotka se oli juhlan kunniaksi hankkinu ja lipitti toisen niistä siellä yksin kunnes uskaltautui ulos. :D Y onneksi otti tilanteen huumorilla kun tää on niin jo nähty, et alkoi jo läpällä heittää mulle et kumpihan muuttaa, kenen nimissä on kämppä ja et kumman rahoilla on sänky ostettu, uskaltaako se mennä nukkuu siihen vai joutuuko sohvalle. kehotin kuorii ruusut paketista ja jättää skumpan siihen viereen et X näkee että se on ajatellut ja muistanut. Mut ei se kuulemma viittiny, pelkäs et X huitasee sitä sillä pullolla nukkuessa ja mietti pitäiskö nukkuu kypärä päässä. ;) Kehotin unohtaa sen idean ettei X luule et Y kettuilee sille. Mut joo, puhelu loppu sit siihen ku X vihdoin ja viimein tuli ATK-huoneesta ulos ja Y:lle tuli kiire lopettaa puhelu mun kanssa.... :D :D :D
ja tämä tarina on tosi. ja jatkoa odotellessa... ei paljoa varmaan kyseisessä osotteessa naurattanu, mutta mä hirnun vieläkin. anna mun kaikki kestää!
* ei näin! huusi myös ystäväni kaksivuotias poika, kun toinen poika yritti sitä halata. huom. sama poika elää kahden naisen perheessä, ja rakentaa brion junarataa yrittäen laittaa reiän reikään ja nupin nuppiin.
*wirn*
ja taas mä nauran!
olen todella viisas
siis ei voi muuta sanoa kun että pidän itseäni korkeassa arvossa. mä olen niin viisas ja fiksu. en mitenkään kirjanoppinut mensalainen, mutta arkijärkeä piisaa.
mä niin hehkun itsetyytyväisyyttä tänä aamuna että ei rajaa.
mä eilen illalla menin nukkumaan heti kahdeksan jälkeen. en ees viitsinyt yrittää mitään relationshittiä enää, vaan priorisoin itseni etusijalle, ja voi kun se olikin kymppiveto!
meinaan, kun kolmelta yöllä mun sängyn vieressä seisoi pieni henkilö, joka valitti nähneensä pahoja unia, ja hengitti todella raskaasti, oli ajatukseni heti kristallinkirkas, ja jaksaminen kohdallaan. laryngiittiperhanahan se lasta vaivasi, ei niinkään pahat unet. hyvin jaksoin kannella nelivuotiasta peittokääröä pihalla tunnin verran. tarjosin jäätelöä, nukutin sitä pystyasennossa mun sylissä.
ja neljän jälkeen kun kohtaus meni ohi, aloitti pienempi sumusireeni aamuhuutonsa. tutiteltuani pojan muutamaan otteeseen, mietin keittäiskö jo kahvit kun hesarikin oli jo tullut, mutta päädyin sänkyyni pötköttelemään. hereiskiukkuinen muru siinä unisena huokaili ja mutisi ja painui kylkeen kiinni. aika hiis. kuuteen saakka siinä pötköttelin ja fiilistelin omaa älyäni, ihania lapsiani ja hömppää emäntääni. kunnes herra pikkuherra vaati päästä aamupuuhiin.
mä siis luotin intuitiooni ja kävin ajoissa nukkumaan, ja sieltä se tauti tuli rutulle niinkun olin ounastellut. onneksi oli jaksava ja hellä mama hyvässä hoitovireessä yöllä. pohdin tosi kovin mitä tehdä, jos sairaalaan lähtö tulee. mietin jo poikulin pukemista, ja taksin tilaamista, ja aamulla vasta muistin että lapsillahan on nyt kaksi vanhempaa. tietty voin herättää sen toisen viemään rutun autolla klinikalle. jee! superia!
nyt lastenohjelmia katseleva hyeena haukahtelee enää toisinaan. pidän kuitenkin suunnitelmissa unimatin kanssa tapaamisen taas iltakahdeksalta, kun ei ikinä tiedä mitä seuraava yö tuo tullessaan.
mä niin hehkun itsetyytyväisyyttä tänä aamuna että ei rajaa.
mä eilen illalla menin nukkumaan heti kahdeksan jälkeen. en ees viitsinyt yrittää mitään relationshittiä enää, vaan priorisoin itseni etusijalle, ja voi kun se olikin kymppiveto!
meinaan, kun kolmelta yöllä mun sängyn vieressä seisoi pieni henkilö, joka valitti nähneensä pahoja unia, ja hengitti todella raskaasti, oli ajatukseni heti kristallinkirkas, ja jaksaminen kohdallaan. laryngiittiperhanahan se lasta vaivasi, ei niinkään pahat unet. hyvin jaksoin kannella nelivuotiasta peittokääröä pihalla tunnin verran. tarjosin jäätelöä, nukutin sitä pystyasennossa mun sylissä.
ja neljän jälkeen kun kohtaus meni ohi, aloitti pienempi sumusireeni aamuhuutonsa. tutiteltuani pojan muutamaan otteeseen, mietin keittäiskö jo kahvit kun hesarikin oli jo tullut, mutta päädyin sänkyyni pötköttelemään. hereiskiukkuinen muru siinä unisena huokaili ja mutisi ja painui kylkeen kiinni. aika hiis. kuuteen saakka siinä pötköttelin ja fiilistelin omaa älyäni, ihania lapsiani ja hömppää emäntääni. kunnes herra pikkuherra vaati päästä aamupuuhiin.
mä siis luotin intuitiooni ja kävin ajoissa nukkumaan, ja sieltä se tauti tuli rutulle niinkun olin ounastellut. onneksi oli jaksava ja hellä mama hyvässä hoitovireessä yöllä. pohdin tosi kovin mitä tehdä, jos sairaalaan lähtö tulee. mietin jo poikulin pukemista, ja taksin tilaamista, ja aamulla vasta muistin että lapsillahan on nyt kaksi vanhempaa. tietty voin herättää sen toisen viemään rutun autolla klinikalle. jee! superia!
nyt lastenohjelmia katseleva hyeena haukahtelee enää toisinaan. pidän kuitenkin suunnitelmissa unimatin kanssa tapaamisen taas iltakahdeksalta, kun ei ikinä tiedä mitä seuraava yö tuo tullessaan.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
on tää kanssa taas...
mulla alkaa närvi paukkumaan täälä.
vaikka kaikki on nyt "ok", ei edelleenkään täällä saa mitään ihmisvastauksia mihinkään. kysyin leivonko sämpylöitä, kun nuo allergiat on päällä, ja sais lisäaineetonta leipää sit, niin vastaus oli ihansama. mikä kutun ihan sama? mä joko leivon tai en. ei siinä ole mitään helkatan välimuotoa! saamarin naiset, tai nainen.
muutenkin tuntuu että päin vittua menee vaikka päällään seisois. lapsi herää neljältä aamulla itkemään, sit ruttunaama alkaa vaeltaa täällä. sit poika nukahtaa ergoon tarhamatkalla, jotahan rattailla ei voi suorittaa kun ne rattaat ei kuitenkaan 30cm leveellä kinttupolulla (varsinkaan takastulomatkaa kilsaa ylämäkeen) kunnolla kulje. ja sit poikaahan ei voi siirtää ergosta rattaisiin kun se nukkuu, koska se siirrossa herää. ja sitten se ei taas nuku, ja sitten se on pahalla päällä.
sit mä alan tekee niitä kutun sämpylöitä, ni eihän täälä ole hiivaa, vaikka aina on. sit päätän viiä matot ulos, ja uppoan persusta myöten hankeen. crocksit jalassa. ja sit päätän pestä lattian, nii tolu loppuu kesken urakan.
ja sit mun suklaatki on loppu.
ja sit murulla olis treenit tänään. ja sit kun en yhtään tiiä haluisinko ees pyytää sitä oleen himassa mein kanssa, vai joutaaks tommoi äkäpussi puntteja heiluttaan vaikka se ei ole muksujakaan about viikkoon kunnolla nähnyt.
ja sit kun mulla loppuu pinna nii tää talo kohta räjähtää, ku pitäis olla sitä saakelin suklaata, ja sit sitä hiivaa, ennenkun mä heittelen ton taikinan alun seinään täällä. mut eihän sitä voi nyt kaupasta hakea, kun poika peeveli nyt nukkuu niitä uniaan tuolla tuuletusparvekkeella, eikä sitä voi sieltä siirtää kauppamoodiin, koska sit kun se siihen herää kesken unien, nii sit se on pahalla päällä. niinkun minäkin nyt näytän olevan!
on sit perskules tää päivä!
ja sit ku mä teen ruokaa, ni sitä ei kukaan syö.
ja sit ku mä annan koirille ruokaa, ni ei olis pitäny.
ja sit ku mä oon hiljaa, ni pitäis puhua, ja sit kun mä puhun, pitäis olla hiljaa.
ja sit kun annan lapselle piparin, ja vedän sen pulkalla tarhaan, niin saan raivoa palkaks.
ja sit. ja sit. ja sit. mä lähden etsimään asennemuutosta ja motivaatiota nyt jostakin. ja vähän äkkiä!
p.s. unohdin listasta sitku putella on vielä laryngiittioireita.
ja olihan sitä hiivaa sit! en vaan nähny, vaikka silmällä katoin! aaaaaaaaaaaaaaaaargggghhhh!!!
vaikka kaikki on nyt "ok", ei edelleenkään täällä saa mitään ihmisvastauksia mihinkään. kysyin leivonko sämpylöitä, kun nuo allergiat on päällä, ja sais lisäaineetonta leipää sit, niin vastaus oli ihansama. mikä kutun ihan sama? mä joko leivon tai en. ei siinä ole mitään helkatan välimuotoa! saamarin naiset, tai nainen.
muutenkin tuntuu että päin vittua menee vaikka päällään seisois. lapsi herää neljältä aamulla itkemään, sit ruttunaama alkaa vaeltaa täällä. sit poika nukahtaa ergoon tarhamatkalla, jotahan rattailla ei voi suorittaa kun ne rattaat ei kuitenkaan 30cm leveellä kinttupolulla (varsinkaan takastulomatkaa kilsaa ylämäkeen) kunnolla kulje. ja sit poikaahan ei voi siirtää ergosta rattaisiin kun se nukkuu, koska se siirrossa herää. ja sitten se ei taas nuku, ja sitten se on pahalla päällä.
sit mä alan tekee niitä kutun sämpylöitä, ni eihän täälä ole hiivaa, vaikka aina on. sit päätän viiä matot ulos, ja uppoan persusta myöten hankeen. crocksit jalassa. ja sit päätän pestä lattian, nii tolu loppuu kesken urakan.
ja sit mun suklaatki on loppu.
ja sit murulla olis treenit tänään. ja sit kun en yhtään tiiä haluisinko ees pyytää sitä oleen himassa mein kanssa, vai joutaaks tommoi äkäpussi puntteja heiluttaan vaikka se ei ole muksujakaan about viikkoon kunnolla nähnyt.
ja sit kun mulla loppuu pinna nii tää talo kohta räjähtää, ku pitäis olla sitä saakelin suklaata, ja sit sitä hiivaa, ennenkun mä heittelen ton taikinan alun seinään täällä. mut eihän sitä voi nyt kaupasta hakea, kun poika peeveli nyt nukkuu niitä uniaan tuolla tuuletusparvekkeella, eikä sitä voi sieltä siirtää kauppamoodiin, koska sit kun se siihen herää kesken unien, nii sit se on pahalla päällä. niinkun minäkin nyt näytän olevan!
on sit perskules tää päivä!
ja sit ku mä teen ruokaa, ni sitä ei kukaan syö.
ja sit ku mä annan koirille ruokaa, ni ei olis pitäny.
ja sit ku mä oon hiljaa, ni pitäis puhua, ja sit kun mä puhun, pitäis olla hiljaa.
ja sit kun annan lapselle piparin, ja vedän sen pulkalla tarhaan, niin saan raivoa palkaks.
ja sit. ja sit. ja sit. mä lähden etsimään asennemuutosta ja motivaatiota nyt jostakin. ja vähän äkkiä!
p.s. unohdin listasta sitku putella on vielä laryngiittioireita.
ja olihan sitä hiivaa sit! en vaan nähny, vaikka silmällä katoin! aaaaaaaaaaaaaaaaargggghhhh!!!
tiistai 7. joulukuuta 2010
on tää kanssa...
sain aimo ripityksen emännältä puhelimessa. asiasta juu, eikä kyseessä ollut töihinlähtövitutus. kiitosta vaan, ja joskus täytyy muakin nuijia kai halolla kaaliin ennenkuin ymmärrän. viitaten edelliseen tekstiini, olen asian kanssa sujut jo ennestään. että osaanpas itsekin. (kevyt lällätilää-fiilis, ehdin eka ennenkun edes koulutettiin, mutta en viitiny käydä tulella leikkimään ja toiselle nokittelemaan omalla parhaudellani just sen puhelun aikana.)
joskus kun emännällä on horatio-kausi (mykkyys) kaipaisin suoraa palautetta, joten nyt, vaikka se tuli ns. huonokuuloiselle tarkoitetulla volyymillä, on kai syytä olla tyytyväinen.
oppivainen otus, mokoma. puhuu se sittenkin jos tarpeeksi kovalla äänellä kysyy. (typerää virnistelyä tähän kohtaan.)
ymmärrän että jollekin heikkonärviselle tämmönen parisuhteella irvailu ja siitä iloitseminen että toinen on hiukka raivona, on vähän liikaa. mutta mä kun osaan, taidan ja pystyn itse, niin tarvitsen kunnon vastuksen, ja sen että sanotaan suoraan ja asetetaan vähän rajoja. ja kyseessä kuitenkin ihan asia mistä ollaan samaa mieltä, mä en vaan tarpeeksi pontevasti sitä kuulemma näytä.
parasta puhelussa oli loppukaneetit:
- nii, että nytkö kaikki on kunnossa?!?!?! (kovasti huutaen.)
- no v***u joo!!!! (kovasti huutaen.)
- no v***n hienoa! (edelleen huutaen.)
- moido.
- moi.
on tää ihanaa.
joskus kun emännällä on horatio-kausi (mykkyys) kaipaisin suoraa palautetta, joten nyt, vaikka se tuli ns. huonokuuloiselle tarkoitetulla volyymillä, on kai syytä olla tyytyväinen.
oppivainen otus, mokoma. puhuu se sittenkin jos tarpeeksi kovalla äänellä kysyy. (typerää virnistelyä tähän kohtaan.)
ymmärrän että jollekin heikkonärviselle tämmönen parisuhteella irvailu ja siitä iloitseminen että toinen on hiukka raivona, on vähän liikaa. mutta mä kun osaan, taidan ja pystyn itse, niin tarvitsen kunnon vastuksen, ja sen että sanotaan suoraan ja asetetaan vähän rajoja. ja kyseessä kuitenkin ihan asia mistä ollaan samaa mieltä, mä en vaan tarpeeksi pontevasti sitä kuulemma näytä.
parasta puhelussa oli loppukaneetit:
- nii, että nytkö kaikki on kunnossa?!?!?! (kovasti huutaen.)
- no v***u joo!!!! (kovasti huutaen.)
- no v***n hienoa! (edelleen huutaen.)
- moido.
- moi.
on tää ihanaa.
palautetta ja paskaa
vaikka mulla on periaatteena että jos ei ole positiivista sanottavaa, ole hiljaa, niin joku pohja se on munkin paskasangossa.
oon muutaman päivän tuuminut kuinka mun eksällä on pokkaa moittia mua itsekkääksi, ja päädyin lähettämään sille mailia itsekkyyden olemuksesta. tosin psykologikin eron jälkeen sanoi että mahtanut olla narsistinen tyyppi, joten tuskin palaute tefloniin tarttuu edes. mutta olenpa sanottavani sanonut. murukin on ihmetellyt (ja muutama ystävä kenelle olen asiasta puhunut) kuinka jaksan joustaa ja ymmärtää, muka lapsen edun nimissä. silmäni aukesivat itsekkyysmoitteen jälkeisissä aatoksissa. lapsen etu my ass. nyt saa todella loppua pelleily lapsen suhteen. joko sitä otetaan, tai ei oteta. joku suunnitelma ja roti pitää lapsen tapaamisissa olla, ja jos ei siihen pysty ja muut asiat elämässä tulee ensin, olkoon se niin. ei voi parin päivän varoitusajalla ajatella ettei perheellä ole omia tekemisiä, ja hypätään niinkuin eräälle sopii. tai että kahdesta joulupäivästä vietetään molemmat siellä eräällä, koska muuten niillä eräillä saattaa olla tylsää.
on alkanut muakin jo rasittaa selitellä itkevälle lapselle miksei sitä ylipäätään haluta leikkimään hakea, vaikka erään luona on niin kivaa, ja eräästä pidetään kovin. joko pitää olla pitävä päivä tiedossa ja seuraava suunnitteilla, tai annettava lapsen unohtaa jos ei mielenkiintoa pikkuihmiseen tarpeeksi ole.
piste. saatana.
paskaa varmaan tulee maililla takasinpäin, mutta onneksi tietokoneessani on delete-nappula.
paskaa sai niskaansa aamulla myös autoilija, joka pentujeni takaa yritti kaahata suojatielle. pomppasin sen eteen niin että sen oli pysähdyttävä, ja artikuloin niin selvästi kuin mahdollista, ettei jäis audikuskilta viesti saamatta: "vitun kusipää urpo. täällä on liukasta. aja vaan päälle niin tapan sut."
noh, tästä voi alottaa hyvän päivän kun on palaute oikeisiin osotteisiin jaettu.
kiitos. ja ilosta päivää teille muille!
oon muutaman päivän tuuminut kuinka mun eksällä on pokkaa moittia mua itsekkääksi, ja päädyin lähettämään sille mailia itsekkyyden olemuksesta. tosin psykologikin eron jälkeen sanoi että mahtanut olla narsistinen tyyppi, joten tuskin palaute tefloniin tarttuu edes. mutta olenpa sanottavani sanonut. murukin on ihmetellyt (ja muutama ystävä kenelle olen asiasta puhunut) kuinka jaksan joustaa ja ymmärtää, muka lapsen edun nimissä. silmäni aukesivat itsekkyysmoitteen jälkeisissä aatoksissa. lapsen etu my ass. nyt saa todella loppua pelleily lapsen suhteen. joko sitä otetaan, tai ei oteta. joku suunnitelma ja roti pitää lapsen tapaamisissa olla, ja jos ei siihen pysty ja muut asiat elämässä tulee ensin, olkoon se niin. ei voi parin päivän varoitusajalla ajatella ettei perheellä ole omia tekemisiä, ja hypätään niinkuin eräälle sopii. tai että kahdesta joulupäivästä vietetään molemmat siellä eräällä, koska muuten niillä eräillä saattaa olla tylsää.
on alkanut muakin jo rasittaa selitellä itkevälle lapselle miksei sitä ylipäätään haluta leikkimään hakea, vaikka erään luona on niin kivaa, ja eräästä pidetään kovin. joko pitää olla pitävä päivä tiedossa ja seuraava suunnitteilla, tai annettava lapsen unohtaa jos ei mielenkiintoa pikkuihmiseen tarpeeksi ole.
piste. saatana.
paskaa varmaan tulee maililla takasinpäin, mutta onneksi tietokoneessani on delete-nappula.
paskaa sai niskaansa aamulla myös autoilija, joka pentujeni takaa yritti kaahata suojatielle. pomppasin sen eteen niin että sen oli pysähdyttävä, ja artikuloin niin selvästi kuin mahdollista, ettei jäis audikuskilta viesti saamatta: "vitun kusipää urpo. täällä on liukasta. aja vaan päälle niin tapan sut."
noh, tästä voi alottaa hyvän päivän kun on palaute oikeisiin osotteisiin jaettu.
kiitos. ja ilosta päivää teille muille!
elämä on eritavalla, fläsäri
ne seiso siin eteisessä. puki päälle. oli menossa ulos. sil toisella oli joku tärkee juttu kesken. selitti intensiivisesti jotakin asiaa. samassa vauva tuli perässä eteiseen, heittäyty kenkien päälle, kilju ja kikatti. toinen kumartu vauvan puoleen, kutitteli sitä, kilju sille takasin. sen toisen juttu jäi kesken, kun kuuntelijan huomio selkeesti kiinnitty vauvaan. kun ulko-ovi meni niiden takana kiinni, se toinen sano:
- anteeks. mitä sä olit sanomassa?
toinen hymyilee, jatkaa juttua kun mitään keskeytystä ei olis ollukaan.
se toinen äimistyy vähän, ihmettelee missä on ne raivarit. sua ei kiinnosta mun jutut. sä et ikinä kuuntele. sä et rakasta mua.
ainii, se muistaa. elämä on nyt eritavalla.
se suukottaa sitä toista. hymyilee.
- mikäs nyt tuli, se toinen kysyy.
- ei mikään. oon vaan niin ilonen susta.
- anteeks. mitä sä olit sanomassa?
toinen hymyilee, jatkaa juttua kun mitään keskeytystä ei olis ollukaan.
se toinen äimistyy vähän, ihmettelee missä on ne raivarit. sua ei kiinnosta mun jutut. sä et ikinä kuuntele. sä et rakasta mua.
ainii, se muistaa. elämä on nyt eritavalla.
se suukottaa sitä toista. hymyilee.
- mikäs nyt tuli, se toinen kysyy.
- ei mikään. oon vaan niin ilonen susta.
maanantai 6. joulukuuta 2010
aikaset aamut
huoh. jostain syystä mun vekkari alkaa kiljumaan puoli kuudelta. sitten tutittelen sitä kuuteen, ja sit noustaan ylös kurkkimaan joulusukkaan. tuttipullosta luopuminen sujui aika kivasti, eikä poika enää raivoa aamuisin. (mitä se siis on tehnyt 3 kuukautta vaatiessaan aamupulloa, ja 2 päivää päälle ennenkuin tajusi ettei pulloa tule.) raivottomat aamut on kyllä aika kivoja. kun haen pojan sängystä ja menen sen kanssa keittiöön, se osoittaa kahvinkeitintä ja sanoo "kah". mamalle juu kah, niin aamu sujuu hyvin. ja sitten lorutellaan ja kurkataan joulukalenteriin, josta löytyy yleensä rusina.
noin vartti heräämisen jälkeen poika alkaa maiskuttaa suulla, ja vaatii säälittävällä äänellä "anna, anna", siitä tietää että pitäs ryhtyä puuron keittoon.
itseä ei näin aamusta väsytä, mutta se johtuu siitä että tilttaan illalla ihan totaalisesti noin kello kahdeksan. eilen sain valvotettua itseäni maikkarin ysidekkarin alkuun, ja tuosta sohvalta esikko mut treeneistä tullessa herätteli. "mama, katostä tätä? hei. herää. katotsä tätä? hei, siirry omaan sänkyyn... hei haloo. voi hemmetti!" aamulla hokasin että esikko oli samassa tilassa syönyt iltapalaa ja vissiin tsiigaillut hetken simpsoneita dvd:ltä. mulla ei moisista mitään hajua tai mielikuvaa.
mietin miten uskomaton tämä naisen keho ja systeemit on. väsymättä sitä jaksaa monta kuukautta jopa kuus kertaa yössä heräillen, ja sitten kun saa nukkua 12h/yö, on ihan umpitunneliväsynyt. huoh.
mulla on ollut varsinainen nothing-to-do-viikonloppu. muru on ollut töissä, ja me muksujen kanssa "vaan" kotona. yllättävän paljon sitä kaikenlaista päivään mahtuu kuitenkin. leikkimistä, leipomista, nukuttamista, koiralenkkejä, luistelua, ruoanlaittoa, lehdenrepimistä, siivoomista, tontuntöitä, afrikantähteä, nettishoppailua...
...sain tilattua leijonapoikulille baby amber - meripihkakorun. pikkuväessä on muuten just tullut niitä lisää jos jotakuta kiinnostaa. susannan työhuoneesta tilasin käsinpainettuja ekorättejä pukinkonttiin, maatuskakuosilla tietysti! esikon vans:in talvikengät jäi vielä jonoon, koska oikeaa kokoa varastossa ei ollut. samoin murun parka (suoraan canadasta) jäi linjoille koska ei toi mun ulkomailta ostostelu tunnu ikinä onnistuvan ekalla. suomalaista designiä joulukorttien muodossa hankin polkka jamilta. ihania kortteja!
pitäs vielä väkertää ruttunaaman lapaset valmiiksi tän pvän aikana. nyt kun neljien tumppujen kokemuksella osaanki jo tehdä suunnilleen kaks samanmoista tumppua kerralla, niin neiti tilas eriparitumput. hitsi, että se aina keksiikin! :D
noin vartti heräämisen jälkeen poika alkaa maiskuttaa suulla, ja vaatii säälittävällä äänellä "anna, anna", siitä tietää että pitäs ryhtyä puuron keittoon.
itseä ei näin aamusta väsytä, mutta se johtuu siitä että tilttaan illalla ihan totaalisesti noin kello kahdeksan. eilen sain valvotettua itseäni maikkarin ysidekkarin alkuun, ja tuosta sohvalta esikko mut treeneistä tullessa herätteli. "mama, katostä tätä? hei. herää. katotsä tätä? hei, siirry omaan sänkyyn... hei haloo. voi hemmetti!" aamulla hokasin että esikko oli samassa tilassa syönyt iltapalaa ja vissiin tsiigaillut hetken simpsoneita dvd:ltä. mulla ei moisista mitään hajua tai mielikuvaa.
mietin miten uskomaton tämä naisen keho ja systeemit on. väsymättä sitä jaksaa monta kuukautta jopa kuus kertaa yössä heräillen, ja sitten kun saa nukkua 12h/yö, on ihan umpitunneliväsynyt. huoh.
mulla on ollut varsinainen nothing-to-do-viikonloppu. muru on ollut töissä, ja me muksujen kanssa "vaan" kotona. yllättävän paljon sitä kaikenlaista päivään mahtuu kuitenkin. leikkimistä, leipomista, nukuttamista, koiralenkkejä, luistelua, ruoanlaittoa, lehdenrepimistä, siivoomista, tontuntöitä, afrikantähteä, nettishoppailua...
...sain tilattua leijonapoikulille baby amber - meripihkakorun. pikkuväessä on muuten just tullut niitä lisää jos jotakuta kiinnostaa. susannan työhuoneesta tilasin käsinpainettuja ekorättejä pukinkonttiin, maatuskakuosilla tietysti! esikon vans:in talvikengät jäi vielä jonoon, koska oikeaa kokoa varastossa ei ollut. samoin murun parka (suoraan canadasta) jäi linjoille koska ei toi mun ulkomailta ostostelu tunnu ikinä onnistuvan ekalla. suomalaista designiä joulukorttien muodossa hankin polkka jamilta. ihania kortteja!
pitäs vielä väkertää ruttunaaman lapaset valmiiksi tän pvän aikana. nyt kun neljien tumppujen kokemuksella osaanki jo tehdä suunnilleen kaks samanmoista tumppua kerralla, niin neiti tilas eriparitumput. hitsi, että se aina keksiikin! :D
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
kasakkalook
kasakkamyssy on musta ihana! muistuttaa pannumyssyä, just sopiva mulle. ja tuo villamekko kuuluu kiinteesti mun "kylmien päivien kotilookiin". mein perheen coolien mielestä on aika junttia liehua täällä säärimittasessa kansallisromanttisessa villamekossa, but I don't care! lämmin se on, ja musta oikeesti kaunis. sain sen muuten naapurinrouvalta, koska se sen mielestä näytti multa. hih, kiitos ja kumarrus naapuriin!
lauantai 4. joulukuuta 2010
työkenkäapua!
hittolainen. etsin työkenkiä. tässä aika kattava valikoima silmiini osuneita kummajaisia. apua!
siis mulla on ollut aiemmin käytössä puolasta ostamani crocsit (2,5e!!!), ja niillä on pyyhkinyt duunissa hyvin. männä kesänä vaan rönysin ne sitten tässä kotiäitityössä tärviölle. mutta tollasista mummukengistä (anteeksi mummut) satanen? ööh, nou.
mä en todella näe itseäni tollasissa, en töissä en missään. entä te, kahdeksan jotka mut tietää tai ne kahdeksan jotka mut tuntee: olisko jo ihan hyvä läppä tommoset kauhistukset? oh shit.
p.s. kuvat, en tiiä mistä. netistä kai haulla työkenkä.
mjaa lauantaina
piti laittaa kuvapostaus eilisillasta. olis ollut tarjolla villamekkokuva, ja kuva mun kasakkalookista. mutta ei niin ei. kuvien linkitys ei nyt toimi.
eilen kun olin saanut muksut nukkumaan, seikkailin hetken blogistaniassa ja sain inspiksen keittää itelleni teetä, ja teki mieleni aloittaa huudosta bongailemiani makinen kirjoja. tyydyin kuitenkin insinööriltä lainaamaani pokkariin. kiva ilta oli vällyjen välissä, villamekko päällä ja kirja toisessa, teemuki toisessa kädessä.
muru veti eilen siepit töihin lähtiessään. en nyt tiedä oliko kyseessä ihan asiasta, vai töihinlähtövitutuksen purkaminen. pitää utsia asiasta enemmän kunhan se vaan pörröisen päänsä nostaa tuolta unimaasta. kipakan keskustelun lopputulemana on kuitenkin se, että en ala survomaan ruttunaamaa eksälleni jouluna, sen toiveista huolimatta, koska joulu asettuu viikonloppuun, jossa on kaksi päivää, ja meillä muutenkin kaksi paikkaa vierailtavana. mutsille ja faijalle pitäisi mennä, ja g-tädille saunomaan. ne riittää yhdelle viikonlopulle.
tälle viikonlopulle meillä sensijaan ei ole tekemisiä. muru tekee tokavikaa työkiertoa. selkeesti sen potutuskäyrä nousee, kun työvuorot vähenee. motivaatiota töihinlähtöön pitää keräillä urakalla. onneksi se paska on pian loppu. lopullisesti.
mun stressikäyrää nostaa töihinlähtö kaikkinensa. mä en kestä järjissäni eroa tosta poikulista. toisaalta mulla on tosi kiva työ, ja hyvä työporukka, mutta ei se korvaa tätä elämäni parasta aikaa mitä saan viettää niinkuin tahdon, syvästi rakastamieni ihmisten kanssa. kaipa siitä selvitään kuitenkin. ja tiedän että pojalla on hyvä olla mamin kanssa kotona, niin enköhän mäkin muutamilla itkuilla tästä selviä.
mun painonlaskukaan ei muuten ole pysähtynyt. vaikka syön apinan lailla. alkaa mietityttää asia sen verran, että jos vaikka ensviikolla neuvolassa pyytäis lähetettä labraan. jos vaikka kilpirauhasarvot tsiigais. musta ei ole järin normaalia että 3kk imetyksen jälkeen paino hiipii salakavalaa tahtia alaspäin. tai sitten vaan taas vedän täällä jossain manioissa, ja siksi ei painokaan nouse/pysy. no, hyvähän se on vaan tarkistaa.
tänään hesarissa muuten oli pieni juttu tutkimuksesta jossa oli huomattu että perheessä, jossa on koira, lapsen mikrobitasot oli paremmalla tolalla kun koirattomassa perheessä. mun lapset on aina olleet keskimääräistä terveempää sakkia, ja kyllä uskon että lemmikeillä on vastustuskykyyn positiivinen vaikutus. väliäkö jos vähän irtokarvaa on naamassa ja kiviä suussa :)
viimenen ja paskin asia mun elämässä ja tässä postauksessa on mun ystävän syöpäpaska. mä elän uskossa että joku jumala, homeopaatti tai ihmeparantaja tulee ja pyyhkäsee koko paskan ns. helvettiin. kun puhun tästä positiivisuususkostani, muru pyörittelee surullisena päätään. samaa tekee sairastuneen puoliso. voiko olla oikeesti niin että olen menettämässä sekä ystäväni, että uskon tän maailman hyvyyteen? tää tulee olemaan mulle, ja muille osallisille, ennenkokematonta paskaa, ja jotain niin uskomatonta ja absurdia etten enää tiedäkään miten tästä selvitään. mä en edes tiedä mitä kuolema tarkottaa. ystäväni oli kirjoittanut, että samalla tämä aika tuntuu aivan liian pitkältä, ja aivan liian lyhyeltä. niinpä. tähän mulla loppuu sanat. sitten alkaa kiroilu, siis silloin, kun en osaa itseäni verbaalisesti enää ilmaista. vittu mitä paskaa, sanon, kun en muuta osaa.
ja syövästä puheenollen. mutsi romahti. tai sen vointi. se on ollut pirteä ja reipas tähän asti. nyt se nukkuu eikä jaksa mitään. jää tältä viikolta mein perinteinen muru-duunissa-esikko-isällään-en-jaksa-itse-laittaa-ruokaa-viikonloppuateriointi siellä väliin. ensimmäistä, ja toiv viimestä kertaa.
eilen kun olin saanut muksut nukkumaan, seikkailin hetken blogistaniassa ja sain inspiksen keittää itelleni teetä, ja teki mieleni aloittaa huudosta bongailemiani makinen kirjoja. tyydyin kuitenkin insinööriltä lainaamaani pokkariin. kiva ilta oli vällyjen välissä, villamekko päällä ja kirja toisessa, teemuki toisessa kädessä.
muru veti eilen siepit töihin lähtiessään. en nyt tiedä oliko kyseessä ihan asiasta, vai töihinlähtövitutuksen purkaminen. pitää utsia asiasta enemmän kunhan se vaan pörröisen päänsä nostaa tuolta unimaasta. kipakan keskustelun lopputulemana on kuitenkin se, että en ala survomaan ruttunaamaa eksälleni jouluna, sen toiveista huolimatta, koska joulu asettuu viikonloppuun, jossa on kaksi päivää, ja meillä muutenkin kaksi paikkaa vierailtavana. mutsille ja faijalle pitäisi mennä, ja g-tädille saunomaan. ne riittää yhdelle viikonlopulle.
tälle viikonlopulle meillä sensijaan ei ole tekemisiä. muru tekee tokavikaa työkiertoa. selkeesti sen potutuskäyrä nousee, kun työvuorot vähenee. motivaatiota töihinlähtöön pitää keräillä urakalla. onneksi se paska on pian loppu. lopullisesti.
mun stressikäyrää nostaa töihinlähtö kaikkinensa. mä en kestä järjissäni eroa tosta poikulista. toisaalta mulla on tosi kiva työ, ja hyvä työporukka, mutta ei se korvaa tätä elämäni parasta aikaa mitä saan viettää niinkuin tahdon, syvästi rakastamieni ihmisten kanssa. kaipa siitä selvitään kuitenkin. ja tiedän että pojalla on hyvä olla mamin kanssa kotona, niin enköhän mäkin muutamilla itkuilla tästä selviä.
mun painonlaskukaan ei muuten ole pysähtynyt. vaikka syön apinan lailla. alkaa mietityttää asia sen verran, että jos vaikka ensviikolla neuvolassa pyytäis lähetettä labraan. jos vaikka kilpirauhasarvot tsiigais. musta ei ole järin normaalia että 3kk imetyksen jälkeen paino hiipii salakavalaa tahtia alaspäin. tai sitten vaan taas vedän täällä jossain manioissa, ja siksi ei painokaan nouse/pysy. no, hyvähän se on vaan tarkistaa.
tänään hesarissa muuten oli pieni juttu tutkimuksesta jossa oli huomattu että perheessä, jossa on koira, lapsen mikrobitasot oli paremmalla tolalla kun koirattomassa perheessä. mun lapset on aina olleet keskimääräistä terveempää sakkia, ja kyllä uskon että lemmikeillä on vastustuskykyyn positiivinen vaikutus. väliäkö jos vähän irtokarvaa on naamassa ja kiviä suussa :)
viimenen ja paskin asia mun elämässä ja tässä postauksessa on mun ystävän syöpäpaska. mä elän uskossa että joku jumala, homeopaatti tai ihmeparantaja tulee ja pyyhkäsee koko paskan ns. helvettiin. kun puhun tästä positiivisuususkostani, muru pyörittelee surullisena päätään. samaa tekee sairastuneen puoliso. voiko olla oikeesti niin että olen menettämässä sekä ystäväni, että uskon tän maailman hyvyyteen? tää tulee olemaan mulle, ja muille osallisille, ennenkokematonta paskaa, ja jotain niin uskomatonta ja absurdia etten enää tiedäkään miten tästä selvitään. mä en edes tiedä mitä kuolema tarkottaa. ystäväni oli kirjoittanut, että samalla tämä aika tuntuu aivan liian pitkältä, ja aivan liian lyhyeltä. niinpä. tähän mulla loppuu sanat. sitten alkaa kiroilu, siis silloin, kun en osaa itseäni verbaalisesti enää ilmaista. vittu mitä paskaa, sanon, kun en muuta osaa.
ja syövästä puheenollen. mutsi romahti. tai sen vointi. se on ollut pirteä ja reipas tähän asti. nyt se nukkuu eikä jaksa mitään. jää tältä viikolta mein perinteinen muru-duunissa-esikko-isällään-en-jaksa-itse-laittaa-ruokaa-viikonloppuateriointi siellä väliin. ensimmäistä, ja toiv viimestä kertaa.
perjantai 3. joulukuuta 2010
leijona, yksivuotta
on kuulema lottovoitto syntyä suomeen, mut ei vissiin tähän perheeseen, jos pojan synttäriaamua katsoo. jätin pullomaidon pois aamusta, ja leijonapoika oli asiasta aika vihainen... jos sen karjumista yhtään oikein osasin tulkita.
synttärilahjaksi se sai uuden hienon nokkamukinkin, mutta ei sitä juurikaan osaa arvostaa. on se isoksi kasvaminen kovaa.
aamumaito on sille ollut semmonen juttu että jos se ei sekunnissa ole kuumana nokan edessä kun herra herää, niin karjuminen ja teutarointi on jotain ennen näkemätöntä. jospa aamut hiukan rauhottuis, ja maidon toivominen aamuviiden jälkeen loppuis, kun sitä ei tule ollenkaan. iso poika osaa juoda jo nokkamukistakin, mutta sepä vasta on tylsää hommaa.
nyt raasuli tekee vielä hampaita, joten ekaa synttäriä on vietetty kilarien merkeissä. tän päivän se on ollut samanlainen kun vauvana, eli lohduttelu tai sylittely ei kelpaa ensinkään. se työntää, repii, tönii ja karjuu. panadol ei tunnu auttavan hammaskipuun. ja mistä tiedän ettei se ole pulloraivoa? no siitä että eilen oli vielä tavallinen pullopäivä, ja meno aivan samanmoista.
aion nyt tilata sille sen meripihkakorun, vaikka muru pitää sitä täytenä humpuukina, mutta jos mä siihen uskon, niin luotan myös että se helpottaa tuota hammastelua.
pojallahan on nyt ruhtinaalliset 4 hammasta, joista tuo neljäs on vastikään tullut ikenestä läpi, ja aika ison huudon ja vaivan kanssa. öisin se on joikhannut vaan hieman, mutta koska 12h yöunet on suht normi, olen heti arvannut mistä kenkä puristaa jo ekahuudolla, ja olen tuutannut sille kipulääkettä. ihme kyllä, yöllä se tehoaa hyvin. päivällä samalla tökötillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. tuntemattomia on hampaidentekijöiden tiet.
poika on muuten kaikkiaan aika vekkuli. en ole ennen nähnyt moista vilkkusilmää lasten joukossa. sillä on aina pilkettä silmäkulmassa, ja jotenkin velmu ilme naamalla. se on tosi huumorintajunen tyyppi, ja leikkii esim. kukkuu-leikkejä aina kun mahdollista. myös "pahanteossa" se on tosi usein, ja jos kukaan ei huomaa sen menevän pesukoneelle taikka repimään pyykkejä kaapista, se kiljumalla ilmottaa että "tulkaas kattoon mitä teen", ja kun sitä kieltää, on se varsinaisen hauska juttu.
jahtaus- ja hippaleikit, ja kaikki ylösalasin kiepautukset ja pyörittelyt sekä heittelyt on edelleen hottia.
halailu- ja pussailutaidot on hallussa. leijona on myös saanut lisänimen "matonhalaaja", koska välillä kesken leikkien on pää painettava mattoon ja sanottava hempeellä äänellä "aaaaa".
muutamia sanoja käyttää aktiivisesti.
"anna anna nam nam"
" kakka"
äärettömän huvittavaa on, että se sanoo mulle ja murulle molemmille "äithii!" kun se haluaa syliin. meitä äideiksi täällä ei kukaan juuri kutsu, joten suht sisäänrakennettu sana ilmeisesti tuo suomalaislapsilla mahtaa olla. sillä taitaa olla aika laaja sanavarasto, mutta harvoin se kertoo mitä osaa. usein se yhtäkkiä hihkasee jonkun uuden jutun, joka sitten jää toviksi taas unholaan. pojan suusta on kuultu "hamphaat" kun se nappasi hammasharjan, kiukkuinen "avaa!" kun serkun uunissa olikin lapsilukko, "kiitti" kun antoi lelun mulle, "kko" (eli suukko) kun olin menossa ovesta. myös mammaa se on joskus itkun seasta mun perään huutanut.
"ai tämmönen mammanpoika" sanoi mummi sille, kun olis vähänaikaa mummin sylissä pitänyt olla että mamma saa sapuskat lautaselle. ei meinaan onnistunut. ihan samanlainen mamis kun ruttunaama, totesi mummi. yhdistävänä tekijänä näen noissa nuorimmissa myös tuon kovan temperamentin ja sen silmien pilkkeen. (ruttunaamalla on nykyään tapana mennä bussissa vähän kauemmas istumaan ja vinkkailla silmää mulle kun katon mitä se puuhaa.) hauskoja nuo tanskalaiset! täytyy vielä mainita että sen tekonauru oikeessa kohtaa saa sen kuulostaa siltä, että sillä olis oikeesti tosi hyvä huumorintaju. se oli ollut murun mukana treeneissä ja tytöt kun oli siellä keskenään naureskelleet, pikku-ukko oli kävellyt niiden joukossa hieman kumarassa, kädet selän takana ja hörähdellyt mukana. mahtoi olla näky!
poikamaista leijonassa on kiinnostus kaikkeen pörisevään. on hauska huomata, että vaikka mitään autojuttuja tai -hehkutusta ei olla sille tuputettu, kääntyy pää aina autojen, metrojen ja traktorien perään. jos omia autojaan tai traktoria se täällä työntää, on sen kurkusta lähtevä murina oikeen asiantuntevaa. "rrrrrr-prrrr-rrr".
ykköset ja kakkoset se tekee vessaan niinkun isojen poikien kuuluukin. sapuskat se halutessaan lusikoi itse naamariin.
reipas poika, hieno poika, mä sitä usein kehunkin.
musta on valtavan ihana katsoa vierestä sitä rakkauden määrää mitä se murulle ja siskoilleen jakaa. jo pelkällä olemassaolollaan se saa noista mun muista rakkaista esille ihania piirteitä, hellyyttä ja huolenpitoa, mutta myös leijona itse omalla käytöksellään osoittaa kuinka tärkeitä nää ihmiset sille on.
siihen mitä mä itse tunnen tuota pikkumiestä kohtaan, en jaksa edes alkaa tilittämään. sitä sentimentaalista soopaa ei jaksa kukaan lukea. itseäkin vaan myöhemmin nolottais moinen siirappi. lyhyestä virsi kaunis, sanois mummo. tuo poika on mun elämä.
synttärilahjaksi se sai uuden hienon nokkamukinkin, mutta ei sitä juurikaan osaa arvostaa. on se isoksi kasvaminen kovaa.
aamumaito on sille ollut semmonen juttu että jos se ei sekunnissa ole kuumana nokan edessä kun herra herää, niin karjuminen ja teutarointi on jotain ennen näkemätöntä. jospa aamut hiukan rauhottuis, ja maidon toivominen aamuviiden jälkeen loppuis, kun sitä ei tule ollenkaan. iso poika osaa juoda jo nokkamukistakin, mutta sepä vasta on tylsää hommaa.
nyt raasuli tekee vielä hampaita, joten ekaa synttäriä on vietetty kilarien merkeissä. tän päivän se on ollut samanlainen kun vauvana, eli lohduttelu tai sylittely ei kelpaa ensinkään. se työntää, repii, tönii ja karjuu. panadol ei tunnu auttavan hammaskipuun. ja mistä tiedän ettei se ole pulloraivoa? no siitä että eilen oli vielä tavallinen pullopäivä, ja meno aivan samanmoista.
aion nyt tilata sille sen meripihkakorun, vaikka muru pitää sitä täytenä humpuukina, mutta jos mä siihen uskon, niin luotan myös että se helpottaa tuota hammastelua.
pojallahan on nyt ruhtinaalliset 4 hammasta, joista tuo neljäs on vastikään tullut ikenestä läpi, ja aika ison huudon ja vaivan kanssa. öisin se on joikhannut vaan hieman, mutta koska 12h yöunet on suht normi, olen heti arvannut mistä kenkä puristaa jo ekahuudolla, ja olen tuutannut sille kipulääkettä. ihme kyllä, yöllä se tehoaa hyvin. päivällä samalla tökötillä ei tunnu olevan mitään vaikutusta. tuntemattomia on hampaidentekijöiden tiet.
poika on muuten kaikkiaan aika vekkuli. en ole ennen nähnyt moista vilkkusilmää lasten joukossa. sillä on aina pilkettä silmäkulmassa, ja jotenkin velmu ilme naamalla. se on tosi huumorintajunen tyyppi, ja leikkii esim. kukkuu-leikkejä aina kun mahdollista. myös "pahanteossa" se on tosi usein, ja jos kukaan ei huomaa sen menevän pesukoneelle taikka repimään pyykkejä kaapista, se kiljumalla ilmottaa että "tulkaas kattoon mitä teen", ja kun sitä kieltää, on se varsinaisen hauska juttu.
jahtaus- ja hippaleikit, ja kaikki ylösalasin kiepautukset ja pyörittelyt sekä heittelyt on edelleen hottia.
halailu- ja pussailutaidot on hallussa. leijona on myös saanut lisänimen "matonhalaaja", koska välillä kesken leikkien on pää painettava mattoon ja sanottava hempeellä äänellä "aaaaa".
muutamia sanoja käyttää aktiivisesti.
"anna anna nam nam"
" kakka"
äärettömän huvittavaa on, että se sanoo mulle ja murulle molemmille "äithii!" kun se haluaa syliin. meitä äideiksi täällä ei kukaan juuri kutsu, joten suht sisäänrakennettu sana ilmeisesti tuo suomalaislapsilla mahtaa olla. sillä taitaa olla aika laaja sanavarasto, mutta harvoin se kertoo mitä osaa. usein se yhtäkkiä hihkasee jonkun uuden jutun, joka sitten jää toviksi taas unholaan. pojan suusta on kuultu "hamphaat" kun se nappasi hammasharjan, kiukkuinen "avaa!" kun serkun uunissa olikin lapsilukko, "kiitti" kun antoi lelun mulle, "kko" (eli suukko) kun olin menossa ovesta. myös mammaa se on joskus itkun seasta mun perään huutanut.
"ai tämmönen mammanpoika" sanoi mummi sille, kun olis vähänaikaa mummin sylissä pitänyt olla että mamma saa sapuskat lautaselle. ei meinaan onnistunut. ihan samanlainen mamis kun ruttunaama, totesi mummi. yhdistävänä tekijänä näen noissa nuorimmissa myös tuon kovan temperamentin ja sen silmien pilkkeen. (ruttunaamalla on nykyään tapana mennä bussissa vähän kauemmas istumaan ja vinkkailla silmää mulle kun katon mitä se puuhaa.) hauskoja nuo tanskalaiset! täytyy vielä mainita että sen tekonauru oikeessa kohtaa saa sen kuulostaa siltä, että sillä olis oikeesti tosi hyvä huumorintaju. se oli ollut murun mukana treeneissä ja tytöt kun oli siellä keskenään naureskelleet, pikku-ukko oli kävellyt niiden joukossa hieman kumarassa, kädet selän takana ja hörähdellyt mukana. mahtoi olla näky!
poikamaista leijonassa on kiinnostus kaikkeen pörisevään. on hauska huomata, että vaikka mitään autojuttuja tai -hehkutusta ei olla sille tuputettu, kääntyy pää aina autojen, metrojen ja traktorien perään. jos omia autojaan tai traktoria se täällä työntää, on sen kurkusta lähtevä murina oikeen asiantuntevaa. "rrrrrr-prrrr-rrr".
ykköset ja kakkoset se tekee vessaan niinkun isojen poikien kuuluukin. sapuskat se halutessaan lusikoi itse naamariin.
reipas poika, hieno poika, mä sitä usein kehunkin.
musta on valtavan ihana katsoa vierestä sitä rakkauden määrää mitä se murulle ja siskoilleen jakaa. jo pelkällä olemassaolollaan se saa noista mun muista rakkaista esille ihania piirteitä, hellyyttä ja huolenpitoa, mutta myös leijona itse omalla käytöksellään osoittaa kuinka tärkeitä nää ihmiset sille on.
siihen mitä mä itse tunnen tuota pikkumiestä kohtaan, en jaksa edes alkaa tilittämään. sitä sentimentaalista soopaa ei jaksa kukaan lukea. itseäkin vaan myöhemmin nolottais moinen siirappi. lyhyestä virsi kaunis, sanois mummo. tuo poika on mun elämä.
torstai 2. joulukuuta 2010
kasakka ja tonttu
murun lapaset nro 2. alkaa valmistua. vielä aion koukkia pikkuleijonalle baby alpacasta unitumput, ja sitten tytöille jotkut hienot. sitten saa riittää.
eilen shoppailin ostosparatiisissa joululahjat murulle ja rutulle. esikon kanssa on neuvottelut vielä kesken, kaipa se jonkun toiveen keksii. poikuli ei mitään tarvitse, mutta kaipa sille joku leluhtava paketti pitäisi löytää kanssa. ruttu saa ekstrana myös jonkun kirjan, sisareni kun lahjoi sitä synttäreillä suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla. itselle toivon pitkiä villasukkia, suklaalevyä ja punkkupulloa. varmaan järjestyy mokomat, oon mä ollut tänä vuonna vähän kilttikin...
joulustressi on siis jo päihitetty ennenkuin se kerkesi alkaakaan. tänävuonna mitään ongelmaa kenenkään lahjomisen suhteen ei enää ole. nyt repäisen itseni koneelta vielä tontun hommiin. pikkuapulainen odottelee pöydän ääressä tuikkupajan alkua. samalla survon hernesosekeiton ja sämpylät tulille. ihania nää rennot päivät! kohta (kun en ole koukussa tai muissa tonttupuuhissa) kerron teille miksi elän just nyt elämäni parasta aikaa...
p.s.
tilaamani army-tyyppinen-villakangas-jäljitelmä-takki saapui postissa + siihen mätsäävä ale-pipo. niistä kehkeytyvä kasakka-look sopii mulle työmatkusteluun kun nappi otsaan. pitää vissiin vaivautua ottamaan kuva, että pääsee teillekin moista lesoamaan.
eilen shoppailin ostosparatiisissa joululahjat murulle ja rutulle. esikon kanssa on neuvottelut vielä kesken, kaipa se jonkun toiveen keksii. poikuli ei mitään tarvitse, mutta kaipa sille joku leluhtava paketti pitäisi löytää kanssa. ruttu saa ekstrana myös jonkun kirjan, sisareni kun lahjoi sitä synttäreillä suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla. itselle toivon pitkiä villasukkia, suklaalevyä ja punkkupulloa. varmaan järjestyy mokomat, oon mä ollut tänä vuonna vähän kilttikin...
joulustressi on siis jo päihitetty ennenkuin se kerkesi alkaakaan. tänävuonna mitään ongelmaa kenenkään lahjomisen suhteen ei enää ole. nyt repäisen itseni koneelta vielä tontun hommiin. pikkuapulainen odottelee pöydän ääressä tuikkupajan alkua. samalla survon hernesosekeiton ja sämpylät tulille. ihania nää rennot päivät! kohta (kun en ole koukussa tai muissa tonttupuuhissa) kerron teille miksi elän just nyt elämäni parasta aikaa...
p.s.
tilaamani army-tyyppinen-villakangas-jäljitelmä-takki saapui postissa + siihen mätsäävä ale-pipo. niistä kehkeytyvä kasakka-look sopii mulle työmatkusteluun kun nappi otsaan. pitää vissiin vaivautua ottamaan kuva, että pääsee teillekin moista lesoamaan.
...
anteeksi rakas blogini, olen pahoillani.
olen pettänyt sinua jo useampana iltana.
ja monesti lasten päiväuniaikaan.
neiti virkkuukoukun kanssa.
toivon että pystyn parantamaan tapani, ja luopumaan addiktiostani virkkaamista kohtaan. viimeistään joulun jälkeen.
*mä siis olen kekannut että virkkaamalla voi tehdä myös lapasia. ja sit se oli menoa...
olen pettänyt sinua jo useampana iltana.
ja monesti lasten päiväuniaikaan.
neiti virkkuukoukun kanssa.
toivon että pystyn parantamaan tapani, ja luopumaan addiktiostani virkkaamista kohtaan. viimeistään joulun jälkeen.
*mä siis olen kekannut että virkkaamalla voi tehdä myös lapasia. ja sit se oli menoa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)