mjaa lauantaina

piti laittaa kuvapostaus eilisillasta. olis ollut tarjolla villamekkokuva, ja kuva mun kasakkalookista. mutta ei niin ei. kuvien linkitys ei nyt toimi.

eilen kun olin saanut muksut nukkumaan, seikkailin hetken blogistaniassa ja sain inspiksen keittää itelleni teetä, ja teki mieleni aloittaa huudosta bongailemiani makinen kirjoja. tyydyin kuitenkin insinööriltä lainaamaani pokkariin. kiva ilta oli vällyjen välissä, villamekko päällä ja kirja toisessa, teemuki toisessa kädessä.

muru veti eilen siepit töihin lähtiessään. en nyt tiedä oliko kyseessä ihan asiasta, vai töihinlähtövitutuksen purkaminen. pitää utsia asiasta enemmän kunhan se vaan pörröisen päänsä nostaa tuolta unimaasta. kipakan keskustelun lopputulemana on kuitenkin se, että en ala survomaan ruttunaamaa eksälleni jouluna, sen toiveista huolimatta, koska joulu asettuu viikonloppuun, jossa on kaksi päivää, ja meillä muutenkin kaksi paikkaa vierailtavana. mutsille ja faijalle pitäisi mennä, ja g-tädille saunomaan. ne riittää yhdelle viikonlopulle.

tälle viikonlopulle meillä sensijaan ei ole tekemisiä. muru tekee tokavikaa työkiertoa. selkeesti sen potutuskäyrä nousee, kun työvuorot vähenee. motivaatiota töihinlähtöön pitää keräillä urakalla. onneksi se paska on pian loppu. lopullisesti.

mun stressikäyrää nostaa töihinlähtö kaikkinensa. mä en kestä järjissäni eroa tosta poikulista. toisaalta mulla on tosi kiva työ, ja hyvä työporukka, mutta ei se korvaa tätä elämäni parasta aikaa mitä saan viettää niinkuin tahdon, syvästi rakastamieni ihmisten kanssa. kaipa siitä selvitään kuitenkin. ja tiedän että pojalla on hyvä olla mamin kanssa kotona, niin enköhän mäkin muutamilla itkuilla tästä selviä.

mun painonlaskukaan ei muuten ole pysähtynyt. vaikka syön apinan lailla. alkaa mietityttää asia sen verran, että jos vaikka ensviikolla neuvolassa pyytäis lähetettä labraan. jos vaikka kilpirauhasarvot tsiigais. musta ei ole järin normaalia että 3kk imetyksen jälkeen paino hiipii salakavalaa tahtia alaspäin. tai sitten vaan taas vedän täällä jossain manioissa, ja siksi ei painokaan nouse/pysy. no, hyvähän se on vaan tarkistaa.

tänään hesarissa muuten oli pieni juttu tutkimuksesta jossa oli huomattu että perheessä,  jossa on koira, lapsen mikrobitasot oli paremmalla tolalla kun koirattomassa perheessä. mun lapset on aina olleet keskimääräistä terveempää sakkia, ja kyllä uskon että lemmikeillä on vastustuskykyyn positiivinen vaikutus. väliäkö jos vähän irtokarvaa on naamassa ja kiviä suussa :)

viimenen ja paskin asia mun elämässä ja tässä postauksessa on mun ystävän syöpäpaska. mä elän uskossa että joku jumala, homeopaatti tai ihmeparantaja tulee ja pyyhkäsee koko paskan ns. helvettiin. kun puhun tästä positiivisuususkostani, muru pyörittelee surullisena päätään. samaa tekee sairastuneen puoliso. voiko olla oikeesti niin että olen menettämässä sekä ystäväni, että uskon tän maailman hyvyyteen? tää tulee olemaan mulle, ja muille osallisille, ennenkokematonta paskaa, ja jotain niin uskomatonta ja absurdia etten enää tiedäkään miten tästä selvitään. mä en edes tiedä mitä kuolema tarkottaa. ystäväni oli kirjoittanut, että samalla tämä aika tuntuu aivan liian pitkältä,  ja aivan liian lyhyeltä. niinpä. tähän mulla loppuu sanat. sitten alkaa kiroilu, siis silloin, kun en osaa itseäni verbaalisesti enää ilmaista. vittu mitä paskaa, sanon, kun en muuta osaa.

ja syövästä puheenollen. mutsi romahti. tai sen vointi. se on ollut pirteä ja reipas tähän asti. nyt se nukkuu eikä jaksa mitään. jää tältä viikolta mein perinteinen muru-duunissa-esikko-isällään-en-jaksa-itse-laittaa-ruokaa-viikonloppuateriointi siellä väliin. ensimmäistä, ja toiv viimestä kertaa.