maanantai 6. joulukuuta 2010

aikaset aamut

huoh. jostain syystä mun vekkari alkaa kiljumaan puoli kuudelta. sitten tutittelen sitä kuuteen, ja sit noustaan ylös kurkkimaan joulusukkaan. tuttipullosta luopuminen sujui aika kivasti, eikä poika enää raivoa aamuisin. (mitä se siis on tehnyt 3 kuukautta vaatiessaan aamupulloa, ja 2 päivää päälle ennenkuin tajusi ettei pulloa tule.) raivottomat aamut on kyllä aika kivoja. kun haen pojan sängystä ja menen sen kanssa keittiöön, se osoittaa kahvinkeitintä ja sanoo "kah". mamalle juu kah, niin aamu sujuu hyvin. ja sitten lorutellaan ja kurkataan joulukalenteriin, josta löytyy yleensä rusina.

noin vartti heräämisen jälkeen poika alkaa maiskuttaa suulla, ja vaatii säälittävällä äänellä "anna, anna", siitä tietää että pitäs ryhtyä puuron keittoon.

itseä ei näin aamusta väsytä, mutta se johtuu siitä että tilttaan illalla ihan totaalisesti noin kello kahdeksan. eilen sain valvotettua itseäni maikkarin ysidekkarin alkuun, ja tuosta sohvalta esikko mut treeneistä tullessa herätteli. "mama, katostä tätä? hei. herää. katotsä tätä? hei, siirry omaan sänkyyn... hei haloo. voi hemmetti!" aamulla hokasin että esikko oli samassa tilassa syönyt iltapalaa ja vissiin tsiigaillut hetken simpsoneita dvd:ltä. mulla ei moisista  mitään hajua tai mielikuvaa.

mietin miten uskomaton tämä naisen keho ja systeemit on. väsymättä sitä jaksaa monta kuukautta jopa kuus kertaa yössä heräillen, ja sitten kun saa nukkua 12h/yö, on ihan umpitunneliväsynyt. huoh.


mulla on ollut varsinainen nothing-to-do-viikonloppu. muru on ollut töissä, ja me muksujen kanssa "vaan" kotona. yllättävän paljon sitä kaikenlaista päivään mahtuu kuitenkin. leikkimistä, leipomista, nukuttamista, koiralenkkejä, luistelua, ruoanlaittoa, lehdenrepimistä, siivoomista, tontuntöitä, afrikantähteä, nettishoppailua...

...sain tilattua leijonapoikulille baby amber - meripihkakorun. pikkuväessä on muuten just tullut niitä lisää jos jotakuta kiinnostaa. susannan työhuoneesta tilasin käsinpainettuja ekorättejä pukinkonttiin, maatuskakuosilla tietysti! esikon vans:in talvikengät jäi vielä jonoon, koska oikeaa kokoa varastossa ei ollut. samoin murun parka (suoraan canadasta) jäi linjoille koska ei toi mun ulkomailta ostostelu tunnu ikinä onnistuvan ekalla. suomalaista designiä joulukorttien muodossa hankin polkka jamilta. ihania kortteja! 

pitäs vielä väkertää ruttunaaman lapaset valmiiksi tän pvän aikana. nyt kun neljien tumppujen kokemuksella osaanki jo tehdä suunnilleen kaks samanmoista tumppua kerralla, niin neiti tilas eriparitumput. hitsi, että se aina keksiikin! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti