insinööri kävi linkittämässä mulle syöpää sairastavan puolisonsa blogin. se on tossa mun näytön sivussa mun muiden suoskareiden ohessa. (en viitsi ilman lupaa sitä linkittää, kun en blogilistalta sitä itse löytänyt, sorry.)
tänään kun mulla oli päiväuniaikaan lukurauha ja blogikierros menossa, luin sen blogin alusta loppuun yhdellä istumalla.
vapisutti, oksetti ja itketti. menin ulos tekemään tuhmia töitä (siis tupakille, hyi!) ja pidättämään itkua.
sisään tultuani jehovan todistajat tiputtivat flaijerin mun postiluukusta. sen kannessa lukee: taivas... miten sinne pääsee? aika sattuma.
jumala rakastaa minua, taivaaseen on vain yksi tie, ota hänet vastaan ja niin edelleen.
kuule jumala, mulla olis taas yksi kysymys.
se on: miksi?
miksi mun ystävä joutuu kärsimään kipuja, ja luopumaan tästä elämästä? miksi mun ystävä joutuu luopumaan puolisostaan? miksi pikkunen poika jää ilman äitiä? miksi mun pitää luopua mun ystävästä? miksi yksille laitetaan niin paljon kipua, epävarmuutta, pelkoa ja tuskaa? miksi mun ystävä joutuu kysymään miksi? mitä on kuoleminen? mitä jos itse tietäisit että siinä se tulee. seuraava juna johon on noustava. heippasitkaikille ja kivaaoli. niinkö?
tulkaahan jehot ovelle niin tarjoan kahvit ja saatte vastata jumalanne puolesta näihin.
mä olen oikeesti iltasin lähetellyt lämpimiä ajatuksia taivaisiin. kiitoksia mun rakkaista, ja suojelupyyntöjä mun murulle. mitä mä mun ystävälle toivoisin? pyytäisin? ihmettä? pehmeää loppumatkaa? (hei rakas ystävä, sun juna tulee, oota, voinksmä auttaa näiden laukkujen kanssa...) sitä että me muut kestetään ja jaksetaan?
mä niin uskon ihmeparantumisiin, uskomattomiin sattumiin, siihen että diagnoosit menee harhaan ja tilanne onkin hyvä. homeopaatteihin, healingiin, akupunktioon, osteopatiaan, kuusenkerkkämehuun. mä tiedän että mun ystävä on yks miljoonasta ja yhtäkkiä syöpä on poissa. eikö niin? vai pitääkö jo lakata uskomasta ja toivomasta?
en halua.
en suostu.
mitä jos en ala tätäkään? en suostu.
pitäkää tunkkinne ja syöpänne ja muu saatananne.
haistakaatten paska.
mitä jos maailmassa on asia jota en saa käännettyä toiseen suuntaan vaikka yrittäisin mitä?
mitä jos jotain pitää vaan kestää vaikka ei halua?
emmä tätä tilannut. haloo! ehtii vielä kääntää venettä! muuttaa suuntaa. ottaa lääkkeitä ja parantua! ohoi, seis! annetaan tuon junan mennä. keritään me seuraavallakin. mennään mielummin sillä josta ei vielä tiedä koska se tulee. jooko?
:(((( ei pidä koskaan luopua toivosta. Toisaalta, monet kuolemansairaat ovat sanoneet, että joskus tulee se hetki kun pitää vaan hyväksyä tosiasiat. En tiiä, nää on tosi vaikeita asioita. Etenkin kun on nuori ihminen kysymyksessä, mutta muutenkin.
VastaaPoistaSain vihdoin laitettua anonyymin blogin itselleni. Paljon asiaa, muttei jaksa suvun ja lähipiirin moralisointeja aiheesta "kuinka fiksua on olla avoimesti lesbo noin niinku firman ja lastenki kannalta" huocs. Ei ole vielä sisältöä tuolla, tytär heräs kesken säätämisen :)
S
Sepä se. Kuolema ja sen mahdollisuus vetää hiljaiseksi, joka kerta. Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia.. :(
VastaaPoistakiitos iina. lisäsin sut mun luettavat blogit-listalle, oman näytön laitaan...
VastaaPoistaja hauw. ei tässä auta. kysyn kuinka monesti tahansa. kukaan ei vastaa. hemmetti. tulis ne nyt ees ne jehovat...