joulu tulee, minä analysoin vähän lisää

kiitos ihanista kommenteista. vastaan niihin kyllä, ajatuksen kanssa, kun olis semmonen tovi! nyt pikkujäbä nukkuu, ja ruttu katsoo lastenohjelmia, ja mun pitä-isi jatkaa siivoomista, mutta ennen sitä muutama sana-sananen.

sain heti aamusta siivoushepulit.
sohva sai valkosen päällisen joulun kunniaksi. ja kaivelin esiin punaisen rakkausyrttipeiton ja punaisen perulaisen pöytäliinan, ne tuokoon joulun sohvaan. matot pitäs taas käyttää pihalla, tasot siivota, imuroida, pölyt pyyhkiä. pöytä kääntää, ynnämuuta ynnämuuta. ja nyt just ei moinen tohottaminen haittaa, olen toiminnan ihminen.

laitoin juuri äsken myös vuokra-asuntohakemuksen menemään. meillä on  semmonen uusi kevyt idea siirtyä naapuriyhtiön vuokrakämppään (neliöön) kunnes esikko muuttaa pois, ja sitten palata tähän kolmioon takaisin. jos siis vuokrayhtiölle sopii että siksiaikaa vuokraan tän asunnon jollei muulle. jos ei sovi, tässä ahtaillaan ja se on ihan fine.

eilen kävin kauneushoitolassa, ja esikon kanssa subilla. ja illalla söin tekemääni kaalilaatikkoa. kyllä se syöminenkin tästä, luulen. muru vannotti mut lupaamaan lääkärireissun, jossei ruoka ala kulkea ja paino nousta. asiaan palataan joulun jälkeen. annetaan syömis- ja toipumisrauha nyt mun keholle.

musta oli sulosta kun rutun "hengellinen äiti" sanoi lähtevänsä tulemaan tänne, heti, kesken työvuoronsa kaukaata kaukaata, kun sanoin viikonloppuna että tekis mieli lakata olemasta. tarkoitin siis hetkeksi. sillälailla että vetäis jonkun pussin päähänsä. olis vaan. kukaan ei tarttis ja vois vaivata mua, ei tarttis syödä, eikä käydä edes kusella. ei vaivautua hengittämään ees. olis vaan rauhoissa, pimeessä, hiljaa, ilman ajatuksia. se ajatteli että oon ihan fataalisti lopussa ja ranteet auki-fiiliksillä. ihana nainen, ja heti tulossa pelastamaan! (*rakkaus*) ja ei, semmoset pahat mulla ei ole käynyt edes mielessä. en ole sitä tyyppiä. ehkä vaan kävin siellä totaaliväsyn partaalla, ja satuin sanomaan sen ääneen. tuon "säkki päähän"-epidsodin kyllä suoritan kun ystäväni L ottaa lapset joku viikonloppu. makaan vaan. sen lupaan. laitan luurin kiinni. musat täysille enkä mieti mitään. se on hyvä suunnitelma.

kysyin myös serkuntyttöä meille esikon kanssa lapsenvahtihommiin. voitais murun kanssa käydä kaksin syömässä pitkästä aikaa. ja isi on lupautunut tulemaan meille viikonlopuksi että päästään tekemään, noh sitä mitä lesbot nyt keskenään tekekään (tää oli musta äärimmäisen hyvä kommentti siltä! :D ) vaikka hotelliin viikonlopuksi.

onhan näitä. ihania.

ja olen murullein sanonut että en uskalla antaa sille vastuuta kaikesta, koska se vois siinä mielessä olla kohtalokasta, että mulle sit iskee se "pussi päähän"-efekti, ja saatan muutaman viikonkin vaan olla, tekemättä mitään. mietinkin tässä että olisko se vaarallista ees? tuskinpa. nyt mulla ensimmäistä kertaa on ihmissuhde jossa en koe olevani täydessä vetovastuussa (missä tuntuu että olen joltain osin jo lapsuudesta asti ollut), perhenäitiroolissa, vaan nimenomaan tasaveroisena kumppanina. jospa jokupäivä mä vaan osaisin. heittäytyä potslojoon ja antaa mennä ja olla? ehkäpä? ainakin voisin yrittää.

muistan kun raskausaikana oli helpompi heittäytyä tulevan lapsen vuoksi  "vaan" olemaan, ja mä ykskin iltapäivä  makasin sohvalla, ruoka valmistui keittiössä itsekseen, pyykit peseytyi ja niitä ulos ripustettiin. koirat lenkitettiin. jalkoja hierottiin. tekijän osalta hyvillä mielin ja ilolla. eikä se tuntunut vaaralliselta silloin. ehkä mä olen sen arvoinen myös ilman mitään raskaussyytä....

ja kyllä muru on mulle jotakin aivan erityistä. todella. viimeviikon rätinät oli kuoppa tiessä, joka syntyi väärinkäsityksestä ja suht ilman syytä. ja veti mut kaiken stressin päälle liian katatoniseen tilaan. hyöty rätinästä oli se että opin pyytämään apua ja tukea. muistin taas että itseä pitää vähän vaalia. se antoi myös muistutuksen siitä ettei kaikki ole itsestäänselvää. rakkaus on itsessään puhdasta, kaunista ja hyvää, mutta kommunikointi on tosi tärkeää. ja toimi muistutuksen siitä etten hallitse kaikkea, ja mun kaikkivoipaisuus voidaan nähdä myös luottamuksen puutteena. mitä en missään tapauksessa ole tarkoittanut.

umpimielisyys eikä ehdottomuus kuulu mielestäni edelleenkään konfliktien ratkaisumalleiksi. suhdetta ei tarvitse puhua pilalle, mutta joistain asioista pitää vaan osata avata suunsa. vaikka olisi kuinka väsynyt.

ja opin myös sen, että ne peikot on tosiaan mun päässä. umpimielisyys ja suuttumus ei aina kerro siitä että toinen vihaa ja aikoo pakkaa tavaransa ja poistua ovesta haistatellen. se että toisen tekemiset suututtaa, tai ymmärretään väärin, ei ole rakkauden loppumisen merkki, vaan merkki siitä, että toisella on tunteita ja mielipiteitä, ja on keskustelun paikka.

kappas.
no, täällä iloisten ja räkäisten lasten, lempeän ja lemmekään murun ja lumesta seonneiden koirien kanssa leijailaan kohti joulua. aattona käydään mun mutsilla ja faijalla. ekaa kertaa (ja toiv ei vikaa) mun sieltä lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen, eli noin viiteentoista vuoteen... saapi nähhä kuin menee.

p.s. tietääkö joku mistä saisin keuhkot? haluisin keitellä karvanaamoille jouluyllärin...