sain aimo ripityksen emännältä puhelimessa. asiasta juu, eikä kyseessä ollut töihinlähtövitutus. kiitosta vaan, ja joskus täytyy muakin nuijia kai halolla kaaliin ennenkuin ymmärrän. viitaten edelliseen tekstiini, olen asian kanssa sujut jo ennestään. että osaanpas itsekin. (kevyt lällätilää-fiilis, ehdin eka ennenkun edes koulutettiin, mutta en viitiny käydä tulella leikkimään ja toiselle nokittelemaan omalla parhaudellani just sen puhelun aikana.)
joskus kun emännällä on horatio-kausi (mykkyys) kaipaisin suoraa palautetta, joten nyt, vaikka se tuli ns. huonokuuloiselle tarkoitetulla volyymillä, on kai syytä olla tyytyväinen.
oppivainen otus, mokoma. puhuu se sittenkin jos tarpeeksi kovalla äänellä kysyy. (typerää virnistelyä tähän kohtaan.)
ymmärrän että jollekin heikkonärviselle tämmönen parisuhteella irvailu ja siitä iloitseminen että toinen on hiukka raivona, on vähän liikaa. mutta mä kun osaan, taidan ja pystyn itse, niin tarvitsen kunnon vastuksen, ja sen että sanotaan suoraan ja asetetaan vähän rajoja. ja kyseessä kuitenkin ihan asia mistä ollaan samaa mieltä, mä en vaan tarpeeksi pontevasti sitä kuulemma näytä.
parasta puhelussa oli loppukaneetit:
- nii, että nytkö kaikki on kunnossa?!?!?! (kovasti huutaen.)
- no v***u joo!!!! (kovasti huutaen.)
- no v***n hienoa! (edelleen huutaen.)
- moido.
- moi.
on tää ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti