sunnuntai 12. joulukuuta 2010

muuta ajateltavaa

edellisen postauksen kommenttilootan innostamana siirryn nyt aiheeseen "ne häät".

joo. kun tässä yrittää pitää parisuhteen kasassa täysin oppositiossa olevan, umpiväsyneen puolisonsa kanssa, ei juuri hää-suunnitelmat päässä etualalla liiku.

siks toiseen paskaa niskaan suunnitelmien suhteen tuli vähän odottamattomasta suunnasta. tai kahdestakin...

no asia yksi. kirjotin yhdelle esiintyjälle, jonka keikalla me murun kanssa ajauduttiin parisuhteen puolelle. olis ollut vähän siistiä saada se esiintymään mein kinkereihin, koska se on älyhyvä. se pahoitteli kovasti, koska on muun elämän takia joutunut lopettamaan keikkailun, eikä muiden töiden takia taivu suomeen asti. uuh. se olis meinaan ollut piste iin päälle hienoihin juhliin. no, eipäs masennuta tästä.

masennutaan siitä asiasta numero kaksi.
kysyin mun vanhemmilta jos ne haluais osallistua mein juhliin ja tukea esim. tilavuokraa himppasen. vedoten tähän mun suku-asiaan. siis siihen että kutsuttavia on vallattoman paljon, ja mein asunnossa ei rahkeet riitä. "isäs seisois vaikka viikon päällään että saa rahat kasaan, ja tekis sun puolesta mitä tahansa." sanoi äitini. mutta hän ei aio osallistua. "hoida itte." se sanoi myös. mitä mä siihen sanon? no että jaa... kyse ei ole siitä ettei niillä olis varaa. tai siitä ettei mulla olis. vaan tässä kohtaa mäkin muutun periaatteen ihmiseksi. jos olis edes sanonut että ei ole varaa, mutta antaa nyt tän kakseurosen, koska asia on tärkeä, niin olis ollut mulle fine. mutta jos ei edes kiinnosta, niin happamoitukoon mehussaan. ja samalla suurin osa sukua on dumattu kinkereiltä ulos. piste.

mä kerroin asian murulle kun kotiuduin mun vanhemmilta. ja sitten itkin pitkään ja perusteellisesti. palasin yhdessä rysärissä murun alunperin esittelemään malliin mein kahden yhteisestä juhlapäivästä. jauhakoon sukulaiset paskaa sitten elämiensä loppuu asti, ja olkoot loukkaantuneita. jos mun vanhempia (lue mutsia) voi asia vähempää kiinnostaa, luulis ettei sukulaisekaan jaksa kauaa kiukutella. tai vaikka jaksais, niin ihan sama mulle (meille).

pettymyksen suossa rämmittyäni muutaman päivän, päätin että mun päivää ei nihkeilijät pilaa. en ole vaan jaksanut ajatella asiaa juurikaan nyt, vaikka muru toisinaan kyselee maistraattiajan varaamisesta ynnä muusta.

noh. suunnitelma siis sen sorttinen että mennään maistraattiin tärkeimpien ihmisten kanssa. (sisältäen pari ystävää.) ja sieltä yhdessä syömään illallista jonnekin. ja hotelliin kaksin "hääyöksi". sitten seuraavana iltapäivänä kutsutaan kotiin isä heikki, ja noin 10 tärkeintä ihmistä. (ystäviä, pari sukulaista ja mun isi sekä murun äiti.) juhlistamaan parisuhteen kiitospalvelusta. ja kun pappi saadaan ulos talosta, nostetaan viinitonkat pöydille ja avataan ovet parillekymmenelle muulle tärkeälle, ja hipataan yöhön teemalla "viinin, rakkauden ja suklaan juhlat". sitten ehkä citylle joraamaan muutamaksi tunniksi, ja toiseksi, siunatun parisuhteen"hääyöksi" hotelliin. jos rahkeet riittää (lue: lapsenvahdit),  niin otamme sitten sunnuntaiaamuna lentokoneen ja suhaamme eurooppaan "häämatkalle" muutamaksi päiväksi.

yksinkertaista, korutonta,  intiimiä ja kivaa. mein näköistä.
ja kyllä, olen tähän suunnitelmaan täysin tyytyväinen.

jotenka, teistä yhdeksästä jotka mut täältä tuntee, niin saatte varata sitten enssyksyksi mulle yhden viikonlopun, kiitos! apuanne kaivataan ehkä pikkujutuissa ja etenkin yhteisessä ilonpidossa. ja hengellinen äiti vois alkaa harjotteleen "truly, madly, deeply":ä. haluan sen omistaa tolle äkäpussilleni, ja biisi toimikoon "häävalssina". säestykseksi saat ottaa kitaran ja esikon. jookos?  muuta ohjelmaa ei kai sit tarttekaan suunnitella ;)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta :) äläkä anna äiteen masentaa ja suvunkaan ei ole mitenkään välttämätöntä olla paikalla.

    Jos pukuja tarvitsee tehdä tai korjailla tai jotain, niin meiliä tähän suuntaan, järjestynee sopuhintaan ;)

    VastaaPoista
  2. Sanat ja soinnut tulostettu. Mutta miten mie säestän esikolla?!?? T. Hengellinen Äiti

    VastaaPoista
  3. Hahahhaa, voi tuota hengellistä äitiä, aamun ekat naurut :D

    VastaaPoista