oh

miten mä tän nyt kertoisin?

kotona kaikki ok, yhtäkkiä sain makkarista tekstarin, että tuu äkkiä! ja vaikka oli aamulla polttanut proput muruun niin että ostarillakin kuultiin, säntäsin äkkiä katsomaan mikä siellä oli hätänä.

rakkaus ja ikävä vaan. onneksi menin. on nää naiset kanssa. tai nainen.

no jännitys tais hiukan mun kropasta laueta. kun muru läksi töihin, oksennin, hoidin lapset sänkyyn. sitten vielä lähdin kävelemään ystäväni kanssa,* juttelemaan yhden toisen parisuhdeongelmista (terapeutti mikä terapeutti), kunnes...

...mä kesken lenkin ilmoitin että nyt lähtee taju tai henki, etten pysty liikkumaan ja jokapaikkaan sattuu. siinä sit muutaman minuutin keräilin luitani metsässä vauhdikkaan lenkin päälle, ja törmäilin läpi kaupan hakemassa gefilusta mun stressivatsalle, sitkuttelin vielä koirat lenkille. ihana ystävä nukautti rutun, että saan nyt jatkaa tajuttomuustilaani sohvalla.

mä olen kipeä! mulla on kuumetta! selkä tulessa, jalkoihin sattuu, silmät kipeet, naamaan sattuu, vatsaa särkee, ruoka ei maistu, niskaa särkee. puu-uuuh. mä olen niin huono tässä. viimeeks oon ollu kipeä kun odotin poikaa, oli se noro, ja sitä ennen kun olin raskaana hetken, olisko ollu  07, olin kuumeessa. sitä edellistä en edes muista! kakstoistavuotiaana oli yks kova kuume. ehkä.

nyt tais jännitys räpsähtää off-tilaan oikeen rajusti, ja tässä sitten vapistaan, kipuillaan ja ollaan säälittäviä.


(tai olisinko taas raskaana? plääh. tuskinpa. pitäis vissiin olla jotaki siementä siinä mukana. pöh. missähän se ministeriön vastaus viipyy btw?)





*huom mulla on se esikko täällä kotona, ihan vaan siltä varalta sanon että ei tarvi huolehtia siitä mitä tää eukko jättää lapset keskenään kotiin nukkumaan lenkin ajaksi. ei jätä!