ainako sama laulu

tein mielestäni eilen taas laupeuden työn tarjoomalla olkapäätä vanhalle ystävälle.

ensin se viimeviikolla soitti kun sillä on parisuhdeongelmia, ja mä vaan kylmästi käskin pistää akkansa kilometritehtaalle, että pelleilylle pitäis olla joku raja. sitten soitin mein kolmen koplan toiselle siivelle ja kerroin sanomiseni (ja asiaa speksattiin sillä lenkillä minne meinasin delata). tämä parisuhdeongelmainen ei ole vuoteen pitänyt yhteyttä juuri ollenkaan muhun päin, ja yhtäkkiä puhelinlangat alkaa laulaa kun ongelmia ilmenee. yllätys. vannoin etten asiaan enemmän puutu, että kantani tuli täysin selväksi puhelun aikana. minä voin auttaa kantamaan akan kamat porraskäytävään, jos ei ystäväni pysty, mutta siinä se. en jaksa mitään soutamis-huopaamis-terapia-apua käydä antamaan.

ja yllätys kaksi. miten ihmeessä ystäväni päätyi sitten eilen sohvalle kolmeksi tunniksi saamaan keskusteluapua? no jotenkin työkengän kokospeksailusta se lähti, ja siihen loppui että tuossa se istui. mä aina lankeen vetisiin silmiin ja vapisevaan ääneen. aina ja aina ja aina.

tottakai ystävää olen valmis auttamaan ja kuuntelemaan, sehän on selvä. mutta tässä asiassa nyt turhaan tuumitaan. jos akka haluaa mennä, niin akan kamat ulos asunnosta ystävääni hajoittamasta. ja sitten voidaan käydä tuki-ja-turva-vaiheeseen. soitin vielä sille kolmion toiselle siivelle, että soittaa lähtevälle akalle, että mitä se oikein meinaa, ja että tarvittaessa autetaan kantamaan tavarat pihalle. (siis ystävällisessä hengessä toki.) (ihanat lesbopiirit, eikö?)

kysymys itselle: miksi aina sekaannut ja haluat auttaa? usein käy niin että mun puoleen käännytään kun on vaikeeta, ja sitten kadotaan pitkäksi aikaa. (toim.huom. ei koske teitä eräitä siellä, nou huoli!) jos mulla olis jotenkin heikko itsetunto tai olisin noulaifferi (uusi teinisana) olisi asia tosi rasittava ja kurja. nyt niinkun vaan elelen ja hengaan niiden pysyväisten ystävien kanssa ilosena ja tyytyväisenä, ja sitten jos joku kääntyy puoleeni ja tarvitsee apua, niin jeesaan minkä voin. (olishan se toisaalta rasittavaakin ja olis aika kiire ja ahdasta elämässä jos kaikki ihmiset joita olen pyrkinyt auttamaan, yrittäis hengata mun arjessa. jos jotakin positiivista asiasta etsitään... )

mutta miksi aina sama laulu?

muru taas aamulla ripitti mua asiasta. sen mielestä tääkin tilanne on ollut selvä jo vuoden, ja mitä hittoa me nyt otetaan ressiä, että on äärimmäisen noloa pysyä kolossaan noin vuosi, ja sitten soitella kun on vaikeaa. ...mutku, mutku, mutku... se on mun ystävä. ainakin ollut aiemmin. sitku, mutku, niinku, ja joo. alusta. tuen, kannustan ja kuuntelen. pari kuukautta kun tekee hommia, saa varmaan taas noin vuoden "olla rauhassa". eiksnii?

muru miettii kovin miksei mua haittaa että nää avunpyytäjät ei sitten pidä yhteyttä kun asiat on hyvin. emmävaantiä. eikä haittaa, niin ei kiinnosta. mulla on oma elämä. aikuisten oikeesti. ja mä olen ihan tyytyväinen näin. kommenttilootaan esitettyjen ajatusten perusteella mä taidan saada siitä sen auttamisen ilon ja tarpeellisuuden tunteen hetkeksi. se riittää.