en tiedä muusta, mutta mä olen kääntymässä, ja eilen käännyinkin oikeaan suuntaan.
nyt mä vaan keskityn siihen että koitan rauhoittua. ne peikot on siellä omassa päässä, ja kun huomaan ajattelevani typeriä (olen tyhmä, en osaa, mut jätetään, tää perhe hajoaa) huudan lapsellisesti itselleni mielessäni "peikko,peikko" ja niin hölmöltä kun se kuulostaakin, tuntuu tehoavan. mä hankaloitan eniten omaa elämääni stressaamalla. sitä miksi ne peikot edelleen on siellä, ajattelen ja työstän myöhemmin.
nyt keskityn oleellisen. olemaan lapsille läsnä ja tekemään joulua. kyllä se muu hoituu perässä, jos tässä suhteessa joku ydin on alkujaankaan ollut.
en voi vaikuttaa murun allergoihin enkä uniin. omaan käytökseeni ja tekemisiini voin, mutta en siihen miten toinen ne ottaa. voin selittää ja kertoa, opetella toimimaan toisin, jos toinen on vastaanottavainen. jos ei ole, niin en pysty.
se kääntyminen oikeampaan suuntaan oli se kun isäni soitti. puhelun venyessä, ja sen viidettä kertaa kysyessä onko kaikki ok, aloin pillittämään. kerroin vaan että oon vetänyt itseni piippuun, ja sen huolestunut ääni, ja paljon lupaavat käytännön apuideat sai mut uskomaan hyviin asioihin. vaikka se ei lupauksiaan pystyisi pitämään kuningas a:n takia, riittää että se välittää. ja koittaa auttaa. se ehdottomasti kielti minua menemästä niille siivoamaan. enkä jouluruokiakaan saa hössöttää. hän suunnittelee sapuskat, ja käy kaupassa. leipookin jos tarvis.
"älä stressaa hei."
"siitä ei tule kuin itselle huono olo."
"lepää nyt."
"tuut meille, tai sitten tuun sinne kattomaan lapsia että pääsette murun kanssa jonnekin. pariksi tunniksi tai pariksi päiväksi. kunhan meette. ja teette.... ööö, mitä tommoset ihmiset (lesbotko? ;) ) yleensä tekeekään."
kiitos näistä sanoista. ja välittämisestä. en halunnut huolestuttaa, mutta sä kaivelit. ja kyllä, olen menossa siivoomaan sinne. kotona on jo kaikki (turha) tehty. vessan kaapit ja keittiön kaappien alta pesty. joulua laitettu. pölyjä pyyhitty*. tarttee höseltämistä ettei se "peikko,peikko" tule päähän. samalla vois käydä laittaan kestovärit ripsiin niiden naapurissa, että kehtaa töihinsä mennä. (sekin vielä! jaigs!)
* naurattaa tässä vähän se että muru on järkännyt ja pessyt jääkaapin, ja mä vessan kaapistot, sinnehän mahdolliset jouluvieraat ensin sukeltaakin. ei järjen häivää! hiiohei!
Niinhän se että ihminen on oman itsensä pahin vihollinen. :) Mutta koko ajan sitä oppii luottamaan,pikkuhiljaa,askel askeleelta. On ihanaa huomata että tunnistaa omat ajatusradat.Se on aina askel parempaan suuntaan.Silloin pystyy itse vaikuttamaan ajatustensa kulkuun... Pelot on itsellekin vaikeita käsitellä ja monesti silloin sulkee oman itsensä ja työntää toista haluamattaan pois ihan vaan sillä ettei uskalla heittäytyä.Kun ei vaan saa suuta auki... Pelot ovat kumminkin vain pelkoja.Kokemuksien muovaamia tai meihin istutettuja.Ei tämän päivän todellisuutta. Voimia vaikeaan hetkeen!!! Asioilla on tapana lutviintua!
VastaaPoistaAsiasta toiseen:ystävä pääsi eroon ihottumista kun käytti pasuun ihan perinteistä mäntysuopaa ja nimenomaan sitä palaa.Kuullostaa hullulta mut aina kannattaa kokeilla mikä kellekin käy...
Mulla oli tollaista jatkuvaa nokkosrokkoa kun olin tosi ahdistunut ja kiireinen jne. Antihistamiinit auttoi vähän, mutta pikku hiljaa ihottumat/taipumus niihin katosi kun opettelin relaamaan ja hidastin tahtia. Jospa murunkin oireet helpottaisi kun jää kotiin poitsun kanssa?
VastaaPoistaNiinkuin gugs sanoi, se että tunnistaa omat ajatusradat on tosi tärkeää. Kun ne peikot iskee, voi ne tunnistaa vain ajatuksiksi ja komentaa syrjemmälle. Siinäkin oppii paremmaksi. Mä heräsin yks yö kesken unen, olin semipaniikissa ja ihan varma että kuolen justiinsa. Tiuskaisin itselleni, et vitut sä nyt mitään ehdi kuolemaan kun sä nukut, silmät kiinni ja ajatukset stop. Heräsin aamulla aivan ihmeissäni "se toimi!!!" :)