just vissiin kun marmattelin siitä että poikulia on niin vaikea lohdutella kun se hermostuu, ja että siihen on vaikea saada kontaktia, niin asiat on muuttuneet ykskaks yllättäen.
en tiedä huomaanko paremmin sitä itse, vai onko sillä joku vaihe, mutta kommunikointi pelaa tosi kivasti. jos se raivoaa niin yhtäkkiä pieni keinuttelu ja korvan päälle suukottelu rauhoittaa sen tuossa tuokiossa. se painuu vasten, ja hiljenee, ja koko sätkivä seittenkilonen rentoutuu. upea tunne!
jos mä johonkin tarttisin parannusta niin se on mun hyvä-äiti-syndrooma. vähän pitäis jo kolmaskertalaisella olla toleranssia lapsen itkuun, eikä tarttis vaipua niin koviin itsesyytöksiin joka kerta kun vauva itkee enkä heti tajua mikä sillä on vinossa.
musta on myös hassua se että nyt kun kaikenmaailman laryngiittipainajaisten ja muun sohelluksen takia valvottu melkein viikko, niin mulla on äitiydestä positiivisempi fiilis. en tiedä onko se nää päivät jotka menee sit kivommin, vai tuo kontaktiasia vai mikä. vaikka pää on väsymyksestä sekaisin ja unohtelen kaiken maailman pikkujuttuja, on itsearvostus kohdillaan ja suhde omaan äitifiilikseen parempi kuin pitkiin aikoihin. nyt tuntuu tuon vauvan kanssa että olen äitiys"lomalla" ja hommat rullaa juuri niinkun pitää.
hyvä fiilis. tästä pitää pitää kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti