naamakirjan ihmeellisessä maailmassa seikkailtuani huomasin ensimmäisen tyttöystäväni mennen naimisiin. miehen kanssa. ei sinänsä ylläri, jos tyyppi on ollut tovin kihloissa miehen kanssa, niin siitä saatetaan päätyä ihan naimisiin asti. vilpittömän ilonen olen hänen puolestaan.
muutama asia hymyilytti tässä asiassa minua.
näin muutamia kuviakin entisestä poikatytöstä, nyttemmin kauniista naisellisesta morsiamesta. onnelliselta ja luonnolliselta näytti laahuksellisessa hääpuvussaan. mein yhdessäoloaikana jos olisin millään ilveellä saanut sen hameeseen pukeutumaan, ei se olis poistunut kotiovien ulkopuolelle kirveellä hätisteltynäkään. niin ne ihmiset muuttuu ja kasvaa.
toinen asia joka mua hymyilytti, on se fakta, että se meni naimisiin miehen kanssa. meillä oli kiva juttu muutamia vuosia, joka loppui kun elämä ajoi meit erilleen. meistä kahdesta olisin kuitenkin itseni olettanut olevan enemmän heteroitumisvaarassa. ja kuinka kävi? onhan noita kiinnostuneit miehenpuoliakin ollut, mutta mä taidan vaan olla tosilesbo. en voi kuvitellakaan parisuhdetta miehen kanssa, tosin en tällähetkellä edes kenenkään muunkaan kun oman murun kanssa. mutta koskaan "vapaana" ei ole edes mieli kiinnostunut miehistä "sillälailla".
mä myös koen tiettyä ylpeyttä mun lesboidentiteetistä, enkä sitä missään salaile. en tee siitä statementtiä myöskään, mutta jos perheestä tai parisuhteesta tulee puhe (vaikka vieraammassakin porukassa), kerron suoraan miten meillä eletään. tämä on mulle luonnollinen tapa olla.
kun sain myönnettyä itselleni että olen mitä olen, on ollut sen kertominen muille helppoa kun lasten leikki. itselle asian myöntäminen oli kyllä aika kova paikka aikanaan. mutta ehkä toisiksi parasta mitä mulle on tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti