köyhän rahat ja ruoka

tässä samalla kun vakavasti harkitsen korkokikkailua pankin kanssa, teen itse viiliä.
se on musta parasta (lisäaineettomana välipalana) noille mukuloille, ja yhtäkkiä muistin että sitä pystyy helposti tekemään itse.
nyt on ekaviilit tekeytymässä tuossa pöydällä.
kas, ota ruokalusikallinen viiliä, ja lisää päälle maitoa noin desi.
anna hapantua pöydällä, kunnes kiinteytyy.

huomenna nähdään tän viilitehtaan tulokset.

viilin sekaan sopii se itsekeitetty marja-aronia hilloke, itsekeitetty omppuhillo (lähiomenat) tai lähimetsästä kähvelletyista pihlajanmarjoista keitetty hilloke.

anskattoany.
ja hyvämutsiekomutsifiilis loistaa musta kauas.

mafiasiskot

siskoni marisi mein fb:n suljetussa mafiakeskustelussa että on tottunut liian hyvään, että voitaisko nähdä serkusten kesken taas. tänä vuonna on ollut niin monia yhteisiä häppeninkejä.
koska suurimmalla osalla puolisotkin on alkaneet narista että "teillä on aina niin kivaa keskenänne", ja alkaneet vaatia osallistumislupaa mein mafiakokoontumisiin, sisko ehdotti pikkujoulun viettoa uudenvuoden jälkeen. avec.

kyllä passaa.
mullahan emäntä alkaa olla etuoikeutettu osallistumaan kinkereihin muutenkin, koska sillä on vakaana aikomuksena sukuun naittautua, ja mun sukunimenkin ottaminen sillä on harkinnassa, ja ennenkaikkea se on nainen.
näillä spekseillä se kuuluis sit automaattisesti mein "naisten.m-mafiaan".

nyt innolla odottelen mitä näistä suunnitelmista kehkeytyy!
taas. 

emmä voi valittaa

mutta joskus valitan kuitenkin.

mua vähän hymyilytti kun läksin vanhempainiltaan, kun teinix jäi tekemään kotiin ruokaa ja vahtimaan älliä ja tälliä.

tiesittekö että pääkaupunkiseudulla joka seitsemäs 15-17 vuotias on lastensuojelun asiakkaana. syynä usein päihteiden käyttö ja ristiriidat kotona. sydämestä vähän kirpasee, ja tajuan ettei mulla ole varaa kamalasti valittaa, koska mulla ja teinillä on ihan sydämelliset välit. sen päihteiden käyttö on nollalla, ja kouluunkaan sitä ei tarvitse patistella.

miten ihmeessä sit aina kuitenkin ottaa kupoliin se, että kaikista kotihommista pitää sanoa että alkaa tapahtua. miten se ei voi tajuta tehdä muutamaa pientä juttua ilman että mä aina jänkkään?
miten hemmetissä se voi notkua netissä niin paljon? tai ottamiaan kuvia se vissiin muokkailee, mutta silti.
miten hemmetissä se ei ikinä lähde ajoissa minnekään, myöhästyy jokapaikasta, ja kehoituksista huolimatta tänäänkin oli vaan tuupannut ällin tarhan eteiseen.(se pitää viedä perille saakka! se pitää viedä perille saakka, se pitäääääääääää!)

hitto hemmetti.
ensiviikosta alkaen natsimutsi antaa pilipalivehkeet (podit, pädit, kännyt ja mäkit) käyttöön vasta kello 18, olettaen että muutama kotihomma ja läksyt on siihen mennessä suoritettu. ja tästälähin se saa illalla väkertää itselleen aamiaisen jääkaappiin valmiiksi, kun tuntuu ettei se muuten saa edes aamupalaa syötyä.
nii, katotaan sitten.
kas jossei nätit sanat täällä auta, niin laitetaan taas vähän konkreettista rajaa tuohon teinihörhöilyyn.

teinimutsista teinin mutsiksi

on tää ollut pitkä ja mukava tie.
uskomatonta kuinka ihmisen itu kasvaakaan nopeasti. ja mä siinä sivussa. henkisesti.
alkaa varmasti vastuu pikkuhiljaa näkyä toki naamassakin, mutta tää pieni koko hämää useita. 

eilen vetäsin "hurjan muodonmuutoksen" (omissa silmissäni) viiteen minuuttiin, kun piti työminästä kuoria katu-uskottava teinin mutsi. siis kun vein esikoista kripaleirille viimevuonna, tuli pappi kädestä pitäen toivottamaan mut tervetulleeksi leirille. en toivonut saman toistuvan lukion vanhempainillassa, vaan toivoin että pieni vaatteiden vaihto edesauttais mua ikäiseni (siis teini-ikäisen lapsen äidin) oloiseksi.

äh. laitan mä ihan mitä tahansa päälleni, näytän aina samalta.
huoh.

  

 noh, kukaan ei tullut komentamaan mua tutoroppilaiden jonoon, joten ehkä onnistuin nahkahameessani tekemään aikuismaisen vaikutuksen. ehkä.

aini.

tukalleni en kyllä sitten mitään voikaan. mä aina mietin teininä miksei mun mutsilla voi ikinä olla mitään siistiä kampausta. luulen että nyt tajuan. esikoiseni ehkä ajattelee samalla tavalla musta. 

tää pehko on nii mieletön harakanpesä, että yks nuori mies töissä on kuulemma huomioinut mut ja oon tehnyt vaikutuksen, koska mulla on niin ihanan villi tukka. 

voi jeesus! 

rakkautta on

...pieni askartelu

puuroriisistä tuli kivat sydämet lautaselle.
kelpaa murun tulla kotia treeneistä kun on näinki rakkaudella ruoka odottamassa.

arkirakkaus.
hiis.

lisää kiukkua

"mä en todella halua vesisadetta! mä haluan lunta! mä en pidä vedestä! mä haluan lunta! haluaaaaaan! -byääääääh"

että juu.
nyt mua vähän jo hymyilyttää.

ikätasoista uhmaa

jes!
just himppaa ennen kolmenvuoden rajapyykkiä kundi on päässyt ikätasolleen.
on ollut alkuvkon tarjolla sitä ikätasoista uhmaa, sitä kun mikään ei käy, sovi tai passaa. *

kalsarit on väärinpäin - byääääh!
paita ei mene päälle - byääh!
tänään ei ole tiistai - byäääh!
pappaa ei löydy - byäääh!
mä en rauhotu - byäääh!
en varsinKAAn mene sänkyyn rauhottumaan - byÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄh!

enkämä vieläkään rauhotu - byääääh!
miksmäensaapurkkaa? - byääääh!

sit rauhottui.
ja kommentoi pihassa:

ei olis kannattanu herätä ihan keskellä yöllä! - byäääääääääääääääääääääääääh!!!

-nyt on aamu.

eiKÄ OLE! - byääääääääääh.

voi saatana. hauskaa päivää.
- byääääääääääääääääh.

p.s. "bamilla oli kyllä tosi huono aamu." - voi kun täällä päiväkodissa se on aina nii aurinkoinen. taitaa kiukku sit jäädä aina tohon matkalle kun tuutte...  [raivostuttavaa hymyilyä ja hymistelyä.]
lässyti lässyti lää. ja joo, siitä se kiukku hyppää kyytiin sit kotimatkalla taas.
anna mun kaikki kestää.
tää kuukaus. sithän se uhma taittuu. eiks nii?
niinhän?!

* tähän astihan kundi on vaan karjunut ja märissyt ilman ymmärrettävää syytä. 
ei vaan ihan hekumallista ollut kun aamulla syitä löytyi kaikesta.

suunnitelmat uusiks.

mutsi osti papanoille talvikengät.
kiitos ja kumarrus.
ajattelin että vkonloppuna mentäis niitä hakemaan, ja lapset tilas makaroonilaatikkoa siellä syötäväksi.
sit oltaiski jätetty mukelot mutsin ja faijan huomaan ja sudittu katselemaan nanna suden näyttelyä tennispalatsiin.
noooooooh. muru sai työvuoroja.
mun entisestä duunista.
uudelta omalta alaltan.
ou jee! 
kiva palkka, kivaa työtä, hyvät työajat.
ei passaa valittaa.
se siitä nannasudesta ja valmiista sapuskasta, tälläkertaa.

suunnitelmat sit uusiks vaan. 

työhomma on kyllä tosi cool!

ostetaan elämä. tai harrastus edes.

...ja tässä mä vaan istun.
muru haki mut koulutuksesta autolla ihan.
sit haettiin papanat.

sit mä järkkäsin keittiötä, ja imuroin. (pyykit on emäntä pessyt aiemmin, ja samoin sapuskan laittanut.)
annoin natskuille piirrustusvälineet.

ja sit mä vaan istun tässä.

sit kirjotin blogimerkinnän.
ja laitoin kesäpipot kaappiin.
sit mä kirjotin blogimerkinnän.

ja sit mä vaan istun tässä.

on se kekkuli kun on 11 vuotiaasta saakka hyysännyt jotakuta (veikka, esikko, veikka, esikko, ruttu, bambam.) niin tää hyysäämättömyyden tila on jotaki kerrassaan omituista. mitä te ihmiset teette elämällänne?

mulla on punttikortti, mutta nyt en jaksa sinnekään, kun tunnin päästä sudin lenkille koirien kanssa kuitenkin.

ja sit nyt mä vaan istun tässä.
vielä 60 itselleni merkityksetöntä minuuttia...

mää ja mun, murun ja elämän aikaansaama ihka-aito pikkukakkiainen.

syyllisyyspas*a, kompromisseja ja kasvamista

huoh.
poikani on ns. herkästi tulistuva lapsi.
tai oikeemmin sanottuna herkästi turhautuva.
ja siitä lähtee välillä kohtuuton möly. 

se oli lauantaina poissa kotoa ja tässä talossa oli hiljasta ku huopatossutehtaassa. mä oikeen nautin siitä rauhan ajasta, ja sit maailmankaikkeus paiskas syyllisyysunella päälle. että se katos. tuo poika. ihan mun peesistä putos veteen ja hävisi.

voi jeesus näitä äitiyden kommervenkkejä. sit kun osaa nauttia arvostaa rauhaa, niin syyllisyyspaska odottaa nurkan takana.

löysin yhdestä blogista termin low maitenance-lapsi. tajusin että se on se mitä muru lapsilta odottaa. perushommat meneekin nyt hyvin. lapset ikätasoisesti toimii itsenäisesti asioissa joita ne osaa. ja nauttii siitä. mä vaan oon ihan tuhannen höyry, ja kaiken pitäis tapahtua siinä samassa. sit mä puen lapsen vaikken huomaakaan, ja murua ärsyttää. ei, en ole mikään ylihuolehtiva paapova kyylä. mä vaan oon malttamaton. ja temperamenttinen. ja kiihko. (kysyinki sit murulta haluisko se mielummin jonku aivokuolleen flegmaatikon, mutta ei kuulema halua. jaaha.)

eilen törkkäsin kundille mandariinin kouraan ja kehotin kurimaan itse. se nykäs kuoren reunaa ja visko mandariinin lautaselle. "en osaa!" (toisinaan yleensä se vetää totaalikilarit heti ja alkaa kirkumaan = "herkästi turhautuva".) no, nyt sitten otin sen kourista kiinni ja alettiin kuorimaan yhdessä, ja poika vei homman itse finaaliin. ja kyllä oli itsetyytyväinen ja mairea kaveri sen jälkeen kun natusti omakuorimaa mandariinia ihan.

mä luulen että murun pitää vaan niellä mein slaavilaiset piirteet, jossei se halua meistä luopua. mehän ollaan sieltä rakastavimmasta/rakastettavimmasta päästä yleensä, mut sitten ne muut suuret tunteet... ei heikkohermosille alkuunkaan sopivia.

ja mä luulen että mun pitää yleinen hyysäys ja toimintatarmo kohdistaa muuhun kun lasten omatoimisuuden "pilaamiseen". voisin hankkia harrastuksen. jos vaan jaksaisin. jotaki ihan itselleni. mitähäseolis?

penelle voi vissiin soittaa ettei me tarvitakaan apua. kun ollaanki ihan rationaaleja. ja poikakin on vissiin ihan normaali, erityispiirteineen.

miten musta tätä kirjottaessa tuntuu kun kaivelis tikulla omaa silmää. 
emmätiä. mun piti vaan laittaa tähän kaks ihqua kuvaa tuosta elämäni pikkumiehestä, mut sit tää vähän repes kädestä tää avautumisen puuska....

emäntä poussaa lökäpöksyissään.

että juu.
tässä nää ihqut housut.
eksnää ooki ihan muotia?
muiden kun mun mutsin mielestä...

p.s. joku saattaa huomata että kuvassa esiintyy samat villasukat kun kesällä iltapuvun kanssa. kyllä, ne on valtavan monikäyttöset ja käy kaikkiin tilaisuuksiin mihin sub-urbi-äitihahmo voikaan joutua.

kolmas kurkkaus

karmivat mäntyportaat.
kun nää alkaa kellastuu, mä alan pillittää.
olisin halunnut mustat tai valkoset.
rakennuttaja pyöritteli silmiään.

en voi uskoa ettei ne ole ennen kuullut että joku haluaa muut kun standardi-portaat.
huoh.

toka kurkkaus

mr. bambam muumipappoineen esittää tässä paloja lastenhuoneesta.
on tanskalaista seinätarraa. ikean viideneuron pöytää ja kahden euron lamppua.
mamman askarelema lukupesä.
ja viinilaatikoista askarreltu parkkitalo.

kerrossänky ja kirjahylly on mustat. huutonetistä kympillä ostettu ja mustalla tapetilla tuunattu lundby-nukkekoti onkin esitelty aiemmin, se istuu kivasti huoneen sisustukseen.

eka kurkkaus

nyt toivepostaus.
kurkkikaahan nyt innolla lepakoiden pesäkoloon, tänne missä sisustusta leimaa köyhäily, koirankarvat, sotkevat ipanat, yks väreillä irroitteleva slaavilainen sisustaja, ja yks musta-valkosesta diggaileva pedanttipentti.

osa 1. esikon huone.

tää on asunnon pienin lokonen. tuolle huolettomalle teiniangstaajalle tosi hyvä. sisustusta siellä määrittää kaaos, ja "emmä tiiä mitä mä haluisin" sekä "petroolin sininen olis kiva". synttärilahjaks maalattiin vihdoin sen yks seinä. josta se kiitti sanomalla vaisusti "kiitti" ja "mä en oikeen osaa ilmasta positiivisia tunteita". vaikka itse värin valitsi, ei tainnu ihan olla sama kun sen mielikuvissa. *reps. kelpaapa poikaselle sitten sama sininen kun esikko lähtee nostelemaan täältä.
huomioi että oveen ripustetussa kortissa on liitteenä sävykortti, siltä varalta jos se rupee enempikin sisustaa nii ei tu ihan karmee värien sinfonia.

* huom. kuva lavastettu. lahjaksi myös suursiivosin tuon "sikolätin".

hyvä reissu. yllättäen ja pyytämättä.

mun ja bamin kummilassa on aina kiva käydä.
aurinko paistoi, ja muksut pääsi ruokkimaan lintuja.

mun jääkaapin ovella marja-aroniapiiraasta omppupiiraaksi muuttunut tekele maistui hyvälle kuuman kahvin kanssa, hyvässä seurassa.

muksut leikki isojen pikkuserkkujensa kanssa kun aikuiset jauhoi politiikkaa.

yllättäen ja pyytämättä kotiinlähtiessä ne pyysivät vielä lapsia yökylään piakkoin.
esim. kahden viikon päästä.
kun mulla ja murulla sattumoisin on vuosipäivä.

ei että kelpaako? ai että saavatko mennä?

jepa!

näitä lisää

aivan upea viikonloppu ollut tähän asti.
näitä lisää! 
lainattiin millenium-trilogia, ollaan laitettu yhdessä ruokaa, syöty hyvin, kattelut leffoja, saunottu, juotu viinä, natusteltu nameja, fiilistelty, pussailtu, nakuiltu, hassuteltu, hiissailtu.

lasten ja koirien kanssa on ulkoiltu kirpeessä pakkassäässä.
bam bam on päässyt viettään kummin kanssa laatuaikaa, ruttu on saanut olla itsekseen mein kanssa.
on talkoiltu ja grillailtu naapurien kanssa.

tää päivä kruunataan marja-aroniapiirakan leipomisella ja vierailulla lasten suosikkipaikassa, g-tädillä. viedään piirakkaa ja kukkia kiitokseksi taannoisesta tanskanmatkalastenvahtikeikasta.

huoh. mä niin tykkään tästä tavallisesta rakkaudellisesta arjesta.
mä oon niin onnellinen näistä!

lastenasiaindiktaattori minä. oppii kyllä.

joskus pitää osata tehdä kompromisseja.
a) eskarista tuli kyselyä rutun uskontokasvatuksesta. vaihtoehto yksi, oma uskonto jos "vähemmistölle" moinen tulee. vaihtoehto kaksi; elämänkatsomustieto. esikoinen on osallistunut ev.lut.uskonnonopetukseen jos ei omaa ole ollut saatavissa, mutta nää murun lapset menee sitten uskonnottomien sakkiin jossei omaa tarjota. olen saanut kuitenkin valita uskontokunnan ylipäätään. en voi marista.
b) lasten leffaa palauttaessa ostettiin karkkeja. muru antoi rutun vähän irrotella. sanoin tokalaarin kohdalla että kaksi vielä, mutta muru muljautteli mulle silmiään. äh, ookoo. shoppailkoon keskenään. [kato nyt beibe, tää on ihan kohtuullista, se sanoi. joo. 4 karkkia enemmän mitä mä olisin ostanu.]

ei tää nyt nii vaikeeta ole tää kompromissien tekeminen.
aina.
vaikka tiedän, kymmenkunta vuotta minäitteä äitinä ja lastenasiaindiktaattorina ei tee musta ihan helppoa kumppania. mut taidan olla ihan oppivainen otus. minäkin.
vaikka nää oli aika helppoja nää.

hero!

multa ja rutulta meinas tulla pissat housuun kun muru yhtäkkiä kirku keittiössä ku pikkutyttö.
hämähäkki siellä oli.

vähänkö tunsin itseni sankariksi kun sain pelastaa naisen pulasta.
pädäm.
minä. sankari.

paukapäät

siis.
sain itellalta blogin kautta viestin että saisin omasta kuvasta arkin postimerkkejä.
koitettiin eilen vähän koira-aihetta sitten, kun emmä noista mukuloista ehkä postimerkkiä halua.
tässä eilisen parhaat otokset. eikä kauheen häävit siis.

näissä kokeiluissa korvat heilui, ja kuola lenti.
hännät paukkas huonekaluihin  ja tyypit tunki toistensa eteen.
paukapäät.
emmätiä. jos koitan vaikka ihan jotaki taidekuvaa jostai paikallaan pysyväisestä esineestä?
*wirn.