hittiläinen!
muru jäi keikkalaiseksi vanhan firman listoille kotiäiskäajaksi, mutta työajat on skeidat. samoin palkka.
joutuisi maksaa varahoitajallekin kahdesta päivästä että ehtii nukkua ennen duunia ja duunin jälkeen. ja se tietää sitä, ettei käteen jää juurikaan iloa palkkapäivänä.
soitin äsken mun vanhaan suojatyöpaikkaan ja tarjosin murua keikkalistalle sinne. onneksi mulla on sinne suhteita, ja äärettömän hyvä maine, niin murulle olis luvassa nyt hyvinpalkattua keikkaduunia, paremmilla työajoilla. (poikulille hoitotarve silloin noin 2h työiltoina, naapuri hoitaa!) jee!
ja vanha pomoni kertoi että seuraavassa listassa on 25 avointa vuoroa. eli muutama varmaan mahdollisesti murulle tyrkyllä, mein talouteen rahaa tuomaan. jee!
khyl,khyl kattokaa. suhteet merkaa paljon, ja tästä se lutviutuu.
morjens rahaongelmat!
perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
jänkyti jänkyti
pe, la, su.
olin oikeessa. tää viikko juoksee. en meinaa perässä pysyä.
sieltä se maanantai tulla puksuttaa, kuin juna. ja varmaan jyrää meitin samanlaisella intensiteetillä kun vois kuvitella junan tekevän. satasella päin, ja maanatai-iltana musta on jäljellä vaan "märkä rätti."
mä nyt jaksan jankkaa tästä töihinlähdöstä.
oon kuullut huhua että kirjaamiset työpaikalla on muuttuneet. toisaalta ihan sama, koska en kuitenkaan muista niistä hölkäsen pölähtävää niistä entisistäkään. paineet tuloksellisuuteen on kovat, potilasaines hitaastiliikkuvaa. plaah. mä inhoan tuloksellisuutta ja ihmisten kanssa/parhaaksi tehtävää työtä samassa lauseessa. kun ei sitä hyvinvointia ja pärjäämistä hirveästi voi numeroilla mitata. onneksi saan oman sektorini takaisin enkä joudu heti työnkierrolle, omien mahtavien vanhojen tiimiläisten avulla mä ehkä pääsen kärryille siellä.
työkengät tuli postin mukana. ei tarvitse murun kumppareista leikkaamilla parvekekengillä ekoja päiviä surffata siellä. matkalippu pitää ladata, syömisiä miettiä, työmatkareittiä suunnitella.
poikuli on alkanut eroahdistella nukkumaanmennessä, ja yölohduttelulla kun poistun huoneesta on mekkala kun porsaalta päätä leikattaisiin. toivottavasti ma aamuna ei kaaos ole ihan totaalinen. muru lopettaa työt sunnuntaina iltaseiskalta ja hyppää kotiäidin saappaisiin maanantaina aamukuudelta. vois olla mielenkiintosta kohdata heti ekakotiäiskävuorossa eroahdistuksissaan angstailevat poika ja äiti.
(no ei vais, aikuinenhan mä oon. itken sit vasta ulkona...)
plussaa töihinlähdössä on se, että poikuli on oppinut kiipeemään esmes sohvalle, enpä ole täällä sen putoamisia pelkäämässä ja vahtaamassa. myös arjen tasaantuminen ja lastenhoidon tasaaminen kuulostaa kivalta. ja se että muru on kotona iltasin, ja voidaan käydä yhdessä unille, ja tehdä mitä...öö tälläset ihmiset nyt tekeekään kun huvittaa (isi! hahahaha). olis myös mahkuja harrastaa jotakin, mun tai rutun, tai molempien. ja viikonloppusin voidaan nauttia laatuajasta täysillä kaikki.
osaisinpa olla kaipaamatta kotiin. nauttia työajasta ja ottaa työn parhaat palat vaan. aikuisseura, tarpeellisuuden/hyödyksi olemisen tunne, ja palkka tietty, tähän käteen kiitos.
kyllä tää tästä, mä vakuutan itselleni. ajattele positiivisesti. älä ressaa.
silti päässä rimpsu lyhenee, pe, la, su. la, su. su. ja sitten...
TUUUUUUT, TUUUUUUUUUT! (jaigs. maanantaijuna!)
olin oikeessa. tää viikko juoksee. en meinaa perässä pysyä.
sieltä se maanantai tulla puksuttaa, kuin juna. ja varmaan jyrää meitin samanlaisella intensiteetillä kun vois kuvitella junan tekevän. satasella päin, ja maanatai-iltana musta on jäljellä vaan "märkä rätti."
mä nyt jaksan jankkaa tästä töihinlähdöstä.
oon kuullut huhua että kirjaamiset työpaikalla on muuttuneet. toisaalta ihan sama, koska en kuitenkaan muista niistä hölkäsen pölähtävää niistä entisistäkään. paineet tuloksellisuuteen on kovat, potilasaines hitaastiliikkuvaa. plaah. mä inhoan tuloksellisuutta ja ihmisten kanssa/parhaaksi tehtävää työtä samassa lauseessa. kun ei sitä hyvinvointia ja pärjäämistä hirveästi voi numeroilla mitata. onneksi saan oman sektorini takaisin enkä joudu heti työnkierrolle, omien mahtavien vanhojen tiimiläisten avulla mä ehkä pääsen kärryille siellä.
työkengät tuli postin mukana. ei tarvitse murun kumppareista leikkaamilla parvekekengillä ekoja päiviä surffata siellä. matkalippu pitää ladata, syömisiä miettiä, työmatkareittiä suunnitella.
poikuli on alkanut eroahdistella nukkumaanmennessä, ja yölohduttelulla kun poistun huoneesta on mekkala kun porsaalta päätä leikattaisiin. toivottavasti ma aamuna ei kaaos ole ihan totaalinen. muru lopettaa työt sunnuntaina iltaseiskalta ja hyppää kotiäidin saappaisiin maanantaina aamukuudelta. vois olla mielenkiintosta kohdata heti ekakotiäiskävuorossa eroahdistuksissaan angstailevat poika ja äiti.
(no ei vais, aikuinenhan mä oon. itken sit vasta ulkona...)
plussaa töihinlähdössä on se, että poikuli on oppinut kiipeemään esmes sohvalle, enpä ole täällä sen putoamisia pelkäämässä ja vahtaamassa. myös arjen tasaantuminen ja lastenhoidon tasaaminen kuulostaa kivalta. ja se että muru on kotona iltasin, ja voidaan käydä yhdessä unille, ja tehdä mitä...öö tälläset ihmiset nyt tekeekään kun huvittaa (isi! hahahaha). olis myös mahkuja harrastaa jotakin, mun tai rutun, tai molempien. ja viikonloppusin voidaan nauttia laatuajasta täysillä kaikki.
osaisinpa olla kaipaamatta kotiin. nauttia työajasta ja ottaa työn parhaat palat vaan. aikuisseura, tarpeellisuuden/hyödyksi olemisen tunne, ja palkka tietty, tähän käteen kiitos.
kyllä tää tästä, mä vakuutan itselleni. ajattele positiivisesti. älä ressaa.
silti päässä rimpsu lyhenee, pe, la, su. la, su. su. ja sitten...
TUUUUUUT, TUUUUUUUUUT! (jaigs. maanantaijuna!)
rakkautta on... (ja ei ole)
...ajaa pitkän takaa kylään. vaan ollakseen muutaman tunnin. hiis! <3
ja rakkautta on tuoda kylpyvaahdon lisäksi tuliaisiksi tämä:
karibialaista rommia! tän osaa vaan ihmiset jotka mut todella tuntee.
(tein heti purkillisen rommirusinoita tulemaan. (namnamnam))
rakkautta on myös ajatella murun koulunalkua, ahdistua nettikoneen ohjelmistovajauksesta, ja tilata sille (mulle) sille (mulle) sille upouusi tietokone kouluhommia varten! hupsis.
rakkautta on myös hiissailla villapeiton alla murun, viinilasillisen ja suklaapalan kanssa, silitellen ja suukotellen.
rakkautta ei ole murista ja äksyillä päällepäätteksi sitten siellä peiton alla. mikähän piru muhun meni. (ehkä tarvitsin vaan huomiota.) hmh. aamulla on vissiin anteeksipyynnön paikka. pöllö minä.
ja rakkautta on tuoda kylpyvaahdon lisäksi tuliaisiksi tämä:
karibialaista rommia! tän osaa vaan ihmiset jotka mut todella tuntee.
(tein heti purkillisen rommirusinoita tulemaan. (namnamnam))
rakkautta on myös ajatella murun koulunalkua, ahdistua nettikoneen ohjelmistovajauksesta, ja tilata sille (mulle) sille (mulle) sille upouusi tietokone kouluhommia varten! hupsis.
rakkautta on myös hiissailla villapeiton alla murun, viinilasillisen ja suklaapalan kanssa, silitellen ja suukotellen.
rakkautta ei ole murista ja äksyillä päällepäätteksi sitten siellä peiton alla. mikähän piru muhun meni. (ehkä tarvitsin vaan huomiota.) hmh. aamulla on vissiin anteeksipyynnön paikka. pöllö minä.
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
miksi sä käyt täällä? tuloksia ja statistiikkaa
tunnen maman | 11 (8%) |
tiedän maman | 9 (6%) |
olen hltb-väkeä | 55 (42%) |
olen lapsiperheellinen | 47 (36%) |
etsin tietoa | 13 (10%) |
etsin huvia | 43 (33%) |
Ääniä tähän mennessä: 129
satakakskytyhdeksän ääntä. mama kiittää!
en keksi ketkä kaikki nuo yksitoista on jotka mut tuntee, mutta osan kyllä tiedän/arvaan. noita tietäjiä en kyllä itse tiettykään tiedä. olis kohteliasta kommenttilootaan vähän vinkkailla... *vinkvink*
htbl-väki on suurin kävijäryhmä, ei yllätä.
ja kiva että lapsiperheellisillekin löytyy jotakin täältä.
tiedon etsijöitä oli kolmetoista. laittakaahan kommenttilootaan kysymyksiä jos oikeesti haluatte jotakin spesifiä tietää. voin yrittää mieluusti auttaa.
ja huvin etsijöitä on kolmannes. täältä irtoova hupi ilmeisesti johtuu vaan mun kirjotustyylistä ja semmosesta tahattomasta huumorista. mutta kiva jos jollakulla mullakin on hauskaa mun elämän parissa.
sivunkatseluja on bloggerin tilastojen mukaan vajaa 40 000. ihmeellistä.
suurin liikenne tänne tulee vinkeeltä, blogilistalta ja elethyialta.
maittain suomesta tulleet sivunkatselut on ykkösenä, yli 30 000 klikkausta, jenkeistä ja kreikasta kuitenkin noin 500 kumpaisestakin, ja muutamalla sata venäjältä, sveitsistä, ugandasta, britanniasta ja ranskasta kustakin.
blogiin eksytään hakusanoilla:
"asiasta ja sen vierestä"
"muru ja esikko"
"sanonko suoraan"
johtopäätöksenä että yleensä hakukoneella hakija haluaa just tänne, luulen.
muutama osuma oli sairaalakassille ja raskausviikoille.
jokaista tekstiä on katsonut noin 60 ihmistä, huiputon vetänyt "minä ja tyhjäpää" 128 klikkauksella.
njaa. mitä tämä kertoo mulle?
teitä käy noin 60 päivässä täällä! hienoa.
ja ylipuolet htbl-ihmisiä (toivomani kohderyhmä!) ja noin himpun vajaa puolet lapsiperheitä (toivomani kohderyhmä myös tämä!)
mua vaan edelleen kiinnostais jos siellä on joku, joka haluaa että kirjotan jostain tietystä aiheesta, niin ilmiintyis kommenttilootaan. ja ne jotka mut tietävät, niin laittais miten tietävät, olis meinaan hauskaa miettiä niitä yksinään täällä. (että jaana tuntee jorman, joka tietää pertin, joka näki mut kaupassa :D )ja ne noin viisi (edit, siis kai kaksi!*) joita en mun tuntijoista tiiä, niin äkkiä nimet tauluun! hemmetti!
(*tiiän ämmän, ässän, ällän, ceen ja aan, teen, s&t, ja hengellisen äidin, muut käsi pystyyn!)
roskispusseja ja palava roskis
tänä aamuna lapset on puettu mustaan. ne leikkii mustalla roskispussirullalla. jotenki hirmu tyylikästä.
eilen kävin koirien kanssa iltalenkillä, niin keskellä ei mitään sijaitseva roskis leimahti yhtäkkiä leikkeihin. tovin mietin antaako palaa, koska se ei siinä hangessa mitään muuta sytytä. mutta sitten sinkosin sammuttamaan sen.
siskoni epäili myöhemmin sen yrittäneen kertoa mulle jotakin sen leimahduksen. (vrt. palava pensas) ja mua oikeesti kävi harmittamaan että kävin vaan kimppuun ja tuhkahdutin sen kuulostelematta hetkeäkään. toisaalta jos liekit olis päässeet vielä siitä isommiks, olis sammutuksen voinu unohtaa kokonaan. no jaa, kai ne tärkeät viestit tulee muualta kun palavista roskiksista. i hope.
tänään odotan rakkaudella vieraita. murukin laittoi kellon soimaan että olis ihmisenä kun vieraat saapuu. ihanasti.
poikuli muuten käy laittamassa mamin nukkumaan aamusin. sulosesti kiekuu sille "hyötä!" (hyvää yötä, tietty) ja suukottaa naaman märäksi, halaa ja sanoo haikeena "aaaaa".
todella rakkaudellista.
toisten rakkaus on myös yksi asia joka tekee mut hirmu onnelliseksi.
eilen kävin koirien kanssa iltalenkillä, niin keskellä ei mitään sijaitseva roskis leimahti yhtäkkiä leikkeihin. tovin mietin antaako palaa, koska se ei siinä hangessa mitään muuta sytytä. mutta sitten sinkosin sammuttamaan sen.
siskoni epäili myöhemmin sen yrittäneen kertoa mulle jotakin sen leimahduksen. (vrt. palava pensas) ja mua oikeesti kävi harmittamaan että kävin vaan kimppuun ja tuhkahdutin sen kuulostelematta hetkeäkään. toisaalta jos liekit olis päässeet vielä siitä isommiks, olis sammutuksen voinu unohtaa kokonaan. no jaa, kai ne tärkeät viestit tulee muualta kun palavista roskiksista. i hope.
tänään odotan rakkaudella vieraita. murukin laittoi kellon soimaan että olis ihmisenä kun vieraat saapuu. ihanasti.
poikuli muuten käy laittamassa mamin nukkumaan aamusin. sulosesti kiekuu sille "hyötä!" (hyvää yötä, tietty) ja suukottaa naaman märäksi, halaa ja sanoo haikeena "aaaaa".
todella rakkaudellista.
toisten rakkaus on myös yksi asia joka tekee mut hirmu onnelliseksi.
tiistai 28. joulukuuta 2010
vauvahuumoria
vitsit. mein poikulilla on hjuumorintajun alkeet hallussa selvästi.
mami ei kerinnyt sitä ottaa syliin tietokoneen taa kun sohvalla istui. poikuli roikkui lahkeessa natisten ja huomiota hakien.
ei toiminut.
kikka kaksi:
säälittävä "ääääiiiii-thiiiiiiiiiiiiiiiiii" kirkaisu tekoitkulla höystettynä. hetihän mami sen huomasi.
itku loppui kuin seinään ja poika repesi.
nauraa kätkätti hervottomasti, "menitpäs lankaan akka!". mokoma riiviö. ihana.
tietää kyllä mistä narusta kannattaa vetää. olipa hauskaa.
mami ei kerinnyt sitä ottaa syliin tietokoneen taa kun sohvalla istui. poikuli roikkui lahkeessa natisten ja huomiota hakien.
ei toiminut.
kikka kaksi:
säälittävä "ääääiiiii-thiiiiiiiiiiiiiiiiii" kirkaisu tekoitkulla höystettynä. hetihän mami sen huomasi.
itku loppui kuin seinään ja poika repesi.
nauraa kätkätti hervottomasti, "menitpäs lankaan akka!". mokoma riiviö. ihana.
tietää kyllä mistä narusta kannattaa vetää. olipa hauskaa.
loppu lähenee
ma, ti, ke, to, pe, la, su.
jumankekka! saako jo ruveta stressaamaan? mihin hemmettiin nää päivät menee?
olen yrittänyt kirjottaa jo pariin otteeseen töihin lähdön aiheuttamista ajatuksista, mutta ei tule mitään. ei ole ajatuksia siihen liittyen.
ei oikein pelota mikään. ahdistaa hiukka jättää poikulia kotiin ja mennä itse pois. uskon että muru pärjää ja niillä menee hyvin täällä, mutta se oma itsellisyys ja kuinka saa himpuloiden kanssa olla sitten iltaisin, surettaa valmiiksi.
työni on kivaa, ja koko työyhteisö mahtava, muistikuvieni mukaan. työuraa mulla on allekirjoittamani sopimuksen mukaan vielä 36 vuotta jäljellä, että ehtiihän sitä paahtaa siellä. ja stessittä nyt sinne aion mennä alkuun. pomon kanssa on sovittu että voin ottaa lyhyemmät viikot tai päivät jos tarvetta ilmenee. mutta katotaan miten koko souvi lähtee käyntiin.
hassua on myös ajatella että mun rytmi 2vko yh - 1vko parisuhdetta, muuttuu parisuhteelliseksi perhe-elämäksi kokonaan. saa nähdä miten siitä selvitään. mä luulen että on tosi kiva jakaa vähän vastuuta, oppia olemaan työssäkävijä, ja murulle tekee ehdottoman hyvää päästä usean vuoden yörytmittelystä päivärytmiin. enkä vähiten odota yhteisiä nukkumaanmenoja, omaa aikaa kaksin iltasin... hiis! ehkä mulle on joskus ruoka valmiina kun tulen.
hyvä tästä tulee kun oikein asennoituu.
nyt rauhassa vaan ti, ke, to, pe, la, su. nautiskelua, omaan tahtiin ja sillai.
jumankekka! saako jo ruveta stressaamaan? mihin hemmettiin nää päivät menee?
olen yrittänyt kirjottaa jo pariin otteeseen töihin lähdön aiheuttamista ajatuksista, mutta ei tule mitään. ei ole ajatuksia siihen liittyen.
ei oikein pelota mikään. ahdistaa hiukka jättää poikulia kotiin ja mennä itse pois. uskon että muru pärjää ja niillä menee hyvin täällä, mutta se oma itsellisyys ja kuinka saa himpuloiden kanssa olla sitten iltaisin, surettaa valmiiksi.
työni on kivaa, ja koko työyhteisö mahtava, muistikuvieni mukaan. työuraa mulla on allekirjoittamani sopimuksen mukaan vielä 36 vuotta jäljellä, että ehtiihän sitä paahtaa siellä. ja stessittä nyt sinne aion mennä alkuun. pomon kanssa on sovittu että voin ottaa lyhyemmät viikot tai päivät jos tarvetta ilmenee. mutta katotaan miten koko souvi lähtee käyntiin.
hassua on myös ajatella että mun rytmi 2vko yh - 1vko parisuhdetta, muuttuu parisuhteelliseksi perhe-elämäksi kokonaan. saa nähdä miten siitä selvitään. mä luulen että on tosi kiva jakaa vähän vastuuta, oppia olemaan työssäkävijä, ja murulle tekee ehdottoman hyvää päästä usean vuoden yörytmittelystä päivärytmiin. enkä vähiten odota yhteisiä nukkumaanmenoja, omaa aikaa kaksin iltasin... hiis! ehkä mulle on joskus ruoka valmiina kun tulen.
hyvä tästä tulee kun oikein asennoituu.
nyt rauhassa vaan ti, ke, to, pe, la, su. nautiskelua, omaan tahtiin ja sillai.
maanantai 27. joulukuuta 2010
ainako sama laulu
tein mielestäni eilen taas laupeuden työn tarjoomalla olkapäätä vanhalle ystävälle.
ensin se viimeviikolla soitti kun sillä on parisuhdeongelmia, ja mä vaan kylmästi käskin pistää akkansa kilometritehtaalle, että pelleilylle pitäis olla joku raja. sitten soitin mein kolmen koplan toiselle siivelle ja kerroin sanomiseni (ja asiaa speksattiin sillä lenkillä minne meinasin delata). tämä parisuhdeongelmainen ei ole vuoteen pitänyt yhteyttä juuri ollenkaan muhun päin, ja yhtäkkiä puhelinlangat alkaa laulaa kun ongelmia ilmenee. yllätys. vannoin etten asiaan enemmän puutu, että kantani tuli täysin selväksi puhelun aikana. minä voin auttaa kantamaan akan kamat porraskäytävään, jos ei ystäväni pysty, mutta siinä se. en jaksa mitään soutamis-huopaamis-terapia-apua käydä antamaan.
ja yllätys kaksi. miten ihmeessä ystäväni päätyi sitten eilen sohvalle kolmeksi tunniksi saamaan keskusteluapua? no jotenkin työkengän kokospeksailusta se lähti, ja siihen loppui että tuossa se istui. mä aina lankeen vetisiin silmiin ja vapisevaan ääneen. aina ja aina ja aina.
tottakai ystävää olen valmis auttamaan ja kuuntelemaan, sehän on selvä. mutta tässä asiassa nyt turhaan tuumitaan. jos akka haluaa mennä, niin akan kamat ulos asunnosta ystävääni hajoittamasta. ja sitten voidaan käydä tuki-ja-turva-vaiheeseen. soitin vielä sille kolmion toiselle siivelle, että soittaa lähtevälle akalle, että mitä se oikein meinaa, ja että tarvittaessa autetaan kantamaan tavarat pihalle. (siis ystävällisessä hengessä toki.) (ihanat lesbopiirit, eikö?)
kysymys itselle: miksi aina sekaannut ja haluat auttaa? usein käy niin että mun puoleen käännytään kun on vaikeeta, ja sitten kadotaan pitkäksi aikaa. (toim.huom. ei koske teitä eräitä siellä, nou huoli!) jos mulla olis jotenkin heikko itsetunto tai olisin noulaifferi (uusi teinisana) olisi asia tosi rasittava ja kurja. nyt niinkun vaan elelen ja hengaan niiden pysyväisten ystävien kanssa ilosena ja tyytyväisenä, ja sitten jos joku kääntyy puoleeni ja tarvitsee apua, niin jeesaan minkä voin. (olishan se toisaalta rasittavaakin ja olis aika kiire ja ahdasta elämässä jos kaikki ihmiset joita olen pyrkinyt auttamaan, yrittäis hengata mun arjessa. jos jotakin positiivista asiasta etsitään... )
mutta miksi aina sama laulu?
muru taas aamulla ripitti mua asiasta. sen mielestä tääkin tilanne on ollut selvä jo vuoden, ja mitä hittoa me nyt otetaan ressiä, että on äärimmäisen noloa pysyä kolossaan noin vuosi, ja sitten soitella kun on vaikeaa. ...mutku, mutku, mutku... se on mun ystävä. ainakin ollut aiemmin. sitku, mutku, niinku, ja joo. alusta. tuen, kannustan ja kuuntelen. pari kuukautta kun tekee hommia, saa varmaan taas noin vuoden "olla rauhassa". eiksnii?
muru miettii kovin miksei mua haittaa että nää avunpyytäjät ei sitten pidä yhteyttä kun asiat on hyvin. emmävaantiä. eikä haittaa, niin ei kiinnosta. mulla on oma elämä. aikuisten oikeesti. ja mä olen ihan tyytyväinen näin. kommenttilootaan esitettyjen ajatusten perusteella mä taidan saada siitä sen auttamisen ilon ja tarpeellisuuden tunteen hetkeksi. se riittää.
ensin se viimeviikolla soitti kun sillä on parisuhdeongelmia, ja mä vaan kylmästi käskin pistää akkansa kilometritehtaalle, että pelleilylle pitäis olla joku raja. sitten soitin mein kolmen koplan toiselle siivelle ja kerroin sanomiseni (ja asiaa speksattiin sillä lenkillä minne meinasin delata). tämä parisuhdeongelmainen ei ole vuoteen pitänyt yhteyttä juuri ollenkaan muhun päin, ja yhtäkkiä puhelinlangat alkaa laulaa kun ongelmia ilmenee. yllätys. vannoin etten asiaan enemmän puutu, että kantani tuli täysin selväksi puhelun aikana. minä voin auttaa kantamaan akan kamat porraskäytävään, jos ei ystäväni pysty, mutta siinä se. en jaksa mitään soutamis-huopaamis-terapia-apua käydä antamaan.
ja yllätys kaksi. miten ihmeessä ystäväni päätyi sitten eilen sohvalle kolmeksi tunniksi saamaan keskusteluapua? no jotenkin työkengän kokospeksailusta se lähti, ja siihen loppui että tuossa se istui. mä aina lankeen vetisiin silmiin ja vapisevaan ääneen. aina ja aina ja aina.
tottakai ystävää olen valmis auttamaan ja kuuntelemaan, sehän on selvä. mutta tässä asiassa nyt turhaan tuumitaan. jos akka haluaa mennä, niin akan kamat ulos asunnosta ystävääni hajoittamasta. ja sitten voidaan käydä tuki-ja-turva-vaiheeseen. soitin vielä sille kolmion toiselle siivelle, että soittaa lähtevälle akalle, että mitä se oikein meinaa, ja että tarvittaessa autetaan kantamaan tavarat pihalle. (siis ystävällisessä hengessä toki.) (ihanat lesbopiirit, eikö?)
kysymys itselle: miksi aina sekaannut ja haluat auttaa? usein käy niin että mun puoleen käännytään kun on vaikeeta, ja sitten kadotaan pitkäksi aikaa. (toim.huom. ei koske teitä eräitä siellä, nou huoli!) jos mulla olis jotenkin heikko itsetunto tai olisin noulaifferi (uusi teinisana) olisi asia tosi rasittava ja kurja. nyt niinkun vaan elelen ja hengaan niiden pysyväisten ystävien kanssa ilosena ja tyytyväisenä, ja sitten jos joku kääntyy puoleeni ja tarvitsee apua, niin jeesaan minkä voin. (olishan se toisaalta rasittavaakin ja olis aika kiire ja ahdasta elämässä jos kaikki ihmiset joita olen pyrkinyt auttamaan, yrittäis hengata mun arjessa. jos jotakin positiivista asiasta etsitään... )
mutta miksi aina sama laulu?
muru taas aamulla ripitti mua asiasta. sen mielestä tääkin tilanne on ollut selvä jo vuoden, ja mitä hittoa me nyt otetaan ressiä, että on äärimmäisen noloa pysyä kolossaan noin vuosi, ja sitten soitella kun on vaikeaa. ...mutku, mutku, mutku... se on mun ystävä. ainakin ollut aiemmin. sitku, mutku, niinku, ja joo. alusta. tuen, kannustan ja kuuntelen. pari kuukautta kun tekee hommia, saa varmaan taas noin vuoden "olla rauhassa". eiksnii?
muru miettii kovin miksei mua haittaa että nää avunpyytäjät ei sitten pidä yhteyttä kun asiat on hyvin. emmävaantiä. eikä haittaa, niin ei kiinnosta. mulla on oma elämä. aikuisten oikeesti. ja mä olen ihan tyytyväinen näin. kommenttilootaan esitettyjen ajatusten perusteella mä taidan saada siitä sen auttamisen ilon ja tarpeellisuuden tunteen hetkeksi. se riittää.
tö
"tö" sanoo poika.
"tö" se sanoo ja osoittaa sänkyy halutessaan unille.
"tö" se sanoo ja menee vessanpöntölle kun on hätä.
maanmainio se oli eilen ja ansaitsi hihkuntaa ja kunnon naurut, sillä:
nähdessään juuri heränneen murun se:
huusi "tö" ja osoitti murua.
sitten se kääntyi, huusi "tö" ja osoitti tietokonetta, ja esitti pienet tanssimuuvit.
selkeästi sanoi; tahtoo mamin syliin ja musiikkia masiinaan.
"tö" se sanoo ja osoittaa sänkyy halutessaan unille.
"tö" se sanoo ja menee vessanpöntölle kun on hätä.
maanmainio se oli eilen ja ansaitsi hihkuntaa ja kunnon naurut, sillä:
nähdessään juuri heränneen murun se:
huusi "tö" ja osoitti murua.
sitten se kääntyi, huusi "tö" ja osoitti tietokonetta, ja esitti pienet tanssimuuvit.
selkeästi sanoi; tahtoo mamin syliin ja musiikkia masiinaan.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
nää tuli!
työkenkäslaagi saatu päätökseen. pienen aamunettisurffauksen päätteeksi sain kengät tilattua.
nää tuli!
kuva: scandinavianoutdoorstore.
a) ihan mun näköset!
b) mätsää työrönttösiin.
c) me happy! :D
kuva: scandinavianoutdoorstore.
a) ihan mun näköset!
b) mätsää työrönttösiin.
c) me happy! :D
leipää ja lahjoja
lifesaver mun syömisten kannalta on ollut tämä saaristolaisleipä . verrattoman maukasta valion voimakkaiden juustojen ja suolakurkkujen* kanssa.
ensimmäinen asia mitä tekee aamulla mieli, ja illalla viimetteeks. eikä ole semmosta pakkosyömisen makua. jee!
toiseks parasta joulussa oli kohtuullinen lahjojen määrä. poika sai kaksi lelua. ruttu myös kaksi. lisäksi saivat villasukkia ja pipoja**, ja ruttu kirjoja, palapelin ja fikkarin. täydellistä!
omista lahjoista rakkaimmat ja kivimmät tuli tietysti murun antamista paketeista, mutta aika hyvin veti tänä vuonna myös mutsi ja faija. satiinilakanat (ou jee!) ja kassillinen "myllyn paras" - luomutuotteita tuli ainoostaan meille mukaan. mä olen tosi tyytyväinen. esikon kanssa panostettiin ekologiaan myös pakkausjätteen osalta, ja kietastiin mein annettavat sanomalehtipaperiin. ja hyvin kelpas vastaanottajille.
ensimmäinen asia mitä tekee aamulla mieli, ja illalla viimetteeks. eikä ole semmosta pakkosyömisen makua. jee!
toiseks parasta joulussa oli kohtuullinen lahjojen määrä. poika sai kaksi lelua. ruttu myös kaksi. lisäksi saivat villasukkia ja pipoja**, ja ruttu kirjoja, palapelin ja fikkarin. täydellistä!
omista lahjoista rakkaimmat ja kivimmät tuli tietysti murun antamista paketeista, mutta aika hyvin veti tänä vuonna myös mutsi ja faija. satiinilakanat (ou jee!) ja kassillinen "myllyn paras" - luomutuotteita tuli ainoostaan meille mukaan. mä olen tosi tyytyväinen. esikon kanssa panostettiin ekologiaan myös pakkausjätteen osalta, ja kietastiin mein annettavat sanomalehtipaperiin. ja hyvin kelpas vastaanottajille.
 |
| ja sadatta kertaa, jos yhden pallon ottaisin? |
 |
| parhaan kaverin viekussa lastenohjelmia. hiis! |
 |
| maman pieni räkänokka. teki jouluhampaan. jolla haukkasi mandariinia kuorineen! tässä kuvasarjassa oli siis myös loistavia otoksia missä mä kiljun ja nauran ja yritän kaivella kuoria pojan suusta... |
| * mun jouluajan ravintoon on lapsuudesta asti kuuluneet just etupäässä juusto ja suolakurkut :) | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| **itsetehtyjä! rakkaudellinen kiitos kummilaan! | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
lauantai 25. joulukuuta 2010
hetki joulua
istun sohvalla.
väsynyt lämmin pieni poika painuu vasten.
räsy kädessään.
nuuskin hentosta tukkaa.
hieron lämpimiä pikkujalkoja.
niitä jotka mahtuvat kämmeneni sisään.
on rauhallista.
kello tikittää.
nupnup.
tutti nupsuu suussa.
tämä tuntuu joululta.
tämän haluan muistaa.
väsynyt lämmin pieni poika painuu vasten.
räsy kädessään.
nuuskin hentosta tukkaa.
hieron lämpimiä pikkujalkoja.
niitä jotka mahtuvat kämmeneni sisään.
on rauhallista.
kello tikittää.
nupnup.
tutti nupsuu suussa.
tämä tuntuu joululta.
tämän haluan muistaa.
perjantai 24. joulukuuta 2010
joulumuistio
 |
| nauti ulkoilmasta. |
 |
| herkuttele. |
 |
| hulluttele vähän. |
 | |
| nauti läheisistä. |
heleppoa!
ihanaa joulunaikaa sinne ruudun toiselle puolelle!
torstai 23. joulukuuta 2010
joku raja
eilen mä flippasin totaalisesti.
tultiin puistosta lasten kanssa. vedin niitä pulkassa. mein pihalle, tohon talo eteen kaahas taksi reipasta ylinopeutta ja oli ajaa mein päälle. rivakalla käsiliikkeellä pysäytin taksin mein eteen ja kuskihan pomppasi ulos ovesta. käytiin seuraavan sisältöinen sanavaihto:
- vittuun siitä eestä!!!
- minne mä väistän? täs on nää penkat..
- vittuun tieltä nyt!!! siihen sivuun vaan!
- emmä mahu tästä minneen.
- mee nyt saatana edestä!
huomauttaisin erittäin kovaan ääneen että, tuohon talon eteen on lanattu himpan päälle auton levynen väylä, vieressä metriset penkat. mulla kaksi pientä muksua pulkassa. pihalla 10km/h rajoitus. mulla olis ollut semmonen metri matkaa rappukäytävän edustaan turvaan, sivuun, väistämään.
lopputulemana kuski hyppää autoonsa, ja kiihdyttää mein ohi. renkaat 10cm päästä pulkasta hivotellen.
saamari että huusin.
heivasin muksut himaan perkelettä huutaen ja itkua vääntäen. (ruttu mun perässä kompaten "mäkin ammun sen, mäkin ammun sen...")
säntäsin ulos vannoen kostoa, emäntä vanavedessä. suharilla oli onneksi sen verran pelisilmää, että kierti toista kautta pois piha-alueelta.
mä en ymmärrä että ei ollut aikaa hiljentää vauhtia hetkeksi että päästään sivuun, mutta oli aikaa pysäyttää auto, nousta ulos, huutaa, kirota ja käyttäytyä epäasiallisesti. ja vaarantaa törkeesti mun lasten turvallisuus. yks jalanheilautus tai kieppi pulkassa, ni olis tullut aikamoista tohjoa.
en nähnyt taksin numeroa enkä rekkaria koska ne oli niin lumisia. illalla isäni kanssa jutellessa se neuvoi mua soittamaan mafian sijasta taksikeskukseen, että auton ja kuljettajan voikin sieltä selvittää. ja minähän selvitin. soitin ja tein valituksen taksitarkastajalle.
ensin tarkastaja oli ihan tyyliin "mitäs tytöllä on asiaa?", mutta sekin hiljeni mun raivon edessä, ja tuntui ottaneen asian vakavasti. täysin epäasiallista käytöstä palvelualan ammatinharjoittajalta. liikenneturvallisuuden vaarantamista, täyttä välinpitämättömyyttä toisten terveydestä ja hengestä.
saatana. mun lasten turvallisuutta ei autonrenkailla uhata ilman seuraamuksia. on se saamari niin. siinä kulkee mun raja.
tultiin puistosta lasten kanssa. vedin niitä pulkassa. mein pihalle, tohon talo eteen kaahas taksi reipasta ylinopeutta ja oli ajaa mein päälle. rivakalla käsiliikkeellä pysäytin taksin mein eteen ja kuskihan pomppasi ulos ovesta. käytiin seuraavan sisältöinen sanavaihto:
- vittuun siitä eestä!!!
- minne mä väistän? täs on nää penkat..
- vittuun tieltä nyt!!! siihen sivuun vaan!
- emmä mahu tästä minneen.
- mee nyt saatana edestä!
huomauttaisin erittäin kovaan ääneen että, tuohon talon eteen on lanattu himpan päälle auton levynen väylä, vieressä metriset penkat. mulla kaksi pientä muksua pulkassa. pihalla 10km/h rajoitus. mulla olis ollut semmonen metri matkaa rappukäytävän edustaan turvaan, sivuun, väistämään.
lopputulemana kuski hyppää autoonsa, ja kiihdyttää mein ohi. renkaat 10cm päästä pulkasta hivotellen.
saamari että huusin.
heivasin muksut himaan perkelettä huutaen ja itkua vääntäen. (ruttu mun perässä kompaten "mäkin ammun sen, mäkin ammun sen...")
säntäsin ulos vannoen kostoa, emäntä vanavedessä. suharilla oli onneksi sen verran pelisilmää, että kierti toista kautta pois piha-alueelta.
mä en ymmärrä että ei ollut aikaa hiljentää vauhtia hetkeksi että päästään sivuun, mutta oli aikaa pysäyttää auto, nousta ulos, huutaa, kirota ja käyttäytyä epäasiallisesti. ja vaarantaa törkeesti mun lasten turvallisuus. yks jalanheilautus tai kieppi pulkassa, ni olis tullut aikamoista tohjoa.
en nähnyt taksin numeroa enkä rekkaria koska ne oli niin lumisia. illalla isäni kanssa jutellessa se neuvoi mua soittamaan mafian sijasta taksikeskukseen, että auton ja kuljettajan voikin sieltä selvittää. ja minähän selvitin. soitin ja tein valituksen taksitarkastajalle.
ensin tarkastaja oli ihan tyyliin "mitäs tytöllä on asiaa?", mutta sekin hiljeni mun raivon edessä, ja tuntui ottaneen asian vakavasti. täysin epäasiallista käytöstä palvelualan ammatinharjoittajalta. liikenneturvallisuuden vaarantamista, täyttä välinpitämättömyyttä toisten terveydestä ja hengestä.
saatana. mun lasten turvallisuutta ei autonrenkailla uhata ilman seuraamuksia. on se saamari niin. siinä kulkee mun raja.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
joulu tulee, minä analysoin vähän lisää
kiitos ihanista kommenteista. vastaan niihin kyllä, ajatuksen kanssa, kun olis semmonen tovi! nyt pikkujäbä nukkuu, ja ruttu katsoo lastenohjelmia, ja mun pitä-isi jatkaa siivoomista, mutta ennen sitä muutama sana-sananen.
sain heti aamusta siivoushepulit.
sohva sai valkosen päällisen joulun kunniaksi. ja kaivelin esiin punaisen rakkausyrttipeiton ja punaisen perulaisen pöytäliinan, ne tuokoon joulun sohvaan. matot pitäs taas käyttää pihalla, tasot siivota, imuroida, pölyt pyyhkiä. pöytä kääntää, ynnämuuta ynnämuuta. ja nyt just ei moinen tohottaminen haittaa, olen toiminnan ihminen.
laitoin juuri äsken myös vuokra-asuntohakemuksen menemään. meillä on semmonen uusi kevyt idea siirtyä naapuriyhtiön vuokrakämppään (neliöön) kunnes esikko muuttaa pois, ja sitten palata tähän kolmioon takaisin. jos siis vuokrayhtiölle sopii että siksiaikaa vuokraan tän asunnon jollei muulle. jos ei sovi, tässä ahtaillaan ja se on ihan fine.
eilen kävin kauneushoitolassa, ja esikon kanssa subilla. ja illalla söin tekemääni kaalilaatikkoa. kyllä se syöminenkin tästä, luulen. muru vannotti mut lupaamaan lääkärireissun, jossei ruoka ala kulkea ja paino nousta. asiaan palataan joulun jälkeen. annetaan syömis- ja toipumisrauha nyt mun keholle.
musta oli sulosta kun rutun "hengellinen äiti" sanoi lähtevänsä tulemaan tänne, heti, kesken työvuoronsa kaukaata kaukaata, kun sanoin viikonloppuna että tekis mieli lakata olemasta. tarkoitin siis hetkeksi. sillälailla että vetäis jonkun pussin päähänsä. olis vaan. kukaan ei tarttis ja vois vaivata mua, ei tarttis syödä, eikä käydä edes kusella. ei vaivautua hengittämään ees. olis vaan rauhoissa, pimeessä, hiljaa, ilman ajatuksia. se ajatteli että oon ihan fataalisti lopussa ja ranteet auki-fiiliksillä. ihana nainen, ja heti tulossa pelastamaan! (*rakkaus*) ja ei, semmoset pahat mulla ei ole käynyt edes mielessä. en ole sitä tyyppiä. ehkä vaan kävin siellä totaaliväsyn partaalla, ja satuin sanomaan sen ääneen. tuon "säkki päähän"-epidsodin kyllä suoritan kun ystäväni L ottaa lapset joku viikonloppu. makaan vaan. sen lupaan. laitan luurin kiinni. musat täysille enkä mieti mitään. se on hyvä suunnitelma.
kysyin myös serkuntyttöä meille esikon kanssa lapsenvahtihommiin. voitais murun kanssa käydä kaksin syömässä pitkästä aikaa. ja isi on lupautunut tulemaan meille viikonlopuksi että päästään tekemään, noh sitä mitä lesbot nyt keskenään tekekään (tää oli musta äärimmäisen hyvä kommentti siltä! :D ) vaikka hotelliin viikonlopuksi.
onhan näitä. ihania.
ja olen murullein sanonut että en uskalla antaa sille vastuuta kaikesta, koska se vois siinä mielessä olla kohtalokasta, että mulle sit iskee se "pussi päähän"-efekti, ja saatan muutaman viikonkin vaan olla, tekemättä mitään. mietinkin tässä että olisko se vaarallista ees? tuskinpa. nyt mulla ensimmäistä kertaa on ihmissuhde jossa en koe olevani täydessä vetovastuussa (missä tuntuu että olen joltain osin jo lapsuudesta asti ollut), perhenäitiroolissa, vaan nimenomaan tasaveroisena kumppanina. jospa jokupäivä mä vaan osaisin. heittäytyä potslojoon ja antaa mennä ja olla? ehkäpä? ainakin voisin yrittää.
muistan kun raskausaikana oli helpompi heittäytyä tulevan lapsen vuoksi "vaan" olemaan, ja mä ykskin iltapäivä makasin sohvalla, ruoka valmistui keittiössä itsekseen, pyykit peseytyi ja niitä ulos ripustettiin. koirat lenkitettiin. jalkoja hierottiin. tekijän osalta hyvillä mielin ja ilolla. eikä se tuntunut vaaralliselta silloin. ehkä mä olen sen arvoinen myös ilman mitään raskaussyytä....
ja kyllä muru on mulle jotakin aivan erityistä. todella. viimeviikon rätinät oli kuoppa tiessä, joka syntyi väärinkäsityksestä ja suht ilman syytä. ja veti mut kaiken stressin päälle liian katatoniseen tilaan. hyöty rätinästä oli se että opin pyytämään apua ja tukea. muistin taas että itseä pitää vähän vaalia. se antoi myös muistutuksen siitä ettei kaikki ole itsestäänselvää. rakkaus on itsessään puhdasta, kaunista ja hyvää, mutta kommunikointi on tosi tärkeää. ja toimi muistutuksen siitä etten hallitse kaikkea, ja mun kaikkivoipaisuus voidaan nähdä myös luottamuksen puutteena. mitä en missään tapauksessa ole tarkoittanut.
umpimielisyys eikä ehdottomuus kuulu mielestäni edelleenkään konfliktien ratkaisumalleiksi. suhdetta ei tarvitse puhua pilalle, mutta joistain asioista pitää vaan osata avata suunsa. vaikka olisi kuinka väsynyt.
ja opin myös sen, että ne peikot on tosiaan mun päässä. umpimielisyys ja suuttumus ei aina kerro siitä että toinen vihaa ja aikoo pakkaa tavaransa ja poistua ovesta haistatellen. se että toisen tekemiset suututtaa, tai ymmärretään väärin, ei ole rakkauden loppumisen merkki, vaan merkki siitä, että toisella on tunteita ja mielipiteitä, ja on keskustelun paikka.
kappas.
no, täällä iloisten ja räkäisten lasten, lempeän ja lemmekään murun ja lumesta seonneiden koirien kanssa leijailaan kohti joulua. aattona käydään mun mutsilla ja faijalla. ekaa kertaa (ja toiv ei vikaa) mun sieltä lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen, eli noin viiteentoista vuoteen... saapi nähhä kuin menee.
p.s. tietääkö joku mistä saisin keuhkot? haluisin keitellä karvanaamoille jouluyllärin...
sain heti aamusta siivoushepulit.
sohva sai valkosen päällisen joulun kunniaksi. ja kaivelin esiin punaisen rakkausyrttipeiton ja punaisen perulaisen pöytäliinan, ne tuokoon joulun sohvaan. matot pitäs taas käyttää pihalla, tasot siivota, imuroida, pölyt pyyhkiä. pöytä kääntää, ynnämuuta ynnämuuta. ja nyt just ei moinen tohottaminen haittaa, olen toiminnan ihminen.
laitoin juuri äsken myös vuokra-asuntohakemuksen menemään. meillä on semmonen uusi kevyt idea siirtyä naapuriyhtiön vuokrakämppään (neliöön) kunnes esikko muuttaa pois, ja sitten palata tähän kolmioon takaisin. jos siis vuokrayhtiölle sopii että siksiaikaa vuokraan tän asunnon jollei muulle. jos ei sovi, tässä ahtaillaan ja se on ihan fine.
eilen kävin kauneushoitolassa, ja esikon kanssa subilla. ja illalla söin tekemääni kaalilaatikkoa. kyllä se syöminenkin tästä, luulen. muru vannotti mut lupaamaan lääkärireissun, jossei ruoka ala kulkea ja paino nousta. asiaan palataan joulun jälkeen. annetaan syömis- ja toipumisrauha nyt mun keholle.
musta oli sulosta kun rutun "hengellinen äiti" sanoi lähtevänsä tulemaan tänne, heti, kesken työvuoronsa kaukaata kaukaata, kun sanoin viikonloppuna että tekis mieli lakata olemasta. tarkoitin siis hetkeksi. sillälailla että vetäis jonkun pussin päähänsä. olis vaan. kukaan ei tarttis ja vois vaivata mua, ei tarttis syödä, eikä käydä edes kusella. ei vaivautua hengittämään ees. olis vaan rauhoissa, pimeessä, hiljaa, ilman ajatuksia. se ajatteli että oon ihan fataalisti lopussa ja ranteet auki-fiiliksillä. ihana nainen, ja heti tulossa pelastamaan! (*rakkaus*) ja ei, semmoset pahat mulla ei ole käynyt edes mielessä. en ole sitä tyyppiä. ehkä vaan kävin siellä totaaliväsyn partaalla, ja satuin sanomaan sen ääneen. tuon "säkki päähän"-epidsodin kyllä suoritan kun ystäväni L ottaa lapset joku viikonloppu. makaan vaan. sen lupaan. laitan luurin kiinni. musat täysille enkä mieti mitään. se on hyvä suunnitelma.
kysyin myös serkuntyttöä meille esikon kanssa lapsenvahtihommiin. voitais murun kanssa käydä kaksin syömässä pitkästä aikaa. ja isi on lupautunut tulemaan meille viikonlopuksi että päästään tekemään, noh sitä mitä lesbot nyt keskenään tekekään (tää oli musta äärimmäisen hyvä kommentti siltä! :D ) vaikka hotelliin viikonlopuksi.
onhan näitä. ihania.
ja olen murullein sanonut että en uskalla antaa sille vastuuta kaikesta, koska se vois siinä mielessä olla kohtalokasta, että mulle sit iskee se "pussi päähän"-efekti, ja saatan muutaman viikonkin vaan olla, tekemättä mitään. mietinkin tässä että olisko se vaarallista ees? tuskinpa. nyt mulla ensimmäistä kertaa on ihmissuhde jossa en koe olevani täydessä vetovastuussa (missä tuntuu että olen joltain osin jo lapsuudesta asti ollut), perhenäitiroolissa, vaan nimenomaan tasaveroisena kumppanina. jospa jokupäivä mä vaan osaisin. heittäytyä potslojoon ja antaa mennä ja olla? ehkäpä? ainakin voisin yrittää.
muistan kun raskausaikana oli helpompi heittäytyä tulevan lapsen vuoksi "vaan" olemaan, ja mä ykskin iltapäivä makasin sohvalla, ruoka valmistui keittiössä itsekseen, pyykit peseytyi ja niitä ulos ripustettiin. koirat lenkitettiin. jalkoja hierottiin. tekijän osalta hyvillä mielin ja ilolla. eikä se tuntunut vaaralliselta silloin. ehkä mä olen sen arvoinen myös ilman mitään raskaussyytä....
ja kyllä muru on mulle jotakin aivan erityistä. todella. viimeviikon rätinät oli kuoppa tiessä, joka syntyi väärinkäsityksestä ja suht ilman syytä. ja veti mut kaiken stressin päälle liian katatoniseen tilaan. hyöty rätinästä oli se että opin pyytämään apua ja tukea. muistin taas että itseä pitää vähän vaalia. se antoi myös muistutuksen siitä ettei kaikki ole itsestäänselvää. rakkaus on itsessään puhdasta, kaunista ja hyvää, mutta kommunikointi on tosi tärkeää. ja toimi muistutuksen siitä etten hallitse kaikkea, ja mun kaikkivoipaisuus voidaan nähdä myös luottamuksen puutteena. mitä en missään tapauksessa ole tarkoittanut.
umpimielisyys eikä ehdottomuus kuulu mielestäni edelleenkään konfliktien ratkaisumalleiksi. suhdetta ei tarvitse puhua pilalle, mutta joistain asioista pitää vaan osata avata suunsa. vaikka olisi kuinka väsynyt.
ja opin myös sen, että ne peikot on tosiaan mun päässä. umpimielisyys ja suuttumus ei aina kerro siitä että toinen vihaa ja aikoo pakkaa tavaransa ja poistua ovesta haistatellen. se että toisen tekemiset suututtaa, tai ymmärretään väärin, ei ole rakkauden loppumisen merkki, vaan merkki siitä, että toisella on tunteita ja mielipiteitä, ja on keskustelun paikka.
kappas.
no, täällä iloisten ja räkäisten lasten, lempeän ja lemmekään murun ja lumesta seonneiden koirien kanssa leijailaan kohti joulua. aattona käydään mun mutsilla ja faijalla. ekaa kertaa (ja toiv ei vikaa) mun sieltä lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen, eli noin viiteentoista vuoteen... saapi nähhä kuin menee.
p.s. tietääkö joku mistä saisin keuhkot? haluisin keitellä karvanaamoille jouluyllärin...
tiistai 21. joulukuuta 2010
oh 2
huhuu. eilisen kivun ja koomailun jälkeen täällä taas ollaan. suht normitilassa.
join noin litran piimää, ja litran gefilus-mehua (kohta olen itse varmaan yks kävelevä gefilus, he he.) ja nappasin kaksi siskon tanskasta tuomaa ipreniä. ja kas. kuume laski, eikä aamullakaan ole kummempia oloja.
voimakas stressinlaukeemisreaktio, nyt luulen. jos se iskee takaisin vielä, niin on kai uskottava että todella joku pöpö on mut saavuttanut, mikä on todella harvinaista. mutta siihen saakka harjoitan täällä ihan normitoimintaa.
olen varannut ajan naamavärkin työkuntoon päivittämiseen. tolpillani ja tolkuissani haluaisin olla tuonne puolillepäivin. en vielä tiedä vienkö poikulin mutsille siksiaikaa, vai painostanko esikon sitä hoitamaan. ruttunaaman yritän tunkea naapurin mukaan puistoon.
murulla pamahti töissä yöllä aika pahat ihottumat, ja alkoi huulet turvota. jos se tuolla sängyssä alkaa pyörimään niin laitan lapset jokatapauksessa naapuriin ja kiikutan rouvan päivystykseen. jossain kulkee tuonkin vaivan raja.
perselandiasta paluu oli eilen niin nopea ja yllättävä että olen vieläkin ihmeissäni. tuntuu kummalta ettei omaa ihmistään tunne paremmin. yöllä tuli viestiä että tiedänhän se ikinä lakkaa rakastamasta, ja että olen sen koko elämä. ää-ä, en olis asiasta niin varma aina. teki mieleni vähän kertoa miten rakasta elämäänsä tulis kohdella, mutta valitsin opetusviestinnän sijaan tunnelinjan. emmä olis mitenkään viikkoa jaksanut moista perseilyä, jos en olis tiennyt että meillä on oikeesti käsissä jotakin isompaa. ja todella luotin että tilanne laukeaa, vaikka oma jaksaminen oli tosi kortilla.
mä sit muuten soitin neuvolaan ja varasin sinne psykalle ajan. etupäässä siksi että saisin jotakin työkaluja kohdatakseni irrationaalipelkojani, sitä että pelkään lasten menettämistä, ja nyt kun olen onnellisimmillani, pelkään että joku tai jokin vie multa kaiken mitä olen saanut rakennettua, että joku juju tässä on oltava. (hahaha, ei tää ollukaan sulle! perhe, rakkaus, onni, sinä säälittävä paska!), taltuttaisin ne peikot mun päästä, enkä stressais turhaan, sekä sitä että vedän itseni piippuun suorittamalla ja huolehtimalla, ja ajattelemalla että kaikki paska maailmassa on mun syytä, ja on mun velvollisuus pelastaa kaikki ihmiset, sekä luonto myös.
eron ja keskenmenon jälkeen kun kävin siellä, oli se keskustelu erittäin voimaannuttavaa ja puhdistavaa. psyka piti mua erittäin pärjäävänä ja viisaana naisena, tosin ylitunnollisena suorittajana ja helposti syyllistyvänä. se kehoitti mua pyytämään mun perheelta konkreettista apua, ja oli järkyttynyt kun kerroin etten sellasta vaan voi saada. ja etten oikein "raaski" vaivata mun ystäviä. koska en tunne että mulla on jaksamisongelmaa muun kun oman pääni kanssa. koska tunnen pärjääväni itsekin. ei mulla ole rasittunut eikä epätoivoinen olo. tykkään tästä perhehommasta niin sikana, että ne asiat mitkä joillekin saattaa olla velvollisuuksia, on mulle onnea ja iloa.
mun kotona ei kukaan ryyppää, riehu eikä lyö. ei huuda eikä riitele. kenenkään ei tarvitse odottaa kauhuissaan että edes joku vanhempi tulisi kotiin, ettei pimeä pelottaisi. ei tarvitse etsiä vanhempia ravintoloista saadakseen itselle ja siskoille ruokaa. ei tarvitse kuunnella humalaisten lässytyksiä, eikä hoitaa ja paapoa niitä aikuisia. ei tarvitse polttaa itseään reisistä rakkuloille kuumalla puurolla, kun vaan yrittää tehdä sisaruksilleen iltapalaa. kaapissa on ruokaa. vaatteet on ehjät, ja niin epänolot kun mun maulla vaan voi olla. tää on hyvää ja kivaa elämää tää mun.
ja joo. opettelen relaamaan. ja olen nyt pyytänyt apua ja työkaluja. ja jopa soittanut ystävälle ja pyytänyt auttamaan ja kuuntelemaan kun ei oma pää meinaa ressiä kestää.
haluan kiittää niitä jotka on mua peikkojen keskellä tsempanneet. en ole yksin. arvostan mielettömästi saamaani tukea. ja ainahan mä pärjään! ja jaksan. mutta joskus on ihan tervettä pysähtyä kuuntelemaan itseä, ja lepäämäänkin, ja ottaa vapaata kotoa ja vaikka apua vastaan, ihan vaikka siksi kun niin voi tehdä!
*musmus*
join noin litran piimää, ja litran gefilus-mehua (kohta olen itse varmaan yks kävelevä gefilus, he he.) ja nappasin kaksi siskon tanskasta tuomaa ipreniä. ja kas. kuume laski, eikä aamullakaan ole kummempia oloja.
voimakas stressinlaukeemisreaktio, nyt luulen. jos se iskee takaisin vielä, niin on kai uskottava että todella joku pöpö on mut saavuttanut, mikä on todella harvinaista. mutta siihen saakka harjoitan täällä ihan normitoimintaa.
olen varannut ajan naamavärkin työkuntoon päivittämiseen. tolpillani ja tolkuissani haluaisin olla tuonne puolillepäivin. en vielä tiedä vienkö poikulin mutsille siksiaikaa, vai painostanko esikon sitä hoitamaan. ruttunaaman yritän tunkea naapurin mukaan puistoon.
murulla pamahti töissä yöllä aika pahat ihottumat, ja alkoi huulet turvota. jos se tuolla sängyssä alkaa pyörimään niin laitan lapset jokatapauksessa naapuriin ja kiikutan rouvan päivystykseen. jossain kulkee tuonkin vaivan raja.
perselandiasta paluu oli eilen niin nopea ja yllättävä että olen vieläkin ihmeissäni. tuntuu kummalta ettei omaa ihmistään tunne paremmin. yöllä tuli viestiä että tiedänhän se ikinä lakkaa rakastamasta, ja että olen sen koko elämä. ää-ä, en olis asiasta niin varma aina. teki mieleni vähän kertoa miten rakasta elämäänsä tulis kohdella, mutta valitsin opetusviestinnän sijaan tunnelinjan. emmä olis mitenkään viikkoa jaksanut moista perseilyä, jos en olis tiennyt että meillä on oikeesti käsissä jotakin isompaa. ja todella luotin että tilanne laukeaa, vaikka oma jaksaminen oli tosi kortilla.
mä sit muuten soitin neuvolaan ja varasin sinne psykalle ajan. etupäässä siksi että saisin jotakin työkaluja kohdatakseni irrationaalipelkojani, sitä että pelkään lasten menettämistä, ja nyt kun olen onnellisimmillani, pelkään että joku tai jokin vie multa kaiken mitä olen saanut rakennettua, että joku juju tässä on oltava. (hahaha, ei tää ollukaan sulle! perhe, rakkaus, onni, sinä säälittävä paska!), taltuttaisin ne peikot mun päästä, enkä stressais turhaan, sekä sitä että vedän itseni piippuun suorittamalla ja huolehtimalla, ja ajattelemalla että kaikki paska maailmassa on mun syytä, ja on mun velvollisuus pelastaa kaikki ihmiset, sekä luonto myös.
eron ja keskenmenon jälkeen kun kävin siellä, oli se keskustelu erittäin voimaannuttavaa ja puhdistavaa. psyka piti mua erittäin pärjäävänä ja viisaana naisena, tosin ylitunnollisena suorittajana ja helposti syyllistyvänä. se kehoitti mua pyytämään mun perheelta konkreettista apua, ja oli järkyttynyt kun kerroin etten sellasta vaan voi saada. ja etten oikein "raaski" vaivata mun ystäviä. koska en tunne että mulla on jaksamisongelmaa muun kun oman pääni kanssa. koska tunnen pärjääväni itsekin. ei mulla ole rasittunut eikä epätoivoinen olo. tykkään tästä perhehommasta niin sikana, että ne asiat mitkä joillekin saattaa olla velvollisuuksia, on mulle onnea ja iloa.
mun kotona ei kukaan ryyppää, riehu eikä lyö. ei huuda eikä riitele. kenenkään ei tarvitse odottaa kauhuissaan että edes joku vanhempi tulisi kotiin, ettei pimeä pelottaisi. ei tarvitse etsiä vanhempia ravintoloista saadakseen itselle ja siskoille ruokaa. ei tarvitse kuunnella humalaisten lässytyksiä, eikä hoitaa ja paapoa niitä aikuisia. ei tarvitse polttaa itseään reisistä rakkuloille kuumalla puurolla, kun vaan yrittää tehdä sisaruksilleen iltapalaa. kaapissa on ruokaa. vaatteet on ehjät, ja niin epänolot kun mun maulla vaan voi olla. tää on hyvää ja kivaa elämää tää mun.
ja joo. opettelen relaamaan. ja olen nyt pyytänyt apua ja työkaluja. ja jopa soittanut ystävälle ja pyytänyt auttamaan ja kuuntelemaan kun ei oma pää meinaa ressiä kestää.
haluan kiittää niitä jotka on mua peikkojen keskellä tsempanneet. en ole yksin. arvostan mielettömästi saamaani tukea. ja ainahan mä pärjään! ja jaksan. mutta joskus on ihan tervettä pysähtyä kuuntelemaan itseä, ja lepäämäänkin, ja ottaa vapaata kotoa ja vaikka apua vastaan, ihan vaikka siksi kun niin voi tehdä!
*musmus*
maanantai 20. joulukuuta 2010
oh
miten mä tän nyt kertoisin?
kotona kaikki ok, yhtäkkiä sain makkarista tekstarin, että tuu äkkiä! ja vaikka oli aamulla polttanut proput muruun niin että ostarillakin kuultiin, säntäsin äkkiä katsomaan mikä siellä oli hätänä.
rakkaus ja ikävä vaan. onneksi menin. on nää naiset kanssa. tai nainen.
no jännitys tais hiukan mun kropasta laueta. kun muru läksi töihin, oksennin, hoidin lapset sänkyyn. sitten vielä lähdin kävelemään ystäväni kanssa,* juttelemaan yhden toisen parisuhdeongelmista (terapeutti mikä terapeutti), kunnes...
...mä kesken lenkin ilmoitin että nyt lähtee taju tai henki, etten pysty liikkumaan ja jokapaikkaan sattuu. siinä sit muutaman minuutin keräilin luitani metsässä vauhdikkaan lenkin päälle, ja törmäilin läpi kaupan hakemassa gefilusta mun stressivatsalle, sitkuttelin vielä koirat lenkille. ihana ystävä nukautti rutun, että saan nyt jatkaa tajuttomuustilaani sohvalla.
mä olen kipeä! mulla on kuumetta! selkä tulessa, jalkoihin sattuu, silmät kipeet, naamaan sattuu, vatsaa särkee, ruoka ei maistu, niskaa särkee. puu-uuuh. mä olen niin huono tässä. viimeeks oon ollu kipeä kun odotin poikaa, oli se noro, ja sitä ennen kun olin raskaana hetken, olisko ollu 07, olin kuumeessa. sitä edellistä en edes muista! kakstoistavuotiaana oli yks kova kuume. ehkä.
nyt tais jännitys räpsähtää off-tilaan oikeen rajusti, ja tässä sitten vapistaan, kipuillaan ja ollaan säälittäviä.
(tai olisinko taas raskaana? plääh. tuskinpa. pitäis vissiin olla jotaki siementä siinä mukana. pöh. missähän se ministeriön vastaus viipyy btw?)
*huom mulla on se esikko täällä kotona, ihan vaan siltä varalta sanon että ei tarvi huolehtia siitä mitä tää eukko jättää lapset keskenään kotiin nukkumaan lenkin ajaksi. ei jätä!
kotona kaikki ok, yhtäkkiä sain makkarista tekstarin, että tuu äkkiä! ja vaikka oli aamulla polttanut proput muruun niin että ostarillakin kuultiin, säntäsin äkkiä katsomaan mikä siellä oli hätänä.
rakkaus ja ikävä vaan. onneksi menin. on nää naiset kanssa. tai nainen.
no jännitys tais hiukan mun kropasta laueta. kun muru läksi töihin, oksennin, hoidin lapset sänkyyn. sitten vielä lähdin kävelemään ystäväni kanssa,* juttelemaan yhden toisen parisuhdeongelmista (terapeutti mikä terapeutti), kunnes...
...mä kesken lenkin ilmoitin että nyt lähtee taju tai henki, etten pysty liikkumaan ja jokapaikkaan sattuu. siinä sit muutaman minuutin keräilin luitani metsässä vauhdikkaan lenkin päälle, ja törmäilin läpi kaupan hakemassa gefilusta mun stressivatsalle, sitkuttelin vielä koirat lenkille. ihana ystävä nukautti rutun, että saan nyt jatkaa tajuttomuustilaani sohvalla.
mä olen kipeä! mulla on kuumetta! selkä tulessa, jalkoihin sattuu, silmät kipeet, naamaan sattuu, vatsaa särkee, ruoka ei maistu, niskaa särkee. puu-uuuh. mä olen niin huono tässä. viimeeks oon ollu kipeä kun odotin poikaa, oli se noro, ja sitä ennen kun olin raskaana hetken, olisko ollu 07, olin kuumeessa. sitä edellistä en edes muista! kakstoistavuotiaana oli yks kova kuume. ehkä.
nyt tais jännitys räpsähtää off-tilaan oikeen rajusti, ja tässä sitten vapistaan, kipuillaan ja ollaan säälittäviä.
(tai olisinko taas raskaana? plääh. tuskinpa. pitäis vissiin olla jotaki siementä siinä mukana. pöh. missähän se ministeriön vastaus viipyy btw?)
*huom mulla on se esikko täällä kotona, ihan vaan siltä varalta sanon että ei tarvi huolehtia siitä mitä tää eukko jättää lapset keskenään kotiin nukkumaan lenkin ajaksi. ei jätä!
oikeampaan suuntaan
en tiedä muusta, mutta mä olen kääntymässä, ja eilen käännyinkin oikeaan suuntaan.
nyt mä vaan keskityn siihen että koitan rauhoittua. ne peikot on siellä omassa päässä, ja kun huomaan ajattelevani typeriä (olen tyhmä, en osaa, mut jätetään, tää perhe hajoaa) huudan lapsellisesti itselleni mielessäni "peikko,peikko" ja niin hölmöltä kun se kuulostaakin, tuntuu tehoavan. mä hankaloitan eniten omaa elämääni stressaamalla. sitä miksi ne peikot edelleen on siellä, ajattelen ja työstän myöhemmin.
nyt keskityn oleellisen. olemaan lapsille läsnä ja tekemään joulua. kyllä se muu hoituu perässä, jos tässä suhteessa joku ydin on alkujaankaan ollut.
en voi vaikuttaa murun allergoihin enkä uniin. omaan käytökseeni ja tekemisiini voin, mutta en siihen miten toinen ne ottaa. voin selittää ja kertoa, opetella toimimaan toisin, jos toinen on vastaanottavainen. jos ei ole, niin en pysty.
se kääntyminen oikeampaan suuntaan oli se kun isäni soitti. puhelun venyessä, ja sen viidettä kertaa kysyessä onko kaikki ok, aloin pillittämään. kerroin vaan että oon vetänyt itseni piippuun, ja sen huolestunut ääni, ja paljon lupaavat käytännön apuideat sai mut uskomaan hyviin asioihin. vaikka se ei lupauksiaan pystyisi pitämään kuningas a:n takia, riittää että se välittää. ja koittaa auttaa. se ehdottomasti kielti minua menemästä niille siivoamaan. enkä jouluruokiakaan saa hössöttää. hän suunnittelee sapuskat, ja käy kaupassa. leipookin jos tarvis.
"älä stressaa hei."
"siitä ei tule kuin itselle huono olo."
"lepää nyt."
"tuut meille, tai sitten tuun sinne kattomaan lapsia että pääsette murun kanssa jonnekin. pariksi tunniksi tai pariksi päiväksi. kunhan meette. ja teette.... ööö, mitä tommoset ihmiset (lesbotko? ;) ) yleensä tekeekään."
kiitos näistä sanoista. ja välittämisestä. en halunnut huolestuttaa, mutta sä kaivelit. ja kyllä, olen menossa siivoomaan sinne. kotona on jo kaikki (turha) tehty. vessan kaapit ja keittiön kaappien alta pesty. joulua laitettu. pölyjä pyyhitty*. tarttee höseltämistä ettei se "peikko,peikko" tule päähän. samalla vois käydä laittaan kestovärit ripsiin niiden naapurissa, että kehtaa töihinsä mennä. (sekin vielä! jaigs!)
* naurattaa tässä vähän se että muru on järkännyt ja pessyt jääkaapin, ja mä vessan kaapistot, sinnehän mahdolliset jouluvieraat ensin sukeltaakin. ei järjen häivää! hiiohei!
nyt mä vaan keskityn siihen että koitan rauhoittua. ne peikot on siellä omassa päässä, ja kun huomaan ajattelevani typeriä (olen tyhmä, en osaa, mut jätetään, tää perhe hajoaa) huudan lapsellisesti itselleni mielessäni "peikko,peikko" ja niin hölmöltä kun se kuulostaakin, tuntuu tehoavan. mä hankaloitan eniten omaa elämääni stressaamalla. sitä miksi ne peikot edelleen on siellä, ajattelen ja työstän myöhemmin.
nyt keskityn oleellisen. olemaan lapsille läsnä ja tekemään joulua. kyllä se muu hoituu perässä, jos tässä suhteessa joku ydin on alkujaankaan ollut.
en voi vaikuttaa murun allergoihin enkä uniin. omaan käytökseeni ja tekemisiini voin, mutta en siihen miten toinen ne ottaa. voin selittää ja kertoa, opetella toimimaan toisin, jos toinen on vastaanottavainen. jos ei ole, niin en pysty.
se kääntyminen oikeampaan suuntaan oli se kun isäni soitti. puhelun venyessä, ja sen viidettä kertaa kysyessä onko kaikki ok, aloin pillittämään. kerroin vaan että oon vetänyt itseni piippuun, ja sen huolestunut ääni, ja paljon lupaavat käytännön apuideat sai mut uskomaan hyviin asioihin. vaikka se ei lupauksiaan pystyisi pitämään kuningas a:n takia, riittää että se välittää. ja koittaa auttaa. se ehdottomasti kielti minua menemästä niille siivoamaan. enkä jouluruokiakaan saa hössöttää. hän suunnittelee sapuskat, ja käy kaupassa. leipookin jos tarvis.
"älä stressaa hei."
"siitä ei tule kuin itselle huono olo."
"lepää nyt."
"tuut meille, tai sitten tuun sinne kattomaan lapsia että pääsette murun kanssa jonnekin. pariksi tunniksi tai pariksi päiväksi. kunhan meette. ja teette.... ööö, mitä tommoset ihmiset (lesbotko? ;) ) yleensä tekeekään."
kiitos näistä sanoista. ja välittämisestä. en halunnut huolestuttaa, mutta sä kaivelit. ja kyllä, olen menossa siivoomaan sinne. kotona on jo kaikki (turha) tehty. vessan kaapit ja keittiön kaappien alta pesty. joulua laitettu. pölyjä pyyhitty*. tarttee höseltämistä ettei se "peikko,peikko" tule päähän. samalla vois käydä laittaan kestovärit ripsiin niiden naapurissa, että kehtaa töihinsä mennä. (sekin vielä! jaigs!)
* naurattaa tässä vähän se että muru on järkännyt ja pessyt jääkaapin, ja mä vessan kaapistot, sinnehän mahdolliset jouluvieraat ensin sukeltaakin. ei järjen häivää! hiiohei!
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
lohtua
itseni tsemppaamiseksi kuuntelen tätä:
"Long Day"
It's sitting by the overcoat,
The second shelf, the note she wrote
That I can't bring myself to throw away
And also
Reach she said for no one else but you,
Cuz you won't turn away
When someone else is gone
I'm sorry 'bout the attitude
I need to give when I'm with you
But no one else would take this shit from me
And I'm so
Terrified of no one else but me
I'm here all the time
I won't go away
It's me, yeah I can't get myself to go away
It's me, and I can't get myself to go away
Oh God I shouldn't feel this way
[chorus]
Reach down your hand in your pocket
Pull out some hope for me
It's been a long day, always ain't that right
And no Lord your hand won't stop it
Just keep you trembling
It's been a long day, always ain't that right
Well I'm surprised that you'd believe
In any thing that comes from me
I didn't hear from you or from someone else
And you're so
Set in life man, a pisser they're waiting
Too damn bad you get so far so fast
So what, so long
[chorus]
It's me, yeah and I can't get myself to go away
It's me, yeah and I can't get myself to go away
Oh God I shouldn't feel this way
"Long Day"
It's sitting by the overcoat,
The second shelf, the note she wrote
That I can't bring myself to throw away
And also
Reach she said for no one else but you,
Cuz you won't turn away
When someone else is gone
I'm sorry 'bout the attitude
I need to give when I'm with you
But no one else would take this shit from me
And I'm so
Terrified of no one else but me
I'm here all the time
I won't go away
It's me, yeah I can't get myself to go away
It's me, and I can't get myself to go away
Oh God I shouldn't feel this way
[chorus]
Reach down your hand in your pocket
Pull out some hope for me
It's been a long day, always ain't that right
And no Lord your hand won't stop it
Just keep you trembling
It's been a long day, always ain't that right
Well I'm surprised that you'd believe
In any thing that comes from me
I didn't hear from you or from someone else
And you're so
Set in life man, a pisser they're waiting
Too damn bad you get so far so fast
So what, so long
[chorus]
It's me, yeah and I can't get myself to go away
It's me, yeah and I can't get myself to go away
Oh God I shouldn't feel this way
neljänejlä
kaikesta viikonlopun tuetusta syömisestä huolimatta se paino vaan laskee. hittojako sitten tässä. ymmärrän äärimmäisen hoikkaa ystävääni joka valittaa siitä että kylkiluut näyttää isommilta kun tissit. jaan fiiliksen tänään. paskat.
tuntuu kummalta ettei se saamarin ruoka uppoa. ja sit jos uppoaa, niin kulkee raketin lailla elimistössä eikä mikään tartu minnen.
no. muru tuli kotiin, ja avasi sanaisen arkkunsa. se on vihanen mulle etupäässä. olen liian hysterinen lasteni perään, ja lapset mun. se ei näe mun puolta siinä että olen yrittänyt suojella sitä väsymykseltä hoitamalla lapsia "yli" vaikka se ei ole sitä pyytänyt. ja olen tottunut hoitamaan lapseni ihan itse, suht niin kauan kun niitä on mulla ollut. ja sitä ennen olen huolehtinut sisarusteni perustarpeista silloin kun vanhemmistani ei ole siihen ollut.
ymmärrän että olen sitä loukannut, mutta se ei ole mun tarkoitus ikinä ollut. mulla on opeteltavaa. kyllä. ja niinkun eilen kirjoitin, pitää vähän löysää jotakin hihnaa. sitä tässä käyn harjoittelemaan.
ja niinkun arvelin, peikot on vaan mun päässä. rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta kysymys ei tässä kaiken väsymyksen ja muhun pimahtamisen takana ei ole. vaikka tuollainen muurin rakentaminen vetää mut sinne katatoniaan, panikkiin ja pakokauhuun. ja musta on kohtuutonta etten saa tilaa selittää ettei se näin mennyt. toisella on jo pellit kiinni ja pelit seis. hän on päätöksensä tehnyt, eikä sen takaa liiku. toivon että aika auttaa.
loppukaneettina haluan sanoa että todella rakastan tuota naista. ja arvostan sitä mitä se tän perheen eteen tekee. hoitaa, huolehtii ja vaivautuu. sydämellä.
p.s. hänen sitoumuksestaan kertoo mielestäni selkeästi myös se, että se haluaa jäädä pojan kanssa nyt kotiin. ja aloittaa koulun elokuussa. olen siitä äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen.
tuntuu kummalta ettei se saamarin ruoka uppoa. ja sit jos uppoaa, niin kulkee raketin lailla elimistössä eikä mikään tartu minnen.
no. muru tuli kotiin, ja avasi sanaisen arkkunsa. se on vihanen mulle etupäässä. olen liian hysterinen lasteni perään, ja lapset mun. se ei näe mun puolta siinä että olen yrittänyt suojella sitä väsymykseltä hoitamalla lapsia "yli" vaikka se ei ole sitä pyytänyt. ja olen tottunut hoitamaan lapseni ihan itse, suht niin kauan kun niitä on mulla ollut. ja sitä ennen olen huolehtinut sisarusteni perustarpeista silloin kun vanhemmistani ei ole siihen ollut.
ymmärrän että olen sitä loukannut, mutta se ei ole mun tarkoitus ikinä ollut. mulla on opeteltavaa. kyllä. ja niinkun eilen kirjoitin, pitää vähän löysää jotakin hihnaa. sitä tässä käyn harjoittelemaan.
ja niinkun arvelin, peikot on vaan mun päässä. rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta kysymys ei tässä kaiken väsymyksen ja muhun pimahtamisen takana ei ole. vaikka tuollainen muurin rakentaminen vetää mut sinne katatoniaan, panikkiin ja pakokauhuun. ja musta on kohtuutonta etten saa tilaa selittää ettei se näin mennyt. toisella on jo pellit kiinni ja pelit seis. hän on päätöksensä tehnyt, eikä sen takaa liiku. toivon että aika auttaa.
loppukaneettina haluan sanoa että todella rakastan tuota naista. ja arvostan sitä mitä se tän perheen eteen tekee. hoitaa, huolehtii ja vaivautuu. sydämellä.
p.s. hänen sitoumuksestaan kertoo mielestäni selkeästi myös se, että se haluaa jäädä pojan kanssa nyt kotiin. ja aloittaa koulun elokuussa. olen siitä äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)