mummini opetti että jos irvistää, ja tuuli kääntyy, naama jää sellaseksi kun irvistäessä.
sillä oli myös jotaki viisauksia liiasta lesomisesta. mitä sitä ylistämään hienouksia, kun sitten tulee paskaa luukusta tukku tolkulla.
näinpä. hienonhienon onnenjakson jälkeen on kotona ollut kaksi hurlumhei-päivää. muru on kipeenä, ja myttynaamalla on mennyt kaksi päivää ja yötä täydessä kaaoksessa. että kerron tässä nyt vaan, että se huutaa, kiljuu, kiemurtaa ja paukkuu kun mikäkin. yöllä muhun iskee epätoivo koska se on ihan hiton iso ankerias mulle pidettäväksi. eikä tod. mahdu enää nukkumaan esmes mun mahalla. oon kannellu sitä pystyssä ja lappeeltaan. hytkytelly ja keinutellu. koittanu nukuttaa mahalleen, mun mahalle, kainaloon, vaunuihin, sänkyyn, turvaistuimeen. ei. ei. ei. rinta ei myöskään käy. saatikka tutti. kädet puutuu, selkä turtuu, mamma väsyy.
enpä ole äitiysurallani tällästä kokenut ennen. ihme kiemuramies. enkä edes ymmärrä mistä moinen tälläkertaa johtuu vaikka aika csi normioloissa olenkin. joko se on homejuusto (en enää edes koita syödä.) tai rasvaton maito. tai tiheenimun aiheuttama maitoryysis joka kerää ilmaa mahaan. tai sitten jotakin mitä ei pysty selittämään.
joo,joo - se on vaan kaks päivää ja yötä. ja nyt kun mari-mari-marisin niin ehkä tällä ohi taas... paitsi jos tuuli kääntyy just ja asiat jää tälle tolalle ;)
p.s. vauvan tuoksu ja pehmonen tukka on tehty sen takia, että kun se on ensin rääkyny aivan sutena, ja sun hermo sanoo "piuu" ja itku puristaa kurkkua ja epätoivo riipii sielua, niin painat sit vaan nenäs siihen tukkaan, ja kaikki onkin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti