me oltiin saimaan kanavalla veneilemässä muutama kesä takaperin sellasella kohtuupienellä purkilla. mein ohi seilas semmoi rahtialus, joka ui niin syvällä (ylilastissa), että se "vesiraja" oli jossai vedenpinnan alapuolella ja reilusti.
kun mä kattelin sitä laivaa siinä ohilipumassa, kyllä hiukan hirvitti.
samat on tunnelmat tänään. seison taas siinä pienen purkin kannella. katson ohilipuvaa laivaa joka kyntää syvällä.
- voiko se törmätä muhun? miten mun purkki kestää?
- uppoaako se toinen laiva ennen seuraavaa satamaa? vai pääseekö se turvallisesti rantaan? saadaanko siitä purettua se ylimääränen lasti pois? onko se ehtinyt ottaa pohjakosketusta?
- jos se uppoaa, osaanko toimia? heittää pelastusrenkaan? hypätä perässä syvään veteen? vetääkö iso laiva imussaan mut mukaan pinnan alle?
ainakin tuolloin muutama kesä takaperin se ohilipunut laiva pysyi pinnalla. reelingit vettä hipoen. luulen niin käyvän nytkin. uskon, toivon, jopa rukoilen. mä seuraan siinä peesissä, sydän hiukka syrjällään, ja teen pienen veneen kannella seisten sen mitä pystyn. jos mun apua tarvitaan.
huomenna on taas yks etappi. mä olen jo valmiiksi merisairas. oksettaa.
En tiiä mitä käyt läpi mutta tuli vaan mieli toivottaa voimia, suunnattomasti voimia!
VastaaPoistakiitos tuhannesti reetta!
VastaaPoistaon se tämäkin päivä nähtävä. kyse ei ole omista asioista, niin en voi koko paskaa auki revitellä. mutta asia on niin lähellä että tuntuu mein perheessä ihan hirveen kovasti.