maanantai 15. helmikuuta 2010

naisten eläkeikä

sattui silmääni jossain lehdessä mielipidekirjoitus jossa ehdotettiin miesten eläkeiän laskua ja naisten nostoa. sillä perusteella että miesten eliniänennuste on naisia lyhyempi, ja miehet tekevät raskaampaa työtä.
what?
arvanettekin että tämän mielipiteen oli esittänyt mies.
voi jösses - tässä kohtaa feministi mussa huutaa hoosiannaa.
eiköhän sitä pitäisi funtsata ammatin ja sen raskauden mukaan. ei sukupuolen. sen allekirjoitan että siirto kevyempiin hommiin iän ja vaivojen lisääntyessä, olis paikallaan, kuten kirjoittajakin ehdotti.

uskon miehiä olevan johtoasemassa ja toimistohommissakin kuitenkin aika määrän.

toistaseksi mun ammatti on fyysisesti rasittavaa, joudun tekemään sitä koko kropalla, ja vastikään kirjottamassani virkasopparissa sitä teen siihen vuoteen asti kun täytän 68. huomion arvonen seikka on myös se, että sopimuksessa luvataan että saan työnantajan kanssa sopimalla jatkaa myös sen jälkeen. (???)

olen saamari varmaan näky jo kuuskasina kun nostelen ikäistäni porukkaa ylös pedeistä ja avustan liikkeelle, kun tuen nuorempieni ja itseä huomattavasti suurempien kävelyä ja/taikka kiipeän tuolloin karvaa vaille seiskakymppisenä jonkun sänkyyn vinttaamaan sen itsenipainoista jalkaa.

nostakaa mun eläkeikää siittä vielä sovinistit, koska elän pidempään, mä saan tein mukaan tehdä sit jotakin eläkkeeni eteen ja kunnolla, vai? ai saamari. hyvä idea.
anna mun kaikki kestää!

2 kommenttia:

  1. Täs asiassa mä oon niin samaa mieltä sun kans kun ikinä vaan voin olla! Musta ei todellaan voi jotain eläkeikää miettiä sen mukaan vaan onko mies vai nainen! Saakutti missä on se tasa-arvo?

    VastaaPoista
  2. ja musta aina silläkin paukutellaan henkseleitä että miehet on naisia vahvempia ja kestävämpiä fysiikaltaan, ni kysyn miks hitossa ne sitten ei vois tehdä myös niitä fyysisesti vaativampia töitä? natisematta? ja ilman näitä helkkarin loistavia ideoita? kysyy feministi. niin.

    VastaaPoista