väittäisin vielä että sosiaalisen vanhemman on bilogista helpompi suhtautua kilaroivaan pikkuihmiseen. siltä puuttuu se "syyllisyys"-aspekti. kun skitso reagointi ei voi olla siltä peritty.
sikstoiseen väitän ihan omanapaisesti ja täydellä pokalla, ettei se huuto osu sosiaalisella niin sinne äitiyden ytimeen kun lapsen tähän maailmaan pukanneella äidillä. emon hoiva-rakkaus-symbioosi on jotakin mitä voi, mutta ei voi, kukaan muu käsittää.
kolmanneks oma kasvuympäristö vaikuttaa satavarmalla omaan reagointiin ja fiiliksiin kaaoksen hetkellä.
"jätä ne huutamaan ja lähde röökille. tai vetäsepä kuule kunnolla perseet olalle." neuvoi tänään kesken äärettömän huutokonsertin se nainen joka mut on kasvattanut.
että jep. niillä mennään mitä on saatu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti