parisuhteita

eilen, pestyäni kylppärin, koirat, viisikoneellista pyykkiä sekä itseni, ja lähetettyäni lapset kummilaan, läksin entisaikojen opiskelukavereiden kanssa illalliselle*.

mä näen näitä ystäviä liian harvoin! ne on ihmisiä joiden kanssa juttu todella luistaa. me ollaan solmittu semmoset sidokset kymmen vuotta takaperin, että kerta vuoteen illalliselta ei meinaa päästä pois, koska juttua riittää ylenkaiken. jokaisen tapaamisen kohokohta on jatkokertomus toisen kaverin lievästi erikoisesta on-off-poikaystävästä. moista riemastuttavan-kauhistuttavaa tarinaa ei ihan jokapäiväisessä elämässä uskois todeksi alkuunkaan. hatunnosto ystävälle joka moisessa "kauniitjarohkeat"-tyyppisessä sopassa kykenee iloisena elelemään. jos suoraan sanotaan, mies vaikuttais olevan entinen homo, nykyinen narsisti, ja sitten se on vielä keksinyt haluavansa perheen, vaikka parisuhde on nyt parivuoden kohdalla mallia etä, ja alussa. kussakin jatkiksen osassa me muut vuoroin kiljutaan naurusta ja huokaillaan epätoivosta. emmätajua. kiinnostavaa kerrassaan.  

puhuttiin töistä, lääkkeiden väärinkäytöstä, moraalista ja oikeudesta, puolisoista ja lapsista.

ne kaks ystävää on aivan onnessaan mun puolesta koska olen onnistunut haaviin ton murun onkimaan. niin olen mäkin (melkein) jokaisena päivänä. vaikka nyt taas relationshittiä tuntuu olevan ilmassa. ainakin lievissä määrin. jatkuvaa äkinää en usko että kukaan jaksaa. oli selitys kuin hyvä tahansa. en mä ainakaan, vaikka mulla onkin nykyään tää aikuisen mieli, keski-ikäisen hermot (ja mummon asenne).

*illalliselle josta solidaarisuussyistä emäntääni kohtaan ehdin jo kertaalleen kieltäytyä, mutta koska se nosti kytkintä, niin läksinkin illastamaan ilomielin.