sukellan synkissä vesissä

nonni, jos vahingonilo on paras ilo, niin naura kovaa. sillä nyt on siihen aihetta. tää leuhka lehmä on saamassa elämältä, ja ennenkaikkea itseltään, dunkkuun niin että tuntuu.

mun ihana vaaleenpunanen söpistelymaailma rakoilee, ja mä olen ihan dead.  
tuntuu etten tätä nykyä osaa/pysty tekemään mitään oikein. ja kun yritän tosi kovin, niin perseelleen menee. sanonpahan vaan että vituttaa, ahdistaa ja suruttaa samaan aikaan. kilotkin lentää kropasta huitsin tuuttiin, ruoka ei maistu, ja sitten vapistuttaa päivät pitkät. tunne joka kokonaisvaltaisesti muistuttaa kropassa ettei hyvin mene. olo on sanalla sanoen paska.

huomenna mun pitää tsempata sen verran että soitan päiväkotipäällikölle, ja etten alkais ulisemaan, vaan reippaasti saisin kysyttyä jos mitenkään onnistuis umpitäyteen päiväkotiin tunkeakin kaks herranterttua ykskaks yllättäen, JOS talo sattuu valmistumaan. sit joudun meneen pomon juttusille mun sovitusta kesälomasta. emmä tiä mihin sen sittenkään haluan pitää. murulta on turha odottaa komppausta mun loma-asiaan. sen mielestä oon niin päällepäsmärinä tässä asioiden hoitamisessa että saan tehdä mitä lystään, ja miten parhaakseni katson. mut mitä jos en "parhaaksikatso" enää mitään?

vittu. noin 15 vuoden flown jälkeen tuntuu ettei tää arki nyt suju. se ei suju, ni se ei suju. arjenrakastaja on poistunut keskuudestamme.
kuule.
mua ahdistaa runnoa noita töitä tästä 36 vuotta eteenpäin. mua vituttaa kun työpari on poissa, ja mua vituttaa nyt kun se tulee takaisin sotkemaan kaikki. mua vituttaa ettei mukulat ymmärrä omaa parastaan, niille pirulaisille (ruttua lukuunottamatta, herramunjee mikä maailmanmullistus!!!) joutuu äkiseen kun ei neuvo ja ohje muuten kuulu. mulla ei ole enää vauvaa (kaikki vauvakamat pitäis luukuttaa) eikä tule enää olemaankaan. mä olen liian vanha. naamakin on ruma kun petolinnunperse, tukasta nyt puhumattakaan (hienosta leikkauksesta huolimatta) eikä hoikasta (lue: mallia "kuivan kesän orava") kropastakaan ole hyötyä kun jalka kipuilee, sitten käsi, sitten selkä. päätäkin särkee. ja yskittää.  horatiokin on ollut täällä kohta kaksi viikkoa, syystä että en ole johdonmukainen lasten kanssa. no helvetti, olen yrittänyt neuvotellen edetä, ettei ne (lue: bambam) kokoajan vetäis täällä jotakin huutosirkusta, koska murulla on ollut kouluhommia kotitehtävinä. väärin toimittu mama! ja se saamarinmuutonpaskakin, se missä tavaroita laitetaan laatikoihin ja kannetaan ja järkätään ja vituttaa, pomppas (ihan) liian lähelle. edellinen on liian tuoreessa muistissa. ja eihän mun nyt kannatakaan ruveta mitään lamppuja tai säilytyslaatikoita tänne ostaan vaikka mieli tekis, kun se muutto on "ihan kohta". ja mitä jos mun ihanista mielikuvista huolimatta se asunto on ihan anaalista, ahdas, ruma ja jumalanseläntakana?

faaaaaaaaaaaaak. riittikö?

mulle riitti.
byääääääh.
itsesääliöpaska.