noi voi perkele.

näin unta että ylilääkäri oli käynyt lukemassa mun blogia, ja jouduin puhutteluun koska täällä kiroillaan niin paljon.
anna mun kaikki kestää.

kiroilulla on vaan mein perheessä pitkät perinteet. mun mutsi on tosi paha suustaan, ja sen isä on aikanaan ollut kanssa. mua nauratti ihan hitosti kun mun isä oli järkyttänyt omaa äitiään sanomalla v-sanan ekaa kertaa sen kuullen jokus kaksvitosena. seurusteltuaan jo tovin mun mutsin kanssa.

teininä kun oon vihasena päästellyt ärräpäitä, on mun mutsi jatkanut mun kirosanalitanioita suvereenisti mitä uskomattomimmilla manasanayhdistelmillä. on multa aika äkkiä kadonnut kiukku hervottoman kikatuksen alle.

esikko on saanut luvan 15-vuotiaana päättää itse kuulostaako kiroilu fiksulta, ja haluaako se manata julkisesti. eipä montaa ärräpäätä ole siltä lentänyt vielä, kirosanoja vilisevästä kasvuympäristöstä huolimatta.
"noi on aikuisten sanoja" sanoo ruttukin. eikä kiroa. on edes joku oppi mennyt sille perille.

edellispäivänä ulkoa kuului tajuton raketin pamahdus. "voi peekeje!" kiljasi nuorimmainen*. sen sijaan että olisin pystynyt kertomaan kundille "aikuisten sanoista", joita lapset ei saa käyttää, nauroin vedet silmissä moista spontaanireaktiota.

äitinsä poika.

"älä mamma suutu sille." sanoi ruttunaama. "se ei vielä ymmärrä että ne on aikuisten sanoja, emmäkään pienenä ymmärtänyt." kertoi hän. emmä suutu. koska mun suu tuskin ikinä siistiytyy tästä itä-helsinki moodista, kerrotaan aikuisten sanoista sitten kun tilanne ei ihan näin yllättäen tule eteen, ja mulla pokka edes vähän pitää. 

* musta tuntuu että viimeviikolla kun vetäsin rattailla kanttariin, niin tärähtäneiden rattaiden uumenista kuului tuo sama sana silloin. en vaan ollut asiasta ihan varma, niin annoin olla.

karvakamu

karvakamu toivottaa vauhdikkaat uudet vuodet! 

nauttikaa elostanne!

laillistakaa eutanasia, terkkuja taivaaseen

laillistakaa eutanasia.
ei tarttis ihmisten hyppiä ekakerroksen ikkunoista, tai yrittää itsemurhaa syömällä sokeria.

miks hemmetissä tänne on pakko syntyä, ja pois ei saa lähteä kun halua?.

itsemurha on karu ja vittumainen teko. itsekästä ja äärimmäisen oma napasta. se aiheuttaa surua ja tuskaa jäljellejääville. mitä jos vois keskustella asioista rauhassa, ja tehdä ratkaisunsa itse yhteisymmärryksessä muiden kanssa etukäteen. tietäen että helpotusta löytyy jos maailma menee päin hemmettiä joskus.

fak mai väärinkäytökset. ihmisiä murhataan rikollisesti harva se päivä.
miksei sais omaistaan avustaa nukahtamaan rauhallisesti? ilman kipuja. hyvästellä kädestä pitäen, silitellä ikiuneen joku rakas.

tällä on elämänlanka ohkasena, lääkäri sanoo.
mene vaan, mä sanon. se on kaunista, sanon.
silitän lämmintä uurteista kättä. silitän pehmyttä tukkaa.
terkkuja taivaaseen.

tänään olen nätti.

tänään mä oonkin nätti.
tukka on sotkunen. ja silmät on suuret.
punaset kumpparit piristää mieltä.

opin uutta.
tikit poistetaan leikkaamalla solmun vierestä.
ulkona ollutta ei päästetä sisään.
ensiviikolla osaan.

yritin puristaa mätää.
ei tullut.

leikkasin hullulta kipsin.
väistelin huitovaa nyrkkiä.

herran haltuun, sanoin.
herran haltuun.

kusenväriset ja kummalliset

aamulla mä sitasen tukan nutturalle.
ja vetäsen verkkarit ja kumpparit jalkaan.

meen yhdellä bussilla töihin, ei tarvi keskustassa esittää kaunista työmatkalla.
luen bussin takapenkissä.

kun mä jään bussista pois, näen semmosen peruskauniin naisen.
harmaa takki, valkonen huivi, mustat housut. kengissä korkoa.

katon omia mukavan lämpimiä kumisaappaitani ja huokaan.
joo, samat sävyt, eri tyyli.

sitmä.
laitan ripsaria työpaikan vessassa.
"sulla on ihmeen kauniit silmät." mummot sanoo. niin ne aina sanoo. ne luulee että ripsetkin on silmiin liimatut.
"omat ne on." isiltä peritty.

ja kauniit silmät. kauniit ja kummalliset.
"kusenväriset silmät." sanoi kaveri yläasteella.
"kummallista."
on se.

pirkko meni töihin kamoissaan. lotalta on sydän rikki.
kaikilla ei joulu mennyt kauniisti.
sydäntä taas vähän vihloo.

"mun kakat [rakas] mamma."  sanoo mun poika.
tuoksuu pienelle lapselle.
kietoo pulleat kädet mun kaulaan.
painautuu rintaa vasten.
tuntuu että tukehdun sen tukkaan. ja siihen tunteeseen.

on se.
tunnetta täynnä.
yks arkipäivä.

kaltoinkohdellut

mulla oli kerran koira.
maailman paras koira.
sen paikkaa mun sydämessä ei kukaan ikinä koskaan voi viedä.

se tuli mulle seittemänkuisena hakattuna laiheliini raasuna.
mulla meni aikaa ja vaivaa oppia sen tavoille. käsittelemään sitä niin että homma toimi, ja molempien elämä oli kivaa.

sitä piti alkuun harjata niin pienellä harjalla ettei se harja kämmenestä näkynyt. epäilin sitä esineillä hakatun, koska ekakertaa kun yritin sen turkkiin normikoiranharjalla kajota, se meni paniikkiin ja pissi alleen. kun löytyi piiloväline ja lempeät kädet, tuli harjaamisesta hellyyttä.

mä myös lenkitin sitä alkuun tosi paljon. ja ihmettelin kun se pissas ja paskans helpotuksesta aina kun päästiin sisään. ei osannut remmissä kävellessä mitään tehdä. päästäpä nyt 7kuinen tuntematon koikkakoipi irti keskellä kaupunkia. mähän päästin. asiat tehtyään se palas heti mun vierelle, eikä siitä poistunut koskaan enää.

se oli tosi uskollinen omilleen, eikä ollut kiinnostunut muista ihmisistä. saatikka lähtenyt liehumaan muiden koirien perään. se oli peloista päästyään aina valmis leikkiin. ja tajusi että ruoka ja lenkki tulee ajallaan. ja ettei vahingoista piestä. ja että kerran kun kouluvihkon söi, niin riitti että sanoin että olen hyvin pettynyt. toiste se ei mun asioita tuhonnut.

hellyyttä se otti kun sai. ei koskaan hyppinyt päälle, ei puskenut syliin. tuli, ja painautui viereen, katsoi silmiin. antautui silitettäväksi. kölli kainalossa. se oli maailman uskollisin ja paras epeli. sillä oli ne omat ihmiset joihin se luotti, ja joita rakasti yli kaiken. se otti mitä ansaitsi, ja iloitsi siitä mitä sai osakseen. jokaisena päivänä.

niitä on ihmisissäkin. niitä jotka sattuu vaan kerran elämässä kohdalle. niitä jotka ei välttämättä ole syntynyt kultalusikka takapuolessaan, ja niitä joita on saatettu kaltoin kohdella. mutta ne on niitä jotka arvostaa perusasioita. löytää onnen arjesta ja pienistä jutuista. niitä jotka rakastaa tosissaan, ja jotka uskaltavat sen näyttää. ovat lojaaleja ja uskollisia. niitä jotka jaksavat yrittää vaikka aurinko ei aina paista. jotka tietävät että sadepäivätkin on tarpeellisia ja omalla tavallaan äärimmäisen kauniita...  

kiitos maailma että olen saanut kohdata moisia ihmisiä. kiitos että mut on otettu huostaan.
tää kirjotus on mun avoin rakkaudentunnustus "eräille", yhdelle erityisen erityiselle, jonka paikkaa mun sydämessä ei kukaan voi ikinä viedä. ja niille muutamalle erityiselle, jotka tietää, että mun sydämessä on tilaa. ja oma paikka.

kiitos.
kaunista joulua.
p.s. kaaso (to be) toivottaa kihlaparille rakkautta. onnea onkin jo tarpeeksi, kun olette toisenne löytäneet.edit: eikun toivotan teille ennenkaikkea uskoa. koska sitä rakkauttakin on jo ;)

lyhyt joulu kuvina

 place to be. joulu vietty rakkauspeiton alla. murun kanssa. kirjan kanssa. 

suklaan kanssa. viinilasin kanssa.

joulun prinsessa. hyväntuulinen, reipas, ilonen tähtisilmä. 

on lahjottanu ränttäysmoodin veljelleen. toistaiseksi.  

 

"ei, eikä. en halua." käännän, väännän, kiukkuan ja puren. 

ruuvarin saatuaan herra toimitti koko aattoillan "pova puuttuu" [pora puuttuu]. 

sit se puree siskoa. uhmaa. jänkkää. kiljuu ja mölyää.

myydään: tuhmaikä.

 nuoriherra azorilainen sai aattona sai lahjaksi makkaraa. 

tunki koko pötkön suuhun ja ahmi. "ikinäenooruokaasaanu" raasu.

huomenna töihin päivystämään. oikeen innolla ootan että pääsen näkemään mikä mua siellä odottaa. oh joy! vielä kerkee iltalenkille, ja sitten sipasemaan lasin ihmeellistä israelilaista punkkua tän juhlapyhän kunniaksi.

rakkaus

rakkaudellista joulua myös skriinin sille puolelle!

joululeipä. tee näin.

osta kaupasta piimä ja hiiva.
ja uusi leipävuoka.
tule kotiin.
kaiva leipätarpeet kaapista.
huomaa että leseet puuttuu.

hae kaupasta leseet.

lämmitä litra piimää.
huomaa että se on kylmää. lämmitä uudelleen.
lisää 2 tl suolaa.
huomaa että piimä on edelleen kylmää.
lämmitä taas.
ja vielä kerta.

sekoita hiivapala piimään.
lisää hakemasi leseet, kaljamallas ja ruisjauho (3dl kaikkia).
kaada vehnäjauhot pöydälle.

pyydä lasta auttamaan.
kerää ympäri heitellyt puulastat lattioilta kun se kyllästyy. 

lisää taikinaan 3dl siirappia.
sekoita.
lisää 5dl pöydältä kaapimiasi jauhoja taikinaan.

huomaa että taikinakulho on liian pieni.
lisää silti vielä 5dl jauhoja.

sekoita varoen, koska taikina tulvii yli.

voitele vuoat.
muista ettet ole pessyt uutta vuokaa.
kaada puolet taikinasta kuitenkin siihen. tinen puoli vanhaan vuokaan.
huomaa että vuoat on aivan erikokoiset ja -muotoiset.
älä vittuunnu.

kaada taikina vuokiin nousemaan.
peitä puhtailla ihanilla, kauniilla joulupyyhkeilläsi vuoat, jotta leivät saavat kohota rauhassa.

unohda monelta laitoit ne nousemaan. unohda myös kauan niiden pitikään nousta.
kurkkaa leipiä, ja huomaa niiden nouseen ihaniin, kauniisiin joulupyyhkeisiin asti.
kaavi ruskea mönjä irti pyyhkeistä.
älä vieläkään vittuunnu. 

laita leivät 160 asteiseen uuniin.
laske ensin väärin mihin asti niiden pitää uunissa olla. ja sen jälkeen unohda ajankulu.
älä vieläkään vittuunnu.

viimetteeks haistele ilmaa, leivän tuoksu kyllä sitten kertoo että:
joulu on täällä! saaristolaisleivät on valmiit!

mustaleima, suolakurkku, saaristolaisleipä ja israelilaisviini.
jep!
herkullista joulua itse kullekin!

p.s. tekemäni suklaa näyttää leivinpaperille voidellulta p*skalta. hi hi. ei naurata. paitsi vähä.

kaapista ulos. taas.

taas mä tulin kaapista ulos.
hiivatti, mua aina huvittaa ne tilanteet tosi kovin.

tänään kahvipöydässä käytiin kiva keskustelu:

- leikattiinko se sun miehen jalka?
- öö, joo. tai siis nainen se on.
- siis leikattiinko sen sun miehen jalka?
- siis leikattiin mun puolison jalka, mut se on siis nainen.
- siis se sun mies, leikattiinko sen jalka?
- siis mun puoliso, mun kihlattu, se on nainen. siis me ollaan molemmat naisia. se siis on mun tyttöystävä, se siis ei ole mies.
- siis missä sun mies on? entä se jalka?

tässä vaiheessa se "tietävä" osa porukasta jo putoili pöydän alla. ja tää suht ainoa joka ei asiaa tienny, meinasi tukehtua pullaansa. se toinen, pöydän toisessa päässä, kuiski kovaan ääneen naapurilleen "enhä mä voinu tietää? siis nainen? siis tajusiksmä oikein? emmä tienny! mistä ne lapset on tullu? eiku eihän se mulle kuulu? siis tiesiksä tästä?!?!...

helkatti että myöhemmin naurettiin. mama tuli kaapista kahvipöydässä. taas.

siis joo. että lespo. ja lapsiakin. vaikka onkin pitkätukka. ja ripsiväriä. ja elää ihan normaalia elämää.
kappas.

anoppi läks

anoppi läks.
emmä sen fiilareista tiiä, mutta mä tykkään siitä ihmisestä tosi kovin. se on aito oma ittensä ja vaikka se on tosi erilainen perusteiltaan kun minä, niin ollaan melkiistä aina samalla aaltopituudella. sille on helppo puhua, ja se puhuu tosi kovin itekin, nii aika sujuu mukavasti.

mua oikeen sydämestä otti kun se makas sohvan nurkas ja lapset kömpi sen päällä. "hei pidetäänks toiki?" ehdotin murulle. ei pidetty, vaikka kai tänne olis sopinu. ainaki vähäks aikaa. seittemäänkymmeneen neliöön kuus ihmistä ja viis koiraa, eikä tehny ees tiukkaa.

no pääs anoppi sitten omiin rauhoihinsa. otti tosin mukaansa kaksi koiraa omansa lisäksi. huomenna meiltä lähtee yksi lapsi vielä. eli kaks, kaks, kaks jää kotiin. (kaks aikuista, kaks lasta, kaks koiraa.) tuntuu nii tyhjältä ja hiljaselta vaihteeks.

vähän vielä tuuninkia ja pieni pyörähdys kaupungilla.
murunkin kuume on asioissa. mun silmään vaan leikkaushaava näytti tulehtuneelta. tohtori mama sitä tänään vähän tuunas. katsotaan huomenna sit mitkä mein joulusuunnitelmat oikeesti on.

joulufiilis hei!

voi plääh.
nyt mä olen väsynyt.
siis sillälailla ettei silmät meinaa firmalla pysyä auki päivisin. ja nukun yöt oikeen kunnon koomaunta. koita tässä nyt kerätä joulufiilistä, kun ei mitään fiilistä mihinkään ole muutenkaan.
huoh.

murulla kuume sahailee ylösalas. päivystykseen ei vielä o tarvinnu mennä, koska terveysneuvonnan antaman rajan alla mennään vielä. tänään se oli äidilleen kertonut kuumeen taas nouseen, ja ajatellut jättää mulle kertomatta. "turha huolestuttaa", kuulemma. mähän se terveydenhuoltoalan ammattilainen olen. tosin olen myös se ylihysteerinen suojeluhullu, joka luulee että maailmankaikkeus suunnittelee napautusta mun onnellisen ja optimistisen elämänasenteen muuttamiseksi.
kerto se kuitenkin, jotta voin taas olla työntämässä kuumemittaria kielen alle tunnin välein.

no jaa.
jos ilosesti aatellaan, niin löytyyhän tässä semmoi romantiikan uusia muotoja.
a) en olekaan ennen naisia pukenut. riisunut ainoastaan.
b) toisen tukan peseminen on musta ihan yyberhellyyttävää ja rakkaudellista.

p.s. joulufiilistä ei nostata se, ettei posti lähettänyt mulle paketinnoutokorttia, vaan murun ja esikoisen lahjat läksi takas sinne mistä olivat tulleet. 
p.s.2. päivän ilosin asia oli esikoisen kymppi matikasta. kenehä pentuja se mahtaa olla? ei meinaan ainakaan mun matikkapäätä ole periny. terkut siltä joka tippui matikkajunasta kasiluokalla. 

voi persaus!

eilen moitin itseäni typeristä ajatuksista. tottakai leikkaus meni hyvin. ei maailmankaikkeudella ole aikaa eikä halua paiskoa pientä ihmistä vastoinkämisillä sen onnellisuuden vuoksi.
olin hirmu onnellinen siitä että leikkaus meni hienosti, ja sain kotiin kalposen mutta hyvän murusen, joka itse kinkkas lähiökasarmin kolmanteen kerrokseen keppeineen ja kipseineen.

jepjep.

ettei nyt ihan kävis tässä keulimaan, niin tsiigataan eka mihin toi justiinsa noussut kuume on menossa... v***u.

taas se seksikkäin

siinä se taas on.
maailman seksikkäin niska.
ja vaan mun.
huoh.
nyt meen tunkemaan kuononi tonne niskakuoppaan ja vetämään kitusiini rakkautta ja rauhaa.

*nuusk*
kaikki hyvin.

kepit tuli kotiin asti

nonni. ystäväni L pelasti mut, kun kepit unohdin. tuossa nyt tönöttää yhdet sen tuomat odottamassa emännän leikkausta. emäntä taasen tankkaa evästä kupuun. puolenyön jälkeen kun ei saa syödä eikä juoda.

onneks leikkaus nyt aiotaan tehdä spinaalipuudutuksessa. vaikka siinäkin aika myrkkylastia elimistöön pukkaa. työparini kertoi oman leikkauksensa olleen "kivan", esilääkityksen jälkeen oli mukavasti kuulemma pöllyssä, ja sai ihan telkasta katsella oman kintun sisälle leikkauksen aikana.

ans kattoa nyt.
tuli mitä paskaa tahansa leikkauksen jälkimainingeissa, otan vastaan.
kunhan kaikki nyt menee hyvin, ja sillain kun on tarkoitettu leikkausta suunnitellessa.

onneks on olemassa tää mein laajennettu perhekin. anoppi ja L on käytettävissä jos apua sirkuksen pyörittämiseen tarttee.
ei auta kun yrittää unille. päivä alkaa 5.15 koiralenkillä.

herran haltuun ja aamen.
palaan kun joudan.

ma-me! ja jaettu vanhemmuus

poikani, joka on nyt siis avannut sanaisen, tosin hiukan epäselvähkön sanaisen arkkunsa, niin sillä yllättäen onkin paljon asiaa. (mitehä näitä himopuhujia onkaan tähän taloon siunaantunut?) toisinaan se pitää luentoa siitä kun posti ei ole yöllä tullut, tullut ei posti yöllä, ei posti tullut yöllä, yöllä ei tullut postia. toisinaan se karjuu pöydän alla mun maja, maja mun, tää mun maja, maja, älä tuu, maja! se on siirtynyt yksistä sanoista kokonaisiin lauseisiin. (toistolauseisiin.) ihan melkein yhdessä yössä.
(sen ääntäminen on aikas hupaisaa, tulee mieleen että se puhuu suomea tanskalaisittain, ihankun sillä olis peruna suussa.) 


ensimmäistä kertaa sanasesta arkusta pompsahti sana "mami". aiemmin se on ollut bamin suussa "ma", nyt siis komeasti tulee "ma-me!"
musta valtavan hienoa että meillä on tämmönen perhe. että lapsilla on mun lisäksi täällä tuo mami.
musta on äärettömän kaunista ja liikuttavaa katsoa toisten rakkauksia. kuinka ne hiissailee keskenään.

töissä ne ihmettelee kuinka kukaan jaksaa/haluaa ottaa toisen lapset huollettavakseen. emmä yhtään epäile ettei murulla olis toisinaan rankkaa. olishan se varmaan kivaa ollu jos olis ehtiny sillai tutustumaan rauhassa ja höntsätä muutama vuosi ilman lapsia. mutta näillä mennään. tyytyväisenä. ja pointti onkin siinä, että alusta sovittiin että nämä on meidän lapset. ei mun. että vaikka ero tulisi, ei näillä lapsilla tule olemaan muita vanhempia.

vaikka muru ei ole vielä saanut adoptoitua himpuloita, ei se tekninen seikka vaikuta juuri mihinkään. ei olla lähdetty sijaishuoltohässäköihinkään nyt. homma pelittää arjessa hyvin. päiväkodissa, neuvolassa ja mein omalla "tapaturmalääkäriasemalla" muru on huoltaja siinä missä minäkin, eikä kukaan ole sitä kyseenalaistanut. (paisti silloin varahoidossa, jolloin murulta kysyttiin paperit ruttua hakiessa, josta annoin välittömästi palautteen kyllä. asia oli meinaan papereihin kirjattu, ja jos lapsikin sanoo että tää on mun äiti, niin papereiden kysyminen on musta aivan turhaa pompottelua.) ainoa tilanne missä ongelmia voi tulla, on huoltotestamentista huolimatta, on se että mä kuolen. mun vanhemmat jos riitauttaa mun testamentin, mitä en kyllä usko niiden missään tapauksessa tekevän. mutta ei voi ikinä tietää. mutta ei mun suunnitelmissa ole kuolla. ennen häitä varsinkaan. muahan ei vanhanapiikana kuopata.

vastuuta on kiva jakaa toisen ihmisen kanssa. parasta se on silloin kun mulla irrationaalipelot menee överiksi. toinen rauhoittaa mua. arkea jaksaisin yksinkin, luulen. (koska mähän aina pärjään ja pystyn.) mutta muru on nyt hakemalla ja viemällä mukuloita päiväkotiin ja pois, kantanut isoa osaa arjen onnistumisesta viimeaikoina. se on mulle isoa ja merkityksellistä, ja mun huononomatunnonääni asiasta on jo aikaa sitten vaiennut. yöhukitkin on siirtyneet murun kontolle. (poika meinaan vaikenee kerralla kun muru sinne menee, kun mulle vedetään sitten tunninkin konsertto.) mä olen yöitkuihin oppinut jo vaan sulkee korvani ja kääntämään kyljeä.

mun duunien takia luulen että tän vuoden neuvolakäynnitkin menee murun hommiksi. se musta tuntuu vielä sen verran vieraalta, että mietin pyytäväni puolipäivävirkavapaata että päästään sinne kaikki. emmätiedä miksi, mutta musta vaan tuntuu siltä että haluan siellä olla.


p.s. irrationaalipeloista puheen ollen, näin yöllä unta että muru kuoli leikkaukseen, ja yritin seurustella erinäisten rumien naisten kanssa. ja yhden miehenkin. mutta mikään ei tuntunut miltään. onneksi murua ei ilmeisesti nukuteta leikkausta varten. ja kaikki menee hyvin. eksnii?

täällä valmistaudutaan jouluun, ja leikkuriin

- omatekoset suklaat [x]
- viikunahillo anopille [x] ja itselle tietty!
- taatelikakku [x]
- joululahjat [x]

vielä pipari- ja pullataikinat kun sais aikaan, niin meillä olis joulu. niin, ja punkku ja mustaleimaa. ja venäläisiä suolakurkkuja tietty.

mä suunnittelin kodin omia pikkujouluja tälle illalle, mutta mun homejuustoystäväni esikko karkas kaverilleen yökylään. ehkä sitten huomenna kun anoppikin saapuu jaolle, ja hätäavuksi leikkauksen suhteen. murulla kun pitää olla "aikuinen noutaja". murulla pitää olla myös kepit omasta takaa. ja leikkausohjeessa kehoitettiin käydä suihkussa ed. iltana ja pestä tukka. kynnet pitää leikata, ja kynsilakka poistaa. sheivaus hoidetaan sairaaan toimesta. (reps!) huoh. ihanat ohjeet.

näillä mennään.
mä uuno vaan unohdin duunista ottaa ne kepit! muru luuli ettei mua tartte muistuttaa? mua, jolla on aina miljoona ajatusta päässä, ja sata rautaa tulessa. no,no eipä. onpahan mulla tekosyy sit lähteä murua anopin kanssa noutamaan sairaalasta.

ruttunaama raukka alkoi eilen ulvomaan kuinka me kuollaan nälkään, kun kukaan ei kuuteen viikkoon tee ruokaa. kröhöm! piti oikaista sille että m.i.n.ä. hänen synnyttänyt äitinsäkin olen joskus ruokaa tehnyt. oikasin myös muutaman faktan koskien leikkausta ylipäätään. raasu luuli että mamilta leikataan koko jalka, ja että mami on sitten montaviikkoa pois kotoa. *

pikkujoulua korvaavana toimintona nautitaan tänään emännän leipasemaa pizzaa. sitten pykätään piparitaikina muksujen kanssa.

toivottavasti huomenna hiukan päivä paistais, saisin pirpanoista napsittua jouluisia kuvia mummeille ja kummeille.



*koska näin ystäväperheessäki tapahtui.

mieheksikö?

hitto.
mä alan mieheksi.

tänään vedin duunissa aamulla tajuttomat koomat. kroppa vapisi, päätä huimasi ja makoilin pitkin tantereita.
ei auttanut kun murun tulla raahaamaan tää menkkaongelmainen emäntänsä pois työpaikalta.

jos tää menkkailu on jatkuvasti tällästä paskaa (saatanalliset kivut tai tollasta pyörtyilyä) niin mä saakeli alan mieheks. tai tosissaan miettiä sitä että alotan pillerit.
tällai mä en jaksa.

kotona, kolmen tunnin hallittujen koomien jälkeen sain kerättyä luuni sängystä ylös. vieläkään ei oo kyllä ihan kaikki kohdallaan.
saakeli. pitäkää menkkanne. mua ei kiinnosta.

jes, leikkaus. not.

mein elämä kun ei koskaan ole rauhallista ja stabiilia, ja aina kun tuntuu tulevan näitä uusia käänteitä, niin tässäpä yksi taas.

murun nilkka leikataan ylläripylläri maanantaina.
siitä seuraa: 
a) koiralenkkiä tiedossa.
b) lapsenhoitoa/viihdytystä tiedossa.
c) sairaanhoitoa tiedossa.
d) mielenjärkkymistä tiedossa.
ja
e) joulusuunnitelmat ei tiedossa.

huoh.
mä en tiiä pitäisikö päivystyksestä tulevan bonarivapaan murun leikkauspäivänä, koska se haluaa että olen pitämässä sitä siellä kädestä. (tosin sen äitikin on täällä, joten ehkä anoppi hoitaa lässytyksen ja ressauksen sairaalassa.) vai pitäiskö vapaan leikkauksen jälkeisenä päivänä, jolloin ehkä kotona tarvitaan sairaanhoitoa ja sympatiaa. vai pitäisinkö vapaan sittenkin uuden vuoden tienoilla, jolloin ehkä sit lähdetään anopille, kun muru tuskin autoa ajaa pari pvää leikkauksen jälkeen, eli joulun maalla joutuu ehkä unohtaan.

seuraavaks. mitä tehdä neljällä koiralla, kun muru ei kuuteen vkoon kepittä kävele. teenkö 6 lenkkiä töiden ja lastenhoidon lisäksi, vai annetaanko piskejä isovanhemmille hoitoon. jos annetaan hoitoon, ketkä lähtee? muru haluis antaa omansa, mutta mä en erakkovanhusta tässäkohtaa tahtois antaa muuanne.

sit vielä. muksujen tarha on kiinni, ja nuo hiukan vilkkaamman puoleiset rakkaudenhedelmät sitten hilluu kotona kepillisen vanhempansa "riesana" noin kolmisen viikkoa. kukahan niitä ulkoiluttaa kun mä olen töissä?

eikä vähiten huolestuta se, että jos tuo murunen nukautetaan leikkauksen ajaksi (takajalasta kaivetaan jänne, josta askarrellaan uusi nivelside) niin herääkse edes? miten tollanen hyperallergikko selviää siitä lääkelastista? ja toiseks ei ole kivaa ajatella toipumisaikaa sillä kipulääkearsenaalilla mikä sille on sallittua.

puh huijaa.
no johan me kaikesta selvitään tietty. nyt vähän vaan hiRRvittää.

tässä tulee olemaan kaikkien mielenterveys, ja tää parisuhdekin hiukka koetuksella.
he he. vielä naurattaa. takaan että avautumista tiedossa lähiviikkoina.
palaillaan.

uusi nainen

hitto.
ei käy elämä tylsäks vaikka tätä parisuhdetta mennään jo vuosissa. ei käy tylsäksi kesken kaiken.

mulle on meinaan uusi nainen.
- nainen joka ostaa naistenvaatteita.
- nainen joka kyselee multa lisäravinteista.
- nainen jolla on naispuoleisia ystäviä.
- nainen joka ompelee koiralle takkia.
- nainen joka kysyy voidaanko vaihtaa mein auto kleinebussiin. 
- nainen joka kysyy "mennäänkö huomenna ikeaan?"

kuka tää on?
emmätiä, mutta mulle kelpaa!
*rakkaus*

melkei joulu pilalla

hitto.
mä kun niin arvostan joulussa kynttilöitä, mandariinin tuoksua, vahvaa kahvia, suklaata, villasukkia ja yhdessäoloa rakkaitteni kanssa, nii meinasin sit ryssiä koko setin.

oon aiemmin ilmottanut pomolle että ottais mut huomioon joulun päivystysvuoroja jaettaessa, nii sehän sit ilmotti perjantaipaliksessa suorilta että mä päivystän ekana joulupäivänä. yritin siinä pupeltaa emännästä, anopista ja lapsista, nii pomo hyssytti mut hiljaseks.
hemmetti.
muruhan veti hihnat kireelle heti, ja ilmotti että vietän sit yksin joulun päivystäessäni helsingissä*. että hänen äidilleen on luvattu jouluna meitä, nii äiti sen myös saa.

nou! nou! byhyy...

no, onneks kokeneempi kolleega tänään ilmoitti ettei kukaan ekana joulupäivänä terapiaa halua, että tokaan taivutaan. he he. kiitos tästä. meikkis sitten tulee junalla hoitamaan hommat, ja palkan, himaan. je!
saan joulun, ja bonusrahat.


*junathan ei tietty kulje mitenkään mun duuneihin ja jouluun sopivasti 25.12. 

kusruisku

azorilaisen katupojan kanssa menee hyvin.
himpputovi meni siihen että se alkoi juomaan kupista, vaikka oletan että on se vettä aiemminkin saanut. kinkunpaloja joutui alkuun vesikupin pohjaan laittamaan että se kiinnostuis.

melkein koputtaisin puuta, ennenkun kerron sisäsiisteydestä. sekin meinaan skulaa. pari pissaa on vaan tullut sisälle + tietty asiaankuuluvat intopissa. me suhtaudutaan täällä siihen niinkun koiravauvaan. talon tavoille opitaan tässä rauhoissa about seuraavan 6kk aikana. (sit meillä on taas parkettilattiat eikä sisätiloihin lorotus ole soveliasta.)

churro on tosi arka edelleen, mutta ottaa meihin "omiinsa" reippaasti kontaktia. se hakeutuu itse seuroihin ja tulee kohti hauskan näkösesti maata viistäen ja etutassua ojennellen. (tosin eihän se varsinaisesti hauskaa ole, koska alistumiseleitähän nuo ovat.) mutta läheisyys on alkanut kelvata sille siinä missä muillekin karvasankareille täälä. riemukilarit azorien pojalle aiheuttaa ruoka-aika. silloin tuo tassunanto ja kumartelu saa lisäkseen huvittavia sekoilupomppuja. sapuskat se ahmii kun ei koskaan olis ruokaa nähnytkään. luonnollisesti.

meille sanottiin ettei katukoirat juurikaan opi leikkimään, koska ne eivät siihen ole oppineet. tuo jo loppuviikosta antoi koirapyyhkeelle kyytiä keittiössä. mä edelleen vakaasti uskon että kyllä siitä "koira" vielä tulee.

murun vanhin koira on hieman erakkoluonne, ja sopeutumishäiriöinen. se on ainoa asia joka mein koirauusperheen tielle voi astua. "keskimmäiset" koiruudet on suhtautuneet suvaitsevaisesti uuteen tulokkaaseen. pikkunen omaan tahtiin on niitä nuuskinut, ja pojat on antaneet sille tilaa olla omissa rauhoissaan. (jopa tuo mun hölmöhkö spanieli, mikä on yllättänyt mut. miten se osaakaan suhtautua tähän "asian vaatimalla vakavuudella".) erakko on selvästi mustis, mutta sille annetaan sitten vähän ylkkärihuomiota sen niin halutessa.

ulkona churro kävelee aivan jalan vieressä. tekee asiansa kun niiden aika on, ja palaa takaisin kintunjuureen. ongelmia on aiheuttanut kova myrskytuuli ja sade, joihin se selvästi ei ole tottunut. isommat kun viipottais satasta hajujen perässä, on ne kummissaan kun emäntä 10m välein kyykistyy kannustamaan ujostelevaa ulkomaiden elävää tuiskussa eteenpäin.

lapset on ihan rakastuneita pikkukoiraan. koira on lasten kanssa rauhallinen, enemmänkin lapsia on tässä saanut toppuutella ja opettaa kohtaamaan ja hellimään pieniluista arkaa eläintä uudella tavalla.(anna haistaa rauhassa, silitä varovasti täältä. älä kilju. älä kävele sen perässä.)

tuossa koirassa on aimo annos portugalinpodengoa, josta rotukuvauksessa sanotaan näin:

Portugalinpodengo on iloinen, valpas, eloisa ja ystävällinen, mutta myös peloton ja erittäin toimelias ja aktiivinen koira. Siitä on todella helppo pitää, mm. sen tomeruuden vuoksi, vaikka sen herkkähaukkuisuus saattaa koitua joskus ongelmaksikin asti. Portugalinpodengo saattaa alkuperästään ja alkukantaisuudestaan johtuen olla toisinaan hieman varautunut kohdatessaan uusia tilanteita ja asioita. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, sitä portugalinpodengo ei missään nimessä saa olla.  että juu. eipä paljoa hauku, eikä ole tomera, eikä peloton. varautunut se on kyllä, ja hyvin arka. 

Portugalinpodengo todella kiintyy omistajaansa ja on yleensä ystävällinen myös lapsille ja toisille koirille edellyttäen, että on saanut niihin jo pennusta asti tutustua. Se vaatii liikuntaa ja huomiota ja pitää leikkimisestä. Se siis sopii monenlaiseen harrastamiseen ja on aktiiviselle ihmiselle hyvä valinta.  leikkimisestä? - no katsellaan. aktiivinen? - no katsellaanpa sitäkin. *hym* 


p.s. pääni on ehkä hiukan pehmennyt tän "koirat on mulle vaan koiria -asian kanssa... a) teen koiralle takkia. ei tuo meinaan pärjää ulkona ilman. (ihmisethän jotka pitää vaatteita koirillaan on ihan tosibimboja, eiks nii?) b) musta oli ehkä todella liikuttavaa huomata että "keskimmäisillä" koirilla on toisiaan kohtaan tunteita joita en ole edes tajunnut olemassa olevankaan. oli meinaan niin intensiivistä tutkiminen ja nojailu ton mein loman aiheuttaman eron jälkeen. hiis <3


toi otsikko viittaa churron tapaan lorauttaa kusta hieman joka kerta kun sitä ottaa syliin. *wirn* ihanata!


jos jollakulla koiraihmisellä, tai maalaisjärkisellä ihmisellä on jotaki hekumallisen hyviä vinkkejä tähän totutteluaikaan ja yleisesti pikkukoira-arkeen (meillähän vaan on aina ollut näitä isoja), niin mieluusti vastaaotetaan.

joulumieli

joulu on kuulemma vaikeaa aikaa köyhissä lapsiperheissä (lähde: ylen uutiset). niinkö?
mä nyt valitettavasti voisin sanoa että kaikki on suhteellista.
uutisessa mainittiin että köyhien lapsille voi tulla paha mieli kun ei pääse päiväkodissa leveilemään lahjoilla niinkun muut joulun jälkeen.

siis mitä?
sekö on joulun mittari?
kuka saa mitäkin tavaraa?

ei jumankekka. mä oon niin kyllästynyt tämmöseen uutisointiin.
vai onks ihmisten elämä oikeesti tommosta?
siis kasvattaako normi-ihminen lapsensa niin (kieroon) että se vetää kilarit ja maailma loppuu jossei joulupaketissa ole uutta pleikkaa, ipodia, barbia, nukketaloa yms yms? kun joillakuilla on ihan oikeesti ihan tosi tiukkaa.

meillä on ihan oikeesti tosi tiukkaa. mut käsittääkseni mun lapset ei jää mistää paitsi. osittain varmaan sen takia etten mä myöskään markkinoi niille asiaa niin. voitte vaan kuvitella kuinka elätetään viiden hengen taloutta yhden ihmisen sos&terv.alan tuloilla. helsingissä.

mä henk.koht arvostan mun puolisoa valtavasti juuri siitä(kin) syystä että sen mielestä perusasiat on valtavan hienoja. ja lapset näköjään kasvaa luonnostaan tähän perheen henkeen.

joulupaketeissa on nyt lapsille villasukat sekä rutulle nukke ja bamille auto. mummeille on sanottu ettei krääsää jouluksi tarvita. kiitos. ilotellaan sit leipomalla pipareita ja pullaa yhdessä. sitten vietetään aikaa kynttilänvalossa ja syödään pari palaa suklaata.

emmä mitenkään dumaa materiaalista joulua. kukin saa toimia niinkun haluaa. ja repiä ilonsa mistä lystää. mä vaan itse olen ihan helvetin kyllästynyt tähän yleiseen kulutusjuhlaan.

vauva

pieni mies bam bam tykkää leikkiä vauvaa. se tulee poikittain syliin ja sanoo määkivällä pienellä äänellä "bambam, vauva", sitten sitä pitää heijata, suukottaa ja taputella hellästi.
mä näytin sille sen vauvakuvia kanssa. pikkasen hämmästyneenä katseli moista rääpälettä mamman ja mamin syleissä.

huoh. niin nopeesti aika menee.

eilen mulla pääsi itku tästä aiheesta. se on niin katkeransuloista tuo että lapset kasvaa ja kehittyy.

laskuri

hui jui! pamautitte rikki satatonnia!
kiitos ja kumarrus!

nautin täällä sadantonnin, blogin ja teidän kurkintojenne kunniaksi kupillisen lämmintä glögiä ja pari palaa suklaata.

hiis.

dogcident

siis mein ei mitenkään ollut tarkoitus ryhtyä minkäänmoiseen koira-adoptioprosessiin reissussa, mutta meille kävi siis pieni dogcident.

tästä se lähti. cete sidadeksen kylässä oli näitä raasuja, ja kaksi tuntia kun odoteltiin siellä paikallisbussia, oli murulla aikaa menettää järkensä näiden kanssa. se meinas salakuljettaa näitä mein hotelliin, mutta mä en kurasia ankkoja syöviä moisia kirppusäkkejä suostunut mukaani poimimaan.

sattumoisin saatiin kuulla paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen koirien adoptiopäivästä, jonne ajattelin mennä tekemään jutun. jos joku vaikka innostuis auttamaan yhdistystä tätä kautta.
v.i.r.h.e.

 

paikallinen eläinsuojeluyhdistys siis poimii kulkukoiria ja kissoja turvaan. ihmiset hoitaa omalla kustannuksellaan (ja lahjoitusten avulla) vauriot ja elatuksen, ja pitää näitä karvanaamoja kotonaan, kunnes uusi koti löytyy. jos ei näitä kukaan halua, ne joutuu paikalliseen koiratarhaan, jossa on ensinnäkin kurjat olot ja siellä nää sit lopetetaan jonkun ajan päästä.

 

kiinnostus huomiota kohtaan: nolla. 

 muru katseli ihan muita otuksia, mutta tämä churro-sääliö sulatti mun sydämen. ja muru sitten päätti luottaa mun arviointikykyyn. kun sanottiin että tää voitais ottaa mein mukaan, alkoi ihmiset ympärillä itkemään. koitin sanoa ettei otetakaan, jos ne tulee surullisiksi, mutta onnesta itkivät kuulemma. koiraa ei ole kukaan huolinut sen arkuuden vuoksi moneen kuukauteen. luotettiin kuitenkin siihen, että mein kokemuksella ja "koirataidoilla" siitä ihan kunnon olio tulee.

me täytettiin sitten "adoptiopaperit", ja koira läksi klinikalle. klinikalla se sai mikrosirun ja tarvittavat rokotteet, ulkoisen ja sisäisen loishäädön, sekä vaadittavat matkustusasiakirjat. tyyppi tuotiin lentokentälle lähtöaamuna, ja niin se saapui meille. kotiin.

 

kerron tuon APA:n (asossiacao acoreana de proteccao dos animais) toiminnasta lisää myöhemmin. tässä vielä linkki APA:n omille sivuille, jos sattuu kiinnostamaan.

eipä ollut taas hajua kuinka elämä kääntyykin uudelle lehdelle reissussa, mutta tälläsiä me vaan nyt ollaan...ja hyvä niin.

poika töissä.

aini.
mutsi soitti.
broidi on töissä.

*onnenkyynel*

hullut

f: "no mä kelasin ettette o nii hulluja että pidätte lasten synttärit heti kun kotiudutte reissusta, mut sit muistin, et ainii! oottehan te! just niin hulluja..."

kotona kaikki hyvin.
pienen kummastelun jälkeen himpulat ei meinaa saada sylistä tarpeeksi. 

ruttunaama muuttui mein matkan aikana nelivuotiaasta viisivuotiaaksi, bambam yksivuotiaasta kaksivuotiaaksi. esikoiselle on tullut halu keskustella mun kanssa "aikuisten juttuja".

koirat tietty oli onnesta sekaisin, ei kohellukselle meinannut tulla loppua ollenkaan. hassut vanhat pojat.

rakkain L ja rakkain anoppi olivat sirkuksen pyörittämisen jäljiltä hiukan väsyneen, mutta onnellisen oloisia. (niinkuin mekin aina? eiks niin? *wirn)

pienimuotoset syntskät pidetty. 

ja sitten
f: "ei jumalauta! te siis ootte hulluja!"
- no joo. mut ei me voitu tätä sinne lisää potkittavaksikaan jättää....

churro. amores azores horatio.

samaan suuntaan.

rakastan sua.

maailmalla ja kotona

sisko ja "hupsistasaakeli"...