pissi

voi juukelis!
no olimma tänään serkuntytön synttäreillä, ja oikeen hienona oli koko meidänkin sakki siellä sukulaisten arvokkaassa joukossa. mäpä kävin sitten pöntölle pissittään poikulia, ja iso pissi tulikin pönttöön (melkein)! upeeta!
ainoa pikku ongelma siinä oli semmoi anatomisesti hienosti muotoiltu pöntön muovireuna, minkä aukosta kaikki litranen lämmintä lorisi suoraan mun juhlahousuille kun olin polvillani pöntön eessä.

olisitte nähneet juhlaväen ilmeet kun mä täyttä nauraen housut pissasta märkinä tuun vessasta ja poikuli loistaa kun naantalin kuuluisa aurinko moisen urotyön tehtyään.

tää niin voi sattua ainoastaan mulle! kyllä taas riittää sukulaisilla nauramista seuraavaks vuodeksi.
ja mulla itsellä kanssa!
onneksi serkun lainaamat housut pysy mulla ylhäällä ja jaloissa kotiin asti....
faceenkin ilmestyi ensimmäiset kuittaukset ennenkun ehdin ees himaan.
mama taas kiittää ja kumartaa. mainio päivä tämä.

ei, se sanoi, ei.

täällä on vaan jotain semmosia sanoinkuvaamattoman hienoja hetkiä. eilen koettiin taas yksi. tapahtui suunnilleen ei mitään, mutta samalla jotain niin kaunista ja mittaamattoman arvokasta.

muru meni eilen suoraan duunipäivän jälkeen nukkumaan. kävin antaan sille hyvän unen reseptin käteen, ja siinä juteltiin sylikkäin muutama tovi. se unen rajamailla, mä läheisyydestä nautiskellen.  jo se hetki oli valtavan pysäyttävä, ainakin mulle, mutta mein raukeet keskustelut kruunasi kaiken.

se oli saanut pääsykoekutsun, ja kertoili kuinka se on töihinsä tällähetkellä täysin leipiintynyt, ja taas olis muutoksen avaimet käsissä. kyselin josko se alottais sen koulun samoin tein jos pääsis, jos kysyis mein varahoitajalta jos poikuli vois alottaa siellä sit jo tammikuussa jos koulupaikkaa ei voi siirtää elokuulle.

ei. se sanoi. ei. monta kertaa. poika on niin pieni, ja se haluaa olla sen kanssa. jos koulupaikka saadaan, ja sitä ei voi siirtää, hän jatkaa paskansyöntiä sitten kun töihinlähdönaika koittaa, mutta pojan paikka on kotona.kotihoidossa. mein pieni poika.

hoh, miettiikö joku vielä miksi musta tuntuu rakastan sitä niin valtavasti että pelkään joskus että pää räjähtää sen tunteen isoudesta?

kristillisyys kunniaan

hitsit, luin otsikoista että ystäväni päivi oli taas väläyttänyt.
en edes jaksanut uutisia lukea, mutta sanon vaan että erittäin jumalallinen ja uskonnollinen ajatus on huolia suomeen vaan kristittyjä pakolaisia. kerrassaan "suurin on rakkaus"-aatteen mukaista.
jätetään vaan kaikki muuta uskontoa edustavat hädän alaiset oman onnensa nojaan. 
upeeta päivi. sähän se varsinainen armon ruoska olet, varsinainen jumalallisen sanan saattaja ja julkipuhuja.

muistan ussantunnilta semmosen raamatullisen opetuksen kuin: tee muille niinkuin haluat itsellesi tehtävän.

hohhoijaa. päivi, hlwetissä on kuulemma paikka ihmisille jotka ei auta toisiaan. vai oliko se naisille jotka ei auta toisinaan? no, varmaan molemmille, luulen.

lauantaina

*persus tänne ja tissi tähän käteen* sanoi muru yöllä. se on hyvän unen resepti kuulemma. kiepahdin sen kainaloon ja nukahdin samoin tein uudelleen.
viimesiä työkierron päiviä viedään, ja melatoniinikuurin jälkeen hyvin nää viimesetkin päivät on menny.

tilanne oman pään sisällä meni kaaoksesta ja hösellyksestä masennuksen kautta normitilaan. eilen käytiin mutsilla syömässä. siellä se syöpäpotilas pesi lattioita ja laitteli lasagnea. ajatteli vähentää pahoinvointilääkitystä (=hyvinvointilääkitystä niinkun lääkäri asian ilmaisi.) koska fiilis on ok. se ilotteli myös perukki"reseptiä", mietti millasen uuden lookin itselleen meinais hankkia sitten. juuh. uliseva mieskin lopetti ulinan kun rouva kotiutui. kaipa tää tästä.

lainasin torstaina puistoon mukaan yläkerran totaaliyh:n poikaa, että mamma saa vähän touhuta rauhassa. ja eilen meillä oli kaverin tyttö yökylässä. kiva kun on vähän vipinää. jälkimmäisestä sain palkaksi punaviinipullon. ihanasti! illalla taidan ottaa pari palaa suklaata ja lasin punkkua, kunhan saan himpulat unille.

ruttunaama lähti eksän kanssa pitkästä aikaa jäätelölle. nyt ruoka tulille, kämppä kondikseen ja rutun lepakkosiivet viimeistelyyn. illalla vallatun puiston halloween-kemuihin lasten kanssa.

sitten on punkun, suklaan ja kynttilöiden aika. maman oma aika.

blues

ihmeellinen on ihmismieli.
nyt kaikki on näennäisesti ok. (mutsi tosi jees, ilman pahoinvointia. siellä se kokkaa ja pesee lattioita, ja menossa jonnekin kutsuille illalla.)
ja nyt mä oon ihan maassa. tais vaan viedä toi puolenviikon huoli, soittelu, muiden lohduttelu ja omat angstit niin paljon voimia...
puuh. tuntuu että mut on puhallettu ihan tyhjiin.

jospa vaan illalla aikasin petiin, ja ensin esikon (ajatustenlukija, lifesaver) mulle tuomaa suklaata vähän lohdukkeeksi, jospa tää suru ja tyhjyys sillä korjaantuis.

äiti!

no jaaha.
syöpäklinikka taklattu. siellä ystävä ja mutsi pönötti vierekkäisissä huoneissa. toinen luki tenttiin, toinen teki ristikoita. mutsilla on naama turvoksissa "pienten" leuanporausten jäljiltä, mutta muuten se oli ihan oma itsensä. onneksi kävin (lue: vierailuni sallittiin), sillä turhat pelot ja angstit karisi viimeestään kotimatkan varrelle. surua aiheutti ainoostaan mutsin paksun punasen tukan näkeminen, tai oikeestaan ajatus sen lähtemisestä. se esitteli lääkelappuja ja kyseli lasten kuulumisia, ärsyyntyi tippalaitteensa tukkeutumisesta ja kiroili kun ruuneperi. kivaa oli noi sen normimaneerit, reipas mielentila ja kaikki normaali.

illalla kävin siskon ja veikan kanssa pelaamassa paikallisessa pelikoneella trivialia ja puhumassa vanhemmista ja tästä koko setistä. oli tosi tosi tosi kiva ilta. laitoin vielä nukkumaanmennessä viestin mutsille että miten tiputus vaikutti, ja aamuun stressasin kun ei vastausta kuulunut.
ysiltä oli pakko soittaa, sillä kun on kaikenmaailman allergioita, ja pelkäsin että se on jossain teholla saamassa vastalääkettä johonkin graaviin allergiseen reaktioon. ni ei. se oli nukahtanut kasilta ja oli mun soittaessa kotimatkalla. BUSSILLA! anna mun kaikki kestää. (se jo eilen sanoi ettei tee taksikortilla mitään, koska kotimatka maksaa juuri sen omavastuun verran, että ihan hyödytön lipuke, ja kun hällä on kerran bussikortti...)

ja ainiin, eihän se ollut kotiin matkalla ees. vaan matkatoimistoon! MATKATOIMISTOON! lääkäri oli painostanut perumaan matkan, ja hänpä käy "tässä samalla".
 
(muka) närkästyneenä se vielä valitti että kun se pääsee kotiin, niin alkaa puhelin soida kun työkaverit ja suku tulee linjoja pitkin sitä voivottelemaan. olispa ärsyttävää kerrassaan moinen välittäminen...

on se uskomaton tyyppi. sitkee sissi. ja siinähän sohlaa.
taas kiitän sitä että se on just tommoi kun on. rauhallinen, reipas ja cool. ihan kun se olis saanut just tietää että sillä on joku ihottuma. niin se varmaan tähän suhtautuukin. pitäis varmaan ottaa oppia.

p.s. hemmeti! en muistanut soittaa mun g-tädille. johan uliseva mies oli senkin sitten eilen säikäyttänyt hengiltä. ja uliseva mies oli sanonut että onneks on tuo mama, se on niin vahva että jaksaa tän paskan kantaa, ja taistelee koko perheen tästä läpi. kiitos luottamuksesta, mutta lopeta se ulina ja reipastu. en mäkään ihan kaikkea jaksa. enkä halua "yksin" kantaa...

seuraava asema. syöpäklinikka.

pari päivää natkuteltuani mutsi sallii mulle visiitin klinikalle.
uskomaton tyyppi, oon vaan viis kertaa kysynyt eri sanoin josko meen käymään (voinko tulla, haluutko että tulen, saaksinne tulla, kaipaatko seuraa, mä tulisin jos ookoo.), ennenku se sanoi "tule sit".

tänään on alotettu sytostaatti täysillä, saa nähdä millai naama mua siellä odottaa. mulla on niin valmiiks kuva että se lukee siellä jotaki seiskapäivää ja on ihan että "älä hössötä siinä" ja "o välillä hetki hiljaa". toivottavasti se ei o ihan kauheen klesana, sit mul menee kyllä pasmat sekasin. uliseva mies ulisee edelleen, sen kanssa en oikeen tiiä mitä teen. kaipa se siitä rauhottuu, ajan kanssa.

illalla vielä trivial-pelit sisarusten kera, toiv ei juttu juokse ainoostaan syöpärataa koko iltaa, olis kiva saada muutaki ajateltavaa.

kyllä se vaan kiertyy tietyn aiheen ympärille tää arki. ei oikeen hotsita siivota, eikä puuhailla mitään merkityksettömiä pikkujuttua, tulee vaan istuskeltua ja ämisteltyä tätä "jonkun" "suurta suunnitelmaa". ja mihin hiivattiin tässä ollaan menossa. huomauttaisin kohteliaimmin suurelle juonittelijalle tässä kohtaa että aika paska plääni mun mielestä. koita keksiä jotaki uutta. mua meinaan edelleen vähän suututtaa.

anna hyvän kiertää

...se tulee sulle takaisin. joskus. ei kuitenkaan välttämättä ihan heti.

viimeyönä soitin murulle duuniin. ei se naapurin pojan lainaaminen tuonut meille edes hyvää unikarmaa. vähän siinä väsymyksessä jopa nauratti. oma poikuli veti kolmentunnin huutosessiot yöllä. hampaat, epäilen mä, koska ei edes sylissä rauhoittunut, vaan teutaroi ja huusi. vaikkei marakatti ollut ees kuuma, annoin panadolia, ja sittenhän se pikkuhiljaa rauhottui, viideltä aamulla. eipä vaan sit tullut uni omaan silmään. ajatus lähti juoksemaan syöpäradalle, ja taas suunnattomasti ärsytti, suututti ja harmitti.

tänään kuitenkin aloitetaan marssi kohti terveempiä rantoja. sikäli mikäli äitini alistuu hoidon aloittamiseen, madeiran matkankin kustannuksella. nainen joka ei vanhempiaan aio myöhemmin tukea, ehdotti eilen äidilleen että vois tulla syöpäklinikalle tueksi. huihai sanoi sen naisen äiti, ei sua siellä tartte. vai nii, pärjätköön sit itse. no, siellähän on sitten, jukuripässi. ilmottelee kun kuulee jotaki uutta, eli varmaan mä sit soitan jo iltapäivästä että miten menee. vastaakohan se edes puhelimeen? sillä varmaan mein hössöttäminen tulee kohta ulos korvista.

no, ulisevalle miehelle ainakin soitan.

kunhan taistelen tieni ulos eilen löytämästäni leztalk-blogista. lepakoille hauskaa luettavaa, jos ei ota asioita ihan vakavasti ja ymmärtää hiukka sarkasmiakin. suosittelen.

tulehyväpäivätulehyväpäivätulehyväpäivä. kiitos.

kirosanakirosanakirosanakirosana

tekis mieli kömpiä yhtäkkiä murun kainaloon parkumaan. ei kuitenkaan sielu siedä herättää sitä moisella tirinällä.
sain puhelun josta en saanut mitään selvää. vaadin mutsia puhelimeen, koska faijasta ei ottanut tolkkua sitten millään.

kirosanakirosanakirosana S on napannut otteisiin nyt myös mutsini. kohde itse oli hyvin rauhallinen. lääkäri sanoi että homma on hanskassa ja hoidot alotetaan maanantaina. jukuripääomantienkulkijahoitojenkohde yrittää vielä puhua aloitusta viikolla eteenpäin, koska muuten menee madeiran matka pilalle. voi jumantsuikka tätä väkeä!

joskus äitini näennäiseen tunnekylmyyteen tylsistyneenä tänään kiitän sitä sen rationaalisuudesta ja tyyneydestä. pitäs vielä keksiä mitä tehdä sille stabiiliuden täysin kadottaneelle miehelle joka siellä niiden kotona ulisee. soitin varmuudeksi (ja mutsin pyynnöstä) sisaruksille asian, koska en halua (eikä mutsikaan halua) että daddy säikyttää nekin hengiltä.

nojoopa. muistatteko kuka kirjoitti ettei ainakaan vanhempiansa hoida ja plaaplaaplaa. enhän se mä vaan ollut. en ole sitten ollenkaan periaatteen ihminen, enkä seiso sanojeni takana. "tartteekojotakinapua ja soitavaanhetijostuntuu:t on nyt koko perheelle jaettu.

p.s. s&t tiiän että täällä vierailette. älkää puhuko tästä mitään ylimäärästä muille. mutsi varmaan sanoo sit (jossain sivulauseessa tyypilliseen tapaansa) kun haluaa. piti vaan tää skeida jonnei purkaa...

kolmas taistelu tässä lähipiirissä tuota hirviötä vastaan. ystävällä taas alkoi hoidot, mummilla loppui, ja nyt vielä tää pommi.  mutsin tyyneyden ansiosta mua ei pelota nyt juurikaan. vituttaa vaan suunnattomasti.

edit: 
sanonko suoraan?
haistapaskahaistapaskahaistapaskasyöpä. ajatus kiertää yhtä kehää. suututtaa. 
haistelin iltamaidolla mun poikulin hiuksia. toivoin että aika pysähtyis siihen. mun sairaan kaunis maailma. ruttu silittää mun tukkaa. mummi tulee hyväks kun se pääsee sairaalaan. esikko halaa ja silittää selkää.
fuckyoumrcancerhodking.mymotherwillknockyouout. 
haistapaskahaistapaskahaistapaskasyöpä.
ei muuta tälläkertaa. 

14

sisältää sentimentaalista, onnentäyttämää soopaa. kyynikot saa skipata.

eilen tuli 14 vuotta täyteen mun äitiytymisestä. huh!
musta on uskomatonta että se pieni käärö joka mahtu mun reisien päälle makaamaan, on nyt mua isompi, monella tapaa. fyysisesti oon tuupannu siihen niin paljon puuroa että se on varttunut varreltaan mua suuremmaksi, ja henkisestikin se on jo todella suuri persoona, semiaikuinen.

ihmeelliseltä tuntuu että mä olen edelleen se sama tyttö kun silloin kun se musta maailmaan ponnahti, ja tuo esikoinen, se kasvaa ihan silmissä.

en oikeen osaa analysoida miten se on mua muuttanut. sen tiedän että rakastin sitä jo mahassa, ja jopa niin paljon että mietin että annan sen jollekin paremmalle äitille, koska itse olen lyhytpinnanen paska joka osaa ajatella vaan omaa napaansa. voi kuinka vähän tiesin. kun sain sen käärön käsiini, tiesin etten siitä ikinä luovu. se oli rakkautta ensisilmäyksellä. (saamari, kävi itkettämään...)
sitten kun se sairastui vakavasti kahden viikon iässä, mä lupasin, vannoin ja rukoilin että teen kaikkeni sen hyvinvoinnin eteen aina ja ikuisesti jos se vaan parantuu. pidin koko sairautta näpäytyksenä mulle siitä ajatuksesta että sen olis parempi jonkun sellaisen perheessä joka lasta on vuosia toivonut, kun mun kanssa. ja olin aivan järjettömän onnellinen että sain sen kuitenkin itselläni pitää. ja ylpeäkin olin kun sairaalassa sanotiin että "tämä tyttö se on niin sisukas, se on itse päättänyt elää." mun pieni taistelija.

näpäytys tai ei, meillä on esikoisen kanssa ihan erityinen side. me ollaan aina oltu yhdessä. tiimi. se jakaa mun kanssa asiansa. luottaa muhun, ja on aina mun puolella vaikka ei tarttis. se on kiltti (joskus liiankin) ja ajattelevainen. suvaitsevainen. reipas. se on ollut ns. helppo lapsi aina. napin painalluksella nukkumaan ja hereille, syönyt ruokansa, noudattanut ohjeita ja uskonut perusteluja. en ole käyttänyt siihen ei-sanaa pienenä ikinä, enkä korottanut ääntä. hyvä harjoituskappale tässä äitiyden tiellä sanoisin.

kauhulla odotan koska se alkaa repiä itseään musta irti, koska eka "murkkuvuosi" on ilmennyt ainoastaan mielialanvaihteluina, ei haastamisena eikä eriytymisenä. oletankin irtioton tulevan sitten vasta kun se muuttaa omilleen, ja sitten saattaa meinkin välissä alkaa rätistä. mutta sillä on siihen oikeus, sillä enhän mä kasvata sitä itseäni varten, vaan maailmaa varten.

kyllä. se on mun ensimmäinen. se on tehnyt musta äidin ja ihmisen mikä nyt olen. se on kasvattanut mua ihan siinä missä mäkin sitä.

mä todella rakastan sitä. tai se rakastaminenkin on tosi laimea sana mitä tulee tunteissa noita lapsia kohtaan. se on vaan semmosta mitä ei voi sanoin selittää. ne on vaan mun omia ihmisiä, perhe, lauma, omat yksilönsä. mä tiedän olevani erittäin siunattu kun olen nuo elämääni saanut. sniif. (itkettää taas. hitto.)

siinähän se meni

laupeuden yö ;)

omat mukulat nukkui vastoin kauhukuvia kuin köyhän talon porsaat.

naapurin hinkuliini meni tosi nätisti nukkumaan, vaikka äitiä vähän ensin itkeskeli.
sain itse nukkua kolmeen, ja sitten alkoi tsembalot. ensin lainapoika röhi ja kitisi, ennen neljää olin kipannut sen takaisin petiin hyshysnukutaan-komennon kanssa ainakin 10 kertaa. neljältä se vasta aloitti sitten suuremman huudon. ja jösses siitä ääntä lähtikin. ennen viittä olin hyssytellyt ja kaatanut sitä petiin noin 20 kertaa, ja viiden pintaan se palkitsi mut nukahduksella.

viiden jälkeen aloittikin sitten oma poikuli, mutta onneksi vaan tuttia vaatimalla.
seiskaan nukuttin kaikki, tosin entisenä lastenkotityöntekijänä latasin yöllä aamumaidot ja puurot muksuille valmiiksi, niin aamustakin selvittiin hienosti.

parasta kaikessa oli naapurinrouvan naama kun se tuli omaansa hakemaan. se oli levännyt ja onnellinen. ja musta tuntui että tosi vähällä mä sitten pääsinkin. nyt päätä hiukan särkee (oliskohan se jännittäminen syynä), mutta se on pieni maksu moisesta ilosta.

saa nähdä raaskiiko naapuri antaa mulle lainapoikaa vielä toiseksi yöksi niinkun alunperin oli puhe, jos tuo yöhuuto saatais vähenemään niin että ne pystyy unikouluttamaan sen itse kotona haluamaansa malliin sit helpommin. eilen vaan oli sillä mammalla niin vedet silmissä lähtiessä, että voi olla että ensyönä mä nukun vaan omien hinkuloitteni sallimaan malliin.

mutta olipa kivaa. samalla taas palasi omat yöjuoksut (tutinvienti,hyshys x2-4) omaan perspektiiviinsä, mitättömän pientä settiä. onneksi me murun painostuksesta tehtiin tuo unikouluhomma kotona silloin aiemmin, kun omalla poikulilla oli vielä suht hiljanen huutoääni.

pelastakaa maailma

koska mulla on semmoi "pelastakaa maailma" (ainakin pienessä mittakaavassa)-luonne, niin tarjouduin ottamaan meille yöksi ystäväni vuosikkaan yöhuutajan. ystäväni on jo pitempään ollut väsynyt ja pinna kireällä, ja tänään se raasu repes ennennäkemättömääni itkuun. ei ole saanut nukuttua muutamaan yöhön juuri ollenkaan, ja koko perhe alkaa kärsiä tilanteesta todenteolla.  (hurraa nää 50-luvun pienet asunnot, huudolta ei välty kukaan.) unikouluun ei pääse koska asiat on "muuten hyvin". en tiedä mitä äidin ranteet auki-fiiliksen ja yleisen perhedynamiikan repeilyn lisäksi vaaditaan siihen että lapsen saa unikouluun? neuvolasta jaetaan "tee näin"-aikataulua, jossa päivät on ajastettu 15min. tarkkuudella. kun mein poikuli nukkui huonosti, mä en ees vaivautunut hakemaan paperia. täytyy olla muukin keino saada lapsi nukkumaan yöllä kun aikatauluttaa viisi henkisen perheen päivät vartin tarkkuudella. (koirat, vuorotyö, nou!)

no en mä semmosta kestä katsella sivusta kun toisilla on paha olla. itse olen yöterässä (helppo herätä), mutta hyvin levännyt, plus muru on yörytmissä ensiviikon...

...joten lopputulema on se että matkasänky on koottu ja pedattu, ja tässä odottelen pientä yöhuutajaa maman unikouluun. toivon että mun maidollehaisemattomuus ja eleetön uneenpalautus toimis naapurinkin muksuun. hyvällä lykyllä unistellaan muutamalla hyssynhyssyllä koko yö, huonolla lykyllä täällä huutaa ja valvoo kaikki lapset.

jännä nähä, jännä nähä.

oikeesti vähän jännittää miten tää menee...

pojot

muru taas keräsi pojot himaan.
mä käyn torstaisin vetämässä "teeiltaa" mein valtaamassa puistossa.
siis puisto on auki illalla, ja sinne saa ihmiset tulla, lapsineen tai ilman. murun harkat oli peruttu, ja olisin mieluusti ollut sen kanssa kotosalla, mutta velvollisuudet kutsui. sanoin että se saa tietty tulla mukaan, mutta kuulemma ei "akkain kerhot" kiinnosta.

noin tunnin kun oli lapset siellä leikkineet, ja akat kalkattaneet, niin ovi kävi. muruhan se sieltä tuli. halusi kuitenkin viettää vapaailtansa mein kanssa, vaikka sitten akkainkerhossa.

huippua! se osaa kyllä yllättää.
oih, mä niin rakastan sitä ihan hirmusti!

sitten kun tultiin kotiin, se oli käynyt kaupassa, ja yllättäen ja pyytämättä ostanut mulle suklaata. sitten kaiken tän hienouden päälle loppuillasta syliä, rikossarjoja, teetä ja rakkautta rakkausyrttipeiton alla ja nukahtaminen kainaloon, nii-in, no voi hitto!!!

täy.del.lis.tä.

jotkut on.

poika, 10kk

pikkurakkauteni on antanut anteeksi hairahdukseni amsterdamin kanssa. poika oli mun mielestä tosi etäinen alkuun, ei juurikaan muhun turvannut, ja jotenkin "ei mun poika", ja olin jo ihan hajalla.
mietittyään asiaa pari päivää, se on alkanut taas hiissailemaan mun kanssa, itkee perään (jep! kivaa!) ja on muutenkin mun oma söpöliini. kauhu puristi kurkkua, ja vaikka en missään vaiheessa uskonut että se unohtaa mut, oli aika surkea fiilis moisen etäilijän kanssa.

mutta nyt kaikki on ennallaan! jee!

se on muuten tosi vekkuli. hämmästyin ihan kun huomasin että se osaa itse piiloutua kankaan taakse, ja sieltä tulla esiin, vanhaa kunnon kukkuluuruu-leikkiä. ja hitto että tommoi tirppanen ymmärtääkin puhetta hyvin. aina mä oon sille puhunut, mutta kun sille sanoo "tulepa mamman luo" tai "anna tööt*" niin se tekee niin. myös pusuja saa pyynnöstä, tosin yleensä haukkasun kanssa. vaikka tuntuu että "älä pure" alkaa myös mennä jo jakeluun. se ymmärtää myös "peppu edellä kehoituksen" kun se sängystä tulee pois. se osaa nostaa kädet naaman suojaksi kun koirat huiskahäntineen menee ohi. jos vaatteet riisutaan, lähtee poika kylppäriin suihkuun. ja jos kehoitan vessaan, sanoo se ähistellen öh, niinkun isot pojat kai pöntöllä tekevät. tänään myös tuli ekat ykköset pönttöön, joka on musta aika hienoa.

vekkuli tänään puistossa yritti kähveltää pullaa yhdeltä pikkupojalta, mutta estin moiset puuhat noin kymmeneen kertaan. vähän ajan kulttua poikuli katosi, ja kun löysin sen pöydän takaa, niin pullaahan sillä oli käsissä. mut nähdessään se vielä yritti karkuun aarteensa kanssa! arvasi että mä sen aarteen aion siltä napata. ihana pikku pullavaras!

voih, vois niin paljon kirjottaa ihania pikkuasioita, mutta en vaan osaa. ei taas sanat riitä kertomaan miten hauska pikkuihminen se onkaan, ja miten paljon iloa se olemassaolollaan meille suo. hiis! <3



*anna tööt on nenän niistämistä. se on inhonnut sitä aina, mutta nyt painelen sitä nenästä ja sanon tööt, niin nenän niisto menee samalla, ja onkin sikahauskaa.

se ihanampi päivi!

tsiiga den häär!

http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49622-anonyymien-luovuttajien-siittiot

huom. myös ministereille on mennyt kirjallinen kysymys aiheesta, kertoo päivin eduskunta-avustaja mulle mailissaan. 

lapset

taas saa olla lapsistaan ylpeä.
kerroinko jo että esikko esiintyi niin edukseen taksvärkkipäivänä olemalla ahkera ja reipas, että sille tarjottiin mahdollisuutta tehdä pientä työkeikkaa, ja ansaita itselleen vaaterahoja. tosi kiva homma! kovasti olivat kehuneet kypsää ja reipasta esikkoa joka työtehossa päihitti useemmat aikuisemmat työntekijät.

ja kerroinko siitä kun oltiin rutun kanssa lääkärissä. ja poikuli tarttui lsiellä ääkärin pöydänreunaan? no se hilas itsensä ilmaan roikkumaan ja naksutteli siinä killuessaan hampailla pöydän reunaa. tein olis niin pitänyt nähdä lääkärin (ja mun) ilme. *wirn*

ja ruttunaama, voi ruttunaama. sillä vaan leikkaa niin ilmiömäisesti, ja usein. eilen se veti peiton pään yli ja oli kummitus. ja sitten se puri mua käteen. tosi kovaa. ja kun tuohduin sille, se tuohtui takaisin, koska ei todella voinut nähdä purreensa, koska peitto oli naamalla. jumantsuikka. koita nyt tuosta kasvattaa säällinen ihminen!

että joo, ei täällä kovin tylsistymään pääse.

lapsen oikeudet

tiesittekö että lapsen oikeuksien julistuksen viimeinen periaate sanoo näin:

Periaate 10

Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään. 

(yk:n yleiskokous 20.11.59)

hyvä periaate.s

syntiä

musta on hullu ja absurdi ajatus että tässä mä vaan elän synnissä. että mun koko arki on syntiä, ja pitäis pyyhkästä ulos tästä puhtaasta maailmasta.

mä herään keskellä yöllä valppaana, pitkämielisenä ja huolehtivana, ja syntisenä, hoitamaan vääryydellä saamiani lapsia.
mä aamulla keitän syntiset kahvini, ja syön syntisen jokapäiväisen ruisleipäni.
ja mä ihan pokerinaamalla, synti sisälläni, vien lapseni päiväkotiin. näkyykö pahuuteni päällepäin?

mä käyn ostamassa pesuaineita, että mun kanssa samassa synnissä elävä muruni voi pestä mein likaisia vaatteita. rakkaani herää kun tulen kotiin ja mä teen saatanallisen teon. mä suutelen sitä kaikessa rakkaudessani, ja puristan pehvastakin, hymyilen koska tuntuu kivalta. niin syntinen mä olen.

tuntuu että mulla on flunssa tuloillan. makaan viluissani sohvalla viltin alla. muru tulee pahuus sisällään, koittaa huolissaan mun otsaa, suukottaa, silittää. todella likaista ja syntistä touhua.
se vie koirat. mä vaihdan vaipat. se tekee ruokaa, hakee ruttunaama. me syödään yhdessä. katsotaan lastenohjelmia. kylvetetään lapset. laitetaan unille. jutellaan esikon kanssa.

lopuksi me syntiset nukahdetaan sylikkäin sohvalle.

aika likasta. saastaista. kamalaa elämää. eikö?
eikö näytäkin aika hirvittävältä?
ja kaikkea perhearvoja vastaan sotivalta?
jumalattomalta touhulta?

mä oon niin kyllä pää omassa *erseessäni etten todella näe tätä asiaa ihan niinkään.
hmmmm.

niin, ja se dami

mitähän reissusta kertoisin?
ei ole paljoa jaettavaa.tai sanat ei riitä kertomaan millaista siellä oli. suurin osa kokemastani liittyy mein kahdenkeskeisiin asioihin ja hetkiin. 

kahden rakastuneen ihmisen vaeltelua kaupungissa käsi kädessä. pussailua. romanttisia maisemia. rappioromanttinen kahden tähden hotelli. halpoja lounaita. ihoilua. suklaata ja viiniä. pitkiä unia. juttelua. höpöilyä. vitsailua. aamukahvia ja aamutupakkaa. romanttinen kanavaristeily. onnellista itkua lapsien olemassaolosta. karkkia sängyssä.

kaikin puolin meni hyvin. minneen ei ollut kiire, mitään ei ollut pakko tehdä. fiiliksellä mentiin. kulttuuria ei harrastettu. ihana loma. oikea loma. rakkausloma.

amsterdam, eiku päivi!

piti kirjoittamani amsterdamin reissusta, mutta tsekkailin juuri mailini pitkästä aikaa. päivi lipponen oli vastannut "hyvät kansanedustajat"-postauksessani esittelemääni mailiin jonka lähetin yhdeksälle kansanedustajalle.

päivin vastaus alkoi itkettää mua. niin kovasti se liikutti. hänestäkin on väärin että laki tuli voimaan taannehtivasti. lakiin hän ei usko muutoksia saatavan, vaikka selkeästi esittämäni näkökulma ei ole valmisteluvaiheessa tullut esille. mutta. päivi kirjoitti yrittävänsä saada kohdallani jotain poikkeavaa aikaan.

oi tauti.
ehkä vaan kauniita sanoja, tai ehkä hän todella ottaa asian jossain yhteydessä esille.
jo pelkästään se että hän on lukenut mailini, ja vaivautunut vastaamaan on musta hienoa.
jo ajatus siitä että joku on asiassa mun puolella, ja joku takaporttikin saattais aueta, saa mut valtavan tunnekuohun valtaan... tsiisus.