poika, 10kk

pikkurakkauteni on antanut anteeksi hairahdukseni amsterdamin kanssa. poika oli mun mielestä tosi etäinen alkuun, ei juurikaan muhun turvannut, ja jotenkin "ei mun poika", ja olin jo ihan hajalla.
mietittyään asiaa pari päivää, se on alkanut taas hiissailemaan mun kanssa, itkee perään (jep! kivaa!) ja on muutenkin mun oma söpöliini. kauhu puristi kurkkua, ja vaikka en missään vaiheessa uskonut että se unohtaa mut, oli aika surkea fiilis moisen etäilijän kanssa.

mutta nyt kaikki on ennallaan! jee!

se on muuten tosi vekkuli. hämmästyin ihan kun huomasin että se osaa itse piiloutua kankaan taakse, ja sieltä tulla esiin, vanhaa kunnon kukkuluuruu-leikkiä. ja hitto että tommoi tirppanen ymmärtääkin puhetta hyvin. aina mä oon sille puhunut, mutta kun sille sanoo "tulepa mamman luo" tai "anna tööt*" niin se tekee niin. myös pusuja saa pyynnöstä, tosin yleensä haukkasun kanssa. vaikka tuntuu että "älä pure" alkaa myös mennä jo jakeluun. se ymmärtää myös "peppu edellä kehoituksen" kun se sängystä tulee pois. se osaa nostaa kädet naaman suojaksi kun koirat huiskahäntineen menee ohi. jos vaatteet riisutaan, lähtee poika kylppäriin suihkuun. ja jos kehoitan vessaan, sanoo se ähistellen öh, niinkun isot pojat kai pöntöllä tekevät. tänään myös tuli ekat ykköset pönttöön, joka on musta aika hienoa.

vekkuli tänään puistossa yritti kähveltää pullaa yhdeltä pikkupojalta, mutta estin moiset puuhat noin kymmeneen kertaan. vähän ajan kulttua poikuli katosi, ja kun löysin sen pöydän takaa, niin pullaahan sillä oli käsissä. mut nähdessään se vielä yritti karkuun aarteensa kanssa! arvasi että mä sen aarteen aion siltä napata. ihana pikku pullavaras!

voih, vois niin paljon kirjottaa ihania pikkuasioita, mutta en vaan osaa. ei taas sanat riitä kertomaan miten hauska pikkuihminen se onkaan, ja miten paljon iloa se olemassaolollaan meille suo. hiis! <3



*anna tööt on nenän niistämistä. se on inhonnut sitä aina, mutta nyt painelen sitä nenästä ja sanon tööt, niin nenän niisto menee samalla, ja onkin sikahauskaa.