...se tulee sulle takaisin. joskus. ei kuitenkaan välttämättä ihan heti.
viimeyönä soitin murulle duuniin. ei se naapurin pojan lainaaminen tuonut meille edes hyvää unikarmaa. vähän siinä väsymyksessä jopa nauratti. oma poikuli veti kolmentunnin huutosessiot yöllä. hampaat, epäilen mä, koska ei edes sylissä rauhoittunut, vaan teutaroi ja huusi. vaikkei marakatti ollut ees kuuma, annoin panadolia, ja sittenhän se pikkuhiljaa rauhottui, viideltä aamulla. eipä vaan sit tullut uni omaan silmään. ajatus lähti juoksemaan syöpäradalle, ja taas suunnattomasti ärsytti, suututti ja harmitti.
tänään kuitenkin aloitetaan marssi kohti terveempiä rantoja. sikäli mikäli äitini alistuu hoidon aloittamiseen, madeiran matkankin kustannuksella. nainen joka ei vanhempiaan aio myöhemmin tukea, ehdotti eilen äidilleen että vois tulla syöpäklinikalle tueksi. huihai sanoi sen naisen äiti, ei sua siellä tartte. vai nii, pärjätköön sit itse. no, siellähän on sitten, jukuripässi. ilmottelee kun kuulee jotaki uutta, eli varmaan mä sit soitan jo iltapäivästä että miten menee. vastaakohan se edes puhelimeen? sillä varmaan mein hössöttäminen tulee kohta ulos korvista.
no, ulisevalle miehelle ainakin soitan.
kunhan taistelen tieni ulos eilen löytämästäni leztalk-blogista. lepakoille hauskaa luettavaa, jos ei ota asioita ihan vakavasti ja ymmärtää hiukka sarkasmiakin. suosittelen.
tulehyväpäivätulehyväpäivätulehyväpäivä. kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti