no. eilinen raivo kuittaantui puolikkaalla pussillisella malacon lakua. asioista on myös puhuttu. joska tästä sitten ilolla reissuun lähdetä, kun en niitä lippujakaan mennyt repimään.
huomioita elävästä elämästä:
- kummallista miten täällä on jo kolme kertaa siivottu huusholli "lähtökuntoon" ja aina vaan näyttää siltä että jossain nurkassa on räjähtänyt pommi.
- kummallista myös se että lasten viikonloppukamat sain pakattua aika näpsäkästi. omat reissukamat odottaa pakkaajaansa kaapeissa. kohta tulee paniikki!
- lastenvahdeista on tosi hienoa että esikoinen on kotona "neuvomassa" jos pojan kanssa tulee jotakin erityistä. mä tosin luulen että se menee täällä niin pää meseissä, musassa ja vaatteissa ettei sillä todellisuudessa ole hajuakaan siitä miten pojan kanssa toimitaan. väittihän se mulle kesken pojan kahden viikon kiljuntajakson että on niin ihanaa kun poika on aina hyvällä tuulella. (*wirn*) no, ehkä se yllättää tällä(kin) kertaa kypsyydellään ja sillä että onkin ollut koko ajan hollilla, vaikka ulospäin näyttää muulta.
- mä tässä oon tutustunut uuteen maailmaan. autojenkorjausmaailmaan. oon konsultoinut kaikkia miehiä keitä tunnen, ja soittanut muutamaan paikkaan. nyt tiedän missä rajoissa jarruhuollon hinnat liikkuu, ja sain sillai hyvän diilin että auto ajetaan tänään huoltofirmaan, ja jollain peruutusajalla ne korjaavat sen. hyvässä lykyssä meitä odottaa korjattu auto (ja iso lasku) kun palaamme reissusta. oon mä sit vaan hyvä!
- tajusin juuri ettei mun neljään päivään tarvitse tehdä ruokaa! iso jee!
ja ihan muuta:
- jouduin siirtymään lush:in hiustenhoitotuotteista frank provostiin, ja kamalaa mitä se kura tekee mun tukalle. takaisin luomuun ensitilassa!
- ensiviikolla ekaa kertaa aion tilata myös se luomukorin, nyt oon vaan haaveksinut tilauslistan ääressä. hakuhomma on ollut mahdotonta kaikkien jalka-kommervenkkien vuoksi.
nyt vielä korvapuustit leipomukseen että lastenhoito tuntee itsensä tervetulleeksi.
kameran akku on ladattu. muistikortti pitää vielä tyhjentää. käsilaukku ja saappaat mukaan valita. villasukat ja pokkari käsilaukkuun pakata. mitä rasvoja yms. kosmetiikkaa mä tartteen? entä meikkiä? ...eikö vaatteissa o tarpeeks ressin paikkaa? apua apua, paniikki nostaa jo päätään.
Pakkaat yhden kerran sen laukun, ja kun et saa sitä kii vaikka pari ihmistä istuu sen päällä, kattot et tartteeko sitä oikeesti 10 paitaa ja viidet housut neljäksi päiväksi.. Entäs sitte ne kolmet kengät..
VastaaPoistaHyvää matkaa, nauttikaa olostanne! Mä oon täällä samoissa puuhissa. Paitsi että en leivo lastenvahdeille korvapuusteja....nyt tuli huono omatunto:)
VastaaPoistahih, terhikki! kaipa ne lastenvahdit toisinaan pärjää ilmankin niitä korvapuusteja ;)
VastaaPoista