rasittaa

hitto.
mua ärsyttää niin paljon tää touhu.
tietty nyt kun ruttunaaman jalka alkaa olla ok, ja sen voi huoletta jättää jonkun muun hoiviin, niin poikanen on sitten räkätaudissa. eikä siinä mitään, mutta eilen ja viimeyönä yskä pamahteli sillai, että aloin pelkäämään josko sieltä taas ystävämme laryngiitti puskee.
kaiken huipuksi akka on ihan tuhannen ärsyttävä.
se on tosi väsynyt, sen ymmärrän, mutta alkaa enemmän kun vituttaa että se väsymys näkyy etupäässä mulle. helppo on joo kiukutella sille läheisimmälle, mutta jo on vittu jos ei voi mitään mulle puhua oma-alotteisesti. lasten kanssa ja puhelimessa toki voi olla normaali ja pirteä, mutta ihminen joka on se todella tärkeä, ihana ja läheinen, ei todella tunne itseään muuksi kuin rasitteeksi.
ottaa päähän niin että alan kohta kirkumaan. kurkkua kuristaa ja painetta alkaa korvien välissä olla vähän enemmän kun liikaa.

katotaan minkälaista väkeä tuolta päiväunilta alkaa noussa, vai vedänkö tähän lähdön kynnykselle vielä jotkut järjettömät pultit. vai revinkö vaan lentoliput.

sehän nähdään.