kas.
mulle on käynyt niin, että olen yhtäkkiä seestynyt päänsisältä.
siksi (ehkä väliaikainen) muutto toisiin maisemiin.


ei sen kummempia syitä.

kiitos tästä yhteisestä taipaleesta teille sinne.

olen kasvanut jätetystä perheelliseksi.
perheemme on kasvanut kolmilapsiseksi.
koiralaumamme kahdesta yksilöstä neljään.
on ehditty rakastaa, riidellä ja kasvaa.
fiilistellä, suukotella, ikävöidä ja söpistellä.
tän blogin avulla mä muistan nämä hetket myöhemminkin.
tärkeitä pieniä asioita joita muuten saattaisin unohtaa.
koska elämä on hektistä. vaikka se just eletään niissä hetkissä.

se että joku lukee, saa mut kirjottamaan selkeästi. (ainakin yrittämään.)
kouhkaaminen jatkuu täällä luultavasti aiheista "rekisteröity parisuhde" ja "perheensisäinen adoptio", sitten kun sen aika on.

kiitos. teille. vielä kerran. tämän jakamisesta. 

ps. eilen maikkarilla sanottiin hyvästit horatio cainelle. saa nähdä mitenhän käy mun oman elämän horation.
hymyilyttää.

yks juttu

mä ajattelin että koska oon ihan tyyni aikuinen, niin mun ei tarvitse mitään kouhkata.
ihan himppusen provosoidun vaan yhden tutun jeesustelusta, kun se aina jaksaa mainostaa kuin hyvin se aina hommansa hoitaa ja asettaa perheen etusijalle. kuinka hein valinnat on oikeita ja plaa plaa.

jaaha.
joo-o. mun lapset on arjet päiväkodissa. koska mä olen töissä. en ole huono vanhempi vaikka näin sattuu olemaan. mulle tarjottiin vuorotöitä, ja sit voisin pitää lapsia vapaalla arkena, mutta mites ne vkonloput kun olen töissä? se on vissiin muksuille fifty-fifty. ne tykkää arjesta ja päiväkodista, joten en koe tekeväni mitään väärin tälläkään ratkaisulla.

meillä saa sanoa jos väsyttää ja v*tuttaa. niin lapset kun aikuisetkin. ymmärrän että jonkun maailmaan ei kuulu negatiiviset tunteet, mutta se on sit vähän voi voi. en mä ole mikään yli-ihminen, eikä mun tarviakaan olla. mä pyrin toimimaan niin, ettei mun väsymys kaadu lasten niskaan, toki. murisen sitten yksinäni.
en raahaa väsyneitä lapsia kauppaan kiukutteleen, ja sit kiukuttele niille kun ne kiukuttelee.

en voi millään uskoa että tuttavani on ainoa ihminen joka laittaa lasten hyvinvoinnin etusijalle, ja katsoo maailmaa niiden(kin) vinkkelistä. vaikka jeesustelevat päivitykset naamakirjassa antaakin semmosen kuvan.

joo. mä siellä foorumissa pystyn tän asian skippaamaan, enkä mitenkään halua pahoittaa kenenkään mieltä, kunhan nyt sanon.

tämän narinan kirvoitti tämä puheenvuoro: -lastasi-saattaa-vituttaa

toinen mitä mietin eilen iltalenkillä oli se ihmisten ajatuskudelma, että jos perheessä on säännöt, joita lastenkin odotetaan noudattavan, se on heti kamalaa totalitarismia ja lasten nöyryyttämistä. että mahtaa olla paska elämä kun mamma sanoo ja käskee.
nu-jaa. mehän (leso-leso) saadaan tosi paljon palautetta hyvinkäyttäytyvistä lapsista. mutta huomauttaisin että ne on vieraskoreita. vie.ras.ko.rei.ta. kotona on joskus (usein) eri meno.
kotona jos aletaan kuunteleen mitä kolmivuotias haluaa, ja mennään sen pillin mukaan, niin on soppa valmis. kun ei se itsekään tiedä mitä milloinkin haluaa. kyllä me toiveita kuunnellaan, ja tehdään kivoja juttuja, paljonkin, mutta suuntaviivat tässä huushollissa vetää minä, tai armas puolisoni.
jos sanon että riekkuminen loppuu, se loppuu, koska aikuisen kokemuksella tiedän äänestä koska meno on sellaista että seuraavaks on jollakulla pää auki, tai käsi poikki.
on valtavan hienoa että jonkun lapset kuuntelee nättiä puhetta, eka kerrasta. vai onko tääkin joku urbaanilegenda? meillä joutuu sanomaan, tiukasti. usein. kypsymistä toki on selkeesti tapahtunut, eikä meillä enää asu ketään katatonista vastarannan kiiskeä ja saatanallista huutajaa.

silti eilen kundi veti totaalikilarit.
mutta.
mä olin henkisesti varautunut.
koska voisi jopa sanoa että itse sen rajoille ajoin. (ei päikkäreitä- koko päivä menossa - mami leirillä (reagoi voimakkaasti edelleen näihin muutoksiin) jne. jne.)

kundi uhmasi ja hölmöili, ja alkoi huutaa. laitoin sen omaan huoneeseen huutamaan, ja kesken huudon kyselin ihan tyynenä kuunteleeksemua, ja esittelin speksit. sit vähän alakerrassa hihittelinkin salaa, kun se 45 minuuttia huuti omassa huoneessaan ihan täysiä. saa meinaan huutaa jos vituttaa. myöhemmin sit voi kasvaa niihin rakentaviin malleihin. sehän ei rauhoitu siis aikuisen lähellä, ja tuollalailla se saa homman hoidettua itse ihan ok.

parasta tässä oli se, että mua ei sisältä kiristänyt yhtään. ei yhtään. vaikka pystyn nää asiat yleensäkin hoitamaan suht coolisti, pinnan alla kuplii aina. paitsi eilen. mikä mielenhallinta! mitä ihmettä mulle on tapahtunut? toiv tämä jatkuu.

sivujuonne

yhym.
olen väliaikaisesti muuttanut.
etsivä löytää.

- palaillaan!

joku jota paapoa

hahhahha.
huomaa ettei lapset ole kotona!
- kulta, juokse sit vaan tot hiekkatietä ja sit käänny tonne, ja sit voit tulla sieltä takasin. kato ettet sä eksy. (lähdin lenkille.)
- rakas, muista sit laittaa vähän aurinkorasvaa ettet pala siäl pelissä.

oi, kiitos rakas. kiitos huolenpidosta. mut mä olen vissiin aikuinen.
ps. ihan kiusallaan juoksin minne juoksin = pitkin pöpeliköitä ja golf-kenttää. noh, aurinkorasvaa varuiks täällä hölvään kuitenkin.

millanen äiti, sellanen tytär

pisteet rutulle.
se oli tarhan eväsretkellä kieltäytynyt pillimehusta.
"muistaakseni mä en saa tota juoda. siinä on jotaki "juttua".

kyllä. sokeriton mehu. (kuvauksesta päätellen.) makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami k:lla.

hyvä ruttu!
nipo äiti. nipo tytär.

suomalainen

esikko kertoi juuri, että se oli kutsuttu lukion alussa tapaamiseen, missä sille tarjottiin mahdollisuutta osallistua suomenkielen tasokokeeseen, ja valita suomi toiseksi kieleksi.

himpun oli äimistellyt asiaa.
että oli poimittu nimen perusteella tapaamiseen.
ei nyt sit suomi äidinkielenä, tai hyvä äikännumero sanonu niille mitään.
kiitos huolenpidosta kuitenkin.
saatiinpa tästäkin hyvät naurut.

saa nähdä mihin kommelluksiin vielä eksoottisnimisemmät himpulat sit joutuukaan.
*reps*

mutsi on legenda!

yritin tunkea mutsille ja faijalle syömään vkonloppuna.
ei käy. faija on kalassa, mutsi tallinnassa.
sit vitsailin että häh?! onks niil omaakin elämää? eks ne päivystäkään himassa odottamassa koska me suvaittais mennä vierailulle.
"vzit, mä teen mitä mä haluun!" oli mutsin vastaus.
sit mä repesin.

mulla tuli niin se "oma aika"-lehden mainos mieleen. se missä aikuinen lapsi kiljuu äitiä parvekkeelle, ja äiti lievästi tuohtuneena säntää sinne ja käskee pennun pitää päänsä kiinni, että hän on jo hommansa hoitanut ajat sitten.

niin mein mutsi! mein mutsi on ihan legenda!

systerin kanssa yhdessä repeillen päätettiin tilata mutsille se "oma aika". hemmetti ettei sitä mainosta löydy youtubesta. nauraisin vähän lisää.

sama aamu - kaksi versiota

a) ei jumankekka. kello soi. miks ihmeessä mä aina lupaudun viemään noita riivattuja koiria.
miten toi kusihousukin saa noi vaippansa ihan ruttuun. sit ne kiskoo ja hilluu. yks repii hajujen perään, toinen paskoo ja kolmas loikkii. sit mä palaan sänkyyn enkä saa unta.
miten ihmeessä toi yks ei herää tohon kelloonsa, joka herättää kuolleetki.
sit noi saakelin kakarat alkaa ton mökän heti kuuden jälkeen.
huoh. huoh. huoh.
sit kun ne katsoo avaraa luontoa, nii hitto että pitääkin kysellä koko ajan jotaki vaikka siinähän on selostus, ja ihan suomenkielellä.
sit pitää pyykit pestä. ja yhdet hiton ylimääräset muovilaatikotkin.
ja koiran puuro laittaa uuniin.
eikä voi olla mahdollista ettei vaatteet mene kuusivuotiaan päälle kun nätisti pyytää. ei voi pers paljaana juoksennella eestaas ja soheltaa vaan. ja tää sotku! miten ne saa räjäytettyä koko huoneen tunnissa tähän kuntoon. sit kun mä laitan niitä ulos, ni miten ihmeessä ne haluaakin ne pallot, jotka on alimmassa saakelin laatikossa.
ja sit kun olen menossa suihkuun ni ne on tietty juossu toistensa pahki ulkona ja molemmilla on klommot päässä. ja kundilla taas nenä vuotaa. sit jos satun alkaa laittaa väriä tohon niskatukkaan nii huonohan siitä tulee, ja olen entistä rumempi. ja sit noi pennut tietty tulee hakkaan ovea kun oon suihkussa ja koirat alkaa haukkua ja riehua.
ja tää kämppäkin pitäis taas kerran siivota. kun perjantaina ei ollut aikaa. ja murukin on koko päivän töissä. ja mä täällä yksin vastuussa tästä sirkuksesta. byääääh!

b) hitto! miten se kello soi tähän aikaan? kusiluikulla on vaippa pysyny jalassa, vaikka se selkeesti on sitä taas nuohonnut. ihana aamu! aurinko nousee ja pellolla on kastetta. koirat loikki innoissaan sinne ja tänne. ja saan vielä palata sänkyyn tuhisevan rakkaan viereen lötköilemään. lapset mellastaa, mut mä voisinki jo nousta kun rakkaus on keittäny mulle kahvit valmiiksi. musta on niin kiva rakentaa noille tuohon retki olkkariin, ja musta on huippua että ne kyselee koko aika jotakin, ja on selkeesti kiinnostuneita elämistä ja luonnosta.
koirille on mukava tehdä ruoka itse, näkee sit mitä ne oikeesti saa syödäkseen. ja muru on ladannut pyykkikoneen valmiiksi, ei tarvi kun nappia painaa. ja noiden muovilaatikoiden kanssa saan varaston parempaan järkkään kunhan pesen ne vaan. ja sit jos siivois enemmänkin, ja järkkäilis vähän kalusteita,  nii johan tästä tulis taas ihan uudenlainen kämppä. ja hassua miten noilla lapsilla on niin paljon asiaa ja touhua ettei vaatteitakaan saa päälle helpolla. ja kiva että ne haluaa pallotella ulkona, tosi kiva että ne voi tuolla pihalla leikkiä turvallisesti ja tohottaa rauhassa. ja ruttu on nii kiva että se yrittää bamille asioita opettaa, vaikka sitten päät vähän koliseekin. onneks ei käyny oikeesti pahasti, ja pipistä selvittiin puhaltamalla.nty vaan väri äkkiä niskatukkaan ja siitä tulee aika magee! tai jos ei tuu, niin onhan tuolla toistaki sävyä. ja sakset!

arvaa kumpi on mun aamu?

kumpi oli sun?

edit: ps. hieman kärjistin. toki.

olkaa hiljaa - mä nukun

sunnuntaiaamuna herään viideltä lenkittämään koiria, ettei murun tarvi ennen aamuvuoroa käydä.
vaikka mulla on silmät aivan ristissä (en viitsi kunnolla avata niitä etten herää ja tule "liian pirteäksi"), nautin lintujen laulusta, tohottavista koirista ja käestä joka kukkuu niin että metsä raikaa.
palaan vällyjen väliin torkkumaan hetkeksi.

kuuden jälkeen alkaa lastenhuoneesta kuulumaan mekkalaa.
olkaa hiljaa- mä nukun- mä vaan lauloin.
olkaa hiljaa-mä nukun-mä vaan hakkasin ilmapalloa.
olkaa hiljaa-mä nukun-mutku toi....
olkaa hiljaa-saadaanks me tulla köllimään-ette-mä nukun.

huoh. viimeviikolla muru oli pyytänyt että ne oli hiljaa kun MÄ NUKUN, ja ne oli. tänään taas ei. turha se on hermojaan menettää, lapsiahan ne vaan on.
nyt tietty ne leikkii ihan rauhoissa. kun mä oon hereillä.tietty.

mitähän sitä tänään tekis?

päivä ulkona

huippua!
eilen alotin aamun tekemällä kaks koiralenkkiä, sit päivällä pikasesti yhden.
sitten siirryttiin lasten kanssa murun peliä katsomaan.
(musta on sulosta kun lapsille on aina iso elämys matkustaa bussilla, vaikka me paljon julkista liikennettä käytetäänki.)
murun pelissä vierähti mukavasti aikaa ulkosalla, lapset leikki ja söi eväitä. mä koitin seurata peliä mitä muiden urkkaleskien kanssa juttelulta kerkisin.
sit tultiin kiireellä kotio pihatalkoisiin.
esikoinen oli ystävällisesti nyppinyt rikkaruohot pensaista. (vaikka tulikivenkatkuisia "tää on perkeleellistä hommaa"-viestejä sainki. reps!)
pihatalkoissa vierähtikin sitten loppupäivä.
muru oli ilmoittanut ettei se pelin jälkeen pysty osallistumaan, mutta yhtäkkiä se ilmesteyi sinne haravan kanssa heilumaan. lapset ensin osallistui touhuiluun, mutta esikko oli lopuksi hyvin tyytyväinen kun sen työpari bambam siirtyi leikkihommiiin. poikanen oli sotkenut enemmän kuin auttanut, mutta osallistuminenhan se on tärkeintä.
ilta päätettiin taloyhtiön tarjoamaan grilliruokaan (lisänä uskomaton thai vinaigrette (kvg!) salaatissa!) ja livemusiikkiin.
sitten vielä lopmpsittiin murun kanssa kaksin iltalenkki koirien kanssa ihanassa kesäisessä illassa.
perussettiä. ehkä.
mutta oi niin ihanaa.
(kultareunus tässä.)

oman onnensa seppä

mä oon valtavan kiinnostunut tatuoinneista yhtäkkiä. mullahan on niitä siis kaksi pientä, ja haluaisin vielä yhden. en vaan ole aiemmin pysynyt keksimään mitähän se vois olla.
tuntuu että pitää hanuriin ottaa teksti "oman onnensa seppä". se kuvais mua ja mun elämän asennetta hyvin. ja paikkakin olis osuva. katotaan vaan saanko ikinä aikaan.

kaveri oli linkittänyt naamakirjaan tekstin kitisijöistä. ja tässä taas hyvä aasinsilta siihenkin aiheeseen. ymmärrän että optimistisena luonteena moni asia elämässä on just mulle helppoa, enkä masennu juuri mistään. enkä todellakaan oleta että jokainen ihminen pystyy näkemään paskakasassakin kultareunukset. silti, kannattaa muistaa, että oli lähtökohdat mitkä hyvänsä, jokainen on oman onnensa seppä.

kitisemällä ei saavuta mitään.

tyhypäivässä meillä oli puhumassa ratkaisukeskeisiin toimintamalleihin keskittynyt valmentaja. työasioista mun ajatukset vahvasti harhautui arkielämään, ja arjessa olevien ongelmien ratkaisuihin. musta on ihan järkevää ajatella ratkaisukeskeisesti, esim. että jos olet kuopassa, niin sen sijaan että käytät aikasi sen miettimiseen, miten helvetissä sä olet sinne joutunut, pohtisit sitä, miten sieltä kuopasta pääsee pois.
kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitä se onkin.

valmentaja oli myös opiskellut positiivista psykologiaa. perinteisessä psykologiassa tutkitaan asioita jotka on neutraalin fiiliksen ja huonon välissä. positiivisessa taas sitä, mitä ihmisessä tapahtuu neutraalin fiiliksen ja hyvän välissä. kuinka positiivinen ajattelu ja vahvistaminen vaikuttaa kaikkeen; oppimiseen, havainnointiin ja elämänlaatuun.

kyse ei ole siitä että negatiiviset tunteet, ajatukset ja mallit lakastaan piiloon, vaan ihan siitä että lähdetään vahvistamaan positiivisia puolia ja vahvuuksia. ja kuinka sen sijaan että pyrkii kehittämään heikkouksiaan, otettaisi ilo irti siitä mitkä asiat on hyvin ja vahvistettaisiin niitä hyviä puolia.
loistavaa! sopii kaltaiselleni optimistille, ja voin sanoa että muutamalla kitisijällä ja realistilla olis tässä vähän niinkun tutkittavaa ja opittavaa. suosittelen.

ps. työaika-asiaan liittynyt positiivisten ratkaisumallien kautta tyhyily ja kehittämispäivä loppui vinkeästi, kun yksi työkaveri otti esille työsuojeluvaltuutetun näkökulman asiaan. päivän vikavartilla. meille valmiina tarjoiltu paketti on suht laiton. oli johdolla vähän perunajauhot suussa kun tämä kerrottiin ääneen. (miten voidaankaan olettaa että ollaan täysin aivotonta massaa ja että suostutaan kaikkeen mitä tilaajapuoli ehdottaa.) noh, kivintä asiassa on se, että kun mut valittiin siihen ihmeelliseen luottamustoimeen, on henkilö joka saa taiteilla johdon ja työtekijäpuolen välissä tietty minä. takaan että puukkoa/painetta tulee molemmista suunnista. että tähän paskakasaan nyt ne kultareunat, kiitos. 

pps. ystäväni, joka painii viikottain parisuhdekriisien kanssa, ei tiedottanut mulle uusista käänteistä suhteessaan. luulen tän johtuvan siitä ettei hän kehdannut kertoa että asiat on selvitetty, taas. koska tietää että hänen hyvinvointinsa takia ole ehdottomasti parisuhteen jatkamista vastaan. ei mun mielipiteistä tarvitse loukkaantua. enkä todellakaan sekaannu muiden asioihin todenteolla. sanon vaan oman mielipiteeni. suoraan. vaikkei asia mulle kuulukaan, mutta kun kysytään kerran. oman parisuhteen suojista on hyvä huudella neuvoja, varsinkin kun ei aina itsekään osaa selvitellä rakkausruttujaan, mutta kuule siellä, mä olen aina sun puolella. jos et tajunnut. siksi sitä ratkaisukeskeistä mallia sullekin tuputan...

rusina

arjen hauskoja sattumuksia, osa 1023.

no.
eilen käskin ruttua menemään treenien jälkeen nopsaan suihkun kautta hammaspesulle.
ohjeistin teiniä ottamaan sisarensa suihkusta, varmistamaan hammaspesun, ja saattelemaan sänkyyn.
lähdin lenkille.

muru tuli treeneistä, ja söi alakerrassa ja odotteli suihkun vapautumista aika pitkään.
sit se kävi ihmettelemään mitä hittoa se esikoinen lotraa, ja lähti ylös.
yllätys oli aika melkoinen kun esikoinen istui omassa huoneessa naama kiinni tietsikan ruudussa.
"mutta kuka hemmetti on suihkussa?!?!"

no, ruttu rusinahan se siellä.
voi perse.
me unohdettiin yks lapsi. suihkuun.

älä sano

aina kun sanon jotaki nii kopsahtaa omaan nilkkaan.
just kirjotin etten tunne väsymystä juurikaan, nii johan pamahti semmonen nöyryyttävä päivä, että sammuin suorilta sohvalle. ja aamulla heräsin nii kroppa painavana että meinas käydä itkettään.

ei siinä. kiva kertakokemus tuo. mutta väsymys, ole hyvä ja poistu.
kiitos.

toinen asia on se, että jos lesoilen miten olen löytänyt sen oikean, ja kuinka tän arjenkin keskellä se rakkaus tuntuu ihan törkeän voimakkaana kokemuksena kaikessa mitä teenkin, niin kohta on joku katatonaalinen perheriita pystyssä.

mutta sanon silti.
kyllä.
tässä se on.

futis

nonni.
käytiin futistreeneissä "mäentodellakaanhaluasinnefutikseenyhyy"-tyttäreni kanssa.
ja yllätys yllätys, kuinkas sitten kävikään?
- koska ne seuraavat treenit on? siel oli tosi kivaa!

just.

aivan ihana per..heaika

"sanoitsä että sä tarvitset lisää tämmöstä perseaikaa?"
- eiku perHE! senkin toope.


upea viikko ollut. upea.
sen tartti tähän alle, sillä epäilen että työputkesta viikon lopulla putkahtaa eräs horatio.
mutta sanoinkin että senkuns kiukkuaa ja hömöttää jos siltä tuntuu sitten, tän viikon onnentankkauksella jaksan hyvinkin vaikka mitä.


pienen rutun kanssa käydyn keskustelutuokion huipentuma:
"siis mamma ollaanksme sulle tärkeintä tässä maailmassa?" - no kyllä olette!
"jee!" 

äitiyden haasteita osa tuhat yksi

taikinanaamako se oli joka ruoti äityttään ja antoi itselleen arvosanan 8.
mä lesoillen pistän paremmaksi. kymppi miikka olis lesoilua joten sanon ysipuol.

mä olen optimisti ja hyvä aina selittelemään asioita parhain päin.
vetoan siihen ettei maailma ole täydellinen, joten mukaan ei tarvitse sitä olla.

olkoonkin että joskus hermostun.
mitä sitten? penskojen on musta elämää varten hyvä oppia, että jos jonkun pinnaa virittää turhalla ränttäilyllä, saattaa palaute olla negatiivista.

on elämää varten hyvä myös oppia, että saadakseen huomiota, ääntä joutuu joskus korottamaan, ihan joutuu itkemään tai rääkymään.

haluan olla turvallinen vanhempi. semmonen jonka syliin voi aina tulla, vaikka olis vetänyt ihan paskauhmakilarit ja pistänyt sisustuksen uusiks ja äänijänteet olis karjumisesta finaalissa. luojalle kiitos temperamentista, jossa mieliala muuttuu sekunnissa. sekä omalta, että lasteni osalta.

perustelen nipoja sääntöjäni sillä, että aina ei voi maailmassa tehdä mitä haluaa. vaan vaikka paskalta tuntuis, jotkut asiat vaan on "pakko" ja duuniinkin pitää mennä ajoissa. joskus sitä joutuu imuroimaan vaikka vituttais, ja toisinaan haavat puhdistetaan vaikka kirvelis saamaristi. mä täällä kerron mikä on turvallista ja sallittua, koska mulla on enemmän elämänkokemusta ja viisautta.

mä haluan tehdä terveellistä ruokaa, ja se että näen sen eteen vaivaa, on mun oma valinta. ei mikään marttyrinkruunun viimeinen timantti. se ei tee musta parempaa ihmistä tai mutsia, vaan tekee mulle hyvän mielen.

meillä ei juoda lasten nähden yhtä viinilasia enempää. enkä mä salli esikoiselle alkoholia maistiaista enempää ennenkun se on kahdenksantoista. siitä on ihan lakikin olemassa. tiedän kuinka turvatonta on humalaisten aikuisten seurassa, ja koska olen sitä tarpeeksi itse nähnyt, mun lasten ei tarvitse sitä kokea. sekin on vaan mun oma valinta.

tämän kirjotuksen inspiraationa on ollut taas tänpäiväset kasvatuskeskustelut tyttöjen (ja vävykokelaan) kanssa. mä en ole täydellinen, eikä mun aina tarvitse edes yrittää parastani tässä perheessä. tämä ei ole suoritus, eikä tässä oikeesti pisteitä lasketa. tärkeintä on se yleinen tunnelma, ja molemminpuolinen luottamus ja välittäminen. joskus se ihan riittää että olen. tässä. 

esikoisen kanssa puhuttiin yökyläilystä. mä alan päästä yli yökyläboikotista. mulla oli hyvä monologi teineille, ja nostan hattua vävykokelaalle(kin) kun se niin asiallisena kuunteli. kyse on ollut mun mukavuusalueesta*, ei luottamuksen puuttesta heitä kohtaan, ja alan kypsyä ajatukseen yökyläilyistä pikkuhiljaa. soitin esikoisen isällekin, ja asiat puitiin läpi.

ruttunaaman kanssa käytiin taas läpi sen "kohtauksia". liikuttavaa huomata että siitä on kasvanut hyvä keskustelija, joka osaa (kysyttäessä) kertoa tunteistaan. se sanoi niin mun mieltä lämmittäviä asioita, että tunnen itseni oikeasti ihan ysipuolen mutsiksi. jossen kympin.



* siis mun vanhemmat on dumattu paskaliberaaleiksi, ja mähän olen saanut lapsen niin nuorena ainoostaan siksi, että mun vanhemmat on sallineet yökyläilyt alusta alkaen. mulla itsellähän ei ollut raskaantumiseen osaa eikä arpaa... eks nii.  mulla kesti päästä yli siitä, että oonko paskaliberaali, vai se nipo. tai vaan ihan mä itte omien ajatusteni ja päätösteni kanssa.

blues

mä en ymmärrä mikä sininen villitys muhun on iskenyt. etenkin koskien ruttunaaman vaatekaappia. kiitos henkan ja maukan kesänalotusale, eiköhän nämä piisaa nyt tähän kohtaan.
mä olen nyt suosinut etupäässä henkkamaukkaa lasten vaateostoksissa. mä en todella ala maksamaan kahta viiva neljääkymppiä/vaatekappale. etenkin kun useimmissa kalliimmissa vaatteissa saumat alkaa ihan samalla tavalla kiertää aikojen saatossa kun näissäkin. henkkiksestä saa siistiä perusvaatetta alehaukkasilmällä vitosella/pusero kun tarkkaan katsoo. ja kyllä, vaikka neiti on aikamoinen rällääjä, näistä ne saumakiertämättömät päätyy sitten kavereiden muksuille, ja niitä piisaa aina aika pinkka. (ja ne mitä ei kehtaa kierrättää, leikataan räteiksi.) huomauttaisin että rutulla on käytössä myös sisarensa kymmenisenvuotta vanhaa henkkamaukkaa. että ei kannata siitä kertakäyttövaate-asiastakaan piipittää.

no kaikenkaikkiaan neidin pinkki aikakausi alkaa olla lopuillaan.
mahtavaa.

toisena päivänä, ja sitten toisena...

toisena päivänä tuntuu että ruttu on ihan normikersa.
toisena taas ei. 

eskariope on huippu. oli liikkistä olla seuraamassa eskarin iltajuhlaa, jossa pienryhmät esitti näytelmiä. eikä vähiten siitä syystä, että ruttunaama oli pääroolissa näytelmässä "lumikki". eskariope oli valinnut sen rooliin, koska se totta tosiaan on ryhmästä eniten hahmon näköinen. ja hyvin tyyppi veti! muisti pitkät pätkät vuorosanoja ja esiintyi luontevasti. upeeta tollaselta sosiaalisesti rajoittuneelta ja hiukan aran puoleiselta lapselta. hienosti pelattu, eskariope!

no.
tänään sitten olisi pitänyt mennä futikseen tutustumaan. olin jo muutenkin ajatellut siirtää ekakerran ensiviikkoon arkisyistä johtuen toki, mutta päätöksen niittasi rutun hysteerisitkuinen autismikohtaus. ei pysty, ei kykene menemään. voi olla että tykkääkin siitä sitten, mutta jännittää niin, ettei halua, aiotko sä pakottaa? ensiviikolla on treeneissä äiti-lapsi-päivä, ja rutusta olis vähintään kohtuullista mennä sitten.
fine. emmätiedä. en ole ennen törmännyt noin "omituiseen" kersaan kun tuo. en todella tiedä mitä mä sen kanssa teen, kun kaikki kiva ahdistaa aina vaan.

joskus yks kuva

...kertoo enemmän kuin sata sanaa...

luokkajako

hiphurraa!
iso pieni keskimmäiseni kävi tänään virallisesti tutustumassa kouluun. ja me kanssa.
luokkajako oli kerrassaan kutkuttavan kiva. ruttunaaman parhaat eskarikamut pääsi samalle luokalle, ja samalle tuli kaksi mein taloyhtiössä asuvaa poikasta.
hyvä luokkajako!
hitto jos ne on a) kuunnelleet eskarista tulleita toiveita ja b) ajatelleet yhteisiä koulumatkoja saman pihan kakaroille.

"voi paska, tuo yks äiti vääntää itkua." muru tiedotti mulle. koitin siinä itse nieleskellä, etten aiheuta pahennusta murussa, ja etten aiheuta paniikkia hysteeriseltä näyttävässä rutussa.

ruttu oli reipas, kirmasi salin eteen kun nimi kutsuttiin, ja vilkutteli ylhäisesti lähtiessään open mukana luokkaan.

muutama asia jäi mietityttämään.
- ekaluokkalaisia on 80, iltapäiväkerhopaikkoja 40. aika karua jos ruttu ei mahdu iltsiin. mitä helvettiä me sitten tehdään?
- me jo vähän tuuleteltiin mahkuista saada nuorehko miesope, mutta kelkka kääntyi kättelyssä niin, että tuleva ope on ensikosketuksessa vanhoollistyyppinen "päiviräsäskopio". huoh. 
(tosin esikoisenkin ope oli ulkoisesti patavanhoollinen tiukkis, mutta opena paras kehen olen ikänään törmännyt*! (terkut anu-opelle lappeenrantaan!)joten ei anneta ensivaikutelman hämätä...)

"mamma. siel oliki tosi kivaa, vaikka eka mua jännitti!" -kertoi tuleva koululainen.
- no mä niin arvasin että tykkäät mennä kouluun. nii. 

*ja jos ei oteta huomioon mun yhtä entistä työkaveria. 

harakanpesä

älä kysy mikä mun tukkaa vaivaa! se vaan pölähtää enempi ja enempi joka päivä.
mulla on bhd, aina.
huoh.
ei ihme että harakka kävi taas metsässä päähän kiinni, kun tämmöstä risukkoa mukanani kannan...
huoh. 

kymppi äitiydestä

ja vanhemmuudesta.
ja kasvatuksesta.

himppasen turhautuneena kehoitin poikaani vetämään naapurin kakaroita daijuun jos ne sitä vielä ulkona kiusaa.
done!
äsken ovikello soi, ja siellä seisoi mun ylpeydestä hohtava kolmivuotias.

"mamma mä vedin niitä nyt daijuun, kun sä käskit!"

oh joy! helmee!

"hyvä kulta!" vai mitä siihen pitikään vastata.
terkkuja itä-helsingistä!

onnenitku

se jos puoliso on kirjoittanut äitienpäiväkorttiin elämänsä naisesta, viitaten sinuun, ja kiittää sua tästä perheestä, niin johan se on pienen onnenitkun arvonen asia.
hiis.
tunteellista äitienpäivää muillekin!

äitibuddy

murusta mun on turha hypetellä sen äitienpäivää. että turha mitään lahjoja semmoselle joka ei ole lapsia synnyttänyt.
höpöhöpö. ei äidiksi tulla pelkästääny synnyttämällä, vaikka se toki on iso urakka ja aina hatunnoston arvoinen keikka kaikkinensa.

joo, joo. mä olen hikoillut ja huohottanut nuo ipanat tähän maailmaan, valvonut öisin ja imettänyt.
mutta.
niin sekin.
ihan samalla lailla hikoillut, pelännyt ja huohottanut siellä synnärillä, valvonut öisin ja antanut maitoa pullosta. röyhtyyttänyt, leikittänyt, pessyt persaukset, pyyhkinyt kyyneleet. ollut hoitovapaalla, tehnyt ruokaa, nukuttanut, lukenut satuja, leiponut synttäreihin, istunut vanhempainilloissa.
eli ihan samaa mutsiduunia kuin mäkin. jokaisena penskojen elämänpäivänä.

kyllä se vaan on mun äitibuddy.
niin hyvinä ja huonoinakin päivinä.
kyllä se on valkovuokkonsa ansainnut. ja kortin, ja lahjuksia kanssa.
edes kerran vuodessa on hyvä pysähtyä ja sanoa että:
"hyvin sä vedät. ja kiva että just sä oot mun äitibuddy. sä oot maailman paras. just mulle. meille."

laajat näkökannat

musta lasten päiväkodissa on ihanan suvaitsevaista meininkiä ja laajat näkökannat.

toisissa perheissä kun ei välttämättä ole äitiä, toisissa kun saattaa olla niitä vaikka kaksi, niin musta on
hienoa että asiat esitetään laajassa perspektiivissä. kiitos tästä! en ole taipuvainen muutenkaan vetämään poroja nokkaan heteronormatiivisuudesta, mutta tämmönen huomioiminen aina lämmittää mieltä.

poika olis saanut tehdä molemmille lahjat ja kortit, mutta itse päätti että yksi riittää molemmille.

musta oli myös kivaa, kun poika oli halunnut kaverille leikkimään ja kaverin isi oli kehoittanut kysymään "isiltä ja äidiltä", niin poika oli reippaasti sanonut että ei hällä ole isää, vaan kaks äitiä. jolloin reipas vieras isä oli vastannut että siinätapauksessa lupa pitää kysyä niiltä äideiltä, ilman mitään hämmästelyä.

jäätelö

mä aina puhun niin lämpimästi mun anopista, että yks duunikaveri antoi mulle pottuillakseen työkassiksi kestokassin jossa lukee "I love anoppi".
ja tyytyväisenä olen sitä kantanut.
enkä suotta.
rakkaus taitaa olla ihan molemminpuolista.
tänään kun tulin duunista oli kämppä siivottu, ja koirat peltolenkitetty (kiitos muru ja anoppi) ja anoppi oli ostanut mulle rommisuklaajäätelöä.
rom.mi.suk.laa.jää.te.lö.ä. mi.nul.le!

omnomnomnom.
meikkis sitten vaan kiskoi säkkituolin aurinkoon ja löhöili siinä kirja kädessä jädeä nautiskellen.
kyllä!

turhauma

kyllä.
mä olen vähän turhautunut täällä.
tämmönen helatorstaivapaa on kiva, tai olis, jos olis tekemistä.
penskat leikkii ulkona, koirat on viety, kahvit on juotu.
kesäkukat on viety ulos, rompetta järkätty, koira pesty, matot harjattu.

jaahans.
mitä te ihmiset teette luppoaikana?
häh?
t. 24/7 hössöttäjä-äidin virkatehtävät loppusuoralla

paskat mutsit x3

ensin aamulla paskamutsit aamutoimien jälkeen hiipi vuoteeseen pötkötteleen, ja jätti lapset kattomaan lastenohjelmia. kjeh kjeh, eks pikkukakkonen tuu just sitä varten siinä kasin aikaan pyhäaamuna?

sit päivällä katettiin telkkua sylikkäin filtin alla sohvalla kun penskat leikki ulkona sateessa. täytyy kyllä itseä puolustella että itepä ne sinne halus.

ja illalla kun sain lapset nukkumaan, aloin tekemään lettuja. lettuja, kun potentiaalit lettumaakarit on nukkumatin matkassa.
paskamutsi!

nooh. hei hei huono omatunto. tällai tää vaan joskus menee.
*wirn.

remmiräyhääjä. entinen.

noni.
edistystä. toistaiseksi. eipä nuolasta ennenkun tipahtaa eikä vielä vetästä high five:ja.
mutta.
mä olen nyt askarrellut on azorien paholaisen kanssa.
epäilenpä että kyse remmiräyhäämisen taltuttamisessa on pitkälti ajoituksesta.
nyt kun koiria tulee vastaan lenkillä,
odotan sitä ekaa huohotusta. (tiedättekö? sitä joka tulee just ennenkun rähinä alkaa..?)
sit heti nappaan kiinni (emotyyliin) niskanahasta, ja sanon terävästi ei.
päästän irti.
sanon iloisesti "tule".
tämän toistan niin monesti kuin tarvitsee. (yleensä kahdesti tai kolmesti.)
sit kun se kääntyy mun suuntaan, kehun vuolaasti.
uskokaa tai älkää: toimii. 

helevettiläinen. voisko se olla näin helppoa?
häh?

takapihalla ei pyöräillä. ja piste.

juu.
että turhaan en pyöräilyreitin rajoista bamillekaan taas tiukkistellut. eilen iltapäivällä naapurinpoikaa töytäs auto kyseisessä mutkassa, ja päässä oli sit semmoi moukku että sairaalareissu siitä tuli. että ihan sama mitä ihmiset miettii siitä että mulla on säännöt täällä, ja mä valvon niiden noudattamista.
että jos laskee että pihatiellä saa ajaa kymppiä, nii voiko moista tapahtua? vaikka pennut pyöräilis missä. no, kun tiedän aikuisten mielenlaadun autonratissa ("ei sieltä ennenkään ole kukaan tullu.") nii meillä on säännöt. piste.

vahinkoa kun ei takaisin sit saa.

bonusta

ääääst! emmä osaa sanoa taas mitään.
siis meillä kävi vieraita, joista yks pikku hiippari alkais toisinaan oleen täällä ns. kylässä, ns. hoidossa, ns. tukiperheessä. mitälie.
eilen oli tutustumispäivä, ja mä ajattelin että uuden tuttavuuden kanssa menis ihan hyvin, mutta olin väärässä. meillä meni mainiosti!
perhe vakuutteli meille että ihan tavallinen poika se on. ja paskanmarjat ja marjapensaat kanssa. ei meitä tarvi vakuutella. mua jännitti ettei ME kelvata NIILLE. me kyllä elämäkokemuksen suomin valtuuksin tiedämme mihin oomme päämme laittamassa.

jäi mieletön flow kun tyypit lähti. ja kutina siitä, että tää on meille kaikille hyvä juttu.

bami oli onnessaan uudesta ystävästä. pojat leikki, paini ja rillutteli minkä ehtivät, jos meillä muilla kemiat matsasivat, niin pojilla ennen kaikkea.

ja höpölöpölöö kyynikot! sen että kyllä se ilo siitä karisee kun realiteetit puskee päälle ja onhan se rankkaa, ja kinaa tulee ja äitiä itketään ja paskat tulee housuun jne... t-i-e-d-e-t-ä-ä-n! ei me nyt ihan eilen syntyneitä olla.
mutta!
muahahaha. meillä on bonuslapsi!

kyl mä ymmärrän

tää on esikoiselle, kopsasin facesta, kun nii hyvin sattu tähän saumaan.

Äidistä ei pääse ikinä eroon

Äiti on ihan urpo. Se on ärsyttävä, raivostuttava ja rasittava. Ilman äitiä kaikki olisi paljon hauskempaa. Äiti mäkättää, uhkailee ja raivoaa.
... ... Tiskit, roskat ja sotkut on äidin elämän tärkein juttu.
On aika säälittävää, että sen tasapaino järkkyy, kun se näkee tavaran väärässä paikassa.
... ... Ilman äitiä, kukaan ei edes huomaisi, että koti on sikin sokin.

Äiti on tiukkis. Se vahtii ja murehtii.
Ilman äitiä kaikilla olisi paljon rennompaa. Saisi bilettää ja olla kavereitten kanssa aamuun asti.
Äiti on naurettava sääntöfriikki. Se tuijottaa kelloa ja soittelee sikana perään. Se jaksaa urputtaa kaikesta, mikä on nuorelle tärkeää.
Se yrittää tyhmänä uskotella, että kotiin kannattaa mennä ennen pimeäntuloa. Hei haloo! Ketä kiinnostaa?
Ilman äitiä kukaan ei edes muistaisi, että kotiintuloaikoja on keksitty.
Äiti on vanhanaikainen.Se ei ymmärrä nykymenosta mitään. Sen kannattaisi hankkia itselleen elämä. Se pauhaa hulluna sellaisista vanhoista ja turhista asioista kuin käytöstavat, ruoka-ajat ja nukkumisen tärkeys.
Just joo. Ilman äitiä kenenkään ei tarvitsisi tehdä mitään, mistä ei itse tykkää.

Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata.
Ja sen vaattetkin on niin out. Samettihousut. Läskipohjakengät. Turkishattu. Ei sen kanssa voi julkisesti liikkua. Nolottaa, jos tulee kavereita vastaan.
Herää pahvi! Nyt on 2000-luku!
Äiti toistaa itseään. Sen jutut on välillä niin hyvää päivää, ettei mitään rajaa. Vähän lohduttaa se, että kaikilla kavereilla on sama äitiongelma.
Äidit on punkkeja. Ne on aina iholla. Ne imee tolkuttomilla vaatimuksillaan lapsensa kuiviin. Ei ihme, jos lapsilla menee välillä hermot.

omituiset

kun meillä ei tät hosumista talossa ole tarpeeksi kaikkine koirine, lapsine ja urheiluineen, niin tänään yks pieni mies perheineen tulee tutustumaan tänne, josse pikku tyyppi vaikka haluais meillä toisinaan aikaansa viettää.
keitin saattans suuren jauhelihakeiton ja sämpylät on tuloillaan.

"ei täällä nyt saakeli aleta mitään siivoon. nehän voi luulla että me ollaan ihan hiton omituisia!"

jännittävää kerrassaan.

jos ei satu olee pms.

mä totaalisesti meinasin repiä pms-pelihousuni ja ripotella tuhkaa päähäni ja kaikkea siltä väliltä, kun illalla itkusena nukkumaanmennessä ajattelin että ittepä olen kylväny nää mitä niitän lastenkasvatuksen saralla. että sääli-sääli-itsesääli-kukaan-ei-rakasta-uhrautujaa. siitäs sait.
illalla kymmenes kehityskeskustelu esikon kanssa aiheesta "kotihommat" ja päälle semiautistinen eskarini pillittäen ripustautui mun vaatteisiin päiväkodilla kun olin muutenkin jo kiireessä, teki mieli alkaa kieriä tervassa ja karjua "mitä mä olen tehnyt teidän kanssa vääääääärin?!?!?!"

no. kohtaus meni ohi.
esikoisen huone on siivottu ja pyykit pesty (jostain syystä se näyttää sitruunan syöneeltä, mut eks noi angstiteinit suht aina?), ruttua vaan nauratti iltapäivällä kun kyselin mitä ihmettä se itki aamulla: "no emmä oikeestaan itekään tajua..:" ja sitten poikani, tuo kaiken kovapäisyyden ja kilariuhman ruumiillistuma eilen selvitti rajojenrikkomis- ja pyöräilymahdollisuudenmenettämissotkunsa keskustellen. keskustellen! tajuatteko? piti se tämäkin päivä mun elää!

no juu.
eka on huithapeli. toka vähän autisti ja kolmas puupää, mutta kyllä niiden kanssa pärjää. tai ainakin vois niin luulla. jos ei satu oleen pms.

kuulkaapas nyt teinipellet

(varoitus. tämä teksti sisältää angstia. pms you know. mutta tarkoitan ehkä joka sanaa.)
pidin tässä pientä "kehityskeskustelua" teinini kanssa.
ei sillä, teinini haluaa varmaan tehdä just niinkuin täällä kotona on säännöt, mutta.

hänen ystävänsä pelkäävät mua, pitävät täytenä diktaattorina ja paskamutsina koska:
a) olen toivonut että mulle sanotaan ihan reippaasti "moi" kun mun kotiin tullaan.
b) lapsellani on kotiintuloajat, joita on noudatettava.
c) lapsellani on velvollisuuksia.

en tajua että on pokkaa tulla ihmisen kotiin kun bussiin, sanomatta hei. ja edes katsomatta päin. tämä on mun koti! mä asun täällä. sä syöt mun leipiä ja ruokia. istut mun sohvilla ja sängyillä. ja ennenkaikkea, sä oot mun lapsen "ystävä", joten jos esim. kuulumisten vaihtaminen on liioiteltua, niin luulis että äitis olis opettanut edes "moi" sanomaan kun menet jonnekin kyläsille.

meillä nyt sattuu vaan olemaan kotiintuloajat. mä en halua että mun lapseni joutuu kohtaamaan jotakin ikävyyksiä öisessä kaupungissa. semmosia pahuuksia joita se ei ole valmis kohtaamaan. lähentelyä, uhkaamista tai turhaa riitaa. puhumattakaan sitten ryöstöistä tai raiskauksista. anteeks vaan jos mä vapaan kasvatuksen hedelmänä en halua että lapseni joutuu oppimaan asioita kantapään kautta, niinkuin mulle on käynyt. en halua että se joutuu "jengitappelussa" suojelemaan poikaystäväänsä oman terveyden uhalla, herätellä yöllä tärkeää ihmistä ja vartioida ettei sillä ole mitään kallovaurioita murtuneiden luiden lisäksi, ja todistamaan alaikäisenä oikeudessa. niinkuin allekirjoittanut. en halua että se kokee/näkee väkivaltaa kaduilla. sitä tunnetta että joku seuraa, tai ehdottelee sopimattomia. sitä että joutuu huolehtimaan umpikännissä olevista kavereistaan ja valehtelmaan vanhemmilleen. elämä opettaa toki. mutta mä ainakin koitan suojella omiani, niin kauan kun mulla on alaikäisen vanhempaa koskevat velvollisuudet siihen.

lapsellani on oikeus asua turvallisessa kodissa. se saa katon pään päälle, terveellistä ruokaa, harrastuksia ja viihdykkeitä. sillä on myös velvollisuus viedä roskat, tyhjentää tiskikone ja lenkittää koiraa. ja pestä omat pyykinsä. huomauttaen että nämä toimet tehdään narisematta sen puolesta kun se on poissa. se saa mennä kavereille ja leffaan ihan niinkuin muutkin. mikä helvetti siinä on muille vaikea käsittää että yks joutuu tekemään osan kotihommista? että ne kuuluu tässä talossa kaikille! kaikille! mitä helvettiä ne muut teinit tekee? eimitäänkö? onko mielestänne vitun hankalaa ottaa roskapussi käteen, kantaa 100m, avata luukku ja tiputtaa. kun tämä 100m on kouluun/kaupungillelähtösuuntaan.

ja se kouhkaus teinin kotiarestista. hoodeilla leviää huhu että se hullu natsimutsi laittoi pennun arestiin kun se kerran myöhästyi vartin. haistakaahan nyt home, kuulkaa. olen tiukka, mutta en mikään natsi sentään. kyse oli noin 20nes myöhästymiskerta, eli täysivaltainen pitkäaikainen piittaamattomuus mun toiveista kotiintuloaikojen suhteen. ja sekin kerta, kun mä ne niitit vedin, myöhästyminen oli 45min, ei vartti. ettäs tämänkin tiedätte, teinipellet.

"mikset sä tee mitään?" ne teiniltä kysyi? - ai niinkun mitä? kysyn minä. mä pystyn tekemään lapseni elämästä kurjaa, takaan, jossei hyvällä mun toiveet mene perille. mä olen täällä aikuinen, ja vastuussa lapsistani. ja sen vastuun mä kannan. piste. omin tai yhteiskunnan avuin. jos lapsi käy täällä hillumaan, se on poliisi/lastensuojeluasia. jos teini käy mun päälle, se on poliisiasia. jos se lähtee hatkaan, se on lastensuojeluasia. piste. joku kaveri oli laitettu laitokseen, koska se oli lähtenyt kotoaan hatkaan. "liioittelua. kohtuutonta." totesi esikoinen. ja mitenniin? kysyn minä. mistä syystä kakara edes karkasi? siksikö kun ei päässyt bileisiin? saanut uutta hupparia? tuskin oli ekakerta kun kotona on ongelmaa, jos heti lastensuojeluun mennään. tai sitten nimenomaan oli, ja vanhemmat heti puuttui asiaan kun kokivat itsensä voimattomiksi. saatana jos multa pentu katoaisi, sitä huolen ja kuolemantunteen määrää! eikö ne saatana tajua mitä vanhemmilleen aiheuttaa? vai onko perheessä niin kylmä tunnelma, että hatkaan meno on ainoa keino saada vanhemmilta edes jotakin huomiota.

ja viimeisenä nuoren herran yökyläily. mä olen sanonut että poika saa olla täällä yötä, jos nukkuu vaikka sohvalla. pojasta se on kohtuutonta. jos teinit avaa pelin, ja tulee selittämään mulle tämän asian miks sohvalla nukkuminen olis ihan mälsää, mä luultavasti olen valmis joustamaan. pojasta mä olen suojeluhullu. omasta mielestä mä olen entinen teinimutsi. koitan päästä siihen tilaan, missä sallin esikoiselle rakkaan vieressä nukkumisen ilon, mutta mä en ole siihen ihan vielä valmis. ei vielä ole sen aika. mä en tajua miten susta ei vielä ole sen aika, me ollaan oltu yhdessä jo puol vuotta. sanoo esikoinen. on se pitkälti tai ei. tässä on kyse mun mukavuusalueesta ja sen ylittämisestä. ja siitä kuinka paljon luotan täällä ihmiseen, joka on viimeisen vuoden sluibaillut ja laiminlyönyt kaikki velvollisuuksiaan ja mun toiveita. ja ei, kosto yhdessänukkumiskielto ei ole. vaan ainoastaan mun toive siitä, että se olis sitten KAIKILLE mukavaa ja luonnollista että yks perheen ulkopuolinen täällä nukkuu. 

eilen mulla oli semmoi pms fiilis, että oli pakko mennä sänkyyn kärisemään. esikoinen saapui kotiin 5 min ennen määräaikaa, ja hyvä niin, koska jos se olis myöhästynyt, waarallisena wappuaattona, kotiintuloajasta, nii helvetti että olisin repinyt mun pms-pelihousut. nyt ei tarvinnut. luojalle kiitos siitä.

uusi pöytä

tai uusi ja uusi. ennemminkin touhujen tulos.
pöytäprojekti.

retkuli roskislöytö sai hiekkapaperista kyytiä. ja uutta maalia päällensä.
ja koska olenhan nainen. ovela. niin rasselilla hinkkasin sen kulutetun näköiseksi, ettei kultaseni (se pedanttiperhana)pääse narisemaan huolimattomasta pensselinkäytöstä.

kyllä taas itsetyytyväisyydestä hykerrän kun käsieni töitä kattelen.

olipas

no kyllä.
vähän oli tuskanen olo eilen. täällä oli niin hiljasta. mutta kyllä siitäkin osas nauttia, tietty. nauttiminenhan tälläsen ex-lähiömutsin kirjoissa tarkoittaa erinäisiä asioita, kuten:
- varaston siivous
- pyykinpesu
- pöytäprojekti
- koiralenkkiä, koiralenkkiä, koiralenkkiä
- fillarinkorjausta
- koiran leikitystä ja koulutusta, ja niitä koiralenkkejä
- ruokakauppailu

mutta myös:
- pleikan peluuta esikoisen kanssa
- yhden dekkarin taklaaminen kera punkun ja tumman suklaan
- kahvia sängyssä
- juoksulenkkiä
- puolilleöin valvomista

olipas. ihan kivaa. sanon.
vaatii totuttelua myös, sanon.
näitä lisää, sanon.

että tämmöstä.

että tämmöstä....

3 h itselyä takana:
- koirat pitkästi lenkitetty.
- 2 koneellista pyykkiä pesty.
- talvivaatteet varastoon viety.
- 1/2 lasia viiniä maistettu (päivällä! ho hoo!)
- olohuone siivottu.
- 60 sivua dekkaria luettu.

...jaaha. että tämmöstä tää on.
ja mitähän mä sit teen seuraavat 24h?

ps.

kusihousut oli hyvä keksintö. kunnes koira oppi riisumaan ne.
uusia ideoita?

päivä jolloin parisuhteeni meni tauolle

naureskeltiin että kirjotetaan eilinen päivämäärä kalenteriin, merkataan se ylös päivänä jolloin parisuhde päättyi.
tai tauollehan se kai vaan meni.
tänään alkaa taas jakso elämästä, jolloin todella on keskityttävä yhdessäolon laatuun, määrän sijasta. heippatihei yhteisille sohvaihkusteluilloille, heippatihei kahden naisen jaetulle kotitöille, heippatihei yhteisille sänkyynmenoille ja muulle ällölällystelylle. menetän puolisoni urheilulle.
än nyy tee nyt.

ei siinä. toinen saa tehdä sitä mistä nauttii. ja saanhan tässä kuitenkin jakaa ne onnenpapanat ja ilontunteet mitä onnistuminen ja menestys tuo, ja lohduttaa tappion hetkellä. ja paikata fyysiset dämitsit. 

harmi että on kyse kesäajanjaksosta, jolloin olis just kiva lähtä yhdessä citylle, juoda viiniä terassilla, saunoa.... mitä sitä nyt voiskaan tehdä niinkun toisen aikuisen kanssa. ei sillä, tää on ehkä viimenen kesä mikä tähänkään hommaan tuhraantuu. (lupaa hän ja ma uskon. joo-joo. *wirn*)  ja ei sillä. sydämellä mäkin oon tässä mukana. ei sitä muuten jaksais.

jotenkin onnistun. ja vähän onnistun.

eilen vedin valkoiset housut jalkaan, ja kappas, penskojen päiväkodissa oli liikuntahulinat. olipa mukava temuta omien lasten kanssa iltapäivä pihalla, mutta housuvalinta ei ollut niin bueno.

sama kävi tänään, kun työkeikalla möyrin sängyn alla, nii taas oli valkoset housut eksyneet jalkaan. (toisaalta mukavampi valinta kuin se kun kesällä oon mennyt pari kertaa lyhkäsessä hamosessa duuniin ja unohtanut kokonaan että on möyrimistä tiedossa. pari kertaa on asentajat vähän ilahtuneet kun bikiniraja on niiden silmään vilahtanut.)

no jaa.

sit eilen karjasin koiralle "perkele!" kun esikoisen vähän arempi kaveri tuli ovesta. (semmoi tyttö joka muutenkin pelkää mua, dont' ask.) ja siis suoraan sen kaverin naaman eessä. se raasu melkei pasko housuunsa. koitin selittää etten mä täällä aina huuda, mutta... huoh.

no, töissä sain jonkun ihmeviran huutoäänestyksellä. jotaki tiimi- ja luottamushommia.

ja sit rysäytin laskuja tililtä menemään. emmäjaksa aina kituuttaa. eletään nyt, ja kärsitään sit myöhemmin. emmäjaksamiettiänäitä.

läski

hemmeti.
mä tulin ihan yhtäkkiä läskiksi.
siis ahdisti kun tuntui että kroppa oli jotenki koko ajan tiellä, vaatteet puristi ja tuntui kaikinpuolin ahdistavalta.

sitten kävin vaa'alla ja kaks kiloa oli paino lisääntynyt ihan lyhyessä ajassa.
ei tsiisus!
ymmärrän että saattaa kuulostaa ihan hiton naurettavalta moinen, mutta mulla petti ihan närvi.
siis tähän kroppaan kun tunkee vaivihkaa kaks kiloa. ja vaikka kaks, ja vielä kaks, nii yhtäkkiä olen aika pulla, eikä mikään vaate enää sovi. enkä voi elää kun en mahdu duunissa pöydän alle tukehtumatta omiin reisiin tai alleihin.

mähän siis oon jo pitkään painanut samat määrät, huolimatta siitä mitä lärviini ahdan. siitä syystä ehkä tämä valtava maailmanlopunmielentila.

parina iltana sitten söin iltasin ananasta ja vetelin soijamaito-marjapirtelöitä.
"ananas auttoi! terveisin entinen läski, nykyinen normi." viestin murulle.
- ai. emmä edes mitään huomannu. se sanoi. en lihomista, en laihtumista.
 höh. no ihan sama.

vasemmalla aivan ihana violetti ananas-mustikkasmoothie = voimaruokaa. oikealla murun maito-mehukeitto-seos.  kyllä näillä terveeks tulee. ja laihaks kanssa.

naurettavaa, pinnallista tai mitätahansa, mutta voin paremmin ku mokoma läski (turvotus, mikälie) läks litomaan. huoh.voi taas hengittää. ja syödä vähän suklaata.

lämpöö

ja sit kun pääsin narisemasta yksinoloviikonlopusta, nii johan nää tyypit rupee vetää lämpöö täällä.
voi peruna.
eiku menkää nyt vaan hommiinne, ette ainakaan jää tänne natisee ja sairastaa.
kyllä mä jotaki tekemistä aina keksin.
kiitos.

onhan esmes koko hertsika yhtä kirppistä sunnuntaina.

ja sit mä kärähdin

siis näin käy tuskin ikinä, mutta joku raja se on munkin kupissa.
olin sopinut yhden tutun kanssa että ostan siltä lasten ulkoiluhousut. summaksi sovittiin 5e. lupasin laittaa rahat tilille, kun saadaan noutopäivä sovittua.
no, koska tyyppi asuu toisessa päässä cityä, enkä sinne arkena jouda, lupasi ystäväni hakea housut joskus ohikulkumatkallaan.
ollaan sorvailtu treffejä tässä pari viikkoa, kunnes aloin saada kitkerää mailia maksamisesta ja noutamatta jääneistä housuista.
lupasin maksella ruokiksella, ja että ystäväni noutaa housut illalla.
noh. kävipä töissä sitten niin, että aikataulu pissi, ja ehdin maksaa vasta 2h myöhemmin kuin oli puhe. mutta maksoin.
sain niin kitkeriä viestejä siitä kuinka myyjä on ollut joustava ja hyväuskoinen ja plaaplaa. että pahoittelin aiheuttamaani vaivaa, ja sanoin että voi pitää maksun korvauksena siitä että olen ollut niin saamaton.

koska faktahan on, etten ole housuja juurikaan ajatellut, koska autokaupat, koska kiukuttelevat kakarat, koska kiire töissä ja plaaplaa. ei ole ollut tarkoitus kenenkään kaappitilaa viedä ja jättää ketään kuolemaan nälkään vitosen tähden, varsinkin kun on kyse tutusta jolla on mun puhelinnumero jopa, johon saa soittaa jos kaapissa lojuvat maksamattomat housut niin ahdistaa. (ja tätä viim. kappaletta en edes tuonut julki, mietin vaan pahassa omassa päässäni.)

noh. on kuulemma käsittämätöntä että voin moittia ihmistä ja lähettää asiattomia viestejä kun itse olen niin huono ihminen.
täh?
onko päässä vai ymmärryksessä vikaa?

eipä siinä. mitä sitä nyt rahakipeillä psykoilla fb-ystävillä tekeekään. maksettu maksu, pahoittelut ja hyvän kevään jatkot hoidettu. pöpi kaverilistalta ja puhelimesta deletoitu. hittojako noita...
hmh.

suttura

no tässpä kuvia kun kerrankin olen tyylikäs.
jonkun nettiotsikon* mukaan tän kevään kampaushitti on "suttura" eli sotkuinen nuttura.
just niin minua.
vähän cool olla edes joskus hip!
tjeu:

kuvalaatuhan on aivan penaalista, mutta siis "hengettömillä" oon vaan ripsiny tukan taakse kiinni. ja kyllä. siinä sohottaa. oon suihkassu päälle "proffsin" hiuskiinnettä, ja se onkin sitten semmosta tököttiä että variksenpesä pysyy kohdillaan ja aamusta iltaan ilosesti sekasin.
ja voin sanoa että vaikka se töitä tehdessä takertuu aina mihin lienee, nii sit vaan irronneet suortuvat ekaan käteensopivaan pinniin ja takas pesään kiinni.
t.y.k.k.ä.ä.n

*varmaan joku ihan megastylemuotilehti oli. luulen.

vihdoin täällä!

kevät.
ihana oli viikonloppu.

pojat pääsi pihalle, kun nurtsi kuivi. yks karkas jo kuvasta. mutta muutama siihen jäi ;)

välipala maistuu. mä itse loijasin auringossa silmät kiinni. oh.

varpasilleen.

ja kyllä se nurtsi sieltä alkaa puskemaan. ja tuntuu mukavalta.

vähän yrttejä ja muutama kukka.

orvokit ruukuissaan. tosin ne joutuu vielä yöpymään sisällä. muru ei kauheesti tykkää. kun niitä ötököitä...

ruohosipulirosvo toimessaan. ehänmä tajunnu että nääkin joutuu oleen keittiössä vielä useita viikkoja. mutta saa napsia. kun siinä pönöttävät.

klani. ruma. käytännöllinen.

vedin spanielin klaniksi.
fy fan miten ruma koira, mutta käytännöllinen.

uudelle työparille lesoilin moista saavutusta, niin se järkyttyi kun mulla ylipäätään on spanieli.
ei kuulemma mun tyyppinen koira ollenkaan.
aijaaha.
mikä sitten olis?
noin niinkun tein mielestä?

yksin kotona, osa 1.

hyperventiloin täällä ajatusta että olen ensiviikonlopun kotona yksin.
siis yksin.
siis yksin. käsitittekö?
murulla on leiri, ja ruttu tinkas itsensä g-tädille. täti vielä myöhemmin ilmoitti että myös bambam on sinne tervemennyt.
esikkokin on käsittääkseni muualla.

mutta mitä tekee hän? joka yksin kotiinsa jää.
en tiedä. koskahan moinen tilanne olis mun elämässä ollut? 10 vuotta sitten. ehkä.
apua! mitä mä teen?!

luotettava.

siinä se seisoo.
sateessa.
meidän sijoitus.

luotettavuus, on se sana mitä aiemmassa autoa koskevassa postauksessa ehkö hain.
hyvin tuo ainakin kulki.
pääsin sit kuitenkin pojan rauhoituttua yrttikauppaan.
ihan motarin kautta ajettiin, ja sujuvasti meni. 
rengasmelu on ainoa tuon mallin moitittu seikka, mutta eipä mun korviin häiritsevästi kuulunut.
nyt on koiraverkko asennettu, vielä tartteis konttiin suojakankaan koirien kuolaa, karvaa ja kuraa estämään, ja penskoille semmoi "potkusuojat". suositteluja otettais vastaan.
*hymy*

suunnattomasti v***ttaa.

mä istun tässä koneella kauniina lauantai aamuna siksvarten, että poikani on "mielenterveysongelmainen sekopää".*
mä olin just pääsemässä kukkakauppaan ostamaan puutarhamultaa ja yrttejä, kun se flippas niin täysillä, että kaiken kasvatuksen nimissä mun oli jäätävä sen kanssa himaan.

meinas itku ihan iteltäki tulla kun niin paljon ottaa kupoliin.
mutta joku raja se pitää olla raivoamisella ja sekoilulla. en tod. lähde pilaamaan muidenkin lauantaiaamua kukkakauppaan ulisevan/raivoavan apinan kanssa. enkä omaa aamuani. mielummin kärisen tässä.

ja mistä tää lähti? no hän halus aurinkolasit-eihalunnut-halusi. ja veti niin sekopäiset raivokohtaukset kirkumisineen ja seinillesinkoilemisineen, että ei. emme voineet lähtä minneen.

nyt tuo kupeideni hedelmä huutaa yläkerrassa** täyttä kurkkua "mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan! mä haluan kukkakauppaan!" että multa pian lähtee järki. yritän tässä vakuutella itselleni että ihan normiuhmaahan tuo on, mutta uskoni tähän on koetuksella.

no mä vaan tässä selailen blogeja, ja lasken sataan.
ja tuhanteen. ***

* sori, ei ollut sopivampaa ilmaisua. kerrassaan. 
** ei huomiota huonosta käytöksestä on linja. omassa huoneessa saa huutaa on linja myös. asioista puhutaan kun on rauhotuttu on linja. lisärangaistuksia ei tule, koska kukkakaupan väliinjääminen on ihan tarpeeksi. ainakin huudosta päätellen. annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.annamunkaikkikestää.
*** 30 min se "vaan" huuti. huoh.

perheen sisäinen adoptio

no niin.
ruttu kyseli tänään että koska me aikuiset mennään naimisiin.
vähän siinä vitsailtiin ja hassuteltiin asialla, ja meinasin lipsauttaa että se on sit kiva kun mami voi adoptoida teidät virallisesti.

onneks pidin suuni kiinni.
siis miten selitän lapsille, jotka pitää mamia omana vanhempanaan, että se ei "oikeesti" vielä olekaan, että sit myöhemmin se voi ne kyllä adoptoida? että sit ne on sen lapsia. kun ne on sitä jo nyt.
häh?

siis sit tänne tulee jotaki sossuja kotikäynnille, kyselemään mitä?
haastattelemaan meitä? ai lapsiakin? että "tahdotteko ottaa tämän henkilön, joka on jo äiti, niin äidiksenne?"

vaikka itse vilpittömästi iloitsen perheen sisäisen adoption mahdollisuudesta, niin nyt sekin asia tuntuu ihan typerältä. vaikka itse tekis mieli sitten juhlistaakin asiaa, nii hittojako sitä tuulettelemaan itsestäänselviötä? ja lapsille tämä valtavan tärkeä asia pitää esittää vaan "tylsinä paperihommina". niinkö?
onko jollain mahd. kokemuksia asiasta?
miten sä tän esittäisit?
häh?

materialisti minussa

materialisti minussa nosti päätään kun muru uuden auton pihalle ajoi.
on se nätti. ja ihana.
ja just meille sopivan tyylikäs. mutta tilava perheauto kumminkin.
ja parkkipaikkanaapurikin tuli viereen huokaileen kuinka meillä voikaan olla varaa ihan uuteen ja noin hienoon ja nättiin autoon. (kyl me sit rehellisyyden nimissä palautettiin se maan pinnalle. käytetty u see.) 
mut niinkun jo taisin sanoa.
on se nätti. ja hieno.
(pitääkö tää ihan kuvan kanssa teille todistaa?) 

ilonen olen toki myös siitä, ettei tarvi enää pelätä koska kässäri taas pomppaa paikaltaan, koska jarrupalat taas pitää vaihtaa, leviääkö moottori nyt kerrassaan, että paljonko kosla yhtäkkiä haukkaa rahaa ja onko varaa ees tankata.

tänään vielä koiraverkkokauppaan, ja kuramattokauppaan,
ja vot! sitten ajellaan.
jonnekin.

epäkohtia

kyl maar.
mulla olis taas asiaa lastenkasvatuksesta, ihan vaan kukkahattutyyliin "minne tämä maailma on menossa?" tän alppilan opettajan potkujen tiimoilta.
taidan kuitenkin säästää teidät tältä, vaikka perspektiiviä onkin asiantuntijatehtävistä ihan.
sanon vaan että kasvattakaa itse mukulanne sit kotona paremmin. mua sylettää ees omia kullannuppuenkeleitä kaikenmoisten sekopäiden keskelle yläasteelle edes laittaa.

toinen asia joka mua sylettää on asiantuntijalääkäri (bestikseni) päivi räsäsen kommentit koskien eutanasiaa ja ihmisten suhtautumista siihen. sillä asiantuntijahan on hän, koska hänhän on ministeri ja lääkäri. ja kun meidän tavallisten kansalaisten mielipide taas perustuu vääriin tietoihin ja tuntemuksiin.
hv. enkä tarkoita hyvää vappua.
mä ainakin päätän päiväni just sitten kun haluan, ihan itse. päivin luvalla tai ilman.

ja mä luin rotusorrosta yhden kirjan just (piiat) ja linkittelin mielessä iänikuisen vanhoja typeryyksiä ihan tähän homojen avioliittokieltoon. yhdenmukaisuudesta lain edessä on kyllä kyse, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. vetää päppä keskusteluun mitä tahansa iänikuisia raamatunlauseita tahi ei. se on rasismia päppä, katsot sä kantojas mistä vinkkelistä tahansa. 

sit vielä päättäjille terveisiä, että vetäkää vaan vanhusten laitospaikkoja alas vielä. todella näköalatonta touhua. mua raivostuttaa että asioista päättää ihmiset, joilla ei ole mitään kosketusta ruohohjuuritasolle, ja alkaa tuntumaan ettei ykskään kunnan päätöksentekijöistä tunne edes yhtään vanhusta tai vaivaista ihmistä. en viitsi tästä edes alottaa nyt, koska asia kuumentaa mua ihan todella paljon.
kerron vaikka sit joskus. mutta joutessanne ottakaa selvää vaikka mitä linjauksia tein hoodeilla tehdään vanhusten ja vaivaisten päänmenoksi. pelkkää kuraa. sanon.

ongelmakoira vai koiraongelma. vai vika omassa päässä.

mä googlettelin jo koiraterapeutteja, koska aivo on mennyt solmuun ton yhden rakin kanssa.
kaikkemme me on sille annettu, ja viimenen niitti oli kyllä kun lenkille lähtiessä tyyppi nosti kinttua murun saappaalle.
syystä?
- en tiedä.
olen hokenut nyt viikon "pää poikki" aina kun mokoman typerän otuksen näen, mutta vielä yritetään tässä, niin ettei repee hermo.
ennenkun soitan sille koiraterkalle, niin kerro:

miksi tyyppi on alkanut remmiräyhäämään?
miksei siihen tehoa napakka kielto (tätä yritettiin ensin.), selätys (tätä sitten), ei esto (tätä sitten) eikä ignoraaminen?
miksi se lirii sisälle, vaikka lenkitetään säännöllisesti? ja enemmänkin?
mun tulkinnan mukaan tämä on mielenosoitusta, koska se lirauttaa muiden koirien nukkumapaikalle yleensä. ja nyt kun muru vaihtoi sohvan divaanipäätyä, niin se jotenki siitä ressaantui, ja alkoi kussa sohvannurkalle. ja sit tosiaan murun kengille, uloslähtiessä.

sehän on myös yrittänyt omia murun, mutta sille laitoin pisteen murisemalla.

tarkkailin sitä myös yks päivä kun muru ei ollut kotona. ei kusia, ei hillumista eikä toisten koirien paimentamista. ja kun muru tuli ovesta, livahti koira kusasemaan toisen nukkumapaikalle.
se on siis leikattu, eikä pilissä mitään fyysistä vikaa tunnu olevan.

ennenkun haaskaan rahani koirapsykologiin (tää on siis vakavaa koska tämä on mulla järjestyksessään koira nro 5. ja olen aika asiantuntija näissä hommissa, luulen.) niin sanokaa nyt jotaki jos osaatte. pliide?

viihdettä

"on kun jotaki viihdeohjelmaa kuuntelis kun sun lapsia kuuntelee!" kertoi yks kanssamatkustaja junassa.

vähän hymyilytti tänään myös se, että faija nukahti sohvalle, käytettyään mun lapset leikkipuistossa. että hauskuuden lisäks noiden papanoiden seura saatta olla kyllä vähän rankkaakin...

isi parka. oli myös kuulemma silmät kipeet, kun joutu toisella kattomaan itään, toisella länteen, kun papanat onnesta soikeena sinkoili sinne ja tänne. ja tietty erisuuntiin. mutta hyvin se oli handlannut. mutta en ihmettele että väsytti.

ja hyvä oli kuulemma, se snadistadi.

sit se olis onnellinen.

muru eilen vähän liioitteli ja osti rutulle namipäiväksi tikkarin lisäksi muumikarkkipussin.
ruttu illalla ilmoitti että taitaa valita siitä muumipussista vaan hiukan karkkia sit tänään.
kun pääsiäismunankuoressakin oli ollut liikaa.

sit juteltiin siitä että mäkin syön vaan vähän herkkuja kerrallaan.
sit ruttu kertoi että aikuisena, kun se menee elinan kanssa naimisiin, se sit kysyy elinalta, jos se sais syödä aina kaks karkkia illalla, ja kaks aamulla.
sit se olis onnellinen.

sydän.

laatu korvaa määrän. toivottavasti.

- kirjotiksä jo sinne blogiis että meillä on 4 yhteistä vapaata viikonloppua kesässä? (siis ei lapsivapaata, vaan semmosta että molemmat aikuiset on kotona edes.)


- no koskas sä aiot panostaa parisuhteeseen?
- ööö. pitiks siihen panostaakin ihan?
- ai. no ei kai sitte.
- no jos laadulla korvais määrän?
- no juu. nii kai sitten.

elämä. helppo.

no juu.
penskat on kinanneet tänään kerran.
siitä kuka saa mopata lattiat.

tämmöi normi siivousperjantai menee meikämammalta aika rennosti nykyään.
tänään näin:
muru ja ruttu kävi kaupassa.bam sillä aikaa imuroi alakerran. sit se pyyhki pölyt, kun mä imuroin yläkerran.
sit bami moppas alakerran lattiat, ja ruttu kauppareissun jälkeen (tasapuolisuuden vuoksi) moppasi yläkerran.

kippistelen tässä maitokahvia siistissä asunnossa kun natiaset katsoo ansaitsemiaan lastenohjelmia.

elämä. helppo.

pöljä!

elänköhän mä jossai omassa kuplassani,
vai olenko mä kerrassaan vaan pöljä?

täytin rutun koulupaperia, ja asiallisesti haastattelin murua siitä, onko sillä atoppinen iho, diabetes tai ehkä laiska silmä? oppimisvaikeuksia?
se vastaili asiallisesti mun kysymyksiin.

seuraavana päivänä vasta kävin meuhkaamaan että hittojako ne voi rutulle ees periytyä!?
...muru oli luullut että pelleilen.
ei. mä olin ollu ihan vakavissani.

oi jösses.
mä olen.
pöljä.

tärkeet hommat

muahahah.
muru ilmoitti että se voi vipata nappulat unimaahan.
suukottelin pörröpäät tässä alakerrassa,
ja bami kysyi miks mami nukuttaa.

"voi kulta, kun mulla on yks tärkee juttu. kauniita unia."

onneks se ei kysyny että mikä tärkee. no se tärkee ettämä vaan hiivin tähän koneelle laiskotteleen.
oh. elämä ja sen hienous.

"kiitos tästä päivästä. ja näkemiin!" sanoi muru lapsille ovea yötä varten sulkiessaan.
sit mä repesin.

sit eukko alko vielä imuroimaan. mä taidan ottaa palan pizzaa tässä, ja muutaman suklaapalan päälle.
oi, on tää rankkaa. on. 

entinen urheilija juoksee

eilen nappasin lenkkiseuraksi toisen isoista karvanaamoista.
kymppi valinta.
sain semmosta kyytiä, että ekaa kertaa pitkään aikaan lenkiltä palatessa oli hiki.
koira toimi kun ajatus, ja lumen tuiskiessa silmiin, juoksin jopa silmät kiinni. koiran viedessä kohti kotia.

mä olin sitten niin väsynyt ja onnellinen illasta ettei ole tosikaan. ihmeellisiä nuo urheilun jälkihormonit, sanon mä.

jos nyt saan tän juoksutouhun järkättyä niinkun haluan, niin puolikkaalle maratonille tähtään sit ens keväänä.
jos.
jos.

mä eilen kattelin kehonkoostumusvaakojakin. keskusteluissa ne on dumattu enimmäkseen huonoiksi, mutta haluaisin vähän lihasta, niin antaiskohan ne edes kehityksen suuntaa ilmi? toisaalta sit en halua pilata hyvää illuusiota, koska viimeks kun mittasin, oli rasvaprosentti aneemisen 11. ja siinä ajatuksessa onkin sit varsin mukava leijailla.

no katotaan sitäkin. sanoi entinen urheilija.... 

ainakin silmäniloa. muille.

nonni.
tänään putos naisilta silmät päästä, ja yhdeltä homolta myös, kun roilin perässäni työmaalle mun opiskelijan.

heppu on vajaa kaksimetrinen ja aikamoisen lihaksikas. semmonen suurisilmäinen pörröpää.
"jumankekka mikä mies, en saa henkeä!"
"onks toi joku hunks?"
naiset kouhkas koko päivän. 

- no en tiä, kun emmä miehistä mitään tajua.
hitto että repeilin. siinä on tytöille (ja pojille) sit katsottavaa moneksi viikoksi.

mä vaan pyysin sitä kulkeen vähintään viiden metrin päässä musta, mutta silti saatiin jo lempinimiä. kuten "majakka ja perävaunu" ja "pekka ja pätkä".

kiva.

lomat, ja lomaoikeudet.

just prässäsin omat ja lasten kesälomat pakettiin.
mä näitä joudun operoimaan, koska murun ja esikon kesätöistä (esikon kesätöistä! huom!huom!) ei ole vielä tarkkaa tietoa. mä taas kaupungin pitkän ja kapean leivän äärestä saan palkalliset lomani pitää suht kuten haluan. sijaisia on.

hankaluuksia loman sijoitteluun asettaa rutun koulunalku. mä kun jos haluan pitää lomani niin, että ekaviikon saan sitä kouluun olla saattamassa, se miinustaa mein yhteistä lomaa. plus sitten tää mein pitämä kevätloma miinusti yhteistä lomaa. plus haluan pitää lomani putkeen niin, että saan aivoni irti työmaalta.
lopputulema on se, että lapset lomailee neljä viikkoa, minä kolme. esikko tai anoppi hoitaa multa ali jäävän viikon.

aion myös kummeille penskoja tuuppia kesäaikaan pitkiksi viikonlopuiksi. koska kesä on kesä.

kyl mä ihmettelen kohua joka syntyi siitä, että jotkut vanhemmat ei suo lapsilleen ikinä lomaa. että lapset on päiväkodeissa vuodet ympäriinsä. kyllä mä oon jo niin hemmetin kyynistynyt, että ajattelen että just niille lapsille on ehkä sit parempi niin. sillä jokainen lapsista ja perheestä mitään ymmärtävä ymmärtää myös loman merkityksen lapsille. tosin asian julkituominen  varmaan herättelee niitä "ei niin aivottomia" vanhempia tajuamaan asiaa. mutta niiden osalta, jotka ei alkujaankaan välitä lasten oikeuksista lomaan/perheen yhteiseen aikaan, ja jotka ei yhdessäoloa jälkikasvunsa kanssa arvosta, ei tämä kouhka mitään muuta. ja semmosessa välinpitämättömäss ympäristössä hengailun sijaan lasten on hyvä olla päiväkodissa, missä saa säännölliset unet, säännöllisesti ruokaa ja on joku aikuinen välittämässä.
ja juu-juu. on se valitettavaa että semmosta on. mutta minkäs voit. 
et minkään.
jotkut ei vaan tajua. tai välitä. tai kumpaakaan. 
toivoisin näille vanhemmille itselleen vaan sitä, että joutuisivat olemaan vuoden ympäri itse töissä. ja mieluusti sit aamuseiskasta iltaviiteen. niinkun niiden lapset päiväkodissa joutuu olemaan.
nii.

mä en jaksa provosoitua noista keskusteluista suuntaan enkä toiseen, enkä pahoittaa mieltäni siitä, että jonkun mielestä vanhemmat ei sais keskenään lomailla. kyllä se parisuhde ja aikuisten hyvinvointi siinä on aika oleellista koko perheen kannalta. pidätän oikeuden olla, edelleen, vuodessa muutaman päivän ihan emäntäni kanssa kahden. se että me ollaan muutama yö euroopassa kaksin, ja mummi hoitaa tarhassa käyviä naperoita, ei ketään vahingoita. lapset on ilosia mummista, mummi lapsista ja me omasta rauhasta. win-win-win tilanne.

vielä jäi muutama päivä säästöön pitkää syksyä-talvea varten. tai häämatkaa esmes. joka tulee olemaan mulle kerranelämässä. eikä sinnekään oteta lapsia mukaan. enkä ota siitä huonoa omaatuntoa. 
ettäs sen tiiätte.

bonusnakki

no nyt tämäkin asia on selvä. että voi kuulutella.
meillä kun ei ole tarpeeks lapsia, koiria ja hommia, niin niitä hankitaan sit väen vängällä lisää.

mä oon toivonut että sit kun mein lapset on tarpeeks isoja, ja jaksuja riittäis vaikka vielä yhteen, niin satsattais kriisi/sijaisperheenä toimimiseen ne voimavarat.
no, nyt on se tilanne. tuloillaan.

melkein kun taivaasta tipahti mahkut toteuttaa mun toiveet. kevyesti kuitenkin aloitellaan.
murun kouluprojekti yhdistettynä kehitysvammatuki 57:n keharikaveriprojektiin on tuottamassa meille pienen bonushedelmän tänne.

kaikkein kivintä on, että muru on hoitanut mun loman aikana ja "seläntakana" speksit, koulutukset ja yhteydet kuntoon. tutustuminen perheeseen ja pieneen bonusnakkiin alkaakin ihan pian!
huisia!

mulle leonbergi

nyt kävi pihassa semmoi auto näytillä, että emännän silmien pilkkeestä päätellen mulle tuleekin se leonbergi.
ans kattoo nyt.

edit: 
murun palautettua esitelty auto autokauppaan, soiteltiin edestakaisin että mitäs nyt ja mitäs nyt. tarjous oli enemmän kuin hyvä. mä kotin saada kiinni mun finanssineuvoja ykköstä, mutta sain luuriin vaan kakkosen, (ei nii pal. auttanu) ja sit  yökin terassin lattialla paniikkia ja poltin monta tupakkaa. mä olen tälläsissä päätöksissä nii huono! miks hemmetissä mun pitää ees näihin vaikuttaa tai mitään sanoa.

helvetti, se on vaan auto. rauhotu jo!

- nii että mikä auto se oli? FN2 kysyi
- öööö. valkonen.

aurinkoon

koska olen varautunut rutun koulunalkuun ostamalla sinne sinisiä vaatteita (älä kysy miksi. en tiedä.),
niin pienen nettiselailun jälkeen löysin sävyyn sopivat aurinkolasitkin.

babiatorsit, tummansinisenä.




ettei se ihan sätkyjä saa mun sinisestä villityksestä, tilasin sille myös hemaisevan sinisen pöllökorun tutulta korutaiteilijalta. (eihän ole överiksi menossa  vielä tän sävyn kanssa?)

ajatuksena arskojen värivalinnassa oli toki sekin, että menee veikalle sit myöhemmin, sikäli mikäli tytön naama kasvaa näistä yli. pieniltä nää näytti kun paketista kuorin, mutta muotoilu oli ihan pätevä, rutun isot silmät mahtui niiden taakse hyvinkin. aiemmin sillä on ollut käytössä retrobanzit just sen takia että peittää kunnolla silmät ja arskoista on jotaki hyötyä. nyt retrot on jo bamin käytössä.

käyttöä näille ainakin tulee, koska sää on ollut mitä aurinkoisin koko maaliskuun, ja samanmoisena näyttää jatkuvan. jee!

ps. huomasithan että hankkimamme matto on myös sininen? oumaigaad. mitä vielä?

mattovalinta

mattoasia ratkesi. meille muutti ikea morum-matto.

ostettiin se harmaana, mutta kotona se paljastui siniseksi.
onneksi se mätsää mun siniseen pirttipenkkiin, ja jotenkin juurruttaa tota olohuonetta.
tällähetkellä tuntuu olevan ihan passeli valinta. koiran karvat ei siihen juutu, ja tahrat saa pyyhittyä ilman että jää läikkiä siihen. 
katsotaan kauan tuo meillä kestää.
hintakaan, 59e (noin jos se vaikka vuoden kestää.) ei päätä huimannut.
kiitti ikea.

ihanat

"no prob mam. asia hoidossa." lähetti esikoinen mulle viestin.
ihana.

tuli pe kotiin pitkältä tuntuneen työviikon jälkeen, niin muru oli siivonnut kämpän katosta lattiaan. ei koiran karvaa, eikä tahran tahraa missään. pyykit narulla ja kuivurissa. keitin kahvit ja tartuin kirjaan.
ihana. ja ihanaa.

kaavakkeet

rutun koulupaperit tuli.
pääsee lähikouluun, vaikkei se ollut niin itsestäänselvyys, kun asutaan "väärällä puolella rataa". jihaa!

wilmassa piti ilmoittaa tyttö iltapäiväkerhoon, aika jäykät anomukset. speksit oli isä/äiti, töissä/kotona. no,
onko mami isi? vai laitanko yksinhuoltaja, koska virallisesti olen sitä. missä saa selittää isi on oikeesti mami, muttei vielä virallisesti ja se opiskelee ja käy töissä....
voi persaus.

terkkarin papereissa oli sentään joustoa tässä osassa. siinä oli "vanhempi/huoltaja"-kohdat. ei mitään isi/äiti meininkiä.
aika syvälleluotaavat speksit pitää sinne antaa. ts. isovanhempia myöten sairaushistoriat, oppimisvaikeudet, mielenterveysongelmat ja muut. tyypille joka näkee ruttua kerta vuoteen. oletteko avioeroperhe? uusioperhe vai mikä? (no semmoi lesboperhe...)
mitä maitolaatua lapsenne juo? syökö lapsenne täysjyvätuotteita? monta kertaa viikossa syötte yhdessä? ai mä ja lapset? vai mä ja urheilija/vuorotyöläinen ja lapset? vai siis esikoinen mukaan lukien?
onko lapsellanne ripuli? onko teillä taloudellisia huolia? käyttääkö lapsenne hammastahnaa? mitä rasvaa on leipänne päällä?

anna mun kaikki kestää!  mitä ne ei haluais tietää?

sit mukana on myös audit-kysely alkoholin käytöstä. pitääksekin palauttaa? ei ollut erillistä ohjetta. vai pitääkö vaan itse itselleen tehdä ja pohtia omaa juoppouttaan/juopottelemattomuuttaan? 

varmaan hyvin tarpeellisia ja aiheellisia kyselyitä. mutta tuntuu naurettavalta ja omituiselta täyttää moisia, kun tietää nykyresurssit siellä. vai sit jos lapselle tulee jotaki ongelmia, niin paperi kaivetaan esiin ja käydään keskusteleen pitäskö mein laittaa mielummin floraa leivälle, onko ukki hullu vai onko täysviljaa liian vähän ruokavaliossa?

no eikun imemään kaavakkaiden aiheuttama virne naamalta ja raksia ruutuun.

imurilla

mä kun nykyään hoidan ostokset mielummin netissä kun livenä, nii imurikaupat vähän nyt floppas.
siis ihan vaan sen suhteen, että oletin että pistän netissä prix pärx ja muru hakee imurin.
ni ei.
sen toimittaminen kaupan omaan noutopisteeseen kesti viikon.
siis viikon.

sillä välin me ollaan leikitty ettei täällä, meissä, mein vaatteissa, suussa, tukissa, sängyissä eikä ruoassakaan ole koirankarvoja.
jos ymmärrät paljonko koira karvottaa ympäristöään karvanlähtöaikaan ja kerrot sen neljällä, niin vot! tässä ollaan.
pihaharjauksista ja lattioiden harjauksesta huolimatta.

noh. miele tulee sit huomenna hoitaa hommat.
kaks electroluxia meillä on jo hajonnut. ja yks samsung.
toivotaan että supermiele kestäis sit tät mein elämää paremmin kun nuo edellämainitut.
huomenna mä NIIIIIIN imuroin!
ja imuroin.

suosittelen

a) taikinanaaman seikkailut tässä osoitteessa!
mä oon nii ihastunut taikinanaaman tyyliin kirjoittaa kertomuksia arjesta ja elävästä elämästä.

b) ikean tupplur verho tämmöinen! pimentävä. luxus.
muru asenti lastenhuoneen ikkunaan, ja johan menee metriheikkien päikkärit todella nukkuessa (ja mä voin lueskella blogeja ihan rauhoissa maitokahvini seuroissa), eikä aamusin laulava nuorimies herätä ennen kukonpieremää. jes!

kasvatustyön viimemetreillä

esikoisen kanssa kasvatustyö alkaa olemaan finaalipisteessä.
lakkasin kyttäämästä sen netin käyttöä, ja nukkumaanmenoja.
siirsin spanielin aamulenkkivastuun sille. jos kerran on olevinaan semiaikuinen, niin sitten varmaan osaa asettua itse nukkumaan sellaiseen aikaan ettei kuudelta herätessä naama näytä sitruunan syöneeltä.
ihmeekseni tyypin huoneessa valot on toisinaan kiinni ennen kun mä menen nukkumaan, ja se on historiallista.

vapaat netin- ja tietokoneen räpellysajat on toki ehdollisia.
jos kouluarvosanat kärsii moisista vapauksista, niin asiasta keskustellaan uudelleen.

otin kuvakaappauksen tyypin wilmasta arvosanojen kohdalta. ihan kivalta näyttää tällähetkellä. steinerlapsen alkukosketus lukiomaailmaan oli järkyttävä, arvosanat putosi rajusti, mutta kun tyyppi tottui normikoulun tyyliin, on ne palanneet hyvälle tasolle.

eilen vaan juteltiin siitä, että mua harmittaa muutama huonompi arvosana siellä välissä. koska tiedän että jos esikko näkis vähän vaivaa, arvosanat kaikkinensa olis mairittelevat ihan. ja jatko-opintoihin pääseminen olis astetta helpompaa. kerroin toki, ettei mulla ole varaa sanoa, koska itse olen vihellellen lukionkin suorittanut. hyvin arvosanoin toki, mutta en ole juurikaan vaivaa koulun eteen nähnyt. mutta mun saarnalla onkin (taas) se pointti, ettei tyttö tekis niinkun mä teen, vaan niinkun mä opetan.

on itselle jotenki hätkähdyttävää että oma lapsi on fyysisesti sua isompi, ja tietokoneasioissa esim. sua fiksumpi. olen toki muistuttanut että elämänkokemuksessa mä tulen aina olemaan sitä 18 vuotta edellä, että himpun tulen aina olemaan viisaampi ja elämäntaitoisempi. ja niin kauan kun hän asuu mun katon alla, olen hänestä vastuussa, oli hän jo kuinka iso, taitava tai pätevä ihminen tahansa.

käytöstavat kunniaan.

edelleen mä jaksan siitä kasvatusasiasta.
tuolla lomalla tuli vastaan jos jonkinmoista perhettä.

nostan kyllä hattua mein papanoille, se että ne on just sellasia kun on, teki mun lomasta valtavan hienon kokemuksen. kaikinpuolin.

siinä missä mun lapset valkkasi itse ruokansa, ja söi töllöilemättä ja riekkumatta lautasensa tyhjiksi, mua rasitti naapuripöydistä sinkoilevat huutavat kakarakuulat, ne jotka kiljui lastenpöydästä noudetuille ranskiksille, piti jalkojaan pöydillä, juoksi pöytien välissä muista välittämättä, riekkui ja rälläsi. kaateli maitoa lattioille ja pöydille pyyhimättä jne, jne. ne jotka ottivat jälkkäriä överit, ja sitten riekkuivat sokerihumalassa taas mennentullen. ja kehtasivat kiukutella päälle. näinpä yhden muksun aamiaislautasella ainostaan kasan (noin 12kpl) vohvelikeksejä ja muutaman viipaleen pullaa. way to go!

joskus on keskusteltu myös siitä että lapsi pitää opettaa kohtaamaan vastoinkäymisiä. ei siis niin, että niitä sille väenvängällä asetellaan eteen, vaan niin, että ne ymmärtävät että maailmassa on jotkut rajat. raivostuttavaa oli kuunnella rääkymistä ja kiljumista, kun ei kaverilta saakaan ottaa lelua, tai kun pitääkin mennä syömään, ei uimaan. ja jos lasta kieltää tekemästä jotakin, noin kolme kertaa, kovenevalla ja vihaisella äänensävyllä, ja neljännellä kerralla antaakin lapselle luvan jatkaa ei-toivottua-toimintaa, niin mitähän se arki mahtaa sitten olla?

kolmanneksi. väkivallan käyttö ei käy. piste. ei käy. ruttu sai traumat kun vastapäisen huoneen muksut vähän ottivat yhteen käytävällä. lue: mukiloivat ja potkivat toisiaan ihan tosissaan. semmosta menoa en ole edes itä-helsingin kaduilla nähnyt gangsterien kesken. luut vaan kolisi ja naamalihakset mäiskyi. luulin myös että tytöltä irtoaa pää, kun veli niin tukasta riepotteli. mitä teki vanhemmat? noooh. ei mitään. keskusteltiin rutun kanssa pitkään siitä, kuinka kamalaa tuollainen toiminta on. varmaan kiva elää moisessa perheessä. "nyt riittää saatana!" äijä toki niille huuti, kun kirkuivat ja juoksivat käytävällä jo ties monetta kertaa. että hauskaa lomaa niille. ja elämää kaikkinensa.

ja ulkoillessa yks apina heitti bamia jääkokkareella naamaan, vaikka isi oli useasti sitä ennen kieltänyt heittelemästä. tuhman, hysteerisien meikämamman säksätys vasta sai pojan tajuamaan että jäätä ei heitellä, varsinkaan puolta pienemmän kundin naamaan. hemmetti. 

ja kyllä! kyllä mun muksut osaa olla ärsyttäviä. ja käyttäytyä pöllösti. pojalla meni muutamasti riekkuminen vähän överiksi. ja kamala vääntäminen ja draama siitä kuka saa painaa hissin nappia. ja naamaa väännettiin toki siitä että kun olis pitänyt tehdä jotakin mitä mä sanon, eikä just sitä mitä itselle tuli mieleen. mutta mitäpä niistä. keskustelemalla selvittiin hyvin. toki bam istui jäähylläkin. kerran. koska se puri mua pehvaan*, koska leikki haita. mutta sitten se alkoi olemaan pieni, iloinen hai, joka puree vaan lasagnea.

joissan kohtia niiden kohteliaisuus ja hyvät tavat menee kyllä ehkä överiksikin.
bami esim. pyyteli vuolasti anteeksi kun oksensi iltapalapöytään. se oli kuulema vahinko. mua ihan kurkkua kuristi. vedet silmillä selitin ettei se ollut edes vahinko, ja semmoista vaan sattuu, niin se kysyi multa että tekikö hää sen tahallaan. ei rakas, ei. tarkoitin vaan ettei sille mahtanu mitään. sniif. ja kertaalleen se tuli itse kantelemaan että oli vahingossa sanonut ruttua tyhmäksi. hassu mies. pyyti sitten anteeksi.

ei tässäkään nyt muuta pointtia ollut, kun se, että sitä niittää mitä kylvää.
ja olen kyllä tyytyväinen omiin aikaansaannoksiin kun sain taas vähän perspektiiviä. anteeksi taas vaan että sanon sen ääneen. 
mutta mulla oli kiva loma, eikä vähiten siksi että lapsilla on jonkunsortin käytöstavat.

* kuulostaa hauskalta, ja mua itseasiassa vieläkin naurattaa tämä, mutta tuo pureminen on aiemmin ollut ihan ongelma.

lehmänhermot

vois luulla että alkaa ottaa päähän.

ensin hajos vessanpönttö.
sitten hajos autosta kässäri.
sitten hajos koko auto.
sit korjattiin auto, sit korjattiin kässäri.
sit hajos imuri.
sit hajos kässäri.
eikä vessanpönttöön löydy varaosia.

sit koirilla on karvanlähtöaika. (eikä sitä imuria ole käytössä.)
sit lapset sai yrjötaudin lomalla.
sit bami veti turvat, ja etuhammas lohkesi.

mutta ei.
mun hermo näyttää palanneen tuttuun moodiinsa. mikään ei vtuta liikaa eikä hermoa yhtään riivi.
harmittaa toki rahanmeno, mutta tätähän tää elämä on.
ainahan se on niin että kun tarpeelliset tavarat käy hajoilemaan, ne hajoilee urakalla.
sit vaan uusia hankkimaan. 

ei leonbergiä, kuulemma

saanko mä sit leonbergin jos sä saat ison auton?!
- et. mä en halua leonbergiä.
- jaa. sit mä en halua isoa autoa.

näillä spekseillä lähdettiin autokaupoille. mein mielipiteet aiheesta "uusi auto" on kyllä niin eri linjoilla. mun mielipiteiden tukena on realismi (kerrankin!) ja murulla tunnetta.

parin tunnin kiertelyllä molemmat löyti kyllä mieluisia vaihtoehtoja. tosin, ei vieläkään päästy yhteisymmärrykseen siitä, millasella pilikalla mein perhe vois ajella.

noh, turha reissu se ei ollut.
meillä oli laatuaikaa kaksin ja sain esitellä murulle muutamia mun lapsuudenaikasia puljausmestoja.
käytiin g-tädillä hakemassa mulle punaviiniä pääsiäisruokien sivuun, ja villiviiniä idätykseen.

jotenkin semmoi ilonen fiilis että tästä se lähtee. kevät!

ps.
mikä olis sun autovalinta 5 henkiselle perheelle, jossa on 4 koiraa?

se fiilis

ruttu olis halunnut nähdä norppia, koska niiden hoodeilla oltiin. bami olis halunnut nähdä leijonia, ja ihmetteli ettei missään näy apinoita, vaikka puita on kui helkkaristi.

kelit lomalla oli aivan uskomattomat. pakkasta hintsusti ja aurinko paistoi kybällä kokoajan. tuntui että paljon ulkoiltiin, mutta enemmänkin olis voinut jos aikataulu olis antanut myöten.