mulla on joku post menstruaalinen syndrooma. murun pms helpotti, ja mulla alko angstit.
oon hillinnyt itseäni siivoamalla ja järkkäilemällä, mutta sit pinna karahtaa ihan pienistä.
eilen muru ensin puhui musta mulle tiuskimalla, ja uomautin asiasta nii sehän ei pysty sanomaan "sori" vaan mökötti loppuillan makkarissa lukien. teki mieli käydä kiljumassa sille vielä vaikka mitä siitä että hiton kiva täällä yksinhuoltaa sen vapaapäivinä, ja vois oppia sanoo sori ja selvittää tilanteet heti yms. yms. yms. mutta ajattelin sen ajavan vaan ojasta allikkoon.
kihisin sitten ittekseni kunnes esikko tuli marisemaan että oon täyttänyt sen hyllyt vaatehuoneesta rutun vaatteilla ja sen yökkärit ei mahdu minneen.
siihen katkesi kamelin selkä. mä olin eilen kysynyt siltä oliko siinä kaikki, kun se laittoi vaattensa. ja oli kuulemma. sit niitä tulee yhtäkkiä mun siististi järkkäämään vaatehuoneeseen aimo kasa lisää.
ei kestänyt hermo ei. riivin rutun kamppeet pitkin lattioita ja potkaisin sukkalaatikon pitkin olohuonetta. (tosi aikuismaista.) sitten läksin kauppaan rauhottumaan.
tultuani takasin oli sukat ja rutun muut vaatteet kerätty ja porukka aika hiljasta väkeä.
ei mukaan hermot kaikkea kestä. valitettavasti.
yöllä sitten poikuli huusi kahdesta kuuteen. ja sitten noustiin ylös.* istuin vuoteenlaidalla miettien myrkyllisiä. en tiettykään pojasta, vaan puolisostani johon kulminoituu nyt kaikki paha. tollanen töllö ja aina sama homma. no, hyvähän mun on peiliä syyttää jos naama on vino.
* epäilen pojan tekevän hampaita. aamulla kun kurkkasin suuhun, niin ei mitään! hemmetti. mikä ihme siinä maksaa? yövalvominen ei sinänsä mua rassaa. en ole juurikaan kolmen lapsen kohdalla sitä hommaa joutunut tekemään, ja musta tosi äiti on vasta se, joka jaksaa yötolkulla hermostumatta hoivata hellyydellä nitisevää (karjuvaa) jälkikasvuaan. mulla on siihen matkaa ton yötolkun kanssa. hermo kestää hyvinkin. rasittaa vaan ne omat synkeät ajatukset mitä siinä sängynlaidalla ihan turhaan kehittelee.
jaahans.
tule hyvä päivä, älä tule huono päivä. hellitä mania ja angsti niin muidenkin on helpompi mun kanssa taas elää.
torstai 18. marraskuuta 2010
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
happimum ja muuta erikoista
hitto vie!
laitoin huutoon myös vaunut. ajattelin että voimme siirtyä ratasaikaan ja tienata vähän puurorahoja samalla. ennenkun kohteeseen tuli yhtään huutoa, lähestyi minua happimum. happimum pyysi kuvaa, ja sen lähetettyäni tarjoutui ostamaan vaunut heti. pienen (hyvin pienen) hetken mietittyäni ilmoitin että kauppa käy, ja saapi hakea kunhan ensin pesen kankaat.
tässä vastaus:
laitoin huutoon myös vaunut. ajattelin että voimme siirtyä ratasaikaan ja tienata vähän puurorahoja samalla. ennenkun kohteeseen tuli yhtään huutoa, lähestyi minua happimum. happimum pyysi kuvaa, ja sen lähetettyäni tarjoutui ostamaan vaunut heti. pienen (hyvin pienen) hetken mietittyäni ilmoitin että kauppa käy, ja saapi hakea kunhan ensin pesen kankaat.
tässä vastaus:
"hei, jos myyt kiitos, voin tulla huomenna hakemaan koska tarvisemme vaunut heti, pesen itse kankaat. ei mitään kiitos"
hmm. himppalimppasen mielivuvitus pääsi valloilleen, ja hekottelimme hervottomana täällä pohtien kaiken maailman skenarioita siitä miten tässä käykään. hurjimpana visiona se että jään kiinni väärennetyt rahat kourassa lastentarvikeliikkeessä. "kun mä siis myin ne kiireellä yhdelle happimumille, kun se tartti ne heti ja maksoi näillä rahoilla käteisellä. en tiedä kuka se on. ei sanonu, on mulla joku epämääränen happimum-mailiosote"... hmmm.
noh, happimum toimi taiteen sääntöjen mukaan ja laittoi "osta heti"-tarjouksella kaupan kiinni. eli sain sen osotteen ja nimen tietooni. edelleenkään en vaan ymmärrä miten joku tarvitsee vaunut päivän varoitusajalla? mutta saahan sitä ihminen vaunut ostaa niinkun tykkää.
no joo. harkitsinko tätä(kään) loppuu asti. no en. olen naivi, yllytyshullu ja nopea liikkeissäni.
tässä taas nähdään. ei järjen häivää. huomenna taidan joutua rataskauppaan. (ja ehkä putkaan ;) )
maanantai 15. marraskuuta 2010
rakas, rakas, rakastan!
mä en tykkää salamalla otetuista kuvista, mutta eilen illalla fotasin vähän yhtä rusinanmussuttajaa. voi elämä. tää on niin mun lapsi! onnen ja ilon aihe, kitisijöiden kruunaamaton kuningas, maailman komein
pikkumies!
suuri rakkaus!
pikkumies!
suuri rakkaus!
lipastoprobleema
kiitos insinöörille muutamasta hyvästä rymsteerausideasta. ollaan päädytty (tai mä olen päätynyt) siihen sen ideaan, missä lasten vaatteet muuttaa vaatehuoneeseen, ja meidän vaatteet uuteen, tai vanhaan kaappiin aikuisten huoneeseen. eihän mein huoneessa tapahdu kun nukkumista (ja aikuistenjuttuja toki ;) ) joten siellä voi ihan hyvin yks kaappi tönöttää, sit jää tilaa enempi lapsille leikkiä.
ratian arkut meni huudossa. ja yhdet vanhat tikapuut tilaa viemästä. jos vaatekaappi ei mene kaupaksi, siirrän sen suorilta makkariin, ei tartte sit uusiin kaappeihinkaan satsata rahaa. se vaan on hiukan liian syvä, mutta kaipa me pärjäillään.
kihinää hermossa aiheuttaa tällähetkellä eksäni. se jätti muuramen lipastot lapsille, kaneetilla "ne voi jäädä lapsille". noh, mä pöllönä kysyin voinko ne laittaa huutoon. ni ei käy. hän ehkä haluaa ne itse, tai ainakin rahat niistä. siis ekse jättänytkään niitä lapsille? että mun kotia on vaan pidetty jonkinsortin varastona?
ooksmä jotenkin idiootti vai mitä en tajua?
nyt kun kyselin uudestaan mitä niiden kanssa meinataan, niin oli ihan pokkaa kysyä jos minä (!) veisin ne hänen äidillee kaupungin toiselle laidalle. ai miten? selässäkö kantaen? ei vaan kun haen omat kaapit sieltä... jaaha. että palveluksia saa tehdä. ja siinä vaiheessa kun lapsille jätetyt lipastot ei olekaan lasten. olin vilpittömän tyhmänä ajatellut että jos hän ei niitä tarvitse, me ei niitä tarvita, niin mä voin myydä ne ja käyttää siitä kertyvät roposet lasten huoneen käytännöllisempään sisustukseen. koska lipastot on kerran "lapsille jätetty". mutta ei.
tarjouduin myymäänkin lipastot täältäkäsin, jos ne ei hänelle mahdu, ja tilittää sitten rahat. mutta se ei sekään käy. kattonko mä nyt noita kaappeja täällä sit tilaa viemässä hamaan maailman tappiin? vai kannanko ne selässä kaupungin toiselle laidalle ja teen niinkun ex-neiti taas tahtoo?
haistakoon perse.
muru niin repii pelihousut tästä, ja luulen että kaapit löytyy tuosta pihakallion päältä ennenkun ehdin kissaa sanoa... mahtavaa taasen. ei plussapisteitä paljoa eksän tilille tästä ropise. ei. mutta se tili on muutenkin jo niiiiiin miinuksen puolella mun silmissä että paskanko väliä.
ratian arkut meni huudossa. ja yhdet vanhat tikapuut tilaa viemästä. jos vaatekaappi ei mene kaupaksi, siirrän sen suorilta makkariin, ei tartte sit uusiin kaappeihinkaan satsata rahaa. se vaan on hiukan liian syvä, mutta kaipa me pärjäillään.
kihinää hermossa aiheuttaa tällähetkellä eksäni. se jätti muuramen lipastot lapsille, kaneetilla "ne voi jäädä lapsille". noh, mä pöllönä kysyin voinko ne laittaa huutoon. ni ei käy. hän ehkä haluaa ne itse, tai ainakin rahat niistä. siis ekse jättänytkään niitä lapsille? että mun kotia on vaan pidetty jonkinsortin varastona?
ooksmä jotenkin idiootti vai mitä en tajua?
nyt kun kyselin uudestaan mitä niiden kanssa meinataan, niin oli ihan pokkaa kysyä jos minä (!) veisin ne hänen äidillee kaupungin toiselle laidalle. ai miten? selässäkö kantaen? ei vaan kun haen omat kaapit sieltä... jaaha. että palveluksia saa tehdä. ja siinä vaiheessa kun lapsille jätetyt lipastot ei olekaan lasten. olin vilpittömän tyhmänä ajatellut että jos hän ei niitä tarvitse, me ei niitä tarvita, niin mä voin myydä ne ja käyttää siitä kertyvät roposet lasten huoneen käytännöllisempään sisustukseen. koska lipastot on kerran "lapsille jätetty". mutta ei.
tarjouduin myymäänkin lipastot täältäkäsin, jos ne ei hänelle mahdu, ja tilittää sitten rahat. mutta se ei sekään käy. kattonko mä nyt noita kaappeja täällä sit tilaa viemässä hamaan maailman tappiin? vai kannanko ne selässä kaupungin toiselle laidalle ja teen niinkun ex-neiti taas tahtoo?
haistakoon perse.
muru niin repii pelihousut tästä, ja luulen että kaapit löytyy tuosta pihakallion päältä ennenkun ehdin kissaa sanoa... mahtavaa taasen. ei plussapisteitä paljoa eksän tilille tästä ropise. ei. mutta se tili on muutenkin jo niiiiiin miinuksen puolella mun silmissä että paskanko väliä.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
isäinpäivä
naapuriblogissa kävin pohtimassa isyyttä, tai enemmänkin isättömyyttä perheessä. mulla ei ole siitä juurikaan mitään sanottavaa mitä en olisi sanonut aiemmin...
meillä isäinpäiväkortti tehdään ukille. ja tänävuonna ruttunaaman toiveesta myös "arskalle", joka on g-serkkuni mies, lasten kakkosperheen* isi, kuulemma ruttunaaman paras ystävä. selkeetä miesmallin kaipuuta on ilmassa tuolla nelivuotiaalla, mutta ihailun kohteeksi käy siis loistavasti sukulaisperheen "arska", 44 vuotta.
isäasioita ei ruttunaama ole kysellyt. semmonen kausi oli ja meni 1,5 vuotiaana, ja se on silloin käsitelty aika hyvään tilaan.
nykyään se saattaa ilosena mennä metrossa selostamaan mummuille:
-"mä oon ruttu, mulla ei o isää." (mummut huokailee vedet silmissä)
-"mut se ei haittaa, mulla on mamma, ja mami. ja ukki, ja mummi ja gee ja arska. ja sisko ja veikka ja koira.... (mummut pyörittää silmiään - siirrytään muihin aiheisiin)
- "mulla on kohta synttälit. mä täytän neljä."
nou hätä mummut, vaikka lapsiraukalla ei o isää. lapselle mein perhe on täysin luonnollinen malli elää. mä en vaan osaa tehdä sille numeroa asiasta jota ei ole olemassa. jollain ei ole siskoa, jollain ei ole koiraa, jollain ei ole isää, jollain ei ole mummua. that's it.
tänään, isäinpäivänä, on syöty ukin ja mummin luona pizzaa, ja kuunneltu hassuja lastenlauluja vinyylilevyltä ukin kanssa. leikitty legoilla. ukki on saanut liikuttavan kortin himpuloiden kädenjäljillä koristeltuna.
mä liikutuin kyyneliin, piti ihan yhtäkkiä tsiigaa ikkunasta ulos, kun ukki halasi ruttunaamaa ja sanoi "tiiäksä, ukki rakastaa sua ihan hirveesti. sä oot tosi kiva tyttö."
sentimentaalisuuksissani lähetän lämpimiä ajatuksia myös esikon isille, ja tanskan jornille, ootte tehneet mulle (ja murulle) maailman suurimman asian, antaneet mahdollisuuden tähän perheeseen. näihin lapsiin. maailman suurimpaan rakkauteen.
* sikälimikäli kuolema mut lapsista erottaa, (tai vie mut ja murun molemmat) on lapset huoltajuustestamentilla osoitettu heille.
meillä isäinpäiväkortti tehdään ukille. ja tänävuonna ruttunaaman toiveesta myös "arskalle", joka on g-serkkuni mies, lasten kakkosperheen* isi, kuulemma ruttunaaman paras ystävä. selkeetä miesmallin kaipuuta on ilmassa tuolla nelivuotiaalla, mutta ihailun kohteeksi käy siis loistavasti sukulaisperheen "arska", 44 vuotta.
isäasioita ei ruttunaama ole kysellyt. semmonen kausi oli ja meni 1,5 vuotiaana, ja se on silloin käsitelty aika hyvään tilaan.
nykyään se saattaa ilosena mennä metrossa selostamaan mummuille:
-"mä oon ruttu, mulla ei o isää." (mummut huokailee vedet silmissä)
-"mut se ei haittaa, mulla on mamma, ja mami. ja ukki, ja mummi ja gee ja arska. ja sisko ja veikka ja koira.... (mummut pyörittää silmiään - siirrytään muihin aiheisiin)
- "mulla on kohta synttälit. mä täytän neljä."
nou hätä mummut, vaikka lapsiraukalla ei o isää. lapselle mein perhe on täysin luonnollinen malli elää. mä en vaan osaa tehdä sille numeroa asiasta jota ei ole olemassa. jollain ei ole siskoa, jollain ei ole koiraa, jollain ei ole isää, jollain ei ole mummua. that's it.
tänään, isäinpäivänä, on syöty ukin ja mummin luona pizzaa, ja kuunneltu hassuja lastenlauluja vinyylilevyltä ukin kanssa. leikitty legoilla. ukki on saanut liikuttavan kortin himpuloiden kädenjäljillä koristeltuna.
mä liikutuin kyyneliin, piti ihan yhtäkkiä tsiigaa ikkunasta ulos, kun ukki halasi ruttunaamaa ja sanoi "tiiäksä, ukki rakastaa sua ihan hirveesti. sä oot tosi kiva tyttö."
sentimentaalisuuksissani lähetän lämpimiä ajatuksia myös esikon isille, ja tanskan jornille, ootte tehneet mulle (ja murulle) maailman suurimman asian, antaneet mahdollisuuden tähän perheeseen. näihin lapsiin. maailman suurimpaan rakkauteen.
* sikälimikäli kuolema mut lapsista erottaa, (tai vie mut ja murun molemmat) on lapset huoltajuustestamentilla osoitettu heille.
lauantai 13. marraskuuta 2010
parisuhteen huonommat puolet
naisen kanssa seurustelussa on yks paha puoli. sen voi ilmasta lyhyesti, ihan kolmella kirjaimella:
PMS.
saamari. täällä on ollu yks kiukkunen akka kohta viikon. kivasti se on yrittänyt olla ihan normaali, mutta mun hermoa kiristää, kun näkee että sen hermoa koko ajan kiristää.
tää aamu on taas osottanut mulle kuinka rakkaudella on kurjatkin puolensa.
murulla on ollut nokkosrokkoa muutaman viikon (ilmeisesti stressiperäistä), ja tänään se kotiutui yövuorosta oksentaen. ja päälle syljeskeli verta.
helvetti että rakkauden kääntöpuolella on aina se huoli.
mä varasin murulle ajan osteopaatille jos sais ressihormoneja laskeen niin että rokko helpottais. ja jos se tänään vielä kerran oksentaa, MÄ soitan sen duuniin ettei se ole tulossa, ja MÄ varaan sille lääkärin. koska MÄ en enää kattele tämmöstä, enkä MÄ rakasta ketään MÄPÄRJÄÄNITTE:ä enkä EITÄSMITÄÄNHÄTÄÄOO:ta.
PMS.
saamari. täällä on ollu yks kiukkunen akka kohta viikon. kivasti se on yrittänyt olla ihan normaali, mutta mun hermoa kiristää, kun näkee että sen hermoa koko ajan kiristää.
tää aamu on taas osottanut mulle kuinka rakkaudella on kurjatkin puolensa.
murulla on ollut nokkosrokkoa muutaman viikon (ilmeisesti stressiperäistä), ja tänään se kotiutui yövuorosta oksentaen. ja päälle syljeskeli verta.
helvetti että rakkauden kääntöpuolella on aina se huoli.
mä varasin murulle ajan osteopaatille jos sais ressihormoneja laskeen niin että rokko helpottais. ja jos se tänään vielä kerran oksentaa, MÄ soitan sen duuniin ettei se ole tulossa, ja MÄ varaan sille lääkärin. koska MÄ en enää kattele tämmöstä, enkä MÄ rakasta ketään MÄPÄRJÄÄNITTE:ä enkä EITÄSMITÄÄNHÄTÄÄOO:ta.
perjantai 12. marraskuuta 2010
valoa pimeään...
jee. mä tein sen.
kävin ostamassa sarastusvalolampun.
ensimmäistä kertaa halusin ja ostin mitään teknistä vempainta. ja ensimmäistä kertaa leikin sellasella ja sain iloa ja kicksiä moisesta "turhuudesta".
kävin tsiigaamassa sitä eero aarnion origoa, mutta sitä hiukan käpälöityäni, mua alkoi epäilyttämään sen laatu. hepposen ja halvan tuntunen muovipinta. stockan valikoimissa oleva sarastuslisäosakin näytti semmoselta pilipalilta että sen sais jostai biltemasta ainakin puolet halvemmalla.
päädyin phillipsin perusmalliin. ja olen tyytyväinen. eilen ränkkäsin sillä muutamat sarastukset ja hihkuin riemusta.
illalla odotin ihan ysisarjan päättymistä ja virnistelin kun jokin tollo, kun mietin että kohta saan mennä säätämään vempaimeni aamuherätykselle. murukin ihmetteli että mitä hittoa virnistelen jatkuvasti.
aamulla oli herätysäänä linnun viserrystä odotettavissa, mutta rakas vanhemmanmallinen nahkavekkarini ehti kiekua ensin. lapun valo oli jo kyllä puolella teholla päällä, ja tuntui hirmu virkeältä herätä. ja tod. vaan placeboa siitä että mulla on jotaki niin hienoa ja omaa ja teknistä.
hulluilla on halvat huvit, niinkun näköjään mullakin.
kävin ostamassa sarastusvalolampun.
ensimmäistä kertaa halusin ja ostin mitään teknistä vempainta. ja ensimmäistä kertaa leikin sellasella ja sain iloa ja kicksiä moisesta "turhuudesta".
kävin tsiigaamassa sitä eero aarnion origoa, mutta sitä hiukan käpälöityäni, mua alkoi epäilyttämään sen laatu. hepposen ja halvan tuntunen muovipinta. stockan valikoimissa oleva sarastuslisäosakin näytti semmoselta pilipalilta että sen sais jostai biltemasta ainakin puolet halvemmalla.
päädyin phillipsin perusmalliin. ja olen tyytyväinen. eilen ränkkäsin sillä muutamat sarastukset ja hihkuin riemusta.
illalla odotin ihan ysisarjan päättymistä ja virnistelin kun jokin tollo, kun mietin että kohta saan mennä säätämään vempaimeni aamuherätykselle. murukin ihmetteli että mitä hittoa virnistelen jatkuvasti.
aamulla oli herätysäänä linnun viserrystä odotettavissa, mutta rakas vanhemmanmallinen nahkavekkarini ehti kiekua ensin. lapun valo oli jo kyllä puolella teholla päällä, ja tuntui hirmu virkeältä herätä. ja tod. vaan placeboa siitä että mulla on jotaki niin hienoa ja omaa ja teknistä.
hulluilla on halvat huvit, niinkun näköjään mullakin.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
suru
hmh.
luin eilen siri hustvedt:in "kaikki mitä rakastin". mulla oli niin hyvä flow sen kirjan kanssa, ja oikeen ahmin sitä eteenpäin. kunnes juonenkäänne "bang" päin naamaa. sit mä tulin hyvin surulliseks, ja teki vaan mieli itkeä, murehtia ja olla vaan peittojen sisässä.
samaan teemaan sattuva asia törmäs muhun aamulla kun kävin duunissa poikulin kanssa. tietty aulassa oli vastassa ihminen jota en olis halunnut nähdä, sillä kohtaamista olin jotenkin jo pelännyt etukäteen. ja isku oli molemmille kova.
mun yks kollega, se jonka kanssa oltiin supistu raskausasioita, istuttu selvinpäin pikkujouluissa pyöreine mahoinemme, törmäilty kaupungilla mä vauva mukana, se viimesillään raskaana. siinä se seisoi, leperteli pojalle, ja sanoi ettei tuommosen taaperon näkeminen itketä. ja sitten se repesi itkuun. mäkin seisoin siinä ku joku jäykkä idiootti vaikka kuinka pitkään. nieleskellen itkua.
se menetti pienen tyttönsä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. tyttö olisi samoja ikiä poikulin kanssa.
mä tulin niin pohjattoman surulliseksi.
olen itkeä tirautellut tänään jo monesti.
voi paska, niin kurja on joskus tää maailma. ja epäreilu. ei riitä sanat kertomaan miten pahoillani olen.
eipä tänään muuta. mä jatkan tät itkemistä.
luin eilen siri hustvedt:in "kaikki mitä rakastin". mulla oli niin hyvä flow sen kirjan kanssa, ja oikeen ahmin sitä eteenpäin. kunnes juonenkäänne "bang" päin naamaa. sit mä tulin hyvin surulliseks, ja teki vaan mieli itkeä, murehtia ja olla vaan peittojen sisässä.
samaan teemaan sattuva asia törmäs muhun aamulla kun kävin duunissa poikulin kanssa. tietty aulassa oli vastassa ihminen jota en olis halunnut nähdä, sillä kohtaamista olin jotenkin jo pelännyt etukäteen. ja isku oli molemmille kova.
mun yks kollega, se jonka kanssa oltiin supistu raskausasioita, istuttu selvinpäin pikkujouluissa pyöreine mahoinemme, törmäilty kaupungilla mä vauva mukana, se viimesillään raskaana. siinä se seisoi, leperteli pojalle, ja sanoi ettei tuommosen taaperon näkeminen itketä. ja sitten se repesi itkuun. mäkin seisoin siinä ku joku jäykkä idiootti vaikka kuinka pitkään. nieleskellen itkua.
se menetti pienen tyttönsä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. tyttö olisi samoja ikiä poikulin kanssa.
mä tulin niin pohjattoman surulliseksi.
olen itkeä tirautellut tänään jo monesti.
voi paska, niin kurja on joskus tää maailma. ja epäreilu. ei riitä sanat kertomaan miten pahoillani olen.
eipä tänään muuta. mä jatkan tät itkemistä.
tiistai 9. marraskuuta 2010
sata asiaa. ainakin.
mulla on noin sata asiaa mielenpäällä. ei vaan ole aikaa kirjotella ja speksailla niitä auki.
oon alkanu heräilemään noin kello neljä, ja sitten makaan petissäni, ja ajatukset pyörii päässä.
töihinlähtö on iso asia. miten mä pärjään työläisenä? miten mä pärjään ilman mun kiekuvaa, puntissa roikkuvaa naurunaamasta kirppua? miten mä selviin ajoissa töihin? miten mä selviin sieltä ajoissa kotiin? mitä mun sydän sanoo vähästä ajasta himpuloiden kanssa? ...positiivista on toki se, että murun rytmit palaa ihmisten normitilaan, ja se on halutessaan illat ja yöt mun kanssa kotona. mutta mitä mein parisuhde siihen sanoo? se on aivan uus tilanne meille.
mun leukaluussa on ollut jo muutaman päivän kipeä patti. ja tietyn ihmisen sairastuminen siitä kohtaa tietyllä tavalla perinnölliseenkin sairauteen aiheutti vähän ahdistuneisuutta. nyt kipu on siirtynyt viisaudenhampaan tienoille. siellä toisin ei ole enää hammasta, joten mikä hitto siellä kolottaa?
mä oon keräillyt muutaman homo-aiheisen artikkelin talteen lehdistä. tekis mieli vielä kerran sanoa muutama homo-sana-sananen, mutta ootan sen intoni kanssa ministeriön päätöstä mun siittiöiden lopullisesta kohtalosta.
ruttunaaman kanssa oon kohta varaamassa aikaa perheneuvolaan. on hankala elää ihmisen kanssa joka sanoo kaikkeen EI! enkä mitenkäänpäin haluis pilata äksyilemällä ja ymmärtämättömyydellä mein niin muuten upeeta suhdetta.
rahojen riittämistäkin tässä tulee vähän murehdittua. hyvin mä olen vetänyt tän setin kyllä, nostan hattua itselleni. asuntolaina mennä puksuttaa, säästöihin ei olla kajottu, lapsilla on asialliset vaatteet ja ruokaakin piisaa. en tajuakaan miten ollaan pärjätty näinkin hyvin, näinkin vähällä. pelkään koko aika että olen unohtanut jotakin oleellista, ja kohta on joku mopojengi oven takana karhuamassa saataviaan. tänävuonna veronpalautuksilla kustannetaan kiva joulu, kun ei ole mitään lisääntymisprojektiakaan vetämässä.
lastenhuoneprojekti etenee pikkuhiljaa. viikon on nyt vielä huudossa nykyiset kamat, menee ne kaupaksi tai ei, haluan huoneen kuntoon ennen töihinlähtöä. aikuisetkin tarttis uuden sängyn, ja sarastusvalon haluaisin aikuisten aamujen helpotukseksi hankkia. (näihinkö se hyvin hoidettu talous sitten kosahtikin? ) lisää tilaa ei näihin neliöihin, naapuri-insinöörin hyvistä ideoista huolimatta, saa mistään. sillä pelataan mitä on. kun olis vaan järkevät välineet.
himpuloiden synttäreitäkin pitäis alkaa järkkäilemään.
päivä on päätetty, kutsut laitettu, tarjoilut ja muut konkreettiset askareet on vielä suunnittelua vailla. lahjatalo odottaa kellarinkäytävässä deadlinen lähestymisen tuomaa toiminnanpuuskaa.
ikkunatkin pitäis tiivistää, ja lastenhuoneen patterista isännöitsijälle soittaa, jos sieltä on se kauhujen talvi paukkupakkasineen hyökkäämässä, eikä haluta palella koko talvea täällä.
...ja talvirenkaat autoon pitäis vaihtaa...
ja paluuviestin puuttumisesta päätellen mutsi ja faija ei aio osallistua mahdollisen häätilan kustannuksiin. so be it. satsataanko tilaan sit itse, vai kutsutaanko mun vajaa satapäinen suku tänne mein seittemäänkymmeneen neliöön? ..jää nähtäväksi. muutenkin koko homokohu on laimentanut mun intoa virallistaa mitään syntistä suhdetta tässä tyhmyyksiä rehoittavassa maassa. ...paitsi että löysin älynätin sormuksen. samanlaisen kun mikä mulla jo onkin, mutta semmosen kiiltävän hilepintaisen. pitäis käydä uusiks tsiigaamassa, jahka mun äitiysdementia antais sen verran myöden että muistaisin missä hitossa sen edes näin...
on sitä. kaikenlaista. ei näitä asioita vissiin ihan sataa ollut, mutta täyttää kivasti pään nääki.
oon alkanu heräilemään noin kello neljä, ja sitten makaan petissäni, ja ajatukset pyörii päässä.
töihinlähtö on iso asia. miten mä pärjään työläisenä? miten mä pärjään ilman mun kiekuvaa, puntissa roikkuvaa naurunaamasta kirppua? miten mä selviin ajoissa töihin? miten mä selviin sieltä ajoissa kotiin? mitä mun sydän sanoo vähästä ajasta himpuloiden kanssa? ...positiivista on toki se, että murun rytmit palaa ihmisten normitilaan, ja se on halutessaan illat ja yöt mun kanssa kotona. mutta mitä mein parisuhde siihen sanoo? se on aivan uus tilanne meille.
mun leukaluussa on ollut jo muutaman päivän kipeä patti. ja tietyn ihmisen sairastuminen siitä kohtaa tietyllä tavalla perinnölliseenkin sairauteen aiheutti vähän ahdistuneisuutta. nyt kipu on siirtynyt viisaudenhampaan tienoille. siellä toisin ei ole enää hammasta, joten mikä hitto siellä kolottaa?
mä oon keräillyt muutaman homo-aiheisen artikkelin talteen lehdistä. tekis mieli vielä kerran sanoa muutama homo-sana-sananen, mutta ootan sen intoni kanssa ministeriön päätöstä mun siittiöiden lopullisesta kohtalosta.
ruttunaaman kanssa oon kohta varaamassa aikaa perheneuvolaan. on hankala elää ihmisen kanssa joka sanoo kaikkeen EI! enkä mitenkäänpäin haluis pilata äksyilemällä ja ymmärtämättömyydellä mein niin muuten upeeta suhdetta.
rahojen riittämistäkin tässä tulee vähän murehdittua. hyvin mä olen vetänyt tän setin kyllä, nostan hattua itselleni. asuntolaina mennä puksuttaa, säästöihin ei olla kajottu, lapsilla on asialliset vaatteet ja ruokaakin piisaa. en tajuakaan miten ollaan pärjätty näinkin hyvin, näinkin vähällä. pelkään koko aika että olen unohtanut jotakin oleellista, ja kohta on joku mopojengi oven takana karhuamassa saataviaan. tänävuonna veronpalautuksilla kustannetaan kiva joulu, kun ei ole mitään lisääntymisprojektiakaan vetämässä.
lastenhuoneprojekti etenee pikkuhiljaa. viikon on nyt vielä huudossa nykyiset kamat, menee ne kaupaksi tai ei, haluan huoneen kuntoon ennen töihinlähtöä. aikuisetkin tarttis uuden sängyn, ja sarastusvalon haluaisin aikuisten aamujen helpotukseksi hankkia. (näihinkö se hyvin hoidettu talous sitten kosahtikin? ) lisää tilaa ei näihin neliöihin, naapuri-insinöörin hyvistä ideoista huolimatta, saa mistään. sillä pelataan mitä on. kun olis vaan järkevät välineet.
himpuloiden synttäreitäkin pitäis alkaa järkkäilemään.
päivä on päätetty, kutsut laitettu, tarjoilut ja muut konkreettiset askareet on vielä suunnittelua vailla. lahjatalo odottaa kellarinkäytävässä deadlinen lähestymisen tuomaa toiminnanpuuskaa.
ikkunatkin pitäis tiivistää, ja lastenhuoneen patterista isännöitsijälle soittaa, jos sieltä on se kauhujen talvi paukkupakkasineen hyökkäämässä, eikä haluta palella koko talvea täällä.
...ja talvirenkaat autoon pitäis vaihtaa...
ja paluuviestin puuttumisesta päätellen mutsi ja faija ei aio osallistua mahdollisen häätilan kustannuksiin. so be it. satsataanko tilaan sit itse, vai kutsutaanko mun vajaa satapäinen suku tänne mein seittemäänkymmeneen neliöön? ..jää nähtäväksi. muutenkin koko homokohu on laimentanut mun intoa virallistaa mitään syntistä suhdetta tässä tyhmyyksiä rehoittavassa maassa. ...paitsi että löysin älynätin sormuksen. samanlaisen kun mikä mulla jo onkin, mutta semmosen kiiltävän hilepintaisen. pitäis käydä uusiks tsiigaamassa, jahka mun äitiysdementia antais sen verran myöden että muistaisin missä hitossa sen edes näin...
on sitä. kaikenlaista. ei näitä asioita vissiin ihan sataa ollut, mutta täyttää kivasti pään nääki.
nainen!
voi juukelis!
rakkauttani on joskus mahdoton tulkita.
eilen, kihlauksen vuosipäivänä, ja seurustelun kaksvuosipäivänä, kävin tuleevaa rouvaani luttaamassa ja halimassa, silittämässä ja hieromassa, kun se luki romaania sängyssä.
sen sijaan että se olis moisesta ilahtunut, se tuli vaan pahalle päälle.
hitto! mitä en tajunnut? ottiko sitä päähän ajatus töihinmenosta, vai teinköhän mä jotakin väärin? :D
jouduin vielä iltapäivästä soittaan siinä yhden puhelun, ja sen aikana muru marssi mun edestä ulkovaatteet päällä ulos ovesta. kun sain pojan hereille, syötettyä ja puettua, aloin miettimään mihinkähän se yksi lähti. no, soitin perään, ja ruttunaamaa se oli lähtenyt hakemaan. kiukkusena. sille reissulle mäkin siinä puetun poikani kanssa aioin lähteä.
muru oli siis kysymättä multa mitään, olettanut etten aio lastani päiväkodista hakea, ja työhönlähtökiireissään suti päiväkodille hieman pipo kireenä.
ooh, naiset! miten hitossa ei voi sen vertaa suutaan aukoa että kysyis kuka rutun hakee ja koska? omat johtopäätelmät kas kun ei aina ole ne ihan parhaat.
vuosipäivälahjaksi sain c.herreran 212-tuoksun. sen josta murulle tulee mein seurustelun alotusajat mieleen. hiis! ja rakkaudellisen illan vein päätökseen kiinnostavan romaanin ja suklaalevyn kanssa yksin sängyssä untuvatäkin alla, villasukat jalassa. muru raasu oli töissä... (aika mälsää sille, mulla oli aika tunnelmallista ja seesteistä...)
rakkauttani on joskus mahdoton tulkita.
eilen, kihlauksen vuosipäivänä, ja seurustelun kaksvuosipäivänä, kävin tuleevaa rouvaani luttaamassa ja halimassa, silittämässä ja hieromassa, kun se luki romaania sängyssä.
sen sijaan että se olis moisesta ilahtunut, se tuli vaan pahalle päälle.
hitto! mitä en tajunnut? ottiko sitä päähän ajatus töihinmenosta, vai teinköhän mä jotakin väärin? :D
jouduin vielä iltapäivästä soittaan siinä yhden puhelun, ja sen aikana muru marssi mun edestä ulkovaatteet päällä ulos ovesta. kun sain pojan hereille, syötettyä ja puettua, aloin miettimään mihinkähän se yksi lähti. no, soitin perään, ja ruttunaamaa se oli lähtenyt hakemaan. kiukkusena. sille reissulle mäkin siinä puetun poikani kanssa aioin lähteä.
muru oli siis kysymättä multa mitään, olettanut etten aio lastani päiväkodista hakea, ja työhönlähtökiireissään suti päiväkodille hieman pipo kireenä.
ooh, naiset! miten hitossa ei voi sen vertaa suutaan aukoa että kysyis kuka rutun hakee ja koska? omat johtopäätelmät kas kun ei aina ole ne ihan parhaat.
vuosipäivälahjaksi sain c.herreran 212-tuoksun. sen josta murulle tulee mein seurustelun alotusajat mieleen. hiis! ja rakkaudellisen illan vein päätökseen kiinnostavan romaanin ja suklaalevyn kanssa yksin sängyssä untuvatäkin alla, villasukat jalassa. muru raasu oli töissä... (aika mälsää sille, mulla oli aika tunnelmallista ja seesteistä...)
kahdehtivat minua häneltä
esikon ystävät oli fiilistelleet kun esikolla on niin kiva iskä. mutta hehkuttaneet päälle että sen äiti se vasta ihana ja cool onkin. että ihan kadehtivat semmosta äitiä häneltä.
mua nauratti, kysyin josko esikko, 14 vuotta, on kertonut kavereille, ettei mama anna sen juoda edes kokista vielä. ei kuulemma ole.
*wirn* saattais loppua kadehtimiset siihen!
oon mie sit vaan niin ihana!
ja nipo!
mua nauratti, kysyin josko esikko, 14 vuotta, on kertonut kavereille, ettei mama anna sen juoda edes kokista vielä. ei kuulemma ole.
*wirn* saattais loppua kadehtimiset siihen!
oon mie sit vaan niin ihana!
ja nipo!
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
ai miksi rakastan? ...osa 54.
eilen muru sulkeutui keittiöön, ja taikoi aivan mahtavaa pizzaa. ja bonuksena päälle amerikkalaisia pannareita ja mustikkarahkaa. namnamNAM!
muru muutenkin on älyhyvä ruoanlaittaja, ja mulle muutaman parisuhteen, sekä 14 vuoden ajan äitiyden tuomaa ruokahuoltoa toteuttaneena, maailman kivintä on kun ruokahuoltoon osallistuu se perheen toinen aikuinenkin. tasapuolisesti. ja millasin pöperöin? no erinomaisen maukkain! tää on mulle aivan uutta ja upeeta...
eilen muutenkin oli aika hieno koti-ilta.
lapset laitettiin aikaseen unille, ja rentouduttiin itse vaahtokylvyssä, texasin soidessa taustalla. muru on ollut loppuviikosta hiukan vaisu ja poissaoleva, lieneekö pääsykokeiden ja niiden odotettavissa olevien tulosten aiheuttamaa ressiä. eilinen ilta oli kuitenkin aivan mahtava, romanttinen ja niin meidän näköinen... huoh. I am in love!
muru muutenkin on älyhyvä ruoanlaittaja, ja mulle muutaman parisuhteen, sekä 14 vuoden ajan äitiyden tuomaa ruokahuoltoa toteuttaneena, maailman kivintä on kun ruokahuoltoon osallistuu se perheen toinen aikuinenkin. tasapuolisesti. ja millasin pöperöin? no erinomaisen maukkain! tää on mulle aivan uutta ja upeeta...
eilen muutenkin oli aika hieno koti-ilta.
lapset laitettiin aikaseen unille, ja rentouduttiin itse vaahtokylvyssä, texasin soidessa taustalla. muru on ollut loppuviikosta hiukan vaisu ja poissaoleva, lieneekö pääsykokeiden ja niiden odotettavissa olevien tulosten aiheuttamaa ressiä. eilinen ilta oli kuitenkin aivan mahtava, romanttinen ja niin meidän näköinen... huoh. I am in love!
kymmenen neliötä, apua!
hemmeti.
mein talohaaveet jota ollaan tässä pyöritelty, siirtyi hiukka tulevaisuuteen päin, koska mummeli, jonka taloon me ollaan suunniteltu muuttavamme, on päättänyt pysytellä omassaan niin kauan kuin mahdollista. ihan oikein mummolta, ja jättää meille aikaa sorvata pläänejä ja keräillä varantoa...
paitsi.
koska nyt luulen että tässä asustellaan kolmiossa ainakin pari vuotta vielä, niin pitää vähän järkkäillä ja älyynnyttää näitä neliöitä. 70 neliötä viidelle ihmiselle ja kolmelle koiralle on aika tiivistä asumista. huolimatta maailman parhaasta pohjaratkasusta, on tässä hiukan huonekalujen ja säilytyssyteemien suhteen sorvattavaa edelleen .
lastenhuone on vähän nyt murheenkryyni. sinne on jäänyt (lapsille annetut) muuramen lipastot, jotka on toki kauniit ja arvokkaat, mutta niin epäkäytännölliset. (myytävä sanon minä!) samoin kolho vaatekaappi sais mennä. haluaisin yhden seinän täyteen hyllyä, ja mieluusti liukuovet, ettei ovien aukomiseen tarvita tilaa. yksi seinä on kokonaan ikkunaa, ja toiselle kun tulis täysmittanen kaapisto, jättää se kaksi seinää vapaaksi sänkyjen sijoitukselle. tilaa huoneessa on noin 10 neliötä, sänkyjä kolme. hmmmm... ideoita anyone? esikko nukkuu parvella, mutta on alkanut sitä vihaamaan. sohvasängystä haaveilee... apua!
mitä ihmettä mä teen? suurperheiden äidit tai muut nerot järkkäilijät, auttakee!
mein talohaaveet jota ollaan tässä pyöritelty, siirtyi hiukka tulevaisuuteen päin, koska mummeli, jonka taloon me ollaan suunniteltu muuttavamme, on päättänyt pysytellä omassaan niin kauan kuin mahdollista. ihan oikein mummolta, ja jättää meille aikaa sorvata pläänejä ja keräillä varantoa...
paitsi.
koska nyt luulen että tässä asustellaan kolmiossa ainakin pari vuotta vielä, niin pitää vähän järkkäillä ja älyynnyttää näitä neliöitä. 70 neliötä viidelle ihmiselle ja kolmelle koiralle on aika tiivistä asumista. huolimatta maailman parhaasta pohjaratkasusta, on tässä hiukan huonekalujen ja säilytyssyteemien suhteen sorvattavaa edelleen .
lastenhuone on vähän nyt murheenkryyni. sinne on jäänyt (lapsille annetut) muuramen lipastot, jotka on toki kauniit ja arvokkaat, mutta niin epäkäytännölliset. (myytävä sanon minä!) samoin kolho vaatekaappi sais mennä. haluaisin yhden seinän täyteen hyllyä, ja mieluusti liukuovet, ettei ovien aukomiseen tarvita tilaa. yksi seinä on kokonaan ikkunaa, ja toiselle kun tulis täysmittanen kaapisto, jättää se kaksi seinää vapaaksi sänkyjen sijoitukselle. tilaa huoneessa on noin 10 neliötä, sänkyjä kolme. hmmmm... ideoita anyone? esikko nukkuu parvella, mutta on alkanut sitä vihaamaan. sohvasängystä haaveilee... apua!
mitä ihmettä mä teen? suurperheiden äidit tai muut nerot järkkäilijät, auttakee!
lauantai 6. marraskuuta 2010
kuvapostaus
 |
| poikani, 11kk. |
 |
| sen mamma, 12kk. |
 |
| ja sen mamma. |
 | |
| ja pojan ukki, mun iskä, a.k.a uliseva mies. about 50v sitten. |
ihania arkistojen helmiä!
huomaa pojan kuvassa se, että se on lähdössä mamin (murun) kanssa shoppailemaan. ja näyttää vaatetukseltaan ihan siltä. ne oli kun kaks marjaa. ei näy retropotkaria eikä muuta mun pukemaa boheemia tässä kuvassa.
ja vissiin aika totta se, että tuo poika noista lapsista eniten näyttää multa :)
ja vielä niille jotka kohisee sen yllättävästä vaaleudesta (ei sen pitäis mitenkään sensaatio olla, mutta mein suku, huoh...) huomioikaa ukin tukka! turkkilaisen tai inuiitin näköinen ukki on ollut täysin vaalea vielä leikki-iässä. samoin luovuttajan tukka on ollut vaalea nelivuotiaaksi asti. kyllä se poika siitä tummenee, jos tummenee. tai sitten jää vaaleaksi. niih!
merkkipäiviä
poikuli, kitisijöiden kruunaamaton kuningas, megavekkuli, hymynaama, mammanpoika, lämpöpakkaus tuli viikolla 11 kuukautta.
voi se on niin mun rakas! haastava nitisijä. iso poika. sylivauva. äärettömän söötti tyyppi.
monet on sanoneet että se on alkanut enenmmän ja enemmän muistuttamaan ruttua kasvonpiirteiltään. se käy vessassa kuin isot miehet. pönttöön osaa asiansa tehdä. hyvä päivä menee yhdellä vaipalla. se nukkuu noin iltapuoliseiskasta aamukuuteen. ja päivällä kahdet päikkärit (3h+1h). poika syö reippaasti kahdella hampaallaan. tykkää sormiruokailla, mutta väsyneenä parempi lusikoida vikkelästi pöperöt suuhun. se tykkää musiikista, lastenlaulut ja mamin (eli murun) jytke-soittolista kelpaa paremmin kuin hyvin. poika on oikea ikiliikkuja, ei meinaa hetkeäkään pysyä paikallaan. se rakastaa omenoita. omenaa (pöydällä, toisen kädessä) se ei voi hevin sivuuttaa. ja on maailman onnellisin pikkupoika saadessaan koko omenan järsittäväksi. ja taitavasti se sen syökin, kahdella hampaallaan.
poika raivostuu totaalisesti jos sen ottaa pois keittiöstä. tai kuivurista tai pesukoneesta. pahimmat kiukkukohtaukset on saatu kuitenkin siitä, jos siltä on joutunut omenan ottamaan pois kädestä.
kiukustuessaan se ojentautuu täyteen pituuteensa, vetää henkeä, ja painuu huudon säestyksellä kyykkyyn karjumaan. siinä se sitten tovin ärjyy, kyykkysilteen. (ihana!) syliin jos sen ottaa pulttihetkellä, se heittelehtii siinä vähintään vaarallisesti eteen ja taakse, teutaroi kertakaikkiaan. lohduttaminen tai lohduttautuminen kun ei ole aina ollut itsestäänselvyys tuon pojan kohdalla, niin tuntuu äärettömän hyvältä kun se painautuu vasten kiukun laannuttua.
muutenkin siitä on suketunut varsinainen sylittelijä ja halittelija. se käy halailemassa, ja koittaa purra tai suukottaa. joskus lattialla maatessa saa niskaansa yhdeksänkiloa halipulassa olevaa elämäniloa.
muutamia sanojakin vekkulilla on. poika sanoo "anna anna nam nam" kun joku syö", samoin jos maitomuki on liian kaukana. se sanoo "kakka" kun on aika siirtyä toiletin puolelle. pariin kertaan se on itkenyt mun perään huutamalla "mamma"... (innolla odotan koska sen sanainen arkku kunnolla aukeaa, sillä lasten oivallukset on musta arjessa toisiksi parasta!)
se kävelee ja juoksee kuin vanha tekijä. harjoittelee kiipeämistä. moni luuleekin sitä puoltoistavuotiaaksi kun se on niin näppärä motorisesti. itsekin välillä unohtaa että se on oikeesti vielä ihan vauva.
se tykkää piiloleikeistä. ja kovasta heijauksesta ja pyörittelystä. ja hippaleikeistä. se aavistaa koska mami aikoo sitä jahdata tai kutittaa, ja nauraa jo etukäteen. laululeikit on kova hitti kotona, niiden lopettaminen saa aikaan kovaäänisen protestin. muskarissa on niin paljon mielenkiintoista muuta, että siellä homma ei ihan skulaa.
mitä muuta. kaikkea mahdollista. valtavan hieno poika. ehkä juu "suuritarpeinen", mutta just mun oma. maailman arvokkain pieni mies. upea persoona. vikisijöiden kruunaamaton kuningas.
huomenna on mein kihlauksen vuosipäivä! voi miten tämä aika juoksee, ja hidastelee yhtälailla. tuntuu että näin on ollut aina. me yhdessä, poika olemassa, kaikki on muuttumatonta, hidasta, kaunista. vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon, ja että aika on mennyt hujauksessa. ihmeellistä.
voi se on niin mun rakas! haastava nitisijä. iso poika. sylivauva. äärettömän söötti tyyppi.
monet on sanoneet että se on alkanut enenmmän ja enemmän muistuttamaan ruttua kasvonpiirteiltään. se käy vessassa kuin isot miehet. pönttöön osaa asiansa tehdä. hyvä päivä menee yhdellä vaipalla. se nukkuu noin iltapuoliseiskasta aamukuuteen. ja päivällä kahdet päikkärit (3h+1h). poika syö reippaasti kahdella hampaallaan. tykkää sormiruokailla, mutta väsyneenä parempi lusikoida vikkelästi pöperöt suuhun. se tykkää musiikista, lastenlaulut ja mamin (eli murun) jytke-soittolista kelpaa paremmin kuin hyvin. poika on oikea ikiliikkuja, ei meinaa hetkeäkään pysyä paikallaan. se rakastaa omenoita. omenaa (pöydällä, toisen kädessä) se ei voi hevin sivuuttaa. ja on maailman onnellisin pikkupoika saadessaan koko omenan järsittäväksi. ja taitavasti se sen syökin, kahdella hampaallaan.
poika raivostuu totaalisesti jos sen ottaa pois keittiöstä. tai kuivurista tai pesukoneesta. pahimmat kiukkukohtaukset on saatu kuitenkin siitä, jos siltä on joutunut omenan ottamaan pois kädestä.
kiukustuessaan se ojentautuu täyteen pituuteensa, vetää henkeä, ja painuu huudon säestyksellä kyykkyyn karjumaan. siinä se sitten tovin ärjyy, kyykkysilteen. (ihana!) syliin jos sen ottaa pulttihetkellä, se heittelehtii siinä vähintään vaarallisesti eteen ja taakse, teutaroi kertakaikkiaan. lohduttaminen tai lohduttautuminen kun ei ole aina ollut itsestäänselvyys tuon pojan kohdalla, niin tuntuu äärettömän hyvältä kun se painautuu vasten kiukun laannuttua.
muutenkin siitä on suketunut varsinainen sylittelijä ja halittelija. se käy halailemassa, ja koittaa purra tai suukottaa. joskus lattialla maatessa saa niskaansa yhdeksänkiloa halipulassa olevaa elämäniloa.
muutamia sanojakin vekkulilla on. poika sanoo "anna anna nam nam" kun joku syö", samoin jos maitomuki on liian kaukana. se sanoo "kakka" kun on aika siirtyä toiletin puolelle. pariin kertaan se on itkenyt mun perään huutamalla "mamma"... (innolla odotan koska sen sanainen arkku kunnolla aukeaa, sillä lasten oivallukset on musta arjessa toisiksi parasta!)
se kävelee ja juoksee kuin vanha tekijä. harjoittelee kiipeämistä. moni luuleekin sitä puoltoistavuotiaaksi kun se on niin näppärä motorisesti. itsekin välillä unohtaa että se on oikeesti vielä ihan vauva.
se tykkää piiloleikeistä. ja kovasta heijauksesta ja pyörittelystä. ja hippaleikeistä. se aavistaa koska mami aikoo sitä jahdata tai kutittaa, ja nauraa jo etukäteen. laululeikit on kova hitti kotona, niiden lopettaminen saa aikaan kovaäänisen protestin. muskarissa on niin paljon mielenkiintoista muuta, että siellä homma ei ihan skulaa.
mitä muuta. kaikkea mahdollista. valtavan hieno poika. ehkä juu "suuritarpeinen", mutta just mun oma. maailman arvokkain pieni mies. upea persoona. vikisijöiden kruunaamaton kuningas.
huomenna on mein kihlauksen vuosipäivä! voi miten tämä aika juoksee, ja hidastelee yhtälailla. tuntuu että näin on ollut aina. me yhdessä, poika olemassa, kaikki on muuttumatonta, hidasta, kaunista. vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon, ja että aika on mennyt hujauksessa. ihmeellistä.
perjantai 5. marraskuuta 2010
munakello
oon soitellut mutsille parin päivän välein kysyäkseni miten sillä menee. luuydinnäytettä se ajattelee puhtaaksi, koska lisäinfoa asian tiimoilta ei ole tullut. se kävi hakemassa peruukkinsa, päätyi siihen tukkamalliin mikä sillä on ollut teininä. punaruskeaan, otsatukalliseen, josta latvat on käännetty sisäänpäin. ei ole vielä tukkaakaan pudonnut, mutta hyvä varautua etukäteen...
musta tuntuu että sitä alkaa mun soittelut jo tympimään. ainakin se yrittää uuvuttaa mun mielenkiintoa sitä kohtaan, ja koko syöpää kohtaan, jaarittelemalla mulle tunti tolkulla esim. aiheesta munakello. toinen hyvä setti tässä on ollut aiheesta lihanuija. ok. viesti vastaanotettu. kaikki on kunnossa, syöpä on ihan "out" puheenaihe. hyvää munakelloa on vaikea marketista löytää, senkin ymmärsin.
mulle teki hyvää myös julkisesti marista aiheesta ruttunaama. tyyppi on mun marinan jälkeen käyttäytynyt asiallisesti. (mikähän taika siinäkin lienee..?) ei ole juurikaan uhmaillut, eikä siskoaan jyllännyt. poika kuitenkin natisee jatkuvasti edelleen. hampaista se tuskin johtuu, koska niitä ei vieläkään näy tulevan. taitaa vaan olla kova läheisyyden kaipuu, vaikka mä tässä olenkin koko ajan paikalla. jos sylissä vaan on hyvä, niin syliä sitten annetaan. niin paljon kun poika sitä nyt haluaa, niinkuin tähänkin saakka on tehty. ja kitinä seuratkoon kotihommiani sitten hamaan tulevaisuuteen, kaneetilla "poika nyt vaan on tommonen".
aloitan perjantain vapaailtaan liittyvät katumusharjoitukset nyt. kävin hankkimassa imuriin sopivia kappaleita. kohta saa koirankarvat kyytiä. jos vaikka ihan innostuis tamppaamaan matot ja pesemään lattiat nyt kun poikuli on aamupäiväunilla. raahaan myös viherkasvini suihkuun. jospa se tästä alkais. kiva viikonloppu.
p.s. muru hikoilee par'aikaa pääsykokeissa. pitkäkäätten sille isoja peukkuja!
musta tuntuu että sitä alkaa mun soittelut jo tympimään. ainakin se yrittää uuvuttaa mun mielenkiintoa sitä kohtaan, ja koko syöpää kohtaan, jaarittelemalla mulle tunti tolkulla esim. aiheesta munakello. toinen hyvä setti tässä on ollut aiheesta lihanuija. ok. viesti vastaanotettu. kaikki on kunnossa, syöpä on ihan "out" puheenaihe. hyvää munakelloa on vaikea marketista löytää, senkin ymmärsin.
mulle teki hyvää myös julkisesti marista aiheesta ruttunaama. tyyppi on mun marinan jälkeen käyttäytynyt asiallisesti. (mikähän taika siinäkin lienee..?) ei ole juurikaan uhmaillut, eikä siskoaan jyllännyt. poika kuitenkin natisee jatkuvasti edelleen. hampaista se tuskin johtuu, koska niitä ei vieläkään näy tulevan. taitaa vaan olla kova läheisyyden kaipuu, vaikka mä tässä olenkin koko ajan paikalla. jos sylissä vaan on hyvä, niin syliä sitten annetaan. niin paljon kun poika sitä nyt haluaa, niinkuin tähänkin saakka on tehty. ja kitinä seuratkoon kotihommiani sitten hamaan tulevaisuuteen, kaneetilla "poika nyt vaan on tommonen".
aloitan perjantain vapaailtaan liittyvät katumusharjoitukset nyt. kävin hankkimassa imuriin sopivia kappaleita. kohta saa koirankarvat kyytiä. jos vaikka ihan innostuis tamppaamaan matot ja pesemään lattiat nyt kun poikuli on aamupäiväunilla. raahaan myös viherkasvini suihkuun. jospa se tästä alkais. kiva viikonloppu.
p.s. muru hikoilee par'aikaa pääsykokeissa. pitkäkäätten sille isoja peukkuja!
torstai 4. marraskuuta 2010
hmmm
vielä edelliseen lisäisin että kun muru muutti meille, se ei väitti että rutusta näkee tosi selvästi että se on ollut perheen prinsessa ja saanut aina tahtonsa läpi. mutta kun ei ole. samat säännöt sillä on olleet kun esikolla. se vaan aina jaksaa yrittää. uudelleen ja uudelleen.
"en halua leipää, haluan puuroa." (itkupotkuraivarit)
"en halua puuroa, haluan leipää." (itkupotkuraivarit)
se myöntää että kuulee ohjeet ("älä työnnä sitä ovea kun se osuu veikkaan") mutta ei nyt vaan noudata niitä tälläkertaa. jos vaikka ensikerralla sitten.
tosi kiva penska se on loppupeleissä. hauska, leikkisä, huumorintajuinen, avoin, keskusteleva. hellä ja kiva.
ainoastaan kerran se on pienempäänsä tönäissyt. ja vielä nyt, puolivuotta tapauksen jälkeen, katuu asiaa syvästi. tarhassa se on kuin herranenkeli. kerran sitä on siellä toruttu hillumisesta päiväuniaikaan, ja sekin sitä valtavsti vielä harmittaa, vaikka tapauksesta on jo useita kuukausia.
puuh. taiteile tässä nyt sitten. toisella silmällä kun katsoo, on neiti maailman ihanin ja täydellisin prinsessa, ja kun kattoo toisella silmällä, näkee sen uhmaavan, huutavan riiviön!
"en halua leipää, haluan puuroa." (itkupotkuraivarit)
"en halua puuroa, haluan leipää." (itkupotkuraivarit)
se myöntää että kuulee ohjeet ("älä työnnä sitä ovea kun se osuu veikkaan") mutta ei nyt vaan noudata niitä tälläkertaa. jos vaikka ensikerralla sitten.
tosi kiva penska se on loppupeleissä. hauska, leikkisä, huumorintajuinen, avoin, keskusteleva. hellä ja kiva.
ainoastaan kerran se on pienempäänsä tönäissyt. ja vielä nyt, puolivuotta tapauksen jälkeen, katuu asiaa syvästi. tarhassa se on kuin herranenkeli. kerran sitä on siellä toruttu hillumisesta päiväuniaikaan, ja sekin sitä valtavsti vielä harmittaa, vaikka tapauksesta on jo useita kuukausia.
puuh. taiteile tässä nyt sitten. toisella silmällä kun katsoo, on neiti maailman ihanin ja täydellisin prinsessa, ja kun kattoo toisella silmällä, näkee sen uhmaavan, huutavan riiviön!
sähläys ja kuri
no ei sitten menny niinku strömsössä tää aamu. tempasin puolikiloa kahvinpuruja lattialle, ja kun sain sotkun siivottua, huomasin että käyttämästäni imurista oli pussi falskannut. seuraavaksi siivosin ja putsasin imurin sisällyksineen ja puoli lattiaa. miksen lähtenyt aamukahville vaikka roberts coffeeseen? olisin päässyt aikapaljon helpommalta
aloin sitten tuunaamaan ruttunaaman synttärilahjaa. vanha roskiksesta bongaamani tapetti on ylen hieno, mutta aika jäykkää, ja osittain laastissa. sovittelin sitä nyt kahteen huoneeseen, mutta taidan koittaa etsiä vielä kavereilta remppajäämiä, tai hakea mallipaloja remonttikaupasta. sitä ennen on kuitenkin siivottava lattia laastimuruista. mutta millä? imurin suodattimet kuivuu kylppärissä. on meillä rikkaimurikin, mutta se on lastenjäljiltä jemma-nimisessä paikassa. aaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh!
miten ihmeessä tää nyt ei kulje? ku ei kulje, niin ei kulje, niin ei kulje...
yks asia tästä "ei kulje" osastosta on myös tuo ruttunaaman uhma. se tulee jo neljä ja ajettelin tosiaan uhmaamisen alkavan hiipua, mutta vielä mitä! tosiaan taitaa olla luonteessa tuo kaiken kyseenalaistaminen ja oppositioasenne. ja mitä suurenevassa määrin.
mein tytöt on olleet hyvää pataa kaiken aikaa. tai siis tähän saakka. nyt vaan muutaman kuukauden ajan on ruttunaama alkanut käydä todella esikon hermoille. mä olen miettinyt tässä pari viikkoa miten saisin esikon ottamaan ohjat moiselta pikkudiktaattorilta. ruttu ei siis tee/tarkoita mitään pahaa, ei lyö, pure, kiusaa tahallaan. se vaan käy siskoonsa kiinni. halaa, likistelee, roikkuu vaatteissa ja kömpii päälle makaamaan. puristelee, pusertaa. eikä kuuntele eikä usko kun esikko pyytää lopettamaan. nyttemmin ruttusta on tullut täysin kuuro myös esikon antamille ohjeille. koskien kaikkea.
ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti että hivauta sitä hiukan, jossei sana mene perille, eikä se irroita sun kimpusta. mistä moinenkin mieleeni edes tuli? eihän niitä nyt toisiaan vastaan voi yllyttää. ja väkivalta muutenkin on musta täysin ulkona vaihtoehdoista. toisaalta jos esikkoa riivaisi joku hänen kokoisensa lääppijä, olis viimenen keino tosiaan vähän hivauttaa jos sana ei mene perille. mutta kokoeroa kun on nelisenkymmentä kiloa, niin ei. mä en käsitä miten esikko ei saa tilannetta haltuunsa? (tai ehkä tajuan kun tuntuu että itsellekin moinen riiviö aiheuttaa haastetta kerrakseen.)
tukkapöllyä ei. sitä on käytetty mun kotona kyllä. samoin selkäsaunat olen saanut, mutta ei sitäkään. ei. ei vaikka en kovin ole traumatisoitunut niistä. koska tiedän todella ne kurinapalautuksen ansainneeni. (sairas ajatus toisaalta, mutta kyllä mä todella olen.)
no mitä sitten jos sana ei mene perille, eikä halua huutaa?
no, eilen esikolla kärähti ruttuun totaalisesti. pakenin keittiöön ja jätin ne selvittämään sotkunsa keskenään. kun tulin takaisin, ulvoi uhmis jäähypenkillä, ja mut nähdessään tietty karkasi penkiltä. siinä kohtaa jouduin kyllä sanomaan todella tiukkaan sävyyn että jos esikko on sut penkille laittanut, siinä sä todella istut kunnes se antaa luvan poistua. hienosti hoidettu esikolta, napakka komento ja rutun nosto jäähylle. loppuilta meni niiltä sopuisissa merkeissä.
no jäähypenkki se sit on. toiseksi suosittelin kiinnipitoa. jos ruttu jyllää päälle eikä kuuntele, esikko voi kiepauttaa kädet selän taakse ja istua selänpäällä, tai pitää ruttua sylissä (varo heiluvaa päätä!) kunnes korvat taas aukeavat. ja yhteisymmärrys löytyy.
nyt on alkanut muutenkin uusi kuriaika tässä huushollissa. mä sanon vaan kerran nätisti. sitten lähdetään hetkeksi omaan huoneeseen miettimään miksei kuunneltu. ainakin aamulla toimi kertalaakista tämä taas. yhtään ei tarvinnut munkaan hermoja riipiä.
on tuntunut että oon ton yhden vinkulin ja toisen uhmailijan jäljiltä illalla ihan jotenkin kierteellä, kun pidättelen hermojani niin kovin ettei ne posahda moisesta jatkuvasta riipimisestä.
mä olen tosi tiukka kasvattaja, ja niin kauan kun olen noita viisaampi, täällä määrään minä. ruttu kyseenalaistaa nyt kaikkea mahdollista, ja haastaa joka asiasta, mä olen vaan kyllästynyt olemaan koko ajan ärtyisä. ja kuinka kurjaa sekin sille loppupeleissä on. siksi nyt suora ja yksinkertainen linja.
toisessa vaakakupissa painaa se, etten halua autoritäärisesti murskata lapsen omaa ajattelua. sillä ruttunaamalla esim on tosi paljon hyviäkin ideoita, niinkun lapsilla yleensäkin. niiden toteuttamiskelpoisuudesta tai niiden avusta arjen sujumiseen en kyllä ole niinkään varma. hyvänä esimerkkinä vaikka se kun ruttu meni ikkunan ulkopuolelle, siis sinne ikkunalaudalle, katsomaan onko naapuri kotona, niin idea oli hyvä, toteutus hieman kyseenalainen ;)
näin meillä taas.
aloin sitten tuunaamaan ruttunaaman synttärilahjaa. vanha roskiksesta bongaamani tapetti on ylen hieno, mutta aika jäykkää, ja osittain laastissa. sovittelin sitä nyt kahteen huoneeseen, mutta taidan koittaa etsiä vielä kavereilta remppajäämiä, tai hakea mallipaloja remonttikaupasta. sitä ennen on kuitenkin siivottava lattia laastimuruista. mutta millä? imurin suodattimet kuivuu kylppärissä. on meillä rikkaimurikin, mutta se on lastenjäljiltä jemma-nimisessä paikassa. aaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh!
miten ihmeessä tää nyt ei kulje? ku ei kulje, niin ei kulje, niin ei kulje...
yks asia tästä "ei kulje" osastosta on myös tuo ruttunaaman uhma. se tulee jo neljä ja ajettelin tosiaan uhmaamisen alkavan hiipua, mutta vielä mitä! tosiaan taitaa olla luonteessa tuo kaiken kyseenalaistaminen ja oppositioasenne. ja mitä suurenevassa määrin.
mein tytöt on olleet hyvää pataa kaiken aikaa. tai siis tähän saakka. nyt vaan muutaman kuukauden ajan on ruttunaama alkanut käydä todella esikon hermoille. mä olen miettinyt tässä pari viikkoa miten saisin esikon ottamaan ohjat moiselta pikkudiktaattorilta. ruttu ei siis tee/tarkoita mitään pahaa, ei lyö, pure, kiusaa tahallaan. se vaan käy siskoonsa kiinni. halaa, likistelee, roikkuu vaatteissa ja kömpii päälle makaamaan. puristelee, pusertaa. eikä kuuntele eikä usko kun esikko pyytää lopettamaan. nyttemmin ruttusta on tullut täysin kuuro myös esikon antamille ohjeille. koskien kaikkea.
ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti että hivauta sitä hiukan, jossei sana mene perille, eikä se irroita sun kimpusta. mistä moinenkin mieleeni edes tuli? eihän niitä nyt toisiaan vastaan voi yllyttää. ja väkivalta muutenkin on musta täysin ulkona vaihtoehdoista. toisaalta jos esikkoa riivaisi joku hänen kokoisensa lääppijä, olis viimenen keino tosiaan vähän hivauttaa jos sana ei mene perille. mutta kokoeroa kun on nelisenkymmentä kiloa, niin ei. mä en käsitä miten esikko ei saa tilannetta haltuunsa? (tai ehkä tajuan kun tuntuu että itsellekin moinen riiviö aiheuttaa haastetta kerrakseen.)
tukkapöllyä ei. sitä on käytetty mun kotona kyllä. samoin selkäsaunat olen saanut, mutta ei sitäkään. ei. ei vaikka en kovin ole traumatisoitunut niistä. koska tiedän todella ne kurinapalautuksen ansainneeni. (sairas ajatus toisaalta, mutta kyllä mä todella olen.)
no mitä sitten jos sana ei mene perille, eikä halua huutaa?
no, eilen esikolla kärähti ruttuun totaalisesti. pakenin keittiöön ja jätin ne selvittämään sotkunsa keskenään. kun tulin takaisin, ulvoi uhmis jäähypenkillä, ja mut nähdessään tietty karkasi penkiltä. siinä kohtaa jouduin kyllä sanomaan todella tiukkaan sävyyn että jos esikko on sut penkille laittanut, siinä sä todella istut kunnes se antaa luvan poistua. hienosti hoidettu esikolta, napakka komento ja rutun nosto jäähylle. loppuilta meni niiltä sopuisissa merkeissä.
no jäähypenkki se sit on. toiseksi suosittelin kiinnipitoa. jos ruttu jyllää päälle eikä kuuntele, esikko voi kiepauttaa kädet selän taakse ja istua selänpäällä, tai pitää ruttua sylissä (varo heiluvaa päätä!) kunnes korvat taas aukeavat. ja yhteisymmärrys löytyy.
nyt on alkanut muutenkin uusi kuriaika tässä huushollissa. mä sanon vaan kerran nätisti. sitten lähdetään hetkeksi omaan huoneeseen miettimään miksei kuunneltu. ainakin aamulla toimi kertalaakista tämä taas. yhtään ei tarvinnut munkaan hermoja riipiä.
on tuntunut että oon ton yhden vinkulin ja toisen uhmailijan jäljiltä illalla ihan jotenkin kierteellä, kun pidättelen hermojani niin kovin ettei ne posahda moisesta jatkuvasta riipimisestä.
mä olen tosi tiukka kasvattaja, ja niin kauan kun olen noita viisaampi, täällä määrään minä. ruttu kyseenalaistaa nyt kaikkea mahdollista, ja haastaa joka asiasta, mä olen vaan kyllästynyt olemaan koko ajan ärtyisä. ja kuinka kurjaa sekin sille loppupeleissä on. siksi nyt suora ja yksinkertainen linja.
toisessa vaakakupissa painaa se, etten halua autoritäärisesti murskata lapsen omaa ajattelua. sillä ruttunaamalla esim on tosi paljon hyviäkin ideoita, niinkun lapsilla yleensäkin. niiden toteuttamiskelpoisuudesta tai niiden avusta arjen sujumiseen en kyllä ole niinkään varma. hyvänä esimerkkinä vaikka se kun ruttu meni ikkunan ulkopuolelle, siis sinne ikkunalaudalle, katsomaan onko naapuri kotona, niin idea oli hyvä, toteutus hieman kyseenalainen ;)
näin meillä taas.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
tyhmänaama ja tyhmävaatteet
ja sitten se iski. kyrsiintyminen omaan naamaan. vielä kaiken kivan päälle.
stressi ja ovulaatio yhdessä aiheutti mulle kerrassaan pitkälle hohtavan akneilmiön. muru väitti ettei asialla juuri ole väliä, mutta kun mulle on! jos sen naamassa on näppylä tai kaksi, se ei rumenna sitä mun silmissä. mutta jos mun oma naama on näin kauhea, on asia oikeesti aika fataali. en kehtaa katsoa edes peiliin, saatikka mennä ulos tästä talosta ilman puolen naaman peittävää kaulahuivia.
satsasin nyt johonkin apteekin myrkkyrasvaan, jos sillä tuo naamari rauhottuis. en vaan uskalla siihen mitään peitevoidetta tai muuta tököttiä ees päälle laittaa. joten se on sisäviikko, taikka kaulahuiviviikko.
ärsyttävää!!! mulla ei teininä ollut yhden yhtä finniä. rasittaa suunnattomasti tässä aikuisen naisen iässä kärsiä sitten koko näppylöinti korkoineen.
eilen just mietin että jos mulla ensvuonna tähän aikaan on tälläsiä graaveja ongelmia, niin häät on niin peruttu. mä en tän tyhmänaaman kanssa poussaa missään kuvissa enkä juhlissa. pitäkää peukkuja että rasva toimii. tai joku laserhoito. mä oon nyt NIIN kyllästynyt.
ja vielä se asia, että perjantaiks olis kiva saada taa kuono johki rotiin, koska (fanfaareja!!!) siskoni on tarjoutunut lapsenlikaksi* että pääsemme murun kanssa vähän kaksin kaupungille. kuka haluaa tän teiniaknenaaman kanssa lähteä? en ainakaan minä.
siks toiseen käytin eilen kolmetuntia vaatekaupoilla. ja masennuin lopullisesti. muoti on NIIN karannu multa. mun vaatekaapissa on vaan tyhmävaatetta, puhumattakaan kaikista naistenvaateliikkeistä! mä meinaan oksentaa ihan kun kuvittelen itteäni nykymuodin mukaisissa silkkiröyhellyksissä, pantteripaidoissa taikka paljettitunikoissa.
onneks mun rakas naisystävä neuvoi eilen luomivärivalinnassa. (kiitos S!) ja luomivärin sävyjen mukaan kipasin tänään sitten vilassa hakemassa kaks painijaselkätoppia, violetin ja leijonankeltasen. niissäkin on vaan pieni vika ettei mun rakkaustatuointi näy... noh. onpahan sitten kuitenkin jotakin uutta laittaa päälle perjantaina. jos yhtään lohduttaa...
puh huijaa. poikakin kitisee tosi kovin. uhmis uhmailee. ompelukone ei toimi. kämppä sotkeentuu kuin itsekseen. ulkona sataa. mistähän muusta mä voisin vielä valittaa?
huonosti menee...
* siis systeri on nähnyt poikaa yhdentoista kuukauden aikana kaks kertaa hereillä. kun ottaa huomioon että se asuu 400m päässä, kertoo se aika selkeesti miten kiinnostunut se on siskonsa lapsista, joten on tää tarjous musta aika ainutkertanen. ja sellaseks varmaan jääkin. ;)
edit:
ja vielä ulkonäkövalivali. muru valitti eilen että a) mä oon liian laiha! (voiko semmosesta valittaa, ja enhän edes ole!) se tuputtaa mulle isompia ruoka-annoksia, kantaa iltapalaa sänkyyn, ostelee suklaata (nää ei kai ihan niin huonoja juttuja ole..?). ja b) epäili mun päässä olevan kuolleen oravan nahka, kun poika oli nykinyt kotiäitiponnarista lipareen irti. valtavan kivaa. muistutin murua myös tiedelehdessä olleesta artikkelista "hyvän parisuhteen kaava" jossa kirjotettiin että jokaista loukkausta kohtaan on sanottava ainakin viisi vakavaa positiivista asiaa, jotta negatiivisen palautteen vaikutus kumoutuu. no, niittä kymmentä odotellessa olen kevyesti ärtynyt. liiallisen laihuuteni ja kuolleen oravalisäkkeeni kanssa. ;)
stressi ja ovulaatio yhdessä aiheutti mulle kerrassaan pitkälle hohtavan akneilmiön. muru väitti ettei asialla juuri ole väliä, mutta kun mulle on! jos sen naamassa on näppylä tai kaksi, se ei rumenna sitä mun silmissä. mutta jos mun oma naama on näin kauhea, on asia oikeesti aika fataali. en kehtaa katsoa edes peiliin, saatikka mennä ulos tästä talosta ilman puolen naaman peittävää kaulahuivia.
satsasin nyt johonkin apteekin myrkkyrasvaan, jos sillä tuo naamari rauhottuis. en vaan uskalla siihen mitään peitevoidetta tai muuta tököttiä ees päälle laittaa. joten se on sisäviikko, taikka kaulahuiviviikko.
ärsyttävää!!! mulla ei teininä ollut yhden yhtä finniä. rasittaa suunnattomasti tässä aikuisen naisen iässä kärsiä sitten koko näppylöinti korkoineen.
eilen just mietin että jos mulla ensvuonna tähän aikaan on tälläsiä graaveja ongelmia, niin häät on niin peruttu. mä en tän tyhmänaaman kanssa poussaa missään kuvissa enkä juhlissa. pitäkää peukkuja että rasva toimii. tai joku laserhoito. mä oon nyt NIIN kyllästynyt.
ja vielä se asia, että perjantaiks olis kiva saada taa kuono johki rotiin, koska (fanfaareja!!!) siskoni on tarjoutunut lapsenlikaksi* että pääsemme murun kanssa vähän kaksin kaupungille. kuka haluaa tän teiniaknenaaman kanssa lähteä? en ainakaan minä.
siks toiseen käytin eilen kolmetuntia vaatekaupoilla. ja masennuin lopullisesti. muoti on NIIN karannu multa. mun vaatekaapissa on vaan tyhmävaatetta, puhumattakaan kaikista naistenvaateliikkeistä! mä meinaan oksentaa ihan kun kuvittelen itteäni nykymuodin mukaisissa silkkiröyhellyksissä, pantteripaidoissa taikka paljettitunikoissa.
onneks mun rakas naisystävä neuvoi eilen luomivärivalinnassa. (kiitos S!) ja luomivärin sävyjen mukaan kipasin tänään sitten vilassa hakemassa kaks painijaselkätoppia, violetin ja leijonankeltasen. niissäkin on vaan pieni vika ettei mun rakkaustatuointi näy... noh. onpahan sitten kuitenkin jotakin uutta laittaa päälle perjantaina. jos yhtään lohduttaa...
puh huijaa. poikakin kitisee tosi kovin. uhmis uhmailee. ompelukone ei toimi. kämppä sotkeentuu kuin itsekseen. ulkona sataa. mistähän muusta mä voisin vielä valittaa?
huonosti menee...
* siis systeri on nähnyt poikaa yhdentoista kuukauden aikana kaks kertaa hereillä. kun ottaa huomioon että se asuu 400m päässä, kertoo se aika selkeesti miten kiinnostunut se on siskonsa lapsista, joten on tää tarjous musta aika ainutkertanen. ja sellaseks varmaan jääkin. ;)
edit:
ja vielä ulkonäkövalivali. muru valitti eilen että a) mä oon liian laiha! (voiko semmosesta valittaa, ja enhän edes ole!) se tuputtaa mulle isompia ruoka-annoksia, kantaa iltapalaa sänkyyn, ostelee suklaata (nää ei kai ihan niin huonoja juttuja ole..?). ja b) epäili mun päässä olevan kuolleen oravan nahka, kun poika oli nykinyt kotiäitiponnarista lipareen irti. valtavan kivaa. muistutin murua myös tiedelehdessä olleesta artikkelista "hyvän parisuhteen kaava" jossa kirjotettiin että jokaista loukkausta kohtaan on sanottava ainakin viisi vakavaa positiivista asiaa, jotta negatiivisen palautteen vaikutus kumoutuu. no, niittä kymmentä odotellessa olen kevyesti ärtynyt. liiallisen laihuuteni ja kuolleen oravalisäkkeeni kanssa. ;)
maanantai 1. marraskuuta 2010
minäkö liian nipo?
esikoiselle tuli uusi treenivuoro. kello 21-22 torstai-iltana.
musta se on aivan liian myöhään. ottaen huomioon sen päälle kotimatka, ateriointi ja suihku. ja seuraavan aamun herätys puol seitsemän että ehtii kouluun. ja tyttö täytti just neljätoista, on siis ihan lapsi vielä. ihmettelin ääneen eikö kenenkään muun vanhempi ole kritisoinut asiaa?
murukin pääsee hakemaan tytön treeneistä kerran vaan kolmessa viikossa.
aika tylsää ehkä, mutta mun tytär ei tuohon torstain treenivuoroon osallistu.
se itsekin piti sitä fiksuna ratkasuna, mutta joukkuekaverit mua turhan nipona.
mitäs mietit?
*pauks* sanoi muuten henkselit. esikoinen oli kuluneen kauden uutterin treenaaja, eli treeneissä läsnäoloprosentiltaan joukkueen ykkönen. sen lisäks valmentaja oli henkilökohtaisessa palaverissa hehkuttanut hyvää kehitystä kauden aikana. plus tyttö palkittiin vuoden tsempparina!
[ylpeää hymyilyä]
musta se on aivan liian myöhään. ottaen huomioon sen päälle kotimatka, ateriointi ja suihku. ja seuraavan aamun herätys puol seitsemän että ehtii kouluun. ja tyttö täytti just neljätoista, on siis ihan lapsi vielä. ihmettelin ääneen eikö kenenkään muun vanhempi ole kritisoinut asiaa?
murukin pääsee hakemaan tytön treeneistä kerran vaan kolmessa viikossa.
aika tylsää ehkä, mutta mun tytär ei tuohon torstain treenivuoroon osallistu.
se itsekin piti sitä fiksuna ratkasuna, mutta joukkuekaverit mua turhan nipona.
mitäs mietit?
*pauks* sanoi muuten henkselit. esikoinen oli kuluneen kauden uutterin treenaaja, eli treeneissä läsnäoloprosentiltaan joukkueen ykkönen. sen lisäks valmentaja oli henkilökohtaisessa palaverissa hehkuttanut hyvää kehitystä kauden aikana. plus tyttö palkittiin vuoden tsempparina!
[ylpeää hymyilyä]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)