hmh.
luin eilen siri hustvedt:in "kaikki mitä rakastin". mulla oli niin hyvä flow sen kirjan kanssa, ja oikeen ahmin sitä eteenpäin. kunnes juonenkäänne "bang" päin naamaa. sit mä tulin hyvin surulliseks, ja teki vaan mieli itkeä, murehtia ja olla vaan peittojen sisässä.
samaan teemaan sattuva asia törmäs muhun aamulla kun kävin duunissa poikulin kanssa. tietty aulassa oli vastassa ihminen jota en olis halunnut nähdä, sillä kohtaamista olin jotenkin jo pelännyt etukäteen. ja isku oli molemmille kova.
mun yks kollega, se jonka kanssa oltiin supistu raskausasioita, istuttu selvinpäin pikkujouluissa pyöreine mahoinemme, törmäilty kaupungilla mä vauva mukana, se viimesillään raskaana. siinä se seisoi, leperteli pojalle, ja sanoi ettei tuommosen taaperon näkeminen itketä. ja sitten se repesi itkuun. mäkin seisoin siinä ku joku jäykkä idiootti vaikka kuinka pitkään. nieleskellen itkua.
se menetti pienen tyttönsä kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. tyttö olisi samoja ikiä poikulin kanssa.
mä tulin niin pohjattoman surulliseksi.
olen itkeä tirautellut tänään jo monesti.
voi paska, niin kurja on joskus tää maailma. ja epäreilu. ei riitä sanat kertomaan miten pahoillani olen.
eipä tänään muuta. mä jatkan tät itkemistä.
Luin itekin just tuon saman kirjan. Ensin en tykännyt, sitten tykkäsin, sitten järkytyin ja lopuksi jäi vain hirveän haikea ja suru mieli.
VastaaPoistaTodella, todella surullista. Sanaton.
VastaaPoistase on vissiin hyvän kirjan merkki kun se todella koskettaa ja aiheuttaa tunteita.
VastaaPoistasniif silti.
musta kamalaa on se realiteetti että mä vaan pystyin kävellä siitä tilanteesta pois, ja kotona voin yrittää vaikka ajatella muuta. ja se toinen elää sen asian kanssa joka päivä, lopun elämäänä. vaikka se suru muuttuu ja kuluukin, niin silti se on musta äärettömän surullista ja epäreilua että ikäviä asioita tapahtuu.
Tuntuu kauhealta ajatellakaan, että joku joutuu kokemaan sellaisen tuskan kuin oman pienensä menettäminen. Nykyisin kun on oma lapsi, tuollaiset tarinat iskevät niin syvältä joka kerta. Samoin kuin kaikki surkeat uutiset lehdissä, joihin liittyy lapsia. Jotenkin sitä samaistuu nyt niihin eritavalla, että mitä jos osuisi omalle kohdalle. Elämä tuntuu joskus epäreilulta. Vetää hiljaiseksi ja nöyrän kiitolliseksi omastaan.
VastaaPoista