esikoiselle tuli uusi treenivuoro. kello 21-22 torstai-iltana.
musta se on aivan liian myöhään. ottaen huomioon sen päälle kotimatka, ateriointi ja suihku. ja seuraavan aamun herätys puol seitsemän että ehtii kouluun. ja tyttö täytti just neljätoista, on siis ihan lapsi vielä. ihmettelin ääneen eikö kenenkään muun vanhempi ole kritisoinut asiaa?
murukin pääsee hakemaan tytön treeneistä kerran vaan kolmessa viikossa.
aika tylsää ehkä, mutta mun tytär ei tuohon torstain treenivuoroon osallistu.
se itsekin piti sitä fiksuna ratkasuna, mutta joukkuekaverit mua turhan nipona.
mitäs mietit?
*pauks* sanoi muuten henkselit. esikoinen oli kuluneen kauden uutterin treenaaja, eli treeneissä läsnäoloprosentiltaan joukkueen ykkönen. sen lisäks valmentaja oli henkilökohtaisessa palaverissa hehkuttanut hyvää kehitystä kauden aikana. plus tyttö palkittiin vuoden tsempparina!
[ylpeää hymyilyä]
Aivan järjetöntä heittää yläasteikäisille harrastuksia yhdeksän jälkeen! Jotakin rajaa tälle vaatimuksia tulvivalle suorituskeskeisyydelle sentään. Kyseessä kuitenkin niin sanotusti vain harrastus.
VastaaPoista(Sanoo lukiolainen, joka toistuvasti tuskailee matikanläksyjä yhteen yöllä. Mutta silti)
niinpä miia!
VastaaPoistaja se siis että tyttö menee kympiltä viim nukkumaan, niin musta olis aika hurjaa että siihen vielä iltatoimet päälle, ja se että keho palautuu treeneistä sen verran että uni tulis, ni nou nou. se olis puol kakstoista-kakstoista.
no saa nähdä koska valmentaja soittaa ja kyselee että "mitä hittoa"... ;)
Aivan oikea päästös sinulta äitinä! Järkkyjä treenivuoroja:( Oon kuullut, että nuorille annetaan jotain "ennen kukonlaulua"-aikoja tai sit noita myöhäsen illan aikoja -typerää! Aikuiset voi treenata mihin kellonlyömään kiinnostaa, mutta kyllä muksuille on löydyttävä inhimillisempiä aikoja!!
VastaaPoistaMä ooon yövuorojen aikana lukenut tän koko blogin läpi ja oon sun hyvin kirjoitettuihin juttuihin koukussa :) ihana lukea naisparin normaalista perhe-elämästä. Kauheen samansuuntasia ajatuksia löytyy tästäkin syntisestä perheestä :) hääjuttuja/rekistöimisjuhla juttuja odotan, itse pitäs kans suuunnitella samaa juhlaa :)
VastaaPoistakiitos anonyymi 1. mä kyllä seison tän päätökseni takana... ei ole vielä puhelua kuulunut ;)
VastaaPoistaja anonyymi 2. kiva että tykkäät. mä tykkään siitä että tänne käydään jättämään pieni merkki käynnistä! ja oih, jos sulla on hyviä idiksiä tai vinkkejä koskien "rekkareita" niin kuuntelisin mieluusti!