mulla on joku post menstruaalinen syndrooma. murun pms helpotti, ja mulla alko angstit.
oon hillinnyt itseäni siivoamalla ja järkkäilemällä, mutta sit pinna karahtaa ihan pienistä.
eilen muru ensin puhui musta mulle tiuskimalla, ja uomautin asiasta nii sehän ei pysty sanomaan "sori" vaan mökötti loppuillan makkarissa lukien. teki mieli käydä kiljumassa sille vielä vaikka mitä siitä että hiton kiva täällä yksinhuoltaa sen vapaapäivinä, ja vois oppia sanoo sori ja selvittää tilanteet heti yms. yms. yms. mutta ajattelin sen ajavan vaan ojasta allikkoon.
kihisin sitten ittekseni kunnes esikko tuli marisemaan että oon täyttänyt sen hyllyt vaatehuoneesta rutun vaatteilla ja sen yökkärit ei mahdu minneen.
siihen katkesi kamelin selkä. mä olin eilen kysynyt siltä oliko siinä kaikki, kun se laittoi vaattensa. ja oli kuulemma. sit niitä tulee yhtäkkiä mun siististi järkkäämään vaatehuoneeseen aimo kasa lisää.
ei kestänyt hermo ei. riivin rutun kamppeet pitkin lattioita ja potkaisin sukkalaatikon pitkin olohuonetta. (tosi aikuismaista.) sitten läksin kauppaan rauhottumaan.
tultuani takasin oli sukat ja rutun muut vaatteet kerätty ja porukka aika hiljasta väkeä.
ei mukaan hermot kaikkea kestä. valitettavasti.
yöllä sitten poikuli huusi kahdesta kuuteen. ja sitten noustiin ylös.* istuin vuoteenlaidalla miettien myrkyllisiä. en tiettykään pojasta, vaan puolisostani johon kulminoituu nyt kaikki paha. tollanen töllö ja aina sama homma. no, hyvähän mun on peiliä syyttää jos naama on vino.
* epäilen pojan tekevän hampaita. aamulla kun kurkkasin suuhun, niin ei mitään! hemmetti. mikä ihme siinä maksaa? yövalvominen ei sinänsä mua rassaa. en ole juurikaan kolmen lapsen kohdalla sitä hommaa joutunut tekemään, ja musta tosi äiti on vasta se, joka jaksaa yötolkulla hermostumatta hoivata hellyydellä nitisevää (karjuvaa) jälkikasvuaan. mulla on siihen matkaa ton yötolkun kanssa. hermo kestää hyvinkin. rasittaa vaan ne omat synkeät ajatukset mitä siinä sängynlaidalla ihan turhaan kehittelee.
jaahans.
tule hyvä päivä, älä tule huono päivä. hellitä mania ja angsti niin muidenkin on helpompi mun kanssa taas elää.
Tilataan teille hyvä päivä! Tsemppiä!! :)
VastaaPoistaTosta mä kyl oon vähän eri mieltä että tosimutsi on se joka on jaksanut loputtomiin hyysätä niitä lapsia yötolkulla. itse olen ainakin joutunut toteamaan oman kuolevaisuuteni sen asian suhteen :) (lue: rupeaa niitä sukkalaatikoita lentämään siistissä kaaressa seinille)
kiitos. tsemppiä tarvitaan nyt!
VastaaPoistajoo, ja mulla on suuret luulot itsestäni. tai korkeet vaatimukset.
en vaan esikon kanssa ole juurikaan joutunut valvomaan. rutun kanssa kaks hammasyötä, ja yhden laryngiitin. ja poikulin kanssa niitä nukutuksia. en ole ikinä kokenut yöjuttuja rankkana. että siitä olen päässyt helpolla. ymmärrän kyllä että monella tämä on täysin toisin...