oon soitellut mutsille parin päivän välein kysyäkseni miten sillä menee. luuydinnäytettä se ajattelee puhtaaksi, koska lisäinfoa asian tiimoilta ei ole tullut. se kävi hakemassa peruukkinsa, päätyi siihen tukkamalliin mikä sillä on ollut teininä. punaruskeaan, otsatukalliseen, josta latvat on käännetty sisäänpäin. ei ole vielä tukkaakaan pudonnut, mutta hyvä varautua etukäteen...
musta tuntuu että sitä alkaa mun soittelut jo tympimään. ainakin se yrittää uuvuttaa mun mielenkiintoa sitä kohtaan, ja koko syöpää kohtaan, jaarittelemalla mulle tunti tolkulla esim. aiheesta munakello. toinen hyvä setti tässä on ollut aiheesta lihanuija. ok. viesti vastaanotettu. kaikki on kunnossa, syöpä on ihan "out" puheenaihe. hyvää munakelloa on vaikea marketista löytää, senkin ymmärsin.
mulle teki hyvää myös julkisesti marista aiheesta ruttunaama. tyyppi on mun marinan jälkeen käyttäytynyt asiallisesti. (mikähän taika siinäkin lienee..?) ei ole juurikaan uhmaillut, eikä siskoaan jyllännyt. poika kuitenkin natisee jatkuvasti edelleen. hampaista se tuskin johtuu, koska niitä ei vieläkään näy tulevan. taitaa vaan olla kova läheisyyden kaipuu, vaikka mä tässä olenkin koko ajan paikalla. jos sylissä vaan on hyvä, niin syliä sitten annetaan. niin paljon kun poika sitä nyt haluaa, niinkuin tähänkin saakka on tehty. ja kitinä seuratkoon kotihommiani sitten hamaan tulevaisuuteen, kaneetilla "poika nyt vaan on tommonen".
aloitan perjantain vapaailtaan liittyvät katumusharjoitukset nyt. kävin hankkimassa imuriin sopivia kappaleita. kohta saa koirankarvat kyytiä. jos vaikka ihan innostuis tamppaamaan matot ja pesemään lattiat nyt kun poikuli on aamupäiväunilla. raahaan myös viherkasvini suihkuun. jospa se tästä alkais. kiva viikonloppu.
p.s. muru hikoilee par'aikaa pääsykokeissa. pitkäkäätten sille isoja peukkuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti