diy: pasta, keittiöntuolit, kaksi päivää

muru on äitinsä tykönä poikulin kanssa. mä ja tytöt kotosalla.

aamu oli tosi rauhaisa. jopa jännitti viiden aikaan aamulla kipitellä siellä lähiömettässä yhden ainoon luppakorvan kanssa. yleensä kun on massaa mukana mun lisäksi se yli sata kiloa. ei paljoa puskajussit pelota.

lapset sai tarhapaikat steinerpäiväkodista naapuripihalta. ou jee!

kiepsautin tuossa kotiintullessa pasta carbonarat tyttöporukalle. ai kun mä oonkin niin hyvä kokki! nams! parempaa en ole saanut. kitsaana naisena ostin palvikinkkua leivän päälle, ja osasta sitä pakettia tein sen carbonaran. ja täytyy sanoa, nappivalinta. tai sit oli vaan mausteet kohdillaan.

diy-osastoon kuuluu myös mun pikku projekti keittiöntuolien kanssa.
kas tässä:

alkuperäinen, tiikki-pinnatuoli. tässä jo hiottuna.

ja sit sudin mustaa. mun oma "köyhän naisen madamoiselle". ihana! tää on vaan niin chic!

p.s. kun lukee tän ja ed.postauksen peräkkäin, voi oikeesti alkaa miettimään sitä bipolariasiaa. tosin sille voi olla toinenkin selitys. meinaan PMS. (tarttisko miettii niitä pillereitä kuitenkin? varmuudeksi?)
p.s.2 luin duunin puolesta tänään rajatilapersoonallisuudesta. iski kandintauti. olisko mulla tää? huoh...


duunissa enää loppuruttaus jäljellä. vajaalla miehityksellä, kaksi päivää, kaksi! ja sitten mä lähden lomalaitumille. lepakkoapuri soitti mulle tänään, kun olin lähettänyt sen väärään päähän laitosta ihan turhaan. "kusipää!" se ainoostaan kähisi puhelimeen. ihanan arkista meininkiä!. kaks päivää... kaks päivää lomaan!

no nyt se valivali

mun itsetunto on romahtanut monta piirua.
osansa siitä on verottanut nää kotiolot. kun yks remppaa, ja sit toinen, ja vielä kolmas. on hienoa olla se paskasanko, mutta jos oikeen yritän ajatella optimistisesti, niin mulle on helppo ränkkää kun on turvallista. eikö? joohan, olis se niin? vai oonko vaan liian kiltti täällä?

sit musta just tuntuu että mun kaikki vaatteet on ihan plääh. emmä osaa pukeutua, eikä tuolla kaapissa o mitään päällepantavaa. vaikka ostin eilen vyön ja pari paitaa, ja kolmekakkosen housut, ei mulla o takkejakaan.

oon muuten alkanu kattomaan kaupungilla vähän pyöreämpiä ihmisiä "sillä silmällä", nimittäin kadesilmällä. olis kiva olla terveän pyöreä ja omistaa isot pakarat. (miten nii ei ikinä voi olla tyytyväinen?)

sikstoiseen alkaa vituttaa tehdä töitä ihmisen kanssa joka sanoo joka päivä "ei sillä että epäilisin sun ammattitaitoa, mutta..." jumalavita. se entinen insinööri, nykyinen mun käskyttäjä, on oikeesti ihan todella rasittava. sit mun pitää pitää semmosta kohteliaisuusnaamiota ja olla ammattilainen sen edessä. joka päivä. perjantai kulminoitui siihen että tuohon ekaan lauseeseen vastasin että "etpä" ja sit se sanoi mulle kun kyseistä asiaa selvitettiin että: "ai sun mielestä mä en osaa edes lukea?" nii siihenki piti vastata että "nii, siltä se nyt näyttää." kun mä en oikeesti pompi muiden tonteille, ei senkään tarttis. sikstoiseen en käy väittämään asioita joita en tosiksi tiedä. ottaa vaan päähän että yhdellä on semmoi pätemisen tarve, että se hyppii mun tontille ja neuvoo (väärin) miten mun olis toimittava. pysyis nyt lestissään mokoma. ainakin kesän yli pitää tätä sietää. *  jossei se saa siirtoa jonnekin muualle pätemään. äst.

* pyysin pomolta vaihto-oppilasvuotta tohon mein "toimipisteeseen" kodin lähelle alkaen elokuusta. olis kiva kun duunimatka olis 10 minuuttia ekavuoden, kun poikuli alottaa tarhan. pomo oli myötämielinen ja siitäkin se olis hyvä idea, katotaan kui onnistuu. jospa joku innostuu noi mukavasta ideasta?

p.s. mun pomo on ihana. niin empaattista, ymmärtäväistä ja kannustavaa ihmistä saa hakea.  lämmin kiitos siihen suuntaan.
p.s.2. vuolaasti kiitin loppuviikosta mun lepakkoapuria ja toista vasenta kättä, ketkä mua auttoi duunin kaaosviikossa. ilman niitä en olis selvinnyt kunnialla, ja sanoin sen niille ihan suoraan. "pikkupomona" olo ei sovi mun identiteetille ollenkaan, musta tasa-arvonen työtoveruus ja moniammatillisuus on mun juttu, mutta nää kaks teki just niinkun sovittiin ja pyysin, ja homma luisti. eikä vastuu ja työn toisille delegoiminen ahdistanut mua ollenkaan.
p.s.3. ihminen jota arvostan siellä töissä kovin, tuli kysymään mitä mulle on tapahtunut sen risteilyn jälkeen, kun oon niin omissa oloissa ja vähän surkeen näkönen, eikä tauoillakaan mua näy. ihanaa että ovat kiinnostuneita ja huolehtivat. ensin olin tosiaan kipeenä. sit nii kiinni töissä, ettei sosialisoimiseen duunissa ole yhtään aikaa.mut kyllä se tästä. ensviikolla pitäis (pi.tä.is.) olla täys miehitys.


enää nelipäivänen viikko duunia ennen lomaa. sikälimikäli en ala oksentaa. nyt kun oon tosiaan pessy oksulakanoita, oksulasta, oksuseinää, oksulattiaa, oksupehmoleluja... mikä on todennäkösyys sille etten kohta oo ite oksu koko nainen? häviävän pieni. byäk.

voi pyhä yrjö

mä niin odotin tätä viikonloppua rankan työviikon jälkeen. (työpari on ollut taas saikulla, ja tiimin kolmas lomalla. että siitäkun vähän laskee, niin ymmärtää miks lepo olis tullu tarpeeseen.)
no ei siinä.
viimeyönä pesin yhtä lasta ja yrjöpyykkiä ja pehmoleluja ihan urakalla.
ja neljästi nousin laittaan dermocoolia koiraan kun se löyti aina uutta nuoltavaa karvasesta kropastaan.

ihme ettei tän enempää väystä tai vituta.
oih, tän sirkuksen arki. ei lopu viikonloppunakaan.

arvostan

loppuviikon arvostan-listalle pääsi:

se että eräs palauttaa mun myöhässä olevat kirjastonkirjat. ilman että mainitsen asiasta.
se että eräs voitelee narisevat saranat ovista. ilman että mainitsen asiasta.
se että eräs pyynteettömästi auttaa mun mummia urakassa.
se että eräs väsymyksestä huolimatta yritti auttaa mun siskon autoasioissa.
ja se että eräs, väsymyksestä huolimatta, on ollut ei-niin-horatio.

arvostan. ja olen huomioinut nämä. laittanut korvan taa. ja mustaan kirjaan.
kiitos. rakastan.

siksi

tai siis täksi.
jumaleissön että housut voi ihmisellä roikkua. laput esissä ja kaikkea. tyylikästä on tämäkin varmaan jonkun mielestä, mutta ei ehkä sovi kolmekymppiselle Naiselle.

siksi kipasin kolmen vartin ostoshelkkarireissulle. saalis oli kiva. jopa yhdet ehkä sopivat housut sain mukaani ja muutaman paidan. (vaikka äitini on kieltänyt törsäämästä, koska "kyl säkin joskus lihot." varmaan joo, mutta olis aika bueno asia ja pieni vaatimus, että ihmisellä olis edes yhdet housut jotka pysyy päällä.) btw ostin myös vyön. aika kätevä hankinta, luulen. 

silläaikaa kotona.
poika huuti. ruttunaam oksenti lastenhuoneen suht täyteen.
kiitos ja anteeksi lapsenvahdit L-täti ja M-täti!

p.s. ostin dermacoolia koirapojan tassunnuolemisvaivaan. tarkkailutunti kaksi. ei maanista nuoloa. jes.

sit mä oon...

sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen vaatteista.
sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen töistä.
sit mä oon kirjottanu valivali-postauksen mun manioista.

sit mä en ole julkaissut niitä.

emmä jaksa valittaa. aina vaan ei ole niin hienoa, mutta entäs sitten?
ulkona paistaa aurinko, pian on kesä. ja loma.

kylhän tän jaksaa. jos vaan viitsii.
pistellään sit menemään. liian isoilla vaatteilla, töissä peräsuoli pitkällä ja vähän maanisena hulluna.
who cares?

"siin pienempi pistelhtii kun isompi vasta kääntelehtii" sano yks mummu mulle tänään.  I love mummut!
tosi homma.

tiesiksä?

"miks sulla on noin outo nimi?"
"sulla on aika erikoinen kampaus."
"tiesitsä että sä oot todella lyhytkasvunen? asia ei taida vaan haitata sua itsees ollenkaan."
"onks tää jotaki humppaa vai?"

jep. oon palannut sorvin ääreen. duuniin.
ihanata ihanata.

tänään oli hanamijuhla täällä hoodeilla.

sain lapset aamulla hyvinvoivina ja hyväntuulisina kotiin. ollaan tehty vapaaehtoistyötä kokopäivä, ihan urakalla. olipahan kivaa. tuntui mukavalta olla hyödyksi. himpulatkin nautti kivasta päivästä. tilttasivat molemmat kuuden jälkeen.

mä olen yyberväsy.
perjantaina kuumeilin vielä, mutta oletan nyt olevani työkunnossa. itseäni olen nyt yrittänyt hyvin hoitaa. samoin muru. amsterdamista ostettu kiinalainen puinen hierontapallero on ollut kyllä parin euron hintansa väärti. samoin sellaset pimentävät silmälaput. ja asunnon kylpyamme. täytyy sanoa.

ensviikolla on luvassa nyrkkeilyä (i hope!), kotoilua ja ruttunaaman kevätjuhla. perussettiä siis.

itseasiassa enää kaksi viikkoa arkea kesäloman alkuun.

mars petiin lataamaan akkuja.
kunhan ensin keitän flunssaselle esikoiselleni teetä.

ja... ja... ja...

ei, mä meen vaan nukkumaan. muru on pelireissussa. en jää odottamaan valveille että se saapuu. tulee se kotiin kuitenkin.

hoidossa

ruttunaama ja leijonapoika on olleet koko viikonlopun hoidossa. l-tädin kanssa oli puhe että ovat yön tai kaksi. riippuen miltä meistä tuntuu. eilen ronskina ilmoitin ällälle että perhepoliittisella päätöksellä saavat toisenkin yön olla, jos l-täti ja hänen puolisonsa jaksavat. ja jaksoihan ne.

poiketen edellisistä hoitokerroista, mua ei ahdistanut kuin kerran. mietin kertaalleen että mitäs jos ruttu saa urtikariaa ja vakavia allergiaoireita, tai jos pojan ihmellinen vesikello poskesta leviää. en antanut ajatusten juosta minnekään, enkä edes murulle sanonut mitä mietin. rauhoitin itseäni sillä että l työskentelee lasten kanssa, osaa soittaa mulle jos on jotakin ihmeellistä, ja tajuaa jopa ambulanssin soittaa jos ei lapsilla henki kulje. hyvä minä! näin mä kehityn. ei turhia pelkotiloja, tai valtaa niille.

nukuin aamulla puol kasiin. tuntui hienolta.

muutenkin hoitosetti tuli hyvään saumaan. mun fyysisen kunnon osalta, mun henkisen kunnon osalta ja mein parisuhteen osalta. on ollut hienoa olla kaksin, jutella, kylpeä, lenkkeillä ja käydä kaupungilla yhdessä. mä oon saanut lepoa, ihoa, rakkautta ja ennenkaikkea ruokaa.

menee tovi toipua tästä setistä, mutta nyt tiedän todella missä mun rajat kulkee, vielä kun oppis niitä kunnioittamaan. puuh.

hanami

sunnuntaina on isot kemut täälläpäin, hanamijuhlat, harmi että kirsikoiden paras kukkaloisto ehti mennä.
esteettisiä elämyksiä tarjoaa tuo takapihan puisto kuitenkin, vieläkin.

projektia

ensin me haettiin asuntoo. sit me haettiin uudestaan asuntoo paremmalla numerolla. sit me mentiin maalikauppaan. sit yritin ostaa pöydän. ja myydä kämpän. ja nyt etsitään tuoleja tuunattavaksi.

sit mentiin ruokakauppaan.

ja käytiin moikkaa mun mummia rannassa.
mä n-i-i-n rakastan isoja rautasia vanhoja laivoja.
murulla on n-i-i-n tylsää "vaan" kotona.

nää kolme asiaa kun yhdistetään, saatiin murullekin mukava pikku projekti. kaikki on happyhappy.

"saanhan mä mä tulla maalaamaan ensviikolla mamanmummi, saanhan? mama soittaa sulle et monelta voi tulla. vaik heti maanantaiaamuna?"

paska-asteikko

kesä tuli blogiin. ihana vihreä väri!

mä eilen opastin ystävääni lyhyeeseen itseilmaisuun, ja hää minua objektiiviseen itseni ja elämäni tarkkailuun, niin nyt aion elää niinkun opetan, ja ottaa hänen neuvostaan vaarin.

kehittelin semmosta paska-asia-arviointi-asteikkoa. niinku kipujana nollasta kymppiin, nolla = ei kipua, kymppi = pahin kuviteltavissa oleva kipu.

no tää mun paska-asteikko on sit nolla = hommat hienosti, kymppi = mahdollisimman päin persettä.

aamun analyysi:
a) yöunet 5, ei niin huonot vaikka yskin hemmetisti.
b) rutun aamu 6, itkua vonkua kitinää, mutta ei ihan riesaksi asti, mutta niin että meinas ärsyttää.
c) oma reagointi em. asiaan 2, mä olin aika napakka ja hyvä ja empaattinen. pisteet mulle. en sortunut jäkättämään. jes!
d) parisuhde 6, kissa pöydällä. puhekommunikointi onnistuu. jes myös tälle.
e) syöminen 2, ruokaa tekee mieli. kaksi leipää. jes. (paino 45, tarkastin juuri, mutta tästä on suunta ylöspäin.)

aika kätsä, eikö totta.

varsiNainen teippaaja

muru vie nilkkansa mun ystävälle teipattavaks juuri.
muru sanoi että sitä vähän jännittää "antautua sen naisen käsittelyyn." hymistelin vaan asialle, mutta yhtäkkiä tajusin millasena muru sen tietää.

äärimmäisen ruskettunut, lihaksikas nainen. lyhyessä valkoisessa tukassaan, kirkkaan värisessä salsamekossaan. humaltuneena, tajuton biitti huulessa, vetämässä tanssilattialle säikkyjä tyttöjä.

yhäkkiä mielikuva naurattaa mua kovasti.
että semmonen teippaaja.
tule hyvä teippi.
reps*

ruttu!

r: mitä noi tekee?
m: se on koiranäyttely. siel katotaan kellä on hienoin koira.
r: miksei me viedä meidän arttua sinne?
m: no kun se on vähän liian ruma.
r: ruma?!? eihän oo! se on maailman kaunein koira.
m: ai on? mä tarkotin että se on spanieliksi liian karvainen ja suuri.
r: leikataan vähän sen karvoja ja kammataan sen tukka. en kyl tiä miten se pienennetään, mutkun se on maailman kaunein koira! sen pitää päästä näyttelyyn.

r: mamma. arvaa. mami ei pussaa mua kun se laittaa mua nukkumaan. mut antaa kyl unilelun kun pyydän. ja kuule, se ei ehkä tahdo tai oikeen osaa pussata mua, mut se ei haittaa, kun se aina pussailee sua nii kovin.

m: meet sit suihkuun futiskoulun jälkeen. kun jos hikoilee eikä me pesulle heti, nii iho alkaa kutiseen ja ihminen alkaa haista.
r: mitä!? miksei tätä ole kerrottu mulle aiemmin. miten en tiennyt mitään tästä aiemmin? mamma, kerro lisää! mä en halua haista.

r: au au au. mun jalkoja kutittaa. ja selkää. mulla on vissiin kirppuja. voiks mulla olla kirppuja?
m: hitto, onkohan sulla kirppuja?
r: no ei tietenkään, hömppä! en mä ole eläin. eläimillä vaan on kirppuja.

m: sä meet l-tädille viikonloppuna. jos mammaa väsyttää ni mammaki tulee sinne kylään ja nukkumaan.
r: no et oo tulossa! me halutaan olla siellä ihan rauhassa!

m: kuule, mua oikeesti ärsytti eilen kun sä et kuunnellu...
r: eeeih! ei taas tätä samaa vanhaa juttua. mä oon jo ihan kyllästyny kuuntelee tätä...


*reps, reps, reps.
nelivuotiaat. huoh.

samaa samaa

voi permanto.
tässä taas mennään:
hyviä säästökohteita.

hoh hoijaa.

valivalivali, helsingintuska

nyt kun on aikaa loijata sohvalla, pääsen mieliaiheeseeni, valittamiseen. tätä vois myös kutsua "vääryyksien ja epäkohtien julkituomiseksi", mutta tässä mielentilassa, sanotaan suoraan, valitustahan tää on.  tai projisointia ja kohteen siirtoa pois omista ongelmista, mutta miettikääpä tätä:

mä en tajua miten tällä kaupungilla on eettisesti varaa tehdä säästötoimenpiteitä heikoimpien kustannuksella. tai että väitetään näitä typeriä toimenpiteitä säästöiksi.

ensinnäkin:
mä henkilökohtaisesti en todellakaan ymmärrä vanhainkotien ja palvelutalojen alasajoa. kukahan matikkanero on keksinyt että kotona vanhusten hoito(yritykset) tulee halvemmaksi. ihan lukiomatikalla kun miettii, niin on saamarin kallista juoksuttaa eestaas hoitajaa, vaippaa, ruokaa, terveydenhuoltoa jne. mitä niille tyhjille palvelutaloille tehdään? varmaan muutetaan asunnoiksi. kas kätevää. ja erittäin viisasta. "vanhukset haluaa asua kotonaan". paskanvitut sanon minä. ootteko ees kysyny? mä olen. ei ne nykyään halua. haluisitsä asua yksin? niinko ypöyksin? kun omaiset tekee uraa, ja tulee viemään sun roskat kerran viikossa. jos sitäkään. eikö pelottais liikkua himassa kun oot pääs kolkannu jo kolmesti, ja lonkkas murtanu molemmat? olisko kivaa että suht tuntemattomat ja vaihtuvat henkilöt kävis pesee sun persauksen ammeessa, johon sä et ees pääse kivutta ja vaivatta, kerran viikossa. olisko kivaa jos et esmes kahteen vuoteen pääsis ulos?

etsä mielummin asuis jossain yhteisössä? missä olis järkätty vähän korttipeliä perjantaisin? ja tuolijumppaa keskiviikkosin? missä olis muitakin ihmisiä? missä sun olis esteetön liikkua? että niinku pääsisit itkemättä pesulle ja pihallekin joskus? missä saattais olla hoitajat lähellä? niinkun että vaan kiljaset kun kaadut, ja apua tulee? sen sijaan että painelet hätänappia (jos ees muistat miten se toimii) ja odottelet esperiä kolmetuntia lattialla?

että kuka halus asua kotona? kuulostaako loistavalta tulevaisuudelta ehkä just sun kohdalla toi kotona asuminen? ehkä ennenmuinoin palvelutalo oli häpeä. ja sinne meno jonkin sortin omasta elämästä luovuttamista. nykysin se vois olla turvallinen yhteisö elää ja olla. tiedän että vanhuksia kotiinhoitavat ihmiset tekee kaikkensa vanhusten hyvinvoinnin eteen. mutta ne resurssit... vartissa - puolessatunnissa ei paljoa ihminen ihmiselle olla, oli aikeet miten hyvät tahansa. kun niistä perusasioistaki pitää huolehtia.

jos ja kun tuo meno ei muutu, niin kunnan elätiks mä en tänne jää. on niitä kivompiakin vaihtoehtoja ja äkkilähtöjä.

ja toinen korpeeva asia on päivähoito. rutulle kun hain aikanaan hoitopaikkaa tästä läheltä, nii myytiin ei oota. kato kun ei osattu arvata että kun vanhenevalta asuinalueelta mummut siirtyy taivaan kotiin, ni että joku lapsiperhe muuttais tilalle. että ajettiin alas kaksi päiväkotia, ja nyt on sata lasta jonossa ja päivähoitosuunnittelu (lue: samat ekonomit ja pilkunpyörittäjät kun ylemmässä kuviossa.) ihmeissään. mulle silloin tarjottiin paikkaa 28päisestä laumasta. kun yritin tarkemmin kysellä, päiväkodin johtaja kertoi että kyllä henkilökuntaa lisätään lapsimäärän kasvaessa.  mun kysyttyä "kasvaako seinät samaa tahtia?" täti moitti mua pikkumaiseksi. eihän ne tilat tietty kasva kun tää talo on tässä. urpo! joopa. ei voi alkaa mulle väittään että hyvähän on 28päisen lapsilauman olla 15päiselle laumalle suunnitellussa karsinassa. tai voi väittää mutta mä en usko.

ei tarvitse varmaan kertoa että valitsin muun päiväkodin kun tuon läheisimmän. ja kärsin siitä nyt matkan pituutena, mutta ei kuule paljoa paina. lapsikin on siellä happy.

sikstoiseen. mä lähdin silloin aika yhtäkkiä duuniin (rutun ollessa puoltoista), ja kun soitin päivähoidon suunnittelijalle että kahden vkon päästä alkais työt ja sovittu lapsenvahti teki oharit, nii se nauroi mulle päin naamaa. nauroi. sopii yrittää se kertoi. onhan niiden hankittava kahdes viikos paikka jos vanhempi työllistyy yllättäen, mutta se voi olla sitten "missätahansa kunnan aluella", joten autottoman yh:n ei kannata ees haaveilla tarhapaikasta. että niin 750e* lapsenhoitoon kuussa silloin meni, ja kivaa oli. mut sit just sain tuon paikan rutulle pienemmästä päiväkodista vähän kauempaa, ja olen ollut siihen pääosin älytyytyväinen.

kolmas valivali on ennaltaehkäisevä perhetyö. on saamarin kallista kaikki huostaanotto ja muu lastensuojelutyö sinänsä, sitten kun ongelmat on kulminoitunu ihan fataaliksi. sitten kun eräs keskimmäisestään huolissaan oleva lähiömutsi soittaa perheneuvolaan, nii sieläkii myydään ei oota. yllättiks ketään? että jos tota lapsen tilanne huolestuttaa, nii tota soita elokuussa. et sit me ehkä saadaan teille syksyksi joku arviointiaika. että se siitä preventiivisestä huolenpidosta. missä ne hiton resurssit on??? turha sit on rypistellä kun on paskat jo housussa, sanois munkin mutsi tähän. (mä olisin vaan halunnut kuulla jos ammattilaisella on mielessä jotakin mitä me ei vaan ymmärretä tässä kuviossa. ja kuinka tuota pientä itku- ja raivoherkkää äkäpussia pitäis käsitellä ettei riko sen persoonaa ja tukis sen vahvuuksia. nii ei. ei oo resursseja, kun niihin joilla on "oikeita" ongelmia.)

ja just joistain kouluista meinataan lopettaa psykiatristen sairaanhoitajien toimet. kato ko siel ei nyt NIIN paljoa nuoria käy puhumassa. vaini. näin eka puolen vuoden perusteella voi väittää toimintaa kannattamattomaksi? kö? entäs ne jotka sieltä on saanu apua, mihin ne nyt sit menee? 

säätöt ja resurssipula saatana! se on arvoista ja priorisoinnista kiinni!

kyllä mä tajuan ettei jotkut musiikkitalorahat, tai muu hömppä ole mitenkään suoraan pois esmes sosiaalivirastolta, kato ku niin on eri budjetit ja rahoitukset ja muu, mutta missä halvatun vaiheessa täällä pysähdytään miettimään näitä kuvioita!? eihän tää näi toimi!

onneks mulla on se neuvolantäti. se maailman ihanin. se jolle voi aina soittaa ja jolla on aina aikaa, ja jota aina kiinnostaa.

säälittää vaan ihmiset joilla ei sitäkään ole. ja ne vanhukset!
nostetaan nyt joku saamarin mekkala yhdessä, jooko? täähän on ihan perseestä.


* toki aloin saamaan kelan yksityisen hoidon tukea. muutaman kk:n viiveellä, mutta silti omassa kukkarossa tuntui selkeesti.

mama @ saigon

juukelis.

tää saikku on arsesta. äärettömän turhauttavaa yrittää maata sohvalla himassa. posket punottaa ja menokenkää vipattaa. mun henkiselle tolalle olis niin parempi heilua duunissa. miten voi lääkäri kirjottaa saikkua "ilman mun lupaa"? sanoin että töissä kaikki on ok, ja että sinne haluan mennä huomenna. ei kuunnellut. olikohan mulla otsassa joku lappu "tää nainen on sekasin, älä kuuntele"? vai oliko lääkäri vaan kaukaa viisas?

tiedä häntä.
no täällä maataan. tai yritetään ainakin. lihaksia ja lonkkia särkee. alkaa vituttaakin jo.
hienolta tuntuu.
vasta maanantaina duuniin. yritä tässä nyt olla ittes kanssa, kun ei tää nyt oikein tunnu sujuvan.
urgh.

pässiä sarvista

eilen lasten nukahdettua aikuiset piti keveen huutosession. hirveetä riidellä, mutta musta se aina puhdistaa ilmaa, vaikkei lopputulema olis aina ihan toivottu.
lyödäänpä kaks jukuripäätä yhteen, niin kyllä ne sarvet kolisee. kuhan nyt ei ihan katkeis silti.

marssin myös suivaantuneena työterkalle. kirjoitti saikkua. akuutti stessihäiriö meneillään mulla. hänen mielestään. kysyi saako siihen esimiehelle menevään lappuun sen laittaa, kun se kuuluu mielenterveysoireilun alle. että nolottaako moinen? jaa? luuletteko että se mua hetkauttaa? pitäis oikeesti ihmisten vähän relaa mt-osion salailun ja häpeilyn kanssa. (vaikka aika korrektia sitä kysyä kuitenkin) ei mua helkkari tämä nolota millään muotoa. vituttaa enimmäkseen, jos käydään pohtimaan asiaa tarkemmin. mä helkkari oon syntyny tälläseen ärsyttävän manisoituvaan kroppaan, ni se on sen kanssa elettävä. jos terveydenhuoltoalan ammattilaisena pomoni leimaa mut jotenkin huonoksi ihmiseksi tai hulluksi/ epätoivoiseksi tapaukseksi moisen takia, niin vika on siinä päässä. ei tässä.
mielenterveys tai -sairaus on musta aika liukuva käsite muutoinkin. on olemassa sairauksia, stressitiloja, ongelmia ja luonteenpiireitä. jotkut tilat tarttee lääkehoitoa, toiset keskusteluapua, tietyt sitten muuta, taikka vaikka ei mitään, jos niiden kanssa osaa elää ihan itte.

huomenna marssin sitten vielä terkan lähettämänä lääkärin vastaanotolle. saa nähdä mitä sillä on tarjolla. pidempää saikkua en halua. en osaa olla kotona. (tänäänkin meni tarpeelliset päikkärit päin persausta. tyypit kolas viereisessä huoneessa, ja mä vapisin unen ja hereen rajamailla. oli saakelin turhauttavaa. sit päätin (manioissani) lenkittää koiran. päätin maleksia merenrantaan. mutta tikuttelin menee aika haipakkata tahtia. tietty. minkä mä ittelleni mahdan.)

jospa lääkäri määräis ne kilpirauhaskokeetkin, (on paino alkanut kivasti taas pudotella.) ja kokeilis yhden patin mun vatsasta, ei tarttis niitäkään ressata sitten.

samoilla höökeillä soitin neuvolaan. lasten maha-asiat on saatava kuntoon. pojalle tuli kuukauden duphalac-kuuri, ja tytölle viikon laktoosikielto. ja yks urtikaria vielä tytön naamaan, niin allergiatestitkin on ovella. sain samalla soitolla myös penen yhteystiedot. huomenna varaan ajan. sinne mennään yhdessä tai erikseen pohtimaan ruttunaaman temperamenttiä. ja sitä, miten sillä välillä on niin hankalaa täällä himassa. vauvaileeko se veljensä vanavedessä, vai onko sillä joku hätänä. ja miten sitä sais kannustettua olemaan kotona vähempi riekku ja vastahankainen, kun muualla menee hyvin, miten sitä reippautta ja hyvää meininkiä sais tänne kotioloihinki buustattua.*

hankin myös kinesioteipparin murun nilkalle. jospa se pääsis kauden avaukseen ilman paukkuvaa paskanilkkaa.

nii. maanikko säätää ja järkkää. mainiota. olen itsetyytyväisyyden rajamailla taas. väliäkö sillä jos olen vähän hullu ja maaninen, kun asiani (ja muiden asiat) osaan järjestellä toisinaan aika hyvin.

nyt mä menen nukkumaan. teen jotaki buddhalaisia mielikuvaharjoitteita, ja liu'un tajuttomuuteen. herätykelloni tiesi kertoa että tiedossa on kymppätunnin unet, jos nyt onnistun antaa mennä. tulee tarpeeseen.

* tänään se oli vekkulilla tuulella mokoma. vitsiä heitti, ja oli tosi oma entinen itsensä. se on ollut näissä vatsahässököissä ja muissa kilju-, huuto-, oppositio ja raivotiloissa nyt vähän kateissa koko parempi persoona. mutta siellä se on. trust me. 

saikkuli

sahaavan kuumeeni kanssa päätin jäädä kotiin saikulle. tosin tarvitsin siihen kolmen henkilön henkisen tuen, mutta kuitenkin. tuntuu että buranan voimalla olisin selvinnyt työpäivästä, mutta se saattais olla jonkinsortin ongelman siirtoa.

joten täällä on nukuttu ja itseä hoidettu. aamuhuseloiden jälkeen otin silmälaput ja kuumapussin ja painelin takaisin sänkyyn. kolmen tunnin hallitun kooman jälkeen kroppa tuntuu hyvältä, pää on täysin sekaisin.

parempi kombinaatio tämä, vaihteeks.

sylissä

poika istuu hetken sylissä.
heiluttelee pieniä varpaitaan.
pitää mun peukusta kiinni. nojautuu vasten.
se tuoksuu hyvälle. puhtaalle, pienelle, meille.
sen hiuksen tuntuu untuvalta mun kasvoja vasten.

tähän hetkeen haluan jäädä.

omasuku, paras suku

"mamma. kerrotko niistä tuliaisista? lautasen pohja näkyy jo."

voi ruttunaama. se on syönyt tosi huonosti jo pitkään. sen koivet alkaa näyttää jo honteloilta. (vaikka se on maailman ihanin pullasorsalapsi ollut aina.) maanantaina soitan neuvolaan, ja varaan lääkäriajan. joku syy sen vatsakipuun pitää olla. yliherkkyyttä? mille? stressi?

ei muuten tullut ripaskaa mulle. (pienet juhlinnat siitä.) mulla oli hulvaton reissu. huolimatta siitä että stokiksen mertoverkko päätti kaatua just kun oltiin pimeässä maan alla. käskin siskoa kyttäämään takaikkunasta josko seuraavan junan etuvalot alkaa näkyä, niin otetaan spurtti vaunun etuosaan, ettei kuole kokonainen sukupolvi samalla kertaa. tosiaan, kaikki metrot seisoi usealla linjalla. ilman valoja ja ilmastointia siellä. ei pelkoa siis törmäyksestä, mutta olipa jännittävää. askarreltiin hyperventilaatiopussia yhdelle pelokkaalle serkulle, mut sit muistettiin että jollakulla oli rauhottavia lompakossa.

muuten reissu meni menneitä muistellen, nauraen, hyvin syöden ja viiniä siemaillen. ilokseni huomasin sen, että esprit myy 32 kokoisia naistenvaatteita. olis ollut vaikka mitä hienoa, mutta en langennut. tietääpähän mistä sitä vaatetta löytyy sitten kun ei enää ole näin matti kukkarossa.

ja mä olen kahdessa päivässä nauranut vuoden tarpeiksi. valehtelematta. meillä sukuvikana kun sattuu olemaan yhteinen (huono) huumorintaju. 

legendaarista!
tarinat mummista, suvun matriarkasta ja sen viisauksista:
- tiesittekö että jos joutuu tappamaan kyykäärmeen, se on tilsittävä pieniin osiin, poltettava, ja haudattavaa joka osa mikä jäljelle jää, niin eri kuoppiin? koska muuten se keskiyöllä kuroutuu kokoon, ja palaa entistä pelottavampana takaisin.
- hiuksia ei saa heittää tuulen mukaan. tulee pääkipua.
- ei saa irvistellä, koska jos tuuli kääntyy, jää naama vinoksi.
- kutittaa ei saa. venäjällä joku mies oli kysynyt vaimoltaan mikä saa hänet nauramaan, ja kun nainen oli vastannut "kutittaminen" oli mies käärinyt sen mattoon ja kutittanut vahingossa kuoliaaksi.

ettäs nää tiiätte. vahingossa ikäänkuin viisastuu tässä.

huoh. luulin pöllönä että pari lasia punkkua eilen on tehny mulle juukelis huonon olon täksikin päiväksi. harjoituksen puutetta, luulin. ni kah, mulla onkin kuumetila päällä. onneks pääsee ajoissa nukkumaan. mielelläni olisin ollut vähän hiishiis rakkauden kanssa, mutta rakkaus läksi yöksi duuniin.

lasi tuliaispunkkua ja pari palaa suklaata. huomenna oon taas kuosissa.

ripaska

voi helvata!
vielä mua lievästi naurattaa. tiedättekö sen kohdan kun tuntuu että alkaa lipeen kädestä joku tavara, ja sit vaan tekis mieli päästää irti, ja antaa vähän vauhtia. ja nauraa aivan hulluna kun hommat hajoo hajoo hajoo käsiin.

no kah, mulla on vuoden odotettu pamaus ihan ovella.
huomenna pääsen kymmenen ihanan sukulaisnaiseni kanssa ihan pariksi päiväksi hengailemaan, laivalle, shoppaamaan, syömään, nauttimaan aikuisseuraa, lipittämään viiniä, kertaamaan lapsuusmuistoja, kuulemaan sukutarinoita.

no joo-o.
lapseni ovat sitten olleet ripaskalla tän viikon. ensin yks, sit toinen ja kolmas. itämisaika kaks päivää. viimesin tartunta tiistailta. arvotaanko seuraava tanssija tähän ripaskahommaan??? vaikka torstaille?

kah, jos vaikka mulle? mä kun en ikinä saa mitään tauteja lapsilta, nii josko nyt? olisko kiva?
vuoden pamauksesta tulis ihan todella vuoden pamaus.
kuka haluaa tähän ripaskaleikkiin?
mä! mä! mä!

että antaa tulla vaan. elämä. nyt mä alan nauraa sitä hullunnaurua, enkä ikinä lopeta. ja huomenna lähden matkaan, vaikka löysät housussa. se on semmonen peli, nii. 

naurattaa vaikka...

mua alkaa itteä naurattaa mun kropan lakkoilu.
nyt maistuis erittäin kovin uni, ja ruoka. ja ruoka. ja ruoka.
eilen päätin jättää murussa nyhjäämisen hetkeks, ennenkun se kyllästyy mun hännystelyyn. tais vaan sille jäädä päälle mun hiissaaminen, koska se yritti mua pitää hereillä ja lähellä kun mä yritin karata unimaahan.

muru ehdottelikin mulle pientä saikkua. saisin levättyä ja syötyä rauhassa. ja otettua ihoa. mutta enhän mä nyt sitä saikkua tartte. vaikka hyvää se tekis toki varmaan. mutta enhän mä ole kipeä. rasittunut vaan.

tässä vaiheessa kun elämä alkaa voittaa manian, ja kroppa rauhottuu, soi päässä yks klamydian biisi. se sopii just mulle nyt.
"naurattaa vaikka mopolla mettään vetäsin, hyttyset ne inisi ja mä suossa lepäsin."
näinpä.
itselle nauraminen on oikeesti tervettä.
nyt vaan mopoa sarvista ja eespäin. 

torstaina otan kymmenen kauneinta ja fiksuinta tietämääni naista messiin ja suuntaan tukholmaan. ilman mukuloita, ilman murua. ou jee, siinä on reissu paikallaan.

loppukaneetti mummini sanoin:
"mein suku on erittäin fiksua ja yksinkertaista porukkaa."

(mummi! se luuli että yksinkertainen on synonyymi vaatimattomalle... mut noin se sopii ihan hyvin.)

en tiedä johtuuko pakuriteestä, vai stressin laukeamisesta, mutta mulla on a.i.v.a.n. t.a.j.u.t.o.n. nälkä. kokoajan. ruoan ja ihmisen nälkä.
aivan tajuton.
aivan sairasta.

antakaa ruokaa! antakaa ihoa!

siivouspäivä

joo, o!
on se kaunis näky kun nainen siivoaa.
tänään vedettiin hirveet setit siistimisen saralla. kellaria ja kaappeja myöden.
kämppä kiiltää! ja kiittää.

nyt on vaan pari probleemaa.
muru haluaa uudelaiset eteisen kaapit.
ja mua hitosti kiinnostais millaset matot olis ideaalit kolmen lapsen ja kolmen koiran perheessä? apua! vinkkejä pliis!

parasta tänään

- panacod menkkakipuihin. ei kipuja. leijuva fiilis.
- topakka ayl.
- pojan nauru x 100. sillä jaksaa. hulluihanapikkumiäs.
- murun suudelmat.
- esikon isän puhelinsoitto ja keskustelunhalu.
- kuumeisen ruttunaaman mami-ikävä ja rakkaudentunnustukset.

huhuu

hei.
olen hengissä, jos jotakuta tämä tieto kiinnostaa.
mulla on hiukan ollut kiireitä manioideni kanssa, ja pakurikääpieni kanssa. ja yhden tyhmän lääkärinkin kanssa. (tai ei se lääkärikään varsinaisesti tyhmä ole, meillä on vaan ns. ammatillisia erimielisyyksiä, ja on se kai ennenkuulumatonta ettei joku "ylemmilleen" pokkuroi, kun tietää itse mitä tekee.)

olen kokenut jonkun sortin voimaantumisen tuon viimeviikkoisen kevyen kräässin jälkeen. mä vihaan tapaa millä mun elimistö stressiin suhtautuu. mutta täytyy kai uskoa etten voi sille minkään. mua alkaa todella tympimään se saamarin angsti, tärinä ja kiihtymys. mun tekis niin mieli leikata niinä päivinä pää itteltä irti, ja jättää koko loppuosa jonnekin yksinään vapisemaan ja olemaan paskana. pää kun toimii kuitenkin. ja on ihan tyyni ja klaari.

puuroannos ja leipä päivässä uppoaa nyt, ja siihen on tyytyminen. parilla sokeri-maito-kahvikupilla ja jaksaa duunissa posottaa. kiva on syödä just mitä mieli tekee toki, kaikilla ei painonhallinnan kanssa ole niin luksusta. mutta kun mieleni ei tee juuri mitään. sehän se ongelma on. sitten kun väkisin pusket leipää naamaan, joka palan kohdalla kurkkulihas menee spasmiin. saamari. oon mielummin syömättä.olkoot paska kroppa.

kyllä tää tästä. taas.

musta on äärettömän hienoa että muru on avannut sanaisen arkkunsa. tiedän kuinka vaikeaa se sille on. mä en kuitenkaan hajoa siitä että toisella on purpatettavaa. mä hajoan siitä ettei toinen puhu eikä avaudu. kaipa me tässä kummatkin opitaan, onhan tää suhde vasta niin tuore että harjoiteltavaa riittää. molemmilla.

nyt kelpais se aikuisten oma aika,

njaa

ei se lähteny. halus puhua. lieneekö tottumassa tähän suhteeseen. siihen miten asiat voi hyvästi hoitaa. ja paskat mielestä purkaa. meinaan puhumalla.

älä anna isäs huomata että olet poikki. se itkee sit öisin. oli pakko soittaa että hengissä ja hyvis voimis ollaan. ennenkun se ittensä hajottaa.

joskus on otettava tärsky pohjaan että saa itsestä kiinni. eilinen työpäivä oli katastrofi. DNR-potilas meni tajuttomaksi mun käsille. siinä sitten mietin että teenkö virkavirheen elvyttämällä, vai katsonko siististi vierestä kuin joku mun käsiin kuolee. toimin kuulemma äärimäisen hyvin ja rauhallisesti. mutta tunti tilanteen jälkeen pimahdin totaalisesti. terve vaan kampin kadulla kulkijat. hysteerisenä puhelimeen huutava pieni eukko olin minä.

joskus nyrkkeily neljä päivää syömättä ja nukkumatta on loistava kokemus. angstin sijasta joutui keskittymään tekniikkaan. kun meinas taju mennä. maanikko vaan halus huiskia ja hakata jostakusta paskat pihalle paskan viikon ja paskan työpäivän jälkeen.

ja jos joku kaipaa diettivinkkejä kesää varten tässä olis:
a) hanki mania ja kevyt stessi, mieluusti asioista joihin et voi vaikuttaa.
b) touhua. (tamppaa matot, imuroi, vaihda lakanat, tee kolmen hommat duunissa, lenkitä koiria, pese kaakelinvälit hammasharjalla, noin alkuun.)
c) älä syö jos ei tee ruokaa mieli. eli älä syö.
d) nuku huonosti, ja herää lenkittämään koiria noin puoli viisi aamulla. lenkkeile vähän extraa.
e) älä ota saikkua vaikka tarjotaan. kun ainahan sä pärjäät.

neljä päivää, kaksi kiloa. terve! koivuniemeläiset, maanikko mama on liittymässä jengiin taas!

kiva kun itse tiedostaa ongelmansa. vielä kun keksis miten tästä pääsee. paitsi ajan kanssa. aika voi olla aika pitkä. ei paljoa lohduta neuvolapsykan sanat siitä että joskus tää vaan ilmenee näin, kun vanhoja paskoja purkaa. jepu jepu.

miten pelon kanssa eletään?

aika kireähkö tunnelma on ollut kotona.
muru lähtee poikulin kanssa lataamaan akkuja maalle.

mua pelottaa. kaikki.

mun on todella vaikea elää näiden pelkojen kanssa.
mä olen äärettömän ahdistunut. en saa henkeä. en saa syötyä. en saa nukuttua. kävelen ympyrää. paino putoaa. kädet tärisee.

en ole pelännyt antaa itseäni toisen käsiin, vaikka aiemmista vastoinkäymisistä viisastuneena olis pitänyt muistaa että toiselle antautuminen voi johtaa omaan tuhoon.

luulin että olin näistä paskoista (omista pelon tunteista) päässyt jo eroon. ja nyt ne paskat on taas housuissa.

jos tuo päättää lähteä täältä kokonaan, musta ei ole mitään jäljellä.
pärjään yksin. tiedän sen. mutta en missään tapauksessa halua elää ilman tuota ihmistä. en. missään. tapauksessa.

hengitä. koita elää. usko rakkauteen.