pitkät ripset, korkeat korot, ja tilkka (liikaa) viiniä

nonni.
onneks eilen mein lh-opiskelija laittoi mulle muutaman irtoräpsyn silmiin, ja vaivauduin laittamaan korkkarit mein kyläkekkereille, koska armas muruseni päätti jäädä kotiin hömöttämään, vaikka kyläjuhlat kutsuivat. hmh. kenehän vuoksi mä ees viittin vähän panostaa?

ne ripset oli kivat. opiskelija laitto vaan muutaman irtohöytyvän silmän ulkonurkkaan, ja tosi hienot, mutta luonnollisen näköset ne oli. vähänkö laitoin hiukka luomiväriä ja rajausta ja räpsin menemään supersilmilläni koko illan.

en myöskään vaihtanut korkkariajatusta, vaikka oli aivan tajuton mummontappokeli, ja suunnitelmissa juoda myös hiukan viiniä.

meillä oli kaupunginosamme vapaaehtoistyön loppukaronkka. ilmasta ruokaa ja juomaa, ja hyvää seuraa. jotenkin olen oppinut rauhallisesti suhtutumaan naiseni oikkuihin, joten pysyin omassa suunnitelmassani hyvillä mielin, toisen hömötyshaluista huolimatta, ja läksin yksin juhlimaan.

päädyin kirjastoon, viinilasillisen (eli usean) äärelle, täydellisten naisten seuraan. yhdeltätoista jo kotiuduin ilman nelivetoa, ylämäkeen, korkkareilla.  jei!

olipa kivaa! mä niin tykkään mun lähiöstä ja naapurinrouvista.

ja sit mun sietokynnys oli about tässä

pettuvirkele.
nyt se ruttunaama pukkaa uutta kuumetta. ja mä olen niin lähellä menettää hermoni.

töissä, sen lisäks että työt on joskus aika kuluttavia jo itsessään, olen joutunut keskelle viiskymppisten akkojen valta- ja reviiritaistelua. oltiin tänään palaveeraamassa pomon kanssa. ensin yritin kohteliaasti kieltäytyä koko hommasta, koska asia ei varsinaisesti mulle kuulu, mutta se ei sopinut. sitten päätin vastoin tapojani olla koko palaverin naamari napissa. ja melkein onnistuin. lopuksi lyhyesti sanoin mikä tökkii, ja neuvoin työpariani (mitä kohteliaimmin) hankkimaan itsetuntopillereitä. sitten poistuin ihmisten etuun vedoten. lopputulemana oli se, että lepakkoapurini ei suostunut puhumaan mulle, ja sanoinkin sille ettei muhun kannata moista yrittää, elänhän naisen kanssa, ja tiedän miten ne toimii. tiesittehän että paras lääke suuttumiseen on vastasuuttuminen? koska se ei heti alkanut puhua mulle, käskin sen haistaa paskan, ja jo tunti moisesta se tuli ihan normaalisti puhumaan mulle. (naiset! naiset!) *

ja sitten tulen vähän ressaantuneena himaan, ja ruttunaama makaa naama valkosena sohvalla, ja kuume kipuaa taas kohti neljääkyppiä.

pettuvirkele. mulle alkaa riittää. päivystykseen alan tehdä lähtöä.

p.s. luojalle kiitos ihanasta ystävästä, joka tulee valvomaan leijonapoikaa siksiaikaa. mielellään. *rakkautta tähän*



* emmä toki mikään maailman vittumaisin akka ole, ja olen apuriani oppinut sen verran tuntemaan, että tiedän mitä sille voi sanoa ja mitä ei. ja haistapaska vaan nyt sopi tähän väliin.

outs

perhana. olen tullut vanhaksi ja hitaaksi. tai sitten noi "elosalama"-tyyppiset himpulat olis kenen tahansa reflekseille vähän liikaa.
"jumalauta teillä ei ole enää asiaa saunaan!" äkisi muru kun palattiin vähän suru silmässä mukuloiden kanssa taloyhtiön lenkkisaunasta.

vaikka mä kuinka siellä kyykin lattialla, enkä päästä vuosikasta metriä ittestäni kauemma, niin ei juukeli! se kerkiää päänsä kolkkaamaan kaakelilattiaan. ja kun se mekkala oli rauhottunut ja mennään löylyihin, niin ruttunaama ryykää lauteiden alle ja pöksäyttää kainalokuoppansa laudepenkin jalkaan.

anna mun kaikki kestää!

kommootioseuranta osa ties mitä tässä taloudessa. mä niin en kestä!

voin kertoa että aika himmeet "paskamutsi"-fiilikset saa itselleen yhdellä saunareissulla hankittua. plääh.

jumbulista! (ja venäläistä kiroilua.)

ei jumbulista! sanois mun mummovainaa tähän. ja päälle venäjänkielistä kiroilua. ei ole mahdollista että nyt tässä oksennustaudin runtelemassa, ja sen jo onneksi jättämässä lähiökämpässä on neiti kolmeysi. kyllä mä mietin mikä ihme sitä ruttunaamaa uuvutti eilen illalla, mutta syy selkis aamulla. oikeen oli silmin (silmistä) nähtävissä.

rutulla on jännästi vähän erikokoset silmät, ja aamulla kun niiden eriparisuus loisti metrien päähän, arvasin että sillä on kuumetta. huolimatta hetkellisistä nukahduksista pitkin sohvia, tai just niiden ansiosta neiti kolmeysi, lurppasilmä, on vetäny kivan päivän. mutta alkaa jo mammaa vtuttaa. voisko tää ihmehyppykuppienjalähiöflunssienkavalkadi jo vihdoin loppua?!?mää en henk.koht. kestä että kokoajan joku mun rakkaista on ihan kanttuvei.

noh, käytiin mutsilla ja faijalla syömässä, ja nyt odottelen viestiä tukholmanristeilyn uuvuttamalta siskoltani. sen lupaama tuliaisviini ja -suklaa saattaa pelastaa mun loman viimehetket. sanomattakin selvää että tässä talossa neiti kolmeysi, ja herra kasihammashyppijäinen uhmaaja on olleet jo tovin pedissä. aikuisten aika vietetään tänään sängyssä. hyvinkin ansaittu lomanpäättäjäisviinilasillinen ja pari suklaaherkkua plus dekkari kourissa. kyllä!

ja huomenna sorvin ääreen. je.

leffalauantai

"mamma, mä olen aivan uupunut, voinko mennä seitsemältä nukkumaan?"
no tietty.  jää enempi aikaa aikuisille. seitsemältä oli molemmat natiaiset jo kaukana unimaassa.

käytiin vuokraamassa kaikkensa ylenantaneen murun kanssa hömppäkomedia, jota käydään soffalle tuijottaan. matemaattisten kaavojen mukaan mulle olis pitänyt taudin tolla kolmenpäivän itämisajalla naksahtaa just tänään, mutta täällä vielä laattaamatta heilutaan.
koputan kuitenkin puuta. satuin meinaan vahingossa juomaan murun lasista kahvia just ekana laatanheittopäivänä, joten ihme on jossei tauti tartu.

ei auta kun heittäytyä raadon viereen sohvalle ja natustella vähän namusia leffansivuun, etten ihan sit pois kuihdu jos alan ne  norjan alkeet huomenna.

mistä kattoo

tää elämä näyttää tosiaan ihan erilaiselta riippuen mistä vinkkelistä kattoo.
on nääs niin, että aamulla vierestäni nousi kalmankalpea, ei-niin-edustava emäntä. ja hui hai milleen lomakivalle. tyyppi on halinut arabialaista kaunotarta koko saakelin päivän.

jos ajattelee niiden positiivisten vinkkelien kautta tätä asiaa, niin mä olen saanut olla ekstrapaljon himpuloiden kanssa. käytiin sea lifessä äimistelemässä kaloja, ja ollaan tehty yhdessä herkkuruokaa. ja luojalle kiitos että oon ollut lomalla, kun muru on ihan koomakunnossa. ei se olis saanut täällä elettyä, saati lapsia hoidettua jos olisin ollut töissä. olen luonnollisesti saanut raitista ilmaa ja aurinkoa ekstrasti koirien kanssa, kun muru ei ole lenkille kyennyt. olen myös hyvällä omallatunnolla pienet vapaahetket räplännyt kuvankäsittelyohjelmaihastustani, ja nyt kömmin sohvannurkkaan dekkarini kanssa. kah, omat mielihalut ei ole nyt keneltäkään poissa.

huomenna ajattelin viedä himpulat mummolaan, saa muru levätä, ja mä ehkä kanssa (mutsi ja faija saa juossa termiittien perässä). ja isi varmaan tuo duunista tullessaan tuoretta pullaa. kyllä!

p.s. sikälimikäli mun mahassa ja niskassa tuntuva paineen tunne enteilee oksua myös mulle, loppuu nää "etsitään iloa vaikka väkisin"-postaukset just tähän.

vinkki

nappasin kalastajanvaimolta vinkin.
nyt on esikolla apuväline välipäätöstyön tekemiseen.
apuväline, jolla tietokoneurpo mamakin kokee onnistumisen iloa!

poikulin ykköskuviin laitoin hiukka "särmää". cool.

se on loma nyt

mä heräsin aamulla siihen että valo sarasti ikkunan takana. wow. makoilin kuuntelemassa murun hengitystä kunnes nahkavekkari aloitti kiekumisen.

ei oksupoksua. join kaksi isoa mukillista lattea. nautin yhden dacapon.
aurinko paistoi koko päivän.
leikittiin lasten kanssa pihalla.
kävin merenrannassa kävelyllä.
kävin nappuloiden kanssa kirjastossa.

nämä haluan muistaa tästä lomapäivästä.

taaemma työnnän kalvavan alaselkäkivun ja lonkkasäryn. ja keveen päänsäryn. sen että poikuli ulisi koko päivän. sen että ruttunaama ulisi ja kiljui koko päivän. sen että muru valitti että täällä on tylsää. (tylsää! mä olen v***u kerranki lomalla!) ja sen että se saamari kävi kiljumaan kun yritin ottaa sitä kädestä hellästi ja rakkaudellisesti kiinni. (sormi tod. näk. murtunut.) ja sen että käyttörahat on viittä vaille finaalissa.

no, kato. täähän taas riippuu ihan miten asioita katsoo. katsotaan ekaa ja tokaa kappaletta, ja unohdetaan loput! ja lähdetään valmistautumaan legendaariseen lomapäivä nro kakkoseen.


p.s. legendaarista oli oikeesti se kun poika "neuvoi" mua puuronkeitossa. öh se osoitti sinne, ja äh, näytti tänne. ja noi tänne ja lusikka tuolta. sit sanoin sille ettei tartte neuvoo, et kato mamma osaa nää hommat. ni johan mä sit roiskasin puolet puurosta ympäri-ämpäri pöytää... jepjep.

epätoivonen

pää meinaa hajota.

olen kyllä kasvanut jollain muotoa aikuiseksi viimein, koska en ala kiljumaan, paiskomaan tavaroita ja haastamaan riitaa kenenkään mihinkään osattoman kanssa.

mä nukun jotenkin levottomasti, ja nään ärsyttäviä unia. kun aamu alkaa, oon valmiiksi sekoomispisteessä.

elo murun kanssa on normaalisti tosi intensiivistä, mutta tuntuu etten saa siihen mitään otetta. yritän pitää suuni kiinni tän pms-jakson yli, ja haistella mättääkö tässä joku. vai onko ainoa joka tässä mättää tää mun naishormooneilla kuorrutettu psyyke.

isäni myös soitti itkun partaalta. mun setä on saanut aivoverenkiertohäiriön (laatua en tarkemmin tiedä) ja on vajonnut koomaan. ei siinä, että huoli sedän tilasta painaa, mutta päälle vielä se että tiedän että isäni on elämäntapoineen luisumassa samaan kuiluun. on vaan ajan kysymys koska rysähtää. ja se pelottaa mua enemmän kun mikään tässä maailmassa.

noh, mutsilla alkoi sädehoidot. sillä on vissiin kaikki ok. lääkäri oli soittanut sen tt-kuvista, mutta tyypilliseen tapaansa se oli kaupassa just kun puhelu tuli, eikä pystynyt ihan hirveesti keskittymään. nyt sitten neljäviikkoa sädetetään nuppia päivittäin. se saa paniikkikohtauksia sädetysmaskin alla, mutta pärjäilee sielläkin ihan hyvin noin muuten.

puuh. mä alan olemaan jossain katatoniassa pian. menis nyt ohi tää henkilökohtanen ahdistushelvetti. tarttis vissiin alottaa joku lääkitys. onko sellasta hermostuneisuuden ja epätoivosuuden tunteeseen?

no voe yrjötys!

ekaa kertaa elämässä lapsen oksennus sai mielen rauhalliseks. päätelmänä se, että jos pikkumies yrjöää, on oudosti oireilevalla ruttunaamalla ollut "vaan" oksennustauti. jee! kaikesta voi siis kuitenkin löytää jotaki kivaa. toivon myös että pojan laatat jää siihen yhteen kahteen. ja että me aikuiset saadaan vältettyä mokoma tyhjennysharjoitus kokonaan.

mua ei meinaan oikeen kiinnosta yhdistelmä pms - yrjötauti. eikä just alkanut loma - lähestyvät menkat - yrjötauti. mä olin duunissa ihan hysteerisen itkupotkuraivarin rajamailla kun piti loman alkaa. en ymmärrä miten yhden ihmisen kolmen pvän suunniteltu loma saa noin neljä ihmistä sekoomaan. helvetillistä hössötystä ja sumplimista. päätin sitten antaa lepakkoapurilleni selkeet ohjeet, ja yrittää pitää loppupäivän kirkumiseen valmiin turpavärkkini ihan kiinni, ja pysytellä ihan omissa oloissani. (joka mun hommissa on enemmän kun vaikeeta toki.) kyllä pitää aikuisten kokeneiden ihmisten pärjätä kolme päivää selkeillä ohjeilla vaikka yks suhari olis kuinka lomalla.

olin suunnitellut lomalle vähän muutakin tekemistä kun pään uittamista arabialaisessa altaassa, mutta mahassa nyt kiertää ikävästi. tekis mieli haistattaa elämälle pitkät, taas vaihteeksi, mutta ei se auta kun ottaa vastaan mitä annetaan. ja koittaa sit viettää hauska loma, vaikka tuolla lähiöwc spassa.

miten ihmeessä mun tekis taas mieli alkaa kirkumaan?
hp,hp,hp,hp,hp. murrrrrrrrrrrrrrrrrrR.

maha

mein piti mennä katsomaan eilen ihanaan ulkoilmaan mun ystävän mestaruuspeliä, mutta eteisestä käännyttiin takasin. poikuli oli nukkunut huonosti ja oli itkunen ja väsynyt. sitä isompi huolenaihe on kuitenkin jo toista viikkoa ruttunaaman maha.

meillä on duunissa ollut noro-virusta aiemmin, ja ruttuhan byyttasi sitten viime viikolla metroon. ja toisen kerran se laattasi silloin yöllä. mahakipua se valittelee päivittäin, eikä ole juuri mitään syönyt. se on aivan kalpea ja vetämätön raasu.

jonotin taas terveysneuvontapuhelimeen ainakin vartin, ja sieltä epäilivät että sillä on ollut vähän rauhallisempi noro. ihmetyttää vaan miten se supertarttuva virus ohitti meit muut? ja kuinka olen ensinkään kantanut sen töistä ruttuun, saamatta sitä itse? ja miten hemmetissä se voi korventaa tuon pikkusöpölin vatsaa päivästä toiseen?

kyllä olen sitä mieltä että jos se vielä on vetämätön tänään, niin sitten saa riittää. lääkärille pitää tuo maha näyttää.

jalluu, kossuu ja kaljaa

vai miten se meni.
jalluu, kossuu ja kahvia, niin se meni.

lähdettiin sitten baariin. muru läks autolla. join yhden minttukossulla maustetun kaakaon ennen lähtöä, ja baarissa jallukahvin.*

missä te arvon lepakot nykyään käytte? jennyssä? kissassa? häh?

dtm oli ainakin suht tyhjä pitkälle lauantaiyöhön asti. onneksi meillä on murun kanssa suht samankaltanen huumorintaju, joten kökittiin siellä parituntia jallukahvi kourassa ihmisä ihmetellen ja niille naureskellen. plussat myös yläkerran kasarivideopläjäyksestä. se oli aivan mainiota katseltavaa hassujen ihmisten tuijottamisen ohella.

no, tulipa käytyä. kivintä illassa oli murun hiplaamisen arvonen niskatukka. ja kotimatka autossa sen oman, niskatukasta ihanan, kullan kanssa. läpi hiljaisen helsingin, kintut kojelaudalla, pienessä jallupöhnässä mukavia jutellen.



* jallukahvin siks, kun irish coffeeseen ei ollut baarimikolla aineksia, ja päätin kokeilla legendaarista jallua, kun se baarimikko sanoi joidenkin hullujen juovan sitä kahvin kanssa. mielenkiintonen yhdistelmä, totta tosiaan, sanon mä. se maistui pitkälti sille mille yrjö haisee, mutta teki tehtävänsä, eli lämmitti sisuskaluja. ja sitä lämpöähän ylituuletetussa holotnan kylmässä baarissa tarvittiin.

ulos

aurinko paistaa täydeltä terältä. vettä tipahtelee hiljaksiin räystäältä. ikkunana takana visertää keväiset linnut.

nainen sanoo ulos ikkunasta katsellessaan:
- oih, tekis niin mieli ulos tänään.
toinen nainen ilahtuu:
- ai, ihanaa kulta! mennääkö vaik kahdestaan tonne merenrantaan käveleen kun esikko tulee kotiin?

- ei. kun baariin mä haluan lähtee.

aijaa. ei sit mitään.
*reps*

shoe love

"kulta, rakastaksä mua?"
- joo.
"kulta rakastaksä mua tosi kovin?"
- no joo-o.
"no vieksä mut nyt heti sinne kenkäkauppaan?!"

sain. viimeset. *

(*eilen kun käytiin ostaa lapsille vaatteet, sain silmiini mailman ihanimmat kengät, joita oli vaan yhdet mun kokoa, ja himotus kävi niin ylivoimaseksi, että aamulla aikasin sännättiin hakemaan ne kotiin minne ne kuuluu.)

vilkas yöelämä

meitä on siunattu hyväyöunisilla lapsilla, joista useat ystävälapsiperheet on kateellisia. pikkutyypit unistella töhisee noin kello 19-06. muistan kun poika oli noin kuukauden ja mietin etten kokonaisia yöunia näe pariin vuoteen, eikä asia ahdistanut mua ollenkaan. ja oih, jos olisin osannut aavistaa että jo vuoden kuluessa saan nukkua täydet yöunet, niin olisinpa varmaan ollut ihan superhappy.

poika jos yöllä ulisee, on kyseessä poikkeuksetta hampaat. nyt se synnytti maailmaan kaksi poskihammasta kerralla, että parilla levottomalla yöllä selvittiin.

vilkkaita öitä on nyt tarjonnut ruttunaama. tosin vaan kaksi, mutta neidin vilpittömyys tekee niistä ikimuistosia. ja sen sijaan että mua moiset väsyttäis, olen saanut hervottomia kikatuskohtauksia niitä ajatellessa.

yö 1) neiti herää, tulee tukka pörrössä sängyn viereen ja valittaa pahoja unia. saatan sen sänkyyn. suukotan ja peittelen. se tulee kohta takaisin. vati kourissaan, ja tilittää (juuri oppimansa sorahtavan, tamperelaistyyppisen r-kirjaimen kera) - kuule mamma, multa tuli tähän vatiin aivan valtava YRDJÖ!" (yritä siinä sitten olla hirnumatta ja siivoa jäljet ja vie lapsi takaisin nukkumaan. vaikeeta oli.)

yö 2) neiti itkee sängyssä täyteen ääneen, joka johtaa siihen että poika alkaa itkeä täyteen ääneen. tämä x3. sen jälkeen kuuluu vaimeampaa itkua, ja mun mennessä paikalle kysymään mikä hätänä, tyttö kysyy itkuisella, tamperelaisen ärränsä värittämällä puheella - mamma, mikset kanna mua dreppadrissa? (repparissa? nyt on yö, nukutaan) - ota mut mamma dreppadriin... mietin jo hetken pitäiskö kantaa sitä rundi (drundi) olkkadrissa jos se vaikka sai sit padremmat unet, mutta en kantanut. silittelin hiukan ja siidryin kikatellen omaan sänkyyn.

ihan mielenkiinnolla odotan seudraavaa yötä.

naiset ja reimat

tää naisen kanssa eläminen on joskus juhlaa. mä kyselin murulta yks ilta että tuntuuko siitä että se on nykysin aika kiukkunen. sain niin riitaa haastavan vastauksen, että annoin aiheen olla. nyt pari iltaa myöhemmin pms-piru on mennyt, ja se pääs pitkästä aikaa treenaamaankin. kas nyt aikas eriolonen emäntä on taas talossa.

huisia. eipä käy eläminen tylsäksi tuon kanssa, kun saa vähintään kerran kuussa olla muutaman pvän vähän jännityksissä siitä mistä uskaltaa käydä nokkaansa aukomaan. jos vielä ynnää tuohon peeämässään sen mökötystaipumuksen, niin varmaan ymmärtää että vähintään kaks päivää kuussa jopa minä olen opetellut olemaan vähän hissukseen.

poika teki kuumeillen poskihampaat. rutulla alkaa naamaan tulla väriä takasin. yrittää aurinko siis paistella mein risukasaan. ei auta kun yrittää ilosen viikonlopun viettoon ryhtyä!

p.s. otin pirpanoille reiman välikausipuvut tänään. olin jotenkin tosi pettynyt materiaaliin. se oli hirmuohutta. en jaksanut käydä nyt utsimaan ja tutkimaan, eikä ollut voimia yhtään lähteä ettimään muuta vaan tartuin stockan hyvään kk-etuun. laitan sitten reklamaatiota jos ne on niin huonot kun ensivaikutelmalta vois kuvitella.

otollinen maaperä

juttelin tässä illan päätteeksi esikoiseni kanssa.

no kah.
se haluais jotenkin räväköittää ulkonäköään, ja sen koulukaverit on ehdotelleet sille jo pitemmän aikaa meikkaamista. esikoinen on kieltäytynyt kohteliaasti. siksi ettei se osaa, ja siksi ettei mamma tykkää.
sen luokkakaverit on tuominneet mut ahdasmieliseksi, mutta raasu kiltti lapsi puolustelee äitinsä mielipiteitä.
sillä:
"äitini on sitä mieltä että jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista. "
"sitä voi korostaa kevyellä meikillä, sitten kun osaa. mutta vielä ei ole sen aika. 8kk päästä saan alkaa harjotella."
- "no sit ne ei varmaan tykkää musta kun meikkaan aika raskaasti." (teinin ystävä)
"eikun ne kyllä pystyvät näkemään sen sisäisen kauneuden, jos ja kun ihmisessä sitä on. että kyllä ne sustakin tykkää vaikka haluat säväyttää meikkaamalla."

että joo. ihanaa kun mun oh, niin viisaat ja oikeat ajatukset osuu otolliseen maaperään! saapi nähdä kuinka jäljessä seuraavat kaksi omaksuvat viisaita sanoja....


p.s. pojasta tulee varmaan stuntmies tai pelle. se on keksinyt äärettömän hauskan tempun. se putoaa pehvalleen tahallaan, ja nauraa hersyvästi päälle. sitten se siitä heittäytyy selälleen lattialle, kolauttaa päänsä ja nauraa vielä enempi. voi rakkaus.
myös kuperkeikan heitto on nyt cool. ja kaikki heittovoltit.

ja se viimenen hokee "mamma, sä oot ihana. mamma, sä oot ihana. mamma mä rakastan sua. mamma mamiki on ihana." huoh. 

kynimys

korjaus edelliseen tekstiin. ei muru ollutkaan pahalla päällä. sillä oli missio. mission nimi oli "kynitään koira". se katosi kotoa yhtäkkiä. ja tuli yhtäkkiä takaisin. sitten se riisui osan vaatteistaan ja katosi kylppäriin suljetun oven taakse. boxereissa, hihattomassa ja pipo päässään. ja pullo limua mukanaan.

voin kertoa että ihan muutaman tovin mietin että mitä ihmettä se puuhaa siellä, ja pakko oli poikulin iltapesuaikaan sinne kurkkia. joo-o. siellä emäntä istui karvakasassa mattoveitsi toisessa, ja koira toisessa kourassa. ei vissiin mattoveitsikään ole ihan paras työkalu koiran trimmaamiseen, mutta hyvä tuli. mun saksimisen jäljiltä koira on ulkomuodoltaan täysi sääliö. nyt se on kohtuullisen komea jopa!

kiitokset vaan rakkalle tästä!

että joo

tää on taas yks niitä "että joo"-päiviä.
työpari saikutti koska on kovassa flunssassa.
mä nitkautin mun selän heti aamusta yhdessä raskaassa hommassa. sitten hain kalpeanaamaisen ruttunaaman päiväkodista, ja johan se laatotti metron lattian. *
kun tulin kotiin, oli pikkumiäs kuumeessa. esikolla kotityöt tekemättä, ja emäntä pahalla tuulella.

että jee, että joo.

* tuhannet kiitokset kanssamatkustajille. ekan roiskauksen jälkeen sain salamana kouriini muovipussin, ja kaks pakettia nenäliinoja! ihanasti kanssamatkustajat. ja oli muuten naurussa pitelemistä, kun nelivuotiaani esitti vilpittömät pahoittelunsa metron sotkemisesta, ja sanoi ettei ollut missään tapauksessa tarkoitus. se myös kovaan ääneen ihmetteli mitä sieltä suusta hyppäsi. (ihana ruttu!)

ihmiset töissään

yks kiva asia töissä on se työyhteisö jossa saa vaikeissa paikoissa henkistä tukea. ja ammatillisissa pulmissa uusia näkökulmia. puhumattakaan siitä että kahvihetkillä saa pulista omiaan, tai räkättää hulluna typerille jutuille.
mä luovutin yhden mahdottoman työasian kanssa, ja soitin sille mun saikuttaja työparille että mulla on sille kiva lahja. luovutin työasian kaikkine hyvineen sen ongelmaksi. olen sen edestä aika paljon tässä töitä tehnyt, ja asia oli sille ihan fair deal. mulla vaan jäi valju olo. etten sit pystynytkään hoitamaan hommaa itse. ja henkisen kasvun yritykset jäi tältäerää.

olin ajatellut että tää on mulle henkisen kasvun paikka, ja mahdollisuus taklata pahin viholliseni, alkoholismin lieveilmiöt. ei vaan saakeli etten pystynytkään. no työparini paini asian kanssa puolisen tuntia, ja lopetti siihen. että asia pihvi. vika ei kai ollutkaan mussa, vaan asia vaan oli ja on ylivoimainen. joitain asioita ei vaan saa puristettua haluaaansa muottiin, eikä mustaa väitettyä valkoiseksi, vaikka olis kuinka hyvää tahtoa. no se siitä sitten vaan.

lepakkoapurini on muuten annettu muualle hommiin. sinänsä huono, sinänsä kiva. se ei kokoajan ole mun kimpussa, mutta nyt se on alkanut ilkeilemään ja olemaan jotenin aasi. se toisinaan haukkuu mua biseksuaaliksi, mikä musta oikeesti on jotenkin raivostuttavaa, selittäkää miksi. toisekseen se kuittailee aina tuosta emännästä, ja kertoo päivittäin kuinka aivovammainen musta on tullut kun vaimo on passannut mut pilalle. ja kun menin murun kanssa taidenäyttelyyn, ja laitoin ripsaria iltapäivällä, se pisti liikkeelle juorun että mulla on joku uus kiikarissa. pikkujuttuja toki, mutta siihen nähden että työpaikalla olen ollut suht ainoa joka sille on kiva, niin kohta sekin on loppu. osaan toki pitää puoleni olematta kovin ilkeä, mutta kohta en jaksa vaivautua ymmärtämään.

ja hyvä muuten että mainostin sille mun työparille sitä jotaki "mykobakteeria" (vaimikäsenytoli?) joka hiihtäjiä väsyttää ja aiheuttaa vastustuskyvyn madaltumista. olen satavarma että kun saikuttaja toipuu olkapäävammastaa, se keksii että sillä onkin tuo salaperänen bakteeri. joskus tekis mieli taputella itseä päähän hyvistä heitoista. ou jee!