se oli ihan hullu ajatus. yhtäkkiä bussissa mä tajusin.
musta tulee ulos uusi ihminen. alkaa elämä. ehkä huomenna. ehkä vähän myöhemmin.
mä yhtäkkiä elävästi osasin kuvitella pienen värisevät kädet, ja ruikulijalat, lämpimän pyöreen masun. ja untuvaisen karvan olkapäillä ja selässä. mun oman pyöreepäisen poikasen. tummaisilmäsen, mustatukkasen suppusuun. aletaan olla niin lähellä sitä että saan sen uunilämpimänä mun vatsanpäälle. koskea sitä. ihmetellä. nuuskia...
henkeäsalpaavaa. liikuttavaa. tajutonta.
osansa tähän on mun ihanalla osteopaatilla. musta tuntuu aina sen luona että ollaan tosi samalla aaltopituudella, eikä juteltavaa tarvitse keksiä. sen kanssa on helppo jutella. se on empaattinen ja kannustava. puhuttiin siinä vastaanotolla elämän alusta, luonnollisesta syntymästä, maailmaan tulosta samalla kun se availi mun kehoa. kotona menin pehmeeseen transsiin ja makasin murun sylissä sohvalla pitkään. mielettömän tuntusta.
eli synnytystä on nyt käynnistelty osteopaatin toimesta. aika näyttää koska poikaseni on valmis maailmaan. mä olen nyt valmis ottamaan sen vastaan.
kunhan tähdet on järjestyksessä...
Oi miten lähellä jo! Niin ihanasti kuvasit, että ihan näin silmissäni semmosen ihan uunituoreen pikku ruikkujalan:) Ihanaa synnytystä, toivottavasti jo pian.
VastaaPoista