hiiviskelin katsomassa mun nukkuvia murusia.
mä olen niin äärttömän onnellinen niistä!
molempien pienet kätöset puristi peittoa, ja pää oli kääntyneenä sivulle. siellä ne tuhisee uniaan. kesäkuumassa, hämärässä huoneessa.

välillä täällä on järjetön hulina ja kaaos. rutulla on käsitys että poika tykkää leikeistä missä huudetaan, lauletaan ja riekutaan kovaa. ja poika on oppinut ihanan yliäänikiljumisen taidon. yhdessä töheltäessään ne vilkastaa kodin ilmapiiriä aika tavalla.

sitten on näitä hiljaisia hetkiä.
on pakko mennä katsomaan niiden söpölejä naamoja. suuria silmiä. hiljaisia suita. pörröisiä tukkia. pieniä käsiä ja jalkoja.

seesteiset, viattomat, rauhalliset rakkauspakkaukset. näin iltayöstä mamman hermo lepää, ja sydän meinaa taas kerran pakahtua...