poikulilla oli 7kk neuvola tänään.
se mun neuvolantäti on niin mainio! se oli niin avoimen onnellinen ja ilahtunut kun kerroin jonkun ehkä vaihtaneen mun pojan, koska entisen raivohinkulin tilalla on ilonen megavekkuli mies, joka tykkää halailla ja rauhottuu sylitellessä. päiväuniakin tämä uusi kaveri nukkuu huomattavasti sitä aikasempaa paremmin. herra harjoittelee syömään ihan ihmisten ruokaa. puuro maistuu. nukkuu pitkiä pätkiä yöllä. päivärytmi selkiintyy. ottaa monin tavoin kontaktia. tunnistaa omat ihmiset selkeästi ja ilahtuu meistä kovin.
täti melkein kiljui onnesta. ja jatkoi kiljumista kun näki kuinka herra 7kk konttaili hulluna ympäri huonetta, kiipi pystyyn, ja siirtyi tukia pitkin paikasta toiseen.
se oli jotenkin kauhunen että on mulla nyt siinä urakkaa. näkiköhän se poikulista jotakin mitä mä vasta arvuuttelen? eihän se nyt mua mitenkään haittaa että se liikkuu vikkelään ja paljon, vaikka onkin vielä ihan vauva! kumma ajattelutapa. äidillisen ylpeä olen sen edistysaskelista, tulee ne koska tahansa. ja mieluusti sen perässä juoksen, ei kai sillä väliä ole lähteekö se käveleen tässä kuussa vai syyskuussa...
sitten kun huomattiin pojan taas kerran olevan aivan ihana ja upea, eikä enää niin suurtarpeinen, siirryttiin mamman asioihin.
tätiä huoletti mun hyväntuulisuus ja iloisuus joka on ollut vallalla silloinkin kun poika on ollut haastava.
täti epäili mun nukkuvan ja syövän liian vähän. että käyn liioilla kierroksilla.
njaa. eihän sitä pienen lapsen äiti voi olla huutavan vauvan kanssa iloinen ja onnellinen muutenvaan. ja umpirakastunut. ja sillai että kaikki tuntuu vaan tosi hyvältä.
voihan olla että mä oon vaan laihanpuoleinen nousukiidossa oleva maanikko, jolta kohta vauhti loppuu kuin seinään.
tai sitten voi olla että oon vaan todella onnellinen tässä omassa elämässäni, vielä on äitiyshormooneja jäljellä niin ettei väsy paljoa paina, ja saan niin paljon henkistä ja konkreettista tukea mun puolisolta, että elämä tuntuu vaan ruusuilla tanssimiselta.
tiiä häntä. kohtahan me se varmaan nähdään.
Mä muistan noista ajoistani, että vaikka oli kuinka puhki ja rätti, niin neuvolassa (koska kaikki lapsilla oli ok) oli aina hyvällä mielellä eikä jaksanut alkaa valitella väsymystä. Niin, niin oli niin väsynyt, ettei jaksanut ottaa asiaa esille:)
VastaaPoistaKoita jaksaa, ja jaksa valittaa, jos et jaksa!
nyt taas omien hölmöyden takia on tullut valvottua (ystävät, oma kulta, viini) ja olo kuupassa on sen mukainen, eli väsyttää hitosti. kohta tarviin jotai unikoulua etten flippaa. ;)
VastaaPoistamuutamat päikyt nyt kun muru on lomalla, niin jaksaa taas heilua.
uskomatonta ees ajatella että kohtapa saattaa tuo poikanen nukkua koko yön heräämättä, nlan mielstä on jo aika. saas nähdä kauan menee ennenkun saadaan se teoria myös käytäntöön.
hyviä (pidempiä) unia odotellessa...
kiitos tsempistä terhikki!