mä olin valmistautunut viettämään ihanaista viikonloppua rakkaitteni kanssa...
niin voi PMS-perkele! mä vaan sanon.
alkuosa viikonloppua meni hienosti.
kunnes tänä aamuna tuli itku. sen syyn sain kerrottua ja sitten halittiin ja höpsittiin ja hiishiis. no sittenpä mua alkoi vituttamaan, ja sitä en pystynytkään heti avaamaan meillä asuvalle naishenkilölle. ja kun olin tovin yksinäni kärvistellyt, niin yritin, mutta eukkoperhanaahan asia ei siinä kohtaa enää kiinnostanut. ja sepäs mua raivostutti entisestään.
voi elämän rätinät.
siihen se sitten meni.
se kiva viikonloppu.
mä raivoan hetken ja sitten asia on valmis, mutta muru ei pääse sieltä planeetalta perse takaisin niin helposti.
saakeli tälläsiä naisia! on vaan alistuttava siihen kohtaloon että me reagoidaan asioihin niin eri tavoin. antaa horation olla perseplaneetalla. mun angstit meni jo ajat sitten. sen ei.
njaa.
jos ei pelkästään pahaa, niin jotakin hyvääkin.
me ollaan ihme marttoja kanssa. säksätyksen keskellä ja sen jälkeen, molemmat suut mutrussa puuhastelevat sitten omiaan. ja kämppä kiittää (ja kiiltää).
keittiö kuurattu.
kämppä imuroitu.
vessa pesty.
suihkuverho pesty. (koneessa!)
joka ikinen kippo ja kuppi kuurattu.
astiakaapit järkätty.(kyllä. lasit pönöttää viivasuorissa riveissä.)
koirien pyyhkeet pesty.
penskat kylvetetty.
kirjahylly järkätty.
niih.
ja hiton pms. kohta me siirrytään johonki kemialliseen peeämässän ehkäsyyn. hemmetti!
...mutta kuka täällä sitten puuhastelee noi hyödyttömyydet? en tiä. eikä kiinnostakaan. rauhaa tänne taloon tarvitaan. heti!
ja p.s. mulla on joku ihme juttu senkin kanssa, että kun toinen on äksy ja tuolla saavuttamattomissa, nii sen kivemmalta ja rakkaammalta se näyttää. kun joutuu väkistenkin hiukka kauempaa katsomaan. pöh. kukahan mulle tän patologian avais? saakeli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti