viikonloppu

perjantai oli hieno päivä. palkkapäivä.
nauroinki töissä että on valtavan hienoa että niin kivoista puuhista maksetaan vielä suht kivasti rahaa mulle.
kotimatkalla kävelin veromodan läpi ja keräsin kasan itselle sopivaista vaatetta.
kävin ostamassa pullon luomuvalkkaria myös.

kotona pakkasin ruttunaaman ja sen kamat mamin mukaan. mami vei rutun g-tädille viikonloppukylään. mammaa ja mamia tulee kuulemma kova ikävä, mutta ilosena se lähti kovasti odottamalleen reissulle.
esikoinen lähti kykykatselmuksen kautta isälleen viikonlopuksi.
tänään kämppä hiljenee kokonaan kun poikuli lähtee kummilleen yökylään.

perjantai päätettiin vaahtokylpyyn, viinilasilliseen ja hitaiden tanssimiseen, ja kaikenlaiseen romanttiseen.

tänään, lauantaina, lähdetään aikuisten kesken vähän kaupungille. pitkästä aikaa. ja megabonuksena se, ettei normimeiningin mukaisesti tän mamman tarvikaan herää kuudelta su aamuna poikulin kanssa riekkumaan, kun poikuli tulee vasta päikkärien jälkeen kotiin.

musta on ihanaa kun on ihmisiä joille voi lapset laskea turvallisin mielin hoitoon toviksi. helppoa se ei mulle edelleenkään ole. mutta ihana on olla joskus myös murun kanssa ihan kaksin. ja tiedostan että näin pitäis ronskisti toimia vaan useemmin.

eilen just puhuttiin siitä, että kolme lasta on parisuhteelle ehkä helpompi, kun se että olis vaan se yksi. eilinen ilta oli naurettavan helppo. poika meni kuudelta nukkumaan, ja omaa aikaa aikuisilla kuuteen aamulla. se tuntui enemmän kuin ruhtinaalliselta. jos olisi vaan se yksi lapsi, tekis varmaan ongelmaa siitä aamuheräämisestä. näkis sellasia asioita isoina, jotka nyt painuu kaikessa arjen tohelluksessa pienempään mittakaavaan. aamulla poikuli herätti aamukiljumisella ainoastaan itsensä (ei kiukkusia ruttua ja esikkoa). ja nyt muru hoitelee ilolla sen aamutoimia.

jos meillä olis vaan toi esikko, mä varmaan märisisin sitä kuin se sluibailee kotihommista, ja kiukuttelee toisinaan. jos olis vaan ruttu, niin me oltais sen raivokohtausten ja ulinan kanssa jossain kasvatusneuvolassa. sen sijaan että tehdään tosi kovin itse töitä sen eteen, ja nähdään se vaan persoonallisena pikkuihmisenä. eikä poikulin huonoista unistakaan otettu ressiä (paitsi täällä foorumilla), vaan hoidettiin homma yhdessä ja hyvillä jaksuilla kotio. eipä ole tarvinnut vääntää kuka hoitaa poikaa, tai heräilee öisin, kun on pitänyt ruttuakin yöllä paimentaa. jotenki kun tietää että aina on jotaki hommaa, sulkee silmänsä pienemmiltä jutuilta.

yritän varmaan tässä sanoa että tää vaan on niin helppoa ja kivaa. lapset ei ole mitenkään esteinä tai rasitteina parisuhteelle, tai millekään. tuovat iloa, onnea ja vastuuta meille molemmille. hommia piisaa, mutta niistä molemmat tykkää.

eilen kylvyssä mentiin jo niin pitkälle että puhuttiin siitä neljännestä. hui. mutta ei vielä. ei vielä mitenkään suunnittelupohjalla, vaan muuten. mä olen todella ilonen ettei sitä ole poissuljettu ajatus tässä elämänkaaressa. koska haluan kunnioittaa puolisoni tahtoa, mutta rehellisesti sanottuna en ole vielä valmis luopumaan siitä ajatuksesta.