puolipilvistä, sateen mahdollisuus

sääkartta näyttää azoreille puolipilvistä, + 18, sateen mahdollisuus olemassa.

samalta tuntuu mun päässä.
eilen vollotin ressiä pihalle. ei enää kestä kaali itseä eikä elämää yleensä. oon vetänyt itseni piippuun, ymmärrän. olen ruma raasu sääliö.

eipä tässä.
muru moitti mun ajatuksia typeriksi, ja sanoi että voin työasioilla pyyhkiä perseeni, koska niitä ei puoleentoista viikkoon ajatella. ja ettei ole mun ongelma jos henkilöstömitotukset on perseestä. ja muutenkaan se ei ymmärrä miks käännän kaiken väsymyksen äärettömään itsekritiikkiin, vaikka pitäis vaan olla äärimäisen itsetyytyväinen kun on niin hyvä. vaikka väsyttäis.

plääh.
lohduta saatana!
lohduta lisää.
kehu, helli, imartele vaikka.
puhu pehmosia. valehtele, silitä, hiero jalkoja.
anna viiniä, suklaata ja seksiä. heti.

nysse on. loma.

yllärinä mun daddy teki tänään ruokaa. ja leikitti lapsia.

ja nyt tää ilta on varattu mun pään korjaamiseen:
viiniä lasissa,
suklaata suussa.

ja kaupan päälle tämä paskapahismutsi lähtee kyllä partsiröökille.

ettäs sen tiiätte. mä olen tän ansainnut.
ja ainii, vaikka en oliskaan, niin silti. 

säästä viis.
pääkin selkenee kyllä.
koska mulla on loma.

miten sun kaveri viittii?

tän oon kuullut noin kymmenisen kertaa kun ollaan mein reissusta eri yhteyksissä puhuttu.

siis. ystäväni tulee asumaan mein kotiin lasten kanssa kun ollaan reissussa.
"miten sun kaveri viittii?"
- no en tiä. joko sillä on päässä vikaa, tai se tykkää meistä kovin, tai sitten sille ei ole vaan kummonenkaan rasite hengailla täällä. se ehkä saattaa jopa digata mahdollisuudesta "lainata" lapsia ja kokkailla ja saada elämään uutta sisältöä viikoks, tietäen että vastuu ja kotihommat lipee sen harteilta siinä tasan viikossa.

no ihan miten vaan.
se nyt vaan viittii. ja onni niin!

nyt vaan itse psyykkaantua olemaan ihan vaan "tekemättä mitään" kokonainen viikko. olla vaan parisuhteellinen, villi ja vapaa. nainen poreammeessa. nainen vuorella. nainen hotelliaamiaisella. nainen naisensa kanssa, 24/7....
KYLLÄ!

koirat tässä perheessä

hiivatti. yritin kommentoida aikaisempaa postausta, niin ei huolinut bloggeri mun "kevyttä" viidentuhannen sanan kommenttia. oho.

musta lapsiperheeseen tai mummolaankaan ei kuulu "vaarallinen" koira. koira joka on herkkä, pelokas tai aggressiivinen. mainitsemassani tapauksessa mummo voi tosiaan laittaa koiran hoitoon vireiluiden ajaksi, uuteen perheeseen tai koirien taivaaseenkin jos haluaa lastenlapsiaan nähdä, mutta jos koira on tärkeämpi/arvokkaampi, tai se ei nää mitään huonoa koiran moisessa käytöksessä, niin se on hänen valintansa.

mä voisin kirjottaa about miljoonan sanan esseen aiheesta "koira perheenjäsenenä", mutta pidättäydyn toistaiseksi. mullahan on tästä ihan omakohtasta kokemusta noin 15v ajalta. ilman mitään naama-irti-episodeja. eihän mitenkään voi olla normaalia tai hyväksyttävää että koira käy kiinni ihmiseen tai lapseen. asialle/koiralle on jotakin tehtävä.

meillä täällä koirilla on omat paikkansa joihin lapsilla ei ole asiaa. eikä koirilla ole asiaa lastenhuoneeseen, vaikka ne mieluusti siellä pehmeellä nukkamatolla lorvis penskojen lullattavana.
jos joku noista mein karvanaamoista kävis natiaisiin kiinni, niin se olis mulle kyllä peilipalaverin paikka. semmoista vaan ei voi sattua. ja se nimenomaan oli MUN vika jos sattuis sattumaan. ihmisen pitää koiransa tuntea, ja penskat kanssa. ja niitä osata niin hoitaa/kohdella että vaaranpaikat tulee minimoitua.

mulle koirat on koiria. ts. ne ei sohvilla/sängyillä hillu, ja tekee just niinkun laumanjohto määrää. silti ne on onnellisia ja tasapainosia hurttia. niitä halitaan, hellitään ja lenkitellään tarpeeksi. niitä kasvatetaan niinkun kakaroita, rajoilla ja rakkaudella. munkin spanielinraasu on niin tiukassa nuhteessa, että mäpä voin pitää sitä irti missä haluan. eli mun tiukkuus palautuu sille onnellisena irtikohlottamisena metsiköissä ja pelloilla. win-win, eikö? se myös sattuu rakastamaan lapsia, ja saa tuta lastenkin rakkaudenosotuksia silloin kun se niiden seuraan hakeutuu. silloin kun koira nukkuu, se saa nukkua = olla rauhassa. eikä natiaisilla ole asiaa niiden unta häirimään. tosin en voi väittää ettei niiden päälle ikinä käveltäis. varsinkin pienempänä kundia sattu just nukkuvat koirat kiinnostamaan tosi kovin, mutta mein mötköt vaan katteli meitä "ottakaa tuo kuolakalle pois"-ilmein. ja mehän otettiin. viimeviikolla mäkin viikolla kompuroin yhden piskin päälle, puutunut käsi petti alta kun otin tukea kaapista. mut kas, ei se mua purrut, katsoi vaan loukkaantuneena. kun ei sen kuulu puolustaa itseään mua kohtaan. en sille mitään pahaa ole tehnyt/halunnut ja se sen tietää. normaali koira musta väistää jos oma ihminen törvää niskaan. eriasia on meinkin koirille kadulla toikkaroivat humalaiset. silloin pitää narunpäässä olla tarkkana ettei ylilyöntejä satu. sanomattakin on selvää, että kun tälläsellä aluella asutaan, oon ihan tyytyväinen siitä, että koirilla on edes hiukan suojeluviettiä. murun on katuhullulta mein vanhin koira pelastanut kerran, ja murtovarkaan säikyttänyt käpälämäkeen sama piski kertaalleen. kesällä mua alkoi sysimetsässä joku mies seuraamaan, ja toivoin syvästi, että jahka se päälle tulee, niin koirilla on munaa ja halua mua suojella.

koirat on mein perheessä täysvaltasia "koirajäseniä". ne elää koirien tavalla, eikä niiltä musta muuta voi odottaakaan. siinä missä koirat pystyy opettamaan kohtelemaan lapsia oikein, tule lapset opettaa kohtelemaan koiria oikein.koirilta lapset oppii elämän moniarvosuutta, arvostamaan elämiä, ja niillä on aina joku jota halia. koirat on lämpimiä ja vilpittömiä, ystäviä. niiden kanssa oleminen kehittää valtavasti lapsen empatiakykyä ja kykyä huolehtia muista. mein kundi (10kg) rakastaa hillua t:n (40kg) kanssa, ja siinä kyllä arvaa kuka ottaa damagea. ja mieluusti ottaakin. voi sitä riemua minkä pieni koirapaini saa aikaan. normaali-ihminen tuntee koiransa ja näkee kyllä jos tilanne on epämiellyttävä sille.  pienet ihmsen nakit valtavan koiran kidassa on meidän perheessä vaan hauskaa. kaikkien mielestä. toki koirat vanhenee ja niille saattaa tulla kipuja ja vaivoja, mutta myös niiden huoltajana mun pitää nähdä ne asiat, ja huomioida arjessa kanssa. että jos moiset hillumiset ei sitä enää kiinnosta, on kundi opetettava uusille tavoille.

koirissa on omat miinuksensakin tietty. ne tuo sisälle kuraa ja rapaa, lennättää räkää kattoon asti. kuolaa. sotkee vedellä. ne on joskus tiellä. yks vinkuu, yks urisee, yks sählää. ne tunkee päälle myös silloin kun haluaa olla hetken rauhassa. jos olisin itse saanut valita, en olis ottanut kolmea karvanaamaa. selitän kaikille aina että tää suuri lauma on ns. "uusperheonnettomuus", mutta kyllä mä niistä jokaisesta tykkään. ne on yksilöinä vallottavia otuksia erityispiirteineen, ja mun sydän laulaa hoosiannaa kun lenkitän niitä yksitellen. (laumana ei aina niinkään ;) )

tämä vaan siis lässynläänä muutenvaan kun teki mieleni kertoa. missään tapauksessa ei ollut lapsen syy, että koira tuli päälle. normaalin koiran kuula kestää jonkinverran yllättäviäkin tilanteita. ainakin sellaisen koiran jolla ei ole pelkotiloja, ja on tarpeeksi aktiviteettia. siihen miten tilanne ajautuu moiseen pisteeseen kun mun mainitsemassa tapauksessa, en edes nyt pureudu. koska se ei kuulu mulle. se kuuluu mullekin, että mulle rakkaalla ihmisellä on revitty ja ommeltu naamataulu. kipuja, tuskaa ja pelkoja. semmoseen mummolaan mä en menis, jossa saman episodin toistuminen on enemmän kun todennäköistä. täällä kotona jos koirien ja lasten kanssakäymiseen tulee ikäviä piireitä joskus, tilanne punnitaan tarkkaan, ja tehdään ratkaisuja sen mukaan. niin on elettävä kun on vastuussa sekä lasten että koirien hyvinvoinnista. tää on niiden kaikkien perhe.

p.s.
muru, totaalisena koiraihmisenä, sanoi että tommosessa kiinnikäymisasiassa vois kääntyä poliisin puoleen myös, ja antaa niiden antaa suositukset koiranomistajalle. mutta tuskinpa lähisuhteessa viitsii moista tehdä. meinaan jos se on naapurinkoira, joka tulee sun lasten päälle, ja joudut tilaamaan ambulanssin, tulee paikalle myös poliisi joka arvioi sit tilanteen. kuten männäkesänä naapurissa... en tosin tiedä lopputulemaa siitä episodista.

äst!

luulin että se etsivä nuorisotyö vaan hakee sen lusmun kotoa ja vie töihin!
hahahaa. olenpa hölmö!

tottakai ne tarvitsee ihmisen oman suostumuksen, mutta siis ottavat hänet projektiin mielellään.
pelko persiissä soitin veljelleni, mutta sainkin luvan tietojen antamiseen, ja se oikeen kiitti mua puhelun lopuksi.

oho. kumma maailma.
turha varmaan kertoa miten iloinen tästä olen, ja turha lässytellä mitä mun veli mulle merkitsee. ymmärrätte varmaan sen rivien välistä.

toivon tosi kovin että se sais rakennettua itselleen elämän. hyvä elämän.

nonni.
sitkumä vähän yritin säästää "huolettomuusrahaa" reissua varten, nii neki rahat sit söi auto.
350€ maksaa uudet iskarit.
plääh.... pakko se on vaan korjata jos jonnei meinaa ajella.
plääh.
plääh.
plääh.

se puhuu!

"mamma pajee täjje joujuut!"

- kuulitsä! se pyys "mamma paa tälle housut!"
- se sano kyl jotaki "söösyy"
- eikä sanonu, ku selvästi "housut".

- sano bambam "housut".
- "joujuut"
- hmh. siinäs kuulit. selvästi sano housut.
- hahah. sä kuulet mitä haluat kuulla. se sano "sössön" ja jotaki.

- aha. elä luuloissas. mun mielestä poika puhuu. kokonaisia lauseita.

meni syteen tai saveen...

viitaten muutama postaus taaksepäin...
tein sen. meni syteen tai saveen:

"hei!
kiinnostuin tuosta etsivästä nuorisotyöstä.

mielessäni on veljeni, vuonna xx- syntynyt koulupudokas, joka enimmäkseen kai makaa kotona vanhempieni luona "tekemättä mitään". veljeni on käynyt peruskoulun loppuun minun ohjauksessani (kotikoulua luokat 8. &9.), ja sen jälkeen hakeutunut ammattikouluun opiskelemaan sähköasennusta, mutta opinnot ovat jääneet kesken jo pari vuotta sitten.

näin hesarissa artikkelin työstänne, ja siksi käännyin puoleesi.
erityisiä yhteystietoja etsivän nuorisotyön projektiin en löytänyt, joten toivon että voit ohjata minua eteenpäin. toivoisin että veljeni saisi apua oman elämänsä rakentamiseen.

ystävällisin terveisin: mama"

mä ainakin voin aamulla katsoa peiliin ja sanoa "mä yritin".

pohjalla

tuleeks kellekään semmosia päiviä että itteensä ihan kyllästyy?
että kattoo aamulla peiliin ja aattelee että "hyi mä olen ruma." ja varmaan haisenki pahalle. ja ettei ole mitään päällepantavaa. ja että mihinkään ei kannata ryhtyä kun päin helvettiä menee kumminkin.

mulla on semmoi päivä tänään. väsyttää, vituttaa ja masentaa.  toi nainenkin joka täällä asuu on varmaan vaan kiltti, urpo tai tyhmä kun se viittii täällä ees olla.

voi tätä itsesäälin ja -inhon määrää.
huoh.
toiv huomenna peilissä olis toinen naama.

hullu maailma, koirat, ihmiset

saakeli. meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä ja tukka nous pystyyn.
ystäväni soitti. kummipoikani naaman raateli viikonloppuna mummin koira.

voi jeesus mulla olis hirttänyt täysin kiinni, jos olisin joutunut koiraa lapseni naamasta irti repimään. miten sitä kestää ees tolkuissaan kymmentä minuuttia ambulanssia odotellen, kun kundin riekaleisesta naamasta lentää tolkuton veri? saati kun pikkujannun naamaa kursitaan sairaalassa kasaan, ja poika rukoilee ettei häntä enää satuteta? - alkaa ihan kummia itkettämään täällä moinen.

lopputulemaa koko episodista en edes käy avaamaan. korrektiussyistä. sanon vaan että mulla loppuis mummolavisiitit moiseen tyystin kunnes koira on päästetty autuaammille metsästysmaille.

samaa asiaa hiukan sivuten.
asia mihin kilahdin totaalisesti tälläviikolla yhden (mun mielestä mukavan ihmisen) ehkä tunnekuohuissaan lausuma, mun oikein- tai väärinymmärtämä (aivan sama mulle kuinpäin) asia.
sanon tämän /varotan, vielä kerran (vaikka ihminen saikin multa palautteen samointein):

jos käsitän (oikein tai väärin) jonkun asian uhkaukseksi mun lapsia kohtaan, sekoan täysin.
siis sekoan.
siis täysin.
(joku saattaa muistaa angstit taksikuskia kohtaan joka meinas mun lapset teloa. silloin mulla oli fiilis että mä tapan.)


...siis jos olen peloissani lasteni turvallisuuden puolesta, ei mulla ole MINKÄÄNLAISTA rajaa. toistan, EI MINKÄÄNLAISTA RAJAA.
siis mä olen täysin irrationaali, ilman rajoja ja vannon; vaarallinen.
ja varoitan vaan kerran.
myöskään mun ystäviä ei voi uhkailla. se on poliisiasia.

jos mun lapsia uhkailee. se ei ole.
viisaaksi neuvoksi muillekin.
jos ei ole hyvää tai älykästä sanottavaa, joskus kannattaa ihan aikuisten oikeesti pitää vaan turpa kiinni.
kaikkea ei kannata sanoa ääneen.

(...vissiin munkaan. mutta sanoinpa kuitenkin...) 

lähiömutsi köyhäilee

köyhäily on herkullista.
yritän vetää matalaa budejttia tän vkon, ettei sitten azoreilla tarvia.

tänään
kuullotin sipulia ja porkkanaa, maustoin ne punasella curryllä.
sitten lisäsin vettä ja luomutomaattimurskaa. ja punasia linssejä.
kiehautin 20 min. soseutin ja laitoin sekaan purkin kookosmaitoa.

NAM!
läks varmaan kaikilta viimosetki nuhanpoikaset ja multa melkei tajukin. oli meinaan niin hyvät sopat!
( ja hintaa ehkä noin 70 cent pär annos)

p.s. poikani puhe kehittyy päivä päivältä. sen lisäks että se osaa sanoa "mamma kato!" ja  "bambam tooni äi kaatua vattivalle" nii
tänään se taas kiljuu innosta "mamma povaa namnam!" (= mamma poraa ruokaa!) hahahaaha. ihana! miehen silmissä soseutin ja pora mätsää.

p.s. tein myös murun kutistamasta neuleesta itselleni hameen. aka. peffanlämmittimen. käy leggareiden ja farkkujenkin päälle. oi oi, on hieno! ja halpa! toisen roska on toisen aarre.

ja lärvi

...luulitteko että liiottelin. taas?
tässä pojan lärvi kun suurimmat kurat on pyyhitty pois päiväkotipäivän jäljiltä. (esim. silmistä!)

eikä kuva ihan anna oikeutta tälle kuranaamalle edes.
puhumattakaan siitä miltä vaatteet näyttää.
tai siitä että tytön naamassa on tulehtuneita rakkuloita! ilmeisesti näistä mutakylvyistä johtuen.
...missä oli kurahousut? - no naulakossa.
"kyl me laitetaan niille kuravaatteet ulkoillessa."
-jaa, no ei me olla huomattu.

ja mitä mä teen sille rutun naamalle?

pää

miten voikaan ihmislapsella olla näin ihanan pyöreä pää? toi sen tukka on kun jotaki liinakkojouhta. *

mä olisin halunnut antaa ton sen reuhkapehkon kasvaa, mutta yks pedanttipentti kävi siihen taas käsiksi kotiparturin kanssa. nyt varsinkin just herättyään kundi näyttää erehdyttävästi venäläiseltä katulapselta. mutta tukkamalli on nyt kuulemma sellainen, että nyt se siitä saa kasvaa reuhkaksi asti rauhassa.
ans kattoa vaan saako...

ääst. siirappia

ihana sunnuntai!
- kirpsakka pakkassää.
- auringonpaiste.
- lapset jotka leikkii keskenään.
- haukka pihapuussa ihasteltavana.
- luomulatte ja mintusuklaakakku.
- päikkärit alastoman naisen lämpimällä iholla.

ei voi enempää pyytää.
kukaan.

oon vaan niin hyvä!

murulla on aika harvinainen sairaus. ei niinkään vakavaa, mutta enemmänkin vittumaista. toisaalta tässä viimevuoden aikana kaks kertaa on tilanne kehittynyt siihen pisteeseen, että on joutunut sen hengen puolesta pelkäämään.

mä olen selvitellyt asioita ominpäin, ja vakuuttunut siitä että kyseessä on autoimmuunisairaus. viimeviikolla asia eteni alan spesialistille, ja se tuli mun kanssa samaan tulokseen. murun verikokeet lähti ulkomaille analysoitaviksi.

hitto mä olen vaan nii hyvä ko hoksottimet toimii, ja sinnikkäästi jaksan asioita selvitellä!

nyt toivottavasti muru saa oikeanlaista hoitoa paskamaiseen vaivaansa. ja näillä päivitetyillä tiedoilla selviää hengissä tulevasta nilkkaleikkauksestaan, eikä joudu kärsimään turhaan leikkauksen jälkeisistä kivuista, joita oikeilla lääkkeillä voidaan nyt ilman hengenvaaraa hoitaa.

mitäpä sitä ei tekisi rakkautensa eteen.
huoleksi jäi mahdollisuus äkkikuolemaan vääristä verenpainelääkkeistä, jos niitä joskus tulee tarvitsemaan. note to self: muista tarpeen vaatiessa kääntyä spesialistin puoleen, jos verenpainelääkkeitä joutuu murulle joskus tulevaisuudessa harkitsemaan. tätä asiaa ei voi jättää arvauskeskuslääkärin arvioitavaksi.

väliaikaista kaikki on vaan

voin kertoa että viishenkisellä perheellä on mukava asua asunnossa jossa ei ole tiskikonetta. neljä tiskauskertaa/vrk on ihan perussettiä.
keittiössä on myös olohuoneen hylly täynnä pajukoreja täynnä astioita yms, koska kaappitilaa on todella vähän. (huomioidaanpa sekin että 2/3 mein astioista on siskon kellarissa odottamassa uutta kotia.)

mukavaa on myös se, että pesukoneen luukku aukeaa noin 10cm. isoista ihmisistä ainoostaan mun koura on semmoi joka sinne hyvästi mahtuu pyykkiä poimimaan. en tiiä miten isokätisemmät ne pyykit saa sieltä ongittua.

ihana on myös keittön ikkunan äärettömän ruma muoviväreillä tehty "lasimaalaus" jota ei olla saatu irroitettua millään.

huonekalut ei myöskään meinaa istua uusiin nurkkiin millään. lastenhuoneen sisustus huutaa uutta hyllyä. millään en jaksais vaan lähteä tänne väliaikaiseen mitään ostamaan. ko ne ei sit varmaan istu taas uuteen.

olohuoneen hyllyn takana on ovi. mun antiikkiovi meinaan. hassuhan se siellä on, mutta ei kaadu kenenkään päälle. kaks ovea odottaa kellarissa "pöytäprojektia".

pitää taas soittaa isännöitsijällekin. patterit ei meinaan lämpene. vaikka niissä on uudet termostaatit niiden tilalla mitkä entinenasukas oli fiksuna irrotellut. isännöitsijä sais tulla myös tuomaan jonkun systeemin ruokailutilan katossa olevaan reikään. siinä siis on ollut lampunkannatin johtosysteemeineen, mutta entinen asukas vei sen mennessään. nyt katossa on johdokas reikä ainoostaan.

lattialla on myös makee nukkua, tiiättekste. ei tarvia pelätä putoavansa sängystä. mein makkari on vaan 180cm leveä. sinne ei nyt sängynrunko mahdu. patjan vieressä on murun opiskelukamat viinilaatikoissa, koska makkariin ei todella muuta mahdu.

kuivausrumpu on kiva mörisemässä ruokailutilassa. (se ei muualle mahdu.)

je!
"mä en tykkää asua täällä" sanoi muru.
"mä en tykkää asua täällä" sanoi esikoinen.
mäkään en tykkää asua täällä.

mutta tapani mukaan keskityn ilosiin asioihin:
a) täällä on 4 neliötä enemmän asuintilaa kun aiemmassa asunnossa.je!
b) tämän vuokra ei ihan kauheesti kukkaroa rassaa. je!
c) enää riipasun päälle 6kk tät lähiöelämää jäljellä. je! *

* eikä o niinku naapureilla. ostivat uuden valmisteilla olevan asunnon. vuokrasivat odotusajaksi kaksion. (perheessä vanhemmat + kaksi esiteiniä.) ensin uusi asunto viivästyy 6kk, sitten 1v, sitten 1,5v. mahtaa siellä pinna paukkua. ne siis ovat ostaneet asunnon 6kk ennen meitä, ja pääsevät siihen vuoden myöhemmin. onnea ja pitkää pinnaa kaksioelämään heille toivon. ei o herkkua moinen.

pimppimiehen onnenpäivä

hitsi.
me puhuttiin murun kanssa "happy feet"-elokuvasta. ajateltiin että mein pieni "pimppimies" (=poika joka rakastaa pingviinejä, ja kutsuu niitä hupaisasti "pimpeiksi") ilahtuis moisesta pläjäyksestä kovin.
nii eikös se tule telkusta alkuillasta.
hauskaa! 
mainiota!

me lähdetään kohta etsimään pop-up-kahviloita asuinalueeltamme, ja sen jälkeen iltaohjelma on selkeä: tarjoillaan "pimppimiehelle" elämyksenä oikea "pimppielokuva".  ja eväsretki olkkarinmatolla kaupan päälle.*



* esikoiselta oli kysytty parasta lapsuusmuistoa. se oli sanonut että eväsretket mamman kanssa olkkarin lattialla. HIIS! <3 samasta diggaa nää pienemmätkin marakatit. lauantai-iltasin me avataan teevee avaran luonnon kohdalla, asetetaan lattialle viltti, ja jälkkärikulhoihin pilkotaan hedelmiä ja muita herkkuja. toimii!

ei kukaan muu

että juu.
ei ollut stellalla "sitä" kipinää.
mä olen niin kaavoihini kangistunut, että haluisin vaan aina kuunnella niitä vanhoja hyviä piisejä. emmä osaa vielä niiden uusia, ja sit fiilistely katoaa. eikä tanssiakaan osaa/pysty.

toisaalta hyvä ettei niitä vanhoja kamalasti tullut. "aamun kuiskaus" on semmoi biisi mulle edesmenneen setäni takia, että joka kerta kun sen kuulen, alan parkumaan räkä poskella. niin tälläkin kertaa. onneks ripsarit pysy päässä.  

kivintä koko keikassa oli taas tuo muru.
se halus extempore metromatkalla* poiketa mun mutsille ja faijalle. siellä me kuunneltiin älppäreitä ja juotiin valkkaria mutsin ja faijan kanssa.
keikkapaikalle tultiinki sitten ihan viimetinkaan, koska jäätiin juttelemaan, kinaamaan, itkemään ja nauramaan keskenämme matkanvarrelle. keikka tosiaan oli mulle aika laimeahko kokemus, johtuen osittain varmaan myös siitä, että kokemattomana alkoholinkäyttäjänä vetäsin norjan kielen pikakurssin naistenhuoneessa kesken stellan setin.  ** 
kun keikka loppui, tanssilattia tyhjeni, lukuunottamatta yhdeksää pikkujoulujuhlijaa, ja mut sinne tempassutta murua. se pyöritteli mua taas semmoi pilke silmäkulmassa, että siskoni taisi myötähäpeästä liueta seuraavaan baariin.

taksikuskia selkeesti hymyilytti ,kun kotimatkalla kerroin murulle että arvostan sitä että se haluaa mua tanssittaa, ja että se saa mut edelleen tuntemaan väkijoukossa siltä, että meitä on vaan me kaksi. ja että mä rakastan häntä. ihan todella. rakastan.

stellaa vielä mukaillen kerron teille:
"ei kukaan muu, ei kukaan muu, oo kanssani kauniimmin."



* tässä kohtaa käytiin huvittava keskustelu mun ja faijan välillä.
faija vastaa puhelimeen: haloo!
m: missä oot?
f: himassa. missä sä oot?
m: metrossa. me tullaan sinne. 
f: kuka sä oot?

** tää on käyny aiemminkin. oltiin romanttisesti jamesbluntissa ystävänpäivänä. lämppärin aikana mä kävin halailemassa arabialaista. kahden viinilasin tähden. huoh.

ei tullu turpaan

"jumalauta mä saan tässä leikissä turpaani."

- et saa. ko mä en leiki.

keskustelumme stellan keikalta kolme vuotta takaperin.
meillä on kipinä tallella.
onkohan stellalla?
sen näemme illalla...

perussettii

eikö ole ihan perussettiä että lapsi nukkuu päiväkodissa unet aamupäivällä? ja että sille annetaan ruoka, kerran lisää ja joku lisäpala (eikä kuutta annosta ruokaa kerralla)? ja että nimetyt, omat vaatteet olis päällä kun ne noudetaan päiväkodin pihasta? ja että jos piha on yybermutanen, ni niillä olis kuravaatteet päällä? ne mitkä roikkuu siinä lapsen omassa naulakossa?
- ai on vai? ei mein päiväkodissa.

tänään kun muru vei mukulat aamulla, ja huomautti kurahousujen tarpeellisuudesta, sai se kitkerän kommentin siitä että "ai nii, ku sä oot se joka on nii tarkka noista vaatteista...."
ja päälle se huomautti että olis kiva jos kaksvuotiaalla olis tumput käsissä ulkona ko alkaa oleen vähän kylmä, niin vastinehan oli se, että se kun ei oikeen halua pitää hanskoja.

huoh.
anna mun kaikki kestää.

fokusoidu hyviin asioihin, tolkutan itselleni.

ihana lasku pojalla ollut tarhamaailmaan rakkaan siskon vanavedessä. pienessä ryhmässä, jossa oma ruttunaama on aina lähellä & lohduttamassa. sikstoiseen tarhamatka on ihana. 200m tarhaan on helsingissäkin luksusta. luomu-lähi-ruoka on mun silmissä kanssa plussaa.

nyt pitäis puolustaa näitä mein ostopalvelupaikkoja kunnanvaltuustoja myöten. tiiättekste. mä en nyt jaksa.  mua ei nyt kiinnosta. onneksi päiväkodin vanhemmissa on muitakin aktiiveja.

 

ettäs sen tiiätte, tukka.

tukka vaihtoi väriä.
esikon mielestä mun päässä majailevat sulat on hölmöjä. musta ei.
tyylikkyydestä viis. aina voi kolmikymppisellä olla tät omaa makua*, ettäs sen tiiätte.

(*mutsi sanoo että kaikilla on makunsa, toisilla vaan se sattuu oleen perseestä. ettäs senki tiiätte.)

tasan ei mee nallekarkit

ihan hyvältä tuntuu nää asiat näin isäinpäivänäkin.

itsehän olen valinnut lapsilleni isättömyyden tähän elämään, ja sen kanssa elän itsekin ihan hyvillä mielin.
"mulla ei o isää ollenkaan, mutta mulla onkin mamma ja mami!" ilmoittaa ruttunaama. toinen versio kuuluu: "mulla ei o isää, mutta mulla on ukki."

tasan olen kertonut miten hän on tähän maailmaan tullut. ja hän on asiaan tällähetkellä hyvin tyytyväinen. lääkäri on laittanut kiltin setän antamat siemenet mamman "vauvamuniin" (niinkuin hän asian ilmaisee.) ja sit mahaan on tullut hän. sitten leijonapoika.

psykologi aikanaan sanoi että noin 4-5 vuotiaana alkaa isäkyselyt, ja on hyvä että asiaa on mietitty valmiiksi, jotta itse tietää mitä lapselle lähtee puhumaan. psykologin mielestä olisi voinut kertoa että isä on sellainen tuntematon setä joka on antanut siemenet.

noh. isäasian pohdinta alkoi ruttunaamalla jo kaksivuotiaana, ja sille on alusta saakka ronskisti sanottu ettei sillä ole isää. tasan kun ei maailmassa mene nallekarkit. anteeks vaan. lapselle on kerrottu että jossain perheessä ei ole mummia, jossain ei sisarusta, jossain ei koiraa. on erilaisia perheitä. ja kaikki on ihan yhtä hyviä.

musta isä-sanana jo sisältää sellaisen henkilökohtaisen aspektin, joka jostain tuntemattomasta siemenenlahjottajasta puuttuu. toisaalta, lapsi olis varmaan muodostanut toki oman suhteensa koko sanaan omasta katsantokannastaan, mutta muut lapset välttämättä ei.

musta on liikuttavaa ja kunnioitettavaa että päiväkodissa mut vedetään sivuun, ja salaa suputellaan että mitens tää isänpäiväkortti. kiitos huomioivasta lähestymistavasta. lapsi on toki itse on jo muutamat vuodet osannut sanoa ketä haluaa isien päivänä muistaa.

asiat on nyt hyvin, mutta voihan olla että poikana leijona paiskaa isäasiat merkityksellisempinä mun naamalle muutaman vuoden päästä. mutta kuten alussa jo kirjoitin, itse olen valintani tehnyt, ja itse siitä saan vastuuni kantaa. luulen että suurin merkitys on sillä, miten asiat niille tarjoilee. säälimällä tässä ei saa aikaan kun surullisuutta ja menettämisen tunteen.

ja vaikka herramunjeeräsäsille isättömyys ja lesboperhe on kauhistus, mun lapsille tämä on parasta mitä ne tietää, ja parasta mitä ne voi tässä elämässä saada.


eniten henk.koht. pelkään ehkä sitä että teinixinä noi isättömät pistää mut tilille ja vetää porot nokkiinsa eikä suostu olemaan mun kanssa enää tekemisissä moisen itsekkään "mullehetikivaperheilmanmiestä"-asenteen vuoksi. johon psykologi sanoi että siitä on turha ressata, jos ne jotkut pultit vetää, niin ne luonnoltaan on semmosia, aihe sit vois olla mikä tahansa. vaikka se pinkki saamatta jäänyt merkkihuppari.

ko tasan ei mee maailmassa nallekarkit, toivotaan ettei noi penskat ole katkeroituvaa laatua... ko ne tuskin tulee sitä huppariakaan saamaan.

pimeä hetki

helkatti. luulin jo että olen päässyt mun irrationaalipeloista eroon. 
mutta eilen iski pimeä hetki. 


kuumeessa, räässä ja hengenahdistuksessa oleva poika määki pedissään noin kuudelta aamulla. odottelin tovin ennen kun ajattelin sitä hakea, ni johan se hiljeni. ilmeisesti siis levolle takaisin. 


mä olin tosi hämmästynyt siitä että se hiljeni. mut sitten tajusin että sillä on varmaan sikainfluenssa. ja tod. näk. se ei nukahtanut takaisin, vaan kuoli. samaan aatokseen päätin että siihen päättyy mun päivät myös. koska kukaan ei pysty elämään mun kaltasen ihmisraaskun kanssa sitten enää.


kun poika alkoi määkimään uudelleen, pimeä hetki meni ohi. 

jumalauta mulla on toisinaan sairas mieli. 
 

ekoteko

postiluukku naksahti viideltä iltapäivällä.
aateltiin että naapurit tiputti valituslappusen kun penskat on melskanneet koko päivän.
ni ei.
sieltä tuli päivän ekoteko.

vuokrayhtiömme näköjään piffaa biopussit asukkaille.

"kun lajittelet biojätteet tähän, aiheutat päästöjä vähän.
ennen samat roskat luonto riisti,
nyt ekoteko on helppo ja siisti."

mama kiittää!

lue ja ymmärrä

"Osa nuorista oireilee käyttämällä päihteitä itse liikaa, osa puolestaan on Sorvarin mukaan "läpeensä vahvuuteen sairastuneita". He huolehtivat päihdeongelmaisten vanhempiensa lisäksi usein myös nuoremmista sisaruksistaan.
Sorvari on erityisen huolissaan niistä pikkuveljistä, jotka sulkeutuvat huoneisiinsa pelaamaan konsolipelejä, kun äiti tai isä juo.
"He ovat usein täynnä raivoa. Miten tavoitettaisiin sellaiset lapset, jotka ovat niin pettyneitä aikuisiin?"
tämä hesarista.

totta.
ei mulla muuta.
satutti. itkettää.
jonkunlaista katkeruutta tuntuu myös sydämen tienoilla.

en mä ole niin vahva kun te luulette. 
oikeesti. 
oikeesti.

tämä päivä

ai saatana.
tänään mun piti olla naimisissa, ja matkalla roomaan.
no en ole.

sen sijaan mä olen kotona kireissä tunnelmissa, murun koulustressin ja oma typeryyteni takia. ja sen takia että "elämä on".
 pitää olla ajattelematta miten vois olla. ja fokusoitua selviytymään elämästä tälläisenään.

työsotkut sain selvitettyä, kollegani on herkkä, ja mä isosuinen. sille sana kiltti edustaa saamatonta tossua, mulle empaattista, ystävällistä ja rauhallista ihmistä. kun ei sanan määre ole molemmille ihan sama, niin ei ihme että napsahtaa. ja tiedän kyllä itse (kotona ja työpaikalla, omat heikkouteni ja kehityksen tarpeeni.) hoitajan päsmäyksen annoin mennä toisesta sisään. se ihan valehteli mulle päin naamaa, ainoona tarkotuksena pompauttaa mua kun luulin tietäväni ja osaavani jotakin, ja tein ylemmältä taholta tuleen määräyksen mukaan. sen voi jättää täysin omaan arvoonsa. 


opiskelijapoika on kiva. semmonen vanhan ajan fiksu ja kohtelias nuorimies. käski vaan mun hengitellä välillä. oon opastanut suuni kuivaksi jo ennen puoltapäivää. ajattelin kauhulla että se on joku perässävedetävä sääliö, mutta oppivainen ja reipas onkin. rasituksen sijaan sen ohjaaminen on kivaa vaihtelua arkeen.

silti mä olen hieman katkera ja hapan.
mutta näillä mennään.

paskaa niskaan

eilen oli kyllä elämän kurjuuden maksimointipäivä.
ensin yks pahansisunen ja teräväkielinen hoitaja päätti vähän junttaa mua omilla opeillaan, ts. nolasi aivan täysin opiskelijan silmäin alla.
heti tästä toivuttuani kollegani halusi pitää palaverin mun kanssa, ja ripitti mua suorasanaisuudesta, hänen varpailleen tallaamisesta, ja siitä että olin haukkunut häntä "kiltiksi"... 
öööh ?
(tässä kohtaa jo katkes kamelilta selkä, ja työpaikan wc pysyi varattuna hiljaisen tyrskimisen ja itkunhillinnän näyttämönä ainakin puoli tuntia.)

sittenpä läksin esikoisen vanhempainvarttiin, kerkesin ajoissa luojan kiitos! väärälle koululle. (saatana että teki mieli ripustautua vieressä kasvavaan lehtikuuseen ja jäädä sinne.)

sitten tulen kotiin, jossa vastaanotto ei ollut kovin suotuisa.
sitten ruttunaama vetää tuhannen kilarit, ja onnistun jättämään sen sormet oven väliin siinä tuoksinassa.

paskamutsi mikä paskamutsi. ja työntekijä. ja puoliso. ja paskaihminen.

päätin iltalenkin jälkeen sanoa hyvästit tälle päivälle, vedin peiton silmille jo kahdeksalta (nähdäkseni painajaisia joissa murun käsi leikkautui irti, enkä osannut/pystynyt sitä edes sairaalaan toimittamaan), ja neljältä aamulla sit heräsin tähän päivään.

tässä ollaan. ei kai se auta kun kaapasta paskat niskasta ja yrittää uudelleen.

tule hyvä päivä, tule hyvä päivä. pliis, ihan totta, tarvitse yhden hyvän päivän nyt tähän väliin.

toinen lappu. kolme vuotta.

löysin toisenkin lapun.
marraskuulta 2008

"apulannan keikalta oli hienoa lähteä nukkumaan. kun tiesi että joku odottaa...
joku joka tekee ruisleivän.
joku joka on ostanut mulle hammasharjan.
joku joka kuuntelee.
joku joka puhuu.
joku joka silittää.
joku joka on korreti ja etenee hitaasti.
joku joka ymmärtää.
joku joka huolehtii.
joku joka osaa suudella niin, että sukat pyörii jaloissa.
joku suloinen. "

tänään, 3 yhteistä vuotta.
huoh. <3

meille kuuluu tasottunutta poikaa, kilahtanutta tyttöä.
esikoinen odottaa innolla toista muuttoa. printtasin sille askarreltavaksi muutaman pohjapiirustuksen tulevasta asunnosta. innostakoon itteään lisää.

poika on yllättäen alkanut puhumaan enemmän. "lisää" se kiljui naapurissa pizzaillallisella.
- oho, se sanoi selvästi lisää! intoilin.
- no nii se sano viimeviikollakin kun oli täällä. kertoi naapuri.
jaahans, menny mammalla vähän ohi moinen.
- mamma! leijona sanoo omalla kielellään mua tyhmäks! huuti ruttunaama. kun tarkkaan kuuntelin, niin joopa! jätkä hoki "tymmä, tymmä, tymmä" kun ei saanut siskolta lelua ottaa. ihanasti.

ruttunaama on vuorostaan alottanut parkumisen. (hitto onko sen määrä täällä vakio? olisko seuraavaks sit mun vuoro heittää kuppi nurin?) mä luulen että sitä stressaa olosuhteiden muuttuminen. se on niin rutiineihinsa, ihmisiinsä ja asioihinsa jumitutunut ipana kun olla voi. vaikka se oli ainoa joka tähän läävään tullessa huudahti: "voi miten valtavan ihana koti! paljon parempi ku edellinen!" nii tuntuu että sillä ressilevelit paukkuu, ja kaikki mahdollinen itkettää.

huoh.

murulla on pian tentti, toivon että sen jälkeen ressi helpottaa, ja päästään hiis-fiiliksissä juhlimaan vuosipäivää.

p.s. paruin mä jo perjantaina oikein olan takaa. ikeavitunkerrossängystä puuttui yks jalka. sit soitin sinne asiasta ja aloin itkemään. poika oli vastaanottopäässä ihan raasu. ja kun muru seuraavaks otti puhelimen ja soitti uudelleen samalle pojalle reklamoidakseen "palvelusta", niin poika tais olla vielä enempi raasu... (maksettu kalliimpi kotiinkuljetus, osa puuttuu, itse haettava jos ei kahta viikkoa halua odotella.) 
p.s.2. mä sitten raivolla lauantaina kasasin se toisen osan kerrossänkyä (sen missä oli kaikki osat). yksin. ihan itte. hermo meni, ja sormet. mutta sänky tuli. siellä ruttu veteli unta äitinsä tekemässä sängyssä tyytyväisenä. siitäs saitte!

haluaa

löysin "haluaa" listan jostain aikojen takaa tässä muuttaessa. aina kannattaa haluta, koska joskus saa ne asiat mitä toivoo:
(alla alkuperäinen lista, ruksi saatujen asioiden perässä)

- rakkautta, hellyyttä huolenpitoa [x]
- raskauden, vauvan [x]
- koiran nimeltä arttu [x]
- pullojukkapuun
- mustan ulkoilutakin [x]
- stellan keikalle [x]
- kylppärin kalusteet [? mitähän mä tällä oon tarkottanu...]
- rutulle tarhapaikan [x]
- kolme vanhaa ikkunaa [x]
- pussilakanoita [x]
- punaista ja turkoosia teemaa
- uuden puhelimen [x]
- kameran [x]

onko ollu pienet ja vaatimattomat toiveet?
hällä sen väliä, ihana löytää moinen lappunen, ja huomata että ihania asioita tapahtuu.

lukemisia

muru lähti hakemaan vanhoja poikia anoppilasta.

ja jäi sinne viikonlopun yli lukemaan seuraavaan tenttiin. aika rankalta tuntuu tästä sivusta seurattuna tuo opiskelu. ihan hirveästi tehtäviä ja luettavaa, ei ole murua kotonakaan paljoa näkynyt, kun se joutuu sulkeutumaan johonkin soppeen kirjansa kanssa melkein joka ilta. kasautuvat tehtävät ja päälle puskevat deadlinet aiheuttaa painetta joka tuntuu mulle asti.

noh, nyt sillä on ainakin viikonlopun lukurauha.

ja kolmen viikon päästä me ollaan azoreilla. mä varaan sinne sit mukaan monta pokkaria, siltä varalta että sen aika kuluu tenttikirjojen parissa....

läävä

enää on kateissa mun sukat ja housut.

hyvin on saatu kamoja paikoilleen. ottaen huomioon että ollaan päivät muualla sorvien ääressä, ja täällä hilluu kaksi vajaa metristä villipetoa ilta-aikaan kun niitä tavaroita pitäisi saatella paikoilleen.

emmä tiedä miten muut asuu, mutta kyllä juu ei tämmönen asunto kaikkine kommervenkkeineen sovi mulle ollenkaan.

mä joudun taas isännöitsijälle soittamaan, ja saattaa puhelussa olla lievä ärtynyt sävy..

sen lisäksi että edellinen asukas on asunut suht likasesti, ja jättänyt lähtiessään siivoomatta, on se jättänyt partsille ja porraskäytävään kamaa. tukkinut wc:n lavuaarin, polttanut loisteputket keittiöstä, rikkonut roskavaunun, rikkonut ovenkahvoja ja lukkoja, ruuvannut pattereista termostaatit irti ja hävittänyt osan avaimista.

jepjep.

onneksi kamala läävänkatku oli poissa kun tulin töistä. mua ihan oksetti alkuun tulla asuntoon jossa haisee. nyt täällä tuoksuu meidän koti, meidän vaatteet. ja omat kamatkin kun alkaa olla paikoillaan, niin tunnelma on aivan eri kuin ekapäivinä.

muru kertoi että uudessa kodissa on jo seinät pystyssä. otin yhteyttä alueen päivähoitoon, ja tilasin muuttofirmoilta tarjouksia. ei mulla ole kiire täältä pois, mutta kuitenkin.... valmistaudun. hyvissä ajoin.

ihana kaaos!

- rakas, missä on deodorantti!? entä hiusharja?
-ootsä nähny mun sukkia? ja missä pussissa oli ne lasten vaatteet? olis jo kiire duuniin!
- mamma! mis olis urkkatoppeja, mulla on liikkaa?!
- onks tät kaappia pesty? voiks tänne laittaa jotaki?
- mihin me laitetaan nää astiat? kaappitila loppu jo....
- hei, älä pese hampaita siellä vessassa, hana vuotaa!
- ehtiskö ton kerrossängyn kasaamaan?
- hei! ne ei ole leluja, menkää omaan huoneeseen leikkiin vaikka aarteenetsintää! kyllä sieltä jotaki leluja löytyy!
- se on ruuvimeisseli. anna tähän. äläkä ota sitä sahaa! 
- mihis nää koirat menee nukkumaan?
- missä se hyväpussi on? särkee selkää ihan v*tusti.
- entä särkylääkkeet?
- tiskaa ne astiat heti! huomaatsä ettei tääl o tiskikonetta.
- miten tää liesi toimii???

- nostetaaks toi väliovi paikalleen ennenko joku kaataa sen päälleen?
- entä mihin me laitetaan nää sun muut ovikokoelmat?
- voisko joku asentaa telkan? jos lapset sais hetkeks istuu paikalleen...

huoh. kyllä. kyllä kotona on kivaa!

älä tee näin - muutto

jumalavita kun jaksais, postaisin teille pitkän listan koskien "älä tee näin" - muuttamista.

no. hengissä ollaan. kamat on uudessa ihanassa muovimatto-loisteputki-pikkuvessa-lähiövuokrakasarmissa.

ou-jee. kyllä me kesään kestetään...