itkua ja huutoa

tai huutoa ja itkua.
jotenkin maagisesti tossa kolmen kuukauden täyttyessä mytyn äänijänteet on voimistuneet tavattomasti. kun joutuu laittaa pään lähelle sen huutavaa suuta, niinkun lohduttaessa on tapana ottaa lapsi lähelle, niin meinaa kyllä tärykalvot revetä. entisaikaan oltiin tyytyväisiä kun lapsi huuti kovaa, koska kova huuto tarkotti vahvoja keuhkoja. ihan kiva juttu pontevat keuhkot juu, mutta nykyaikana vähempikin riittäis.

nyt sitä käsittämätöntä ja vaativaa huutoa on alkanut olemaan entistäkin enempi. viimeyönä pari muutaman minuutin karjusessiota, ja aamulla yksi. aamuhuudosta ei jäpikkä toennu millään. ei kelvannut maito, ei heijaus, ei tutti, ei niin mikään. epäilin sen olevan väsynyt ja kietasin sille kuteet niskaan ja paiskasin parvekkeelle. muutama äärimmäisen raju ravistusliike vaununrunkoon, ja poika oli taju kankaalla.

nyt pitäis tolle huudolle, varsinkin nukkumaanmenon yhteydessä ilmenevälle vitsaukselle saada jotakin tehtyä. kun pojan laskee sänkyyn, alkaa aivan järettömän raivoisa huuto. se heijaa jalat korkealle ilmaan ja pamauttaa sängynpohjaan niin, että epäilen ettei moista raivoa 50-luvun pinnasänky kauaa kestä. eikä mamman seitkytluvulla syntynyt pinna. vaikkei se tietty mitään henkilökohtaista olekaan, mutta tuntuu että se meinaa multa naamankin repiä irti kun se huiskaa käsillään ja karjuu, kun yritän sitä lohdutella.

vaikka jo kolmatta kierrosta mennään mun elämässä pikkuvauvan nukutuksessa, on sitä aina yhtä epätoivonen olo kuitenkin. puh huijaa. lainasin puistosta anna wahlgrenin lapsikirjan ja aion lukea nukkumisosion nyt vielä kertaalleen, jos siellä olis jotaki vinkkiä.

itkua tuli eilen. multa. kun kirjotin parisuhteen rekisteröinnistä ja "siunaamisesta" "mun papille", ja se vastasi tosi kauniisti. mun oli tarkotus ottaa rauhassa ja pimittää tietoa murulta kunnes se sanoo että nyt lähdetään naimisiin, mutta johan alko huoli ja utelu kun vääntelin itkua pitkin asuntoa. ihme tunnereaktio. oon pitänyt mun parisuhteenrekisteröintiä mahdollisena vasta kun saan mun "hiippakunnan" siunauksen, ja nyt se on meille luvattu. suloista. varasin mä "hääautonkin" :) molemmat sitaateissa, koska ei niistä mitkään häät tule, eikä autokaan ole auto. lisää asiasta kerron kun suunnitelma etenee... joskus. ehkäpä paljastan vielä miten haluisin homman hoitaa kokonaisuudessaan, jos joku semituttu sitten murulle joskus vinkkaa asiasta. nyt mä voin rauhottua asian suhteen. ...paitsi vielä ne farkut... (auttakaa!)