mulla on kaksi ihanaa lasta ja yks paska

tuon otsikon löysin kun googletin sanoilla "vaativa lapsi". r oli käynyt kommentoimassa yhteen postaukseeni, ja ajattelin katsella mitä löydän näistä vaativista lapsista. oikea termi mitä r käytti oli suuritarpeinen... ero hakusanojen aiheuttamilla löydöksillä oli aika iso.

aika rohkeeta pukea ajatuksensa sanoiksi, ja tuo otsikko on aika raflaava. se löytyi kaksplussan keskustelupalstalta. (ylläriylläri.)

tuli vaan mieleen oma lapsuuteni. on aina tuntunut että äitini on ollut vaikea sietää mun "osaan ja teen itte"-luonnetta, ja se on olen saanut tuta. olen päässyt asioista ihan hyvin yli, ja aika pärjävä tapaus musta onkin tullut.

luin tosta ketjusta vaan ekasivun ja vikasivun. ajattelin että ajan kanssa luen myös ne muut. kaksi viisasta kommenttia oli joukossa. eräs kirjoittaja spekuloi sillä, että kun "vaativalle" ja suuritarpeiselle lapselle äyskitään ja tiuskitaan, ja vanhempien asenne  on valmiiksi negatiivinen, tulee lapsesta asennetta toteuttava ennuste. toinen kirjoittaja sanoi ettei lapsia voi käytöksen mukaan kategorioida paskoiksi, vaan lapset on temperamentiltaan erilaisia, ja niin kuuluukin. jos vanhemmista tuntuu että yksi lapsi horjuttaa koko perheen dynamiikkaa, ja syö muilta energiat, olisi syytä kääntyä vaikkapa kasvatusneuvolan puoleen.

samaa mieltä.

mua juuri tuo toinen seikka pelotti ruttunaaman kohdalla ihan älyttömästi, kun se ilmeisesti pikkuveljensä tuloon reagoi asettumalla sotajalalle mun kanssa. pari kuukautta päivät on olleet yhtä vääntöä ja huutoa. itkua, raivoa, oppositioasennetta. minkäs teet. arjen pitää rullata, ja asioita pitää hoitaa. vaikka sitten se kiljuva ärräpää toisessa kainalossa. pelkäsin että kaikki ruttunaaman saama palaute alkaa olla negatiivista, ja sen elämästä tulee kurjaa. aika monet keskustelut käytiin murunkin kanssa siitä miten saadaan palautteen anto positiiviseksi, ja miten lasta saa kannustettua "oikeille urille" (kohti toivottua käyttäytymistä.) se on meinaan maailman ihanin penska, ja raivostuttavin toisinaan. se osaa mun hermoon porata ihan täysillä, mutta sen rakastaminen ylittää kaiken muun. ja haluaisin sille palavasti osoittaa että omana meluavana ja höpsönä itsenään se on maailman tärkein ja arvokkain.

nyt on ruttunaama tasoittunut. ihana kertoa sille kuinka hyvältä tuntuu kun ei kaikesta tarvitse riidellä. se ei olekaan se paska lapsi joka syöksee perheen turmioon. (kuinka noin voi edes ajatella? omasta lapsestaan?  kysyy se joka kuuli lapsena vanhempiensa keskustelun toiseen huoneeseen "hyvä on, erotaan sitten. mä otan noi nuorimmat, sä otat ton paskan.")