uskomattomia päiviä oikeesti ollut muutama kappale. ihme että oon säilyny järjissäni. tai että mun läheiset on säilyneet. mä oon ollu ihmeellisessä surku-raivotilassa, eikä siitä tuntunut olevan ulospääsyä missään. kun olin murulle jo varmaan kymmenen kertaa sanonut sen olevan tyhmä, rupesin uudestaan miettimään että kuka se tyhmä oikeesti mahtaakaan olla. kaikki sen sanomiset on osunu suoraan selkäytimeen ja meinasin räjähtää kaikesta. murun toivottama hyvääyötäkin kuulosti silkalta v***uilulta. plus tietty vauvan itku riipi jotain todella herkkää hermoa.. (mäoonpaskaäitimäoonpaskaäitimiksetsälakkaahuutamastamitämäentajuumäoonpaskaäiti.)
tänään muru laittoi kylmät kätensä mun paljaalle iholle, ja musta tuntui todella siltä, että se tahalleen kiusaa mua. ja aloin tietty aikuismaisesti pillittämään kun mua kiusataan kotonakin. itkun tulo helpotti vähän vannetta pään ympäriltä.
lisäpontta rentoutuminen sai kun soitin mutsille ja känisin kun en osaakaan tota vauvaa ollenkaan. mutsissa on se hyvä puoli että sille voi soittaa aina, ja se tietää kaikesta kaiken. ja se ei paljoa huolestu eikä ressaa jos sille vinkuen soittaa. sepä se saikin mut rauhottumaan ja luottamaan siihen että osaan mä sittenkin ja olen pojan paras asiantuntija.
toivottavasti se päivä kun eniten vitutti kaikki, olis nyt eilinen.
kävin muuten tänään kaiken päälle vähän shoppailemassa itseäni ilosemmaksi. siitä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti