persut

hmh.
joku persu oli vaatinut että työnantajalle on kerrottava homoudesta. täh? en jaksanut edes koko artikkelia lukea. lätisköön keskenään. helvetin sekopäät. eikähän nää asiat ole nyt jokaisen omia? vai häh? vai meneeks heterot työhaastatteluun ja kertoo että "hei, olen maija, ja panen yhtä mattia." ? vai miten tää toimii?

tässä lyhyt vastineeni:

no jaapa. mä kyllä ihan kautta aikain oon cv:ssä kirjottanut että "hei, olen mama, olen lesbo*." ja aina on työtä lohjennut (siis jokaista paikkaa mitä olen hakenut, olen päässyt haastatteluun ja jokaisesta haastattelusta olen paikan saanut. mitenkään en tälläkään lesoile, mutta näinpä se on.) on se hemmetin kumma jos se jollekin on hemmetin kumma. emmä kaipaa semmosta työtä joka ei kaipaa mua. eikai se nyt vittujakaan mun työntekoon vaikuta kenen kanssa mä panen tai en. hmh.

ettäs vaan tiiätte.  

* tai tämän olen siis kertonut niin että mulla on perhe, ja nimennyt itselleni tärkeät ihmiset. 
nainen + nainen = perhe = lesboja. 

kolmekolme

kolmekolme-päiväni alkoi mukavasti rampautuneella koiralla ja sen jälkeen tutustumisella ruumiiseen. jatkuen sitten örisevien spurgujen kautta vittuahokevaan matamiin. ja myöhästeleviin busseihin = normipäivä.

teimme emännän kanssa myös reissun läheiseen citymarkettiin synttäripäivän kunniaksi. ilman lapsia!

tänä päivänä olen saanut rakkailtani ihania lahjoja ja mukavan kortin, haleja, puseja ja kaikkea hellyyttä. sain positiivista palautetta ja vilpittömiä onnitteluja työpaikalla. sain huomata että sosiaaliset kykyni ovat  ihan oikeesti oikeen hyvät. ja että paras saavutukseni elämässä on nuo ihanat lapset. ja että suurin onnenkantamoinen elämässä on kyllä tuon emännän löytyminen.

kiitokset vielä kanssaihmisille, perheelle ja ystävilleni tästä äärimmäisestä rakkaudellisuudesta josta olen päässyt osakkaaksi synttäripäivänäni. olette tärkeitä. tänä päivänä, ja niinä kaikkina muina.

p.s. poika palkitsi mut nukahtamalla sopuisasti. vaihdoin sängyn pois vesisuonen päältä. annan itseni uskoa, että se oli se avain... ;)

omaisuuden jako

auto - ma! [mamin]
liesi - ma! [mamin]
pyykikone - ma! [mamin]
kuivuri - ma! [mamin]
tietokone - ma! [mamin]

jopa vessanpönttö - ma! [mamin]

näin tietää poika.

apua! omistanko mä kohta enää mitään?

mittoja

ihan vaan siitä hauskuudesta, kun mein suvussa aina vertaillaan kaikkea, niin mutsini tsiigaili neuvolakorteista mein kaksvuotismittoja.
minä 11,1kg, systeri 11,1kg, mutsi 11,1kg. kaikki 82cm pitkiä olleet. (broidi 10,5kg ja samat 82cm.)

(huom. faijan ekamerkintä on vuoden iältä, toinen lähemmältä 5v. silloin se on ollut 16kg ja 85cm. muru hoki ettei nuo daddyn mitat voi pitää paikkansa, mutta niin siellä lukee.)

ruttu on ollut kaksvuotiaana (yllätys yllätys!!!) 82cm, mutta painanut 12,5kg. mamman pullasorsa!
kundi taas näyttää menevän tuohon 11,1 painoon, mutta vaatehuoneen seinämittarin mukaan pituus lähtentelee enemmänkin yhdeksääkymppiä. (jäbä on kasvanut nytkin kuukaudessa about 2cm.)

ruttunaamapa on tainnut tässä viiden vuoden kohdalla viimein rikkoa tuon maagisen metrin rajan! hurraa sille!  (ei taida keritä kasvaa mun koulunalotuspituuksiin, vaikka onhan siihen vielä pari vuotta aikaa. (117, ja mä olin kaikkien mielestä ihan kääpilö.)

(mähän siis just siirsin rutun viimesyksysiä vaattehia pojan koreihin. ihan hyviä ovat. ja eilen hätäpäissäni siirsin pojan korista rutun päälle yhdet ulkoiluhousut. jeps. eihän niillä ole kuin kolmevuotta ikäeroa. että toi kokojuttu on varmaan kanssa ihan "normaalia".  niinkun kaikki muukin tässä huushollissa. *wirn*)

hyvät keuhkot

ei muuten ole ihan shaibaa vanhemman polven taivastelut siitä kuinka lapselle tulee hyvät keuhkot kun se huutaa. mä meinaan tässä aamusella auoin suutani ruttunaaman huviksi samaan tahtiin kun poika ulisi oman huoneensa lattialla.*

kyllä. kun joka huudon kohdalla (semmonen nouseva-laskeva-ulina) annoin ilmaa tulla keuhkoista ulos, nii ei hitto kapasiteetti mulla riittänyt alkuunkaan. ja nyt on aivan hyperventiloinut olo.

*protestoi kun aamiaistarjoilu loppui.

valivali

aina kannattaa vissiin avautua.

kohtalo otti taas osakseen näpäyttää moista valittajaämmää nenille, ja järkkäs mulle ihanan päivän. persilleen menneiden päikkäreiden jälkeen poika oli loppupäivän aivan kultanen. ja rutulla oli kivaa. leikkivät, kylpivät, olivat olkkarissa eväsretkellä. kuuntelivat unilaulut toisiaan silitellen ja menivät kivasti nukkumaan.

kyllä näistä hetkistä sitten osaakin nauttia täysillä.

- poika auttoi myös jakamaan puhtaat pyykit kasoihin. 
mamman, ma [mamin], te [teten], pe [pepun] ja pamin [omat]. tunnisti kaikki.
- hammaspesun jälkeen kundi sanoi "phii" [pissalle]. sitten se pissi, ravisti, pesi kädet ja taputti itselleen. reipas poika!

nyssit mä oon ansainnut lasin kuivaa omenasidua ja muutaman palan fazerinaa. sitten mä neulon kaulahuivia nautintojeni äärellä. esikonkin päästin kaverilleen yökylään, jotta meillä on "omaa aikaa", joka siis käytetään hyödykkäästi nukkumiseen, jahka emäntä kohta työmaaltaan palailee.

syyllisyys ja sidokset

väittäisin vielä että sosiaalisen vanhemman on bilogista helpompi suhtautua kilaroivaan pikkuihmiseen. siltä puuttuu se "syyllisyys"-aspekti. kun skitso reagointi ei voi olla siltä peritty.

sikstoiseen väitän ihan omanapaisesti ja täydellä pokalla, ettei se huuto osu sosiaalisella niin sinne äitiyden ytimeen kun lapsen tähän maailmaan pukanneella äidillä. emon hoiva-rakkaus-symbioosi on jotakin mitä voi, mutta ei voi, kukaan muu käsittää.

kolmanneks oma kasvuympäristö vaikuttaa satavarmalla omaan reagointiin ja fiiliksiin kaaoksen hetkellä.
"jätä ne huutamaan ja lähde röökille. tai vetäsepä kuule kunnolla perseet olalle." neuvoi tänään kesken äärettömän huutokonsertin se nainen joka mut on kasvattanut.

että jep. niillä mennään mitä on saatu.

se tunne kun juoksee päin seinää

joo-o. mä siis tosiaan luulin olevani erinomainen kasvattaja silloin kun mulla oli vaan tuo esikko lapsena. ja oikeestaan silloinkin kun ruttu oli pienempi.

nyt kolmannella kierroksella tekis mieli joskus hirttäytyä stringeihinsä tän kasvatustoiminnan kanssa.

tässä on voinut viimeisen vuoden aikana vetää kaikki ihanteensa toilettiin, ja pyyhkiä persauksensa kauniilla kasvatusideaaleillaan. tai edelleenhän mä niissä roikun viimeisillä hermonrippeilläni. sillä. mä haluaisin olla se lehmänhermoinen, empaattinen ja hellä kasvattaja, joka olen pitkälti ennen varmaan ollutkin. eipä ole pipoa lasten kanssa oleminen ja niiden elämänpolkujen vaaliminen juuri kiristänyt.

ton pojan temperamentti vs. mun ihanteet tuntuu kyllä kun olis vetänyt rekalla satasta seinään.

haluaisin olla johdonmukainen ja turvalliset rajat asettava, mutta hellä ja keskusteleva äiti.

tuntuu vaan siltä että olis helvetin paljon helpompi antaa sen sit vaan työntää sormet pistokkeisiin, putoilla pöydiltä ja juosta ruoka suussa pitkin poikin, kun käydä kymmeniä kertoja samoja taisteluita. taisteluita joissa jätkä kirkuu ja heittelehtii. huutaa. ja yrittää samaa kiellettyä asiaa sadatta kertaa uudelleen. ja sit se taas huutaa. ja kirkuu. ja heittelehtii. siinä ei kuule nätti keskustelu auta. mä en vaan pidä äänen korottamisesta. ollenkaan. vaikka anna wahlgren sanookin huutamisesta, että lapselle on sanottava niin kovalla äänellä, että se kuulee. ja ymmärtää. mutta kun mä en halua huutaa. enkä äkistä.

aatella että olen pitänyt aiemmin äkäsiä, ääntä korottavia äitejä jotenkin alakastissa. kun kaikesta selviää puhumalla rauhallisesti. ja ottamalla hellästi lapsen kiinni, ja ohjaamalla muihin puuhiin. että kyllä pinna nyt yhdet lapsen raivot kestää. joopa joo. aika vähän tiesin. tuossa 3 vuotta sitten olin vielä tyhmä ja kokematon kahden lapsen äiti. anteeksi ylenkatseeni. ymmärrän teitä tiukkailmeisiä äiti-ihmisiä paremmin nyt.

toinen asia tuon kaiken uhmaamisen ja riekkumisen päälle on se, että kun tuo lapsi alkaa karjua, niin se ei helvata hevin lopeta. EI. EDES. SYLISSÄ. "normaali lapsi lakkaa huutamasta kun sen ottaa hellästi syliin." opasti mua kaiken tietävä mummu metrossa jo silloin kun kundi oli noin viisikuinen. jumankekka että teki mieli potkasta siltä jo silloin tekarit kurkkuun. KUN EI SE RAUHOTU! ymmärrättekö? täh?! joo-o. ei se vissiin sit ole normaali. ja siitä viis. kyllä mä saatana sitä sylissä pidän. vaikka maailman tappiin. vaikka hermoa kirraa ja itku kuristaa kurkkua. koska se huutaa minkä huutaa. ja lopettaa kun lopettaa. onpahan itsellä ainakin parempi omatunto. parhaani mä tässä teen. se vaan nyt sattuu olemaan sen tapa reagoida elämän pieniin(kin) epämukavuuksiin. enkä siis puhu mistään pienestä itkusta. vaan täydestä katatonisesta huutamisesta ja kirkumisesta.


"sillä vaan on sama luonne kun rutulla." muru sanoo. "sun ja jonkun hullun tanskalaisen geenit nyt ei vaan voi tuottaa mitään normaaleja lapsia." se sanoo. "kato kun teillä on tuo temperamentti."  anteeks nyt vaan! mä olen ollut pentuna ihan "kiltti" ja ruttukin ihan seesteinen. rutun aiempaan sekoiluun on omat "uusperheensynnylliset"-syynsä, ja niiden traumojen väistyttyä se on ollut ihan "normaali" lapsi täällä. tunne-elämältään hieman normaalia rikkaampi ja slaavilaisempi ehkä, mutta "normaalien" kirjoissa kuitenkin. 

toi poika vaan nyt sattuu olemaan oikeen kunnon kilari-ilari. itsepäinen. vilkas. haastava.

ja helvetti että mä sitä rakastan. ei ole siitä kyse.
eikä se saamari nyt aina ihan hullu kakara ole. enimmäkseen vaan.

p.s. eikä nyt tartte alkaa saivarrella sanoista "kiltti lapsi" ja "normaali", ne on vaan käsitteitä tätä purkausta selkiyttämään. kyllä mä ojentamattakin tiedän ettei kukaan lapsi ole "tuhma" tai "kiltti", eikä kukaan meistä ole "normaali" (sehän on kaikkiaan ärsyttävää kategorisointia.). mutta kunhan tein pointtini selväksi. ettäs tiiätte.

erot. lesbot.

mä olen nyt vähän sanaton muutaman lesbopiirissä sattuneen eron takia. ei sillä etteikö lesbot sais erota siinä missä heterotkin, mutta silti. perheen perustaminen on kuitenkin naisparille hiukka mutkasempi juttu yleensä, ja niitä lapsia ei ihan vahingossa parisuhteisiin tule. sitä jotenkin kuvittelee ihmisten olevan heteroja enemmän "vakavissaan" perheen perustamisen kanssa. ja sit eron sattuessa on vähän hölmistynyt olo.enhän mä sitten tiiä edes kauheesti taustoja näissä eroissa. eikä ne mulle kuulukaan. ja miks ihmeessä nää mua kirpasee? - en tiedä.

olenhan mä kokenut lesboeron vasta kolmisen vuotta sitten, mutta se ero oli ainoastaan kaikille parhaaksi. lapsillekin. eikä se paljoa siinä kirponut.  ...mulla on kyllä omat hyvät perusteluni tälle fiilikselle... mitäs niillä muilla? - tai mitäs hittoa se mulle kuuluukaan.

yks ilta ajattelin murua ja mua. että hitto jos tässä ero joskus tulee, niin siitä ei selviä hengissä kukaan. meillä on niin tiivis tiimi, ja lapset on niin yhteisiä, ja me ollaan semmosessa rakkaussymbioosissa koko sakki, että siinä hajoais ja traumatisoituis viis ihmistä kerralla. jos siis ees hengissä selviäis.

ei sillä että olis edes mitään kuviteltavissa olevia ongelmia mistä en uskois että saatais setvittyä. ja omasta puolesta voin sanoa etten parempaa vois toivoa, kun tuo ihminen. mun tekee vaan mieleni kertoa sille mitä se mulle merkitsee, mutta ei siihen mulla aina edes sanat riitä.
"helvetin apina, mä haluan sun kanssa naimisiin." se sanoo. näin on mulle hyvä. paras.  

lapsiraukatkin itkee jo kun se on pelireissussa tai koko viikonlopun duunissa. ja sitä niiden välistä kiintymyssuhdetta katsellessa alkaa ihan kurkkua puristamaan.

tässä mä haluan olla. tää on meille kaikille hyvää ja parasta. arki, juhla, kaikki just näin.  



viimeviikolla muuten otettiin väsyneinä tosi kovin yhteen. aiheesta kestovaipat! ihana arki. nykyään vaan tyrskyt menee ohi ihan hetkessä kun karjuu tarpeeks... hehe. kuhan nyt ei vaan ihan liian tylsäks ja rakkaudelliseksi tämä parisuhde. nii.

jos mä oisin sä

kyl säki oisit mun kans.
vai mitä sanoo lattialla nukkuva ruttunaama?

mama reippaana tyttönä möi sängyn, vaikka uutta ei ole vielä löytynyt.

mahtavuutta! tyttö on yötä retkellä, kunnes sopiva kerrossänky löytyy. eka yö oli sille ainakin mieluisa seikkailu.

p.s. kundi aloitti taas iltahuudot, että se siitä hajuräsyn toimivuudesta. (vinkkejä kellään?) ruttu on kyllä äärettömän sulonen kun se siellä kuuluui sille unilauluja laulavan vaikka kuinka ja kauan.... <3

ennen

tästä reuhkasta tahdoin eroon. miten hitossa se kuvissa näyttääki näi kivalta? ko eläväs elämässä se on ollu kauhea möyhö...
- noh. leikattu on (ei tosin puoltapäätäsiiliks niinku halusin (emäntä ei halunnu niin)), vielä vähän väriä. ja se sulka. kohta sen näätte!

pöytä!

hihii!
viimein.
mä oon metsästänyt murulle täydellistä työpöytää. ja semmosen löysin. huudosta, joka oli jo sulkeutunut. olen vinkunut kohta kuukauden sen kyseisen pöydän perään, siitä ei ole mitään kuulunut enkä mitään niin hienoa toista ole löytänyt.
no jopa! tänään mun mailissa oli viesti:
"tule hakemaan se pöytä!"
mun vinkunat oli kuultu, ja pöytä muuttaa meille, kun meillä on aikaa se noutaa.

kohta siis pöytä&tuunaus-postausta tiedossa!

p.s. kiitos mukavasta palautteesta. en ole lopettamassa bloggaus-harrastusta. en mä pysty. mulla on niin paljon asiaa ;) vähän vaan mun suosikkiavautumisaikaan on ollu viimeaikoina kotona hulinoita....

p.s.2. 
mama töissään:
- hei, hei! mitä tää huutaa?!?!
- se on elossa! lopeta elvyyttäminen! 
- ...aa, okke... (siis kyllä. elvytystaidot hallussa!)

p.s.3. ei riitä jugurtti ja kaks leipää työeväiksi 8h fyysiseen duuniin. kokeiltu tänään. äsken muruseni pakkasi mulle jonkun himosetin jääkaappiin odottamaan huomista. *arkirakkaus*

naisen tuoksu

nonni!
tokavika* idea pojan nukuttamiseen tuli kokeiltua. mä supsuttelin mun hajuvettä sen unirättiin, ja johan tehos! "haa- pah-!" se totesi. [haisee pahalle.] mutta uni tuli heti rättiä nuuskiessa.
ei huutoa.
jee! go äitiys! go minä!

* se mun vika idea olis sitten sängyn siirtäminen pois mahdollisesti levottomuutta aiheuttavan vesisuonen päältä, mutta se jäi vielä takataskuun.

selkenee

huoh.
vähän täällä meno tasottuu. poikulalla on uusi hammas, vesirokko on mennyt ja eroahdistuskin tuntuu lievenevän. se on muuttunut hyväntuulisemmaksi kaikinpuolin. me työnnettiin iltauniaika seiskaan, ja tuntuu että päiväkotiin meni viesti(t) ihan perille. poika on nukkunut nyt 1,5h päiväunia aiemman "ihanmitensattuu" sijaan. ja ne syö illalla kotona suht kohtuullisesti.
yks huoli päiväkodin suhteen on vielä on ruttunaaman kolhut. siellä on yks herranterttu joka sitä kolhii silloin tällöin ja mennen tullen. kun mustelmainen puremajälki takalistosta parani, on neidillä nyt silmä mustana. pakko varmaan sanoa että alkaa hutkia moista moukkaa takaisin, kun ei tätien silmät kaikkialle kerkiä.

duuni nyt aiheuttaa mulle harmaita hiuksia. uudet kirjaamismallit ja aivan skitsot työhommat väsyttää tosissaan.

noh, itsensä hemmotteluaika on siis täällä!

uudet kengät [x] ai millaset? hmh, no kalliit tietty.
uusi tukka [x] osittain, väriä ja härpäkettä hankittu, luottokampaaja(opiskelija) hoitaa loput.
uusia neuleita [x] ihan muutama.
suklaata [x] paljon syöty.

vielä sitten murun pelireissu viikon päästä, jonne lähden hyvässä seurassa maistelemaan punkkua ja syömään hyvin. i.l.m.a.n. l.a.p.s.i.a. sit jaksaa tätä arkea azoreille asti. paremmin kun hyvin.

kompromisseja

kasvatuksellisten kompromissien vuoksi nukuin viimeyönä lastenhuoneen lattialla. 12kg ulisevaa lämpöstä "vauvaa" mahan päällä. * se saakeli ei vaan pysy syvässä unessa. ni ei pysy. ja kun se on vähänkin valvetilassa (mitä se on nyt ruukaa semmoi 2-3h/yö olemaan) se ulisee.

nyt se on kokeiltu. muru on väittänyt jo pidempään, ettei siihen pojan yöulinaan auta mikään. ei mikään. ja oikeessa oli. saakeli.

paskaaks tässä. mä siis jatkan tät valvomista. ei siinä mitään. kaipa ne hampaat, mahavaivat, jälkitaudit mitä niitä onkaan, lakkaa valvottamasta poikaa. viim kouluiässä.

yöunet on ihan yliarvostettuja muutenkin. sanon mä hiukan katkerana.

*osuu muuten pikkasen aivojen ja kuulokeskuksen ytimeen ko se ulina tulee suoraan korvakäytävään.

nam

muruseni vihdoin suostuu käyttämään rillejä muuallakin kun kotona peiton alla pimeessä. (toki on uudet hienot rilbatkin!) tuo on sen uusi opiskelija-älykkölook. joka on musta nii söötti! hiis.

ripitys

on mennyt nyt päiväkodilla toiminta liian boheemiksi jopa mun makuun. lapsia nukutellaan miten sattuu, ne putoilee päälleen ja siitä unohdellaan infota, mein possuja ruokitaan yli (noin viidellä-kuudella leivällä ruoan päälle) päivittäin, ne ui kurassa (ja kuravaatteet on naulakossa), umpisuolipojalle syötetään banaania ja mustikkaa (vaikka siitä on viidesti sanottu)...

torstaina soittelin kaikkiin numeroihin sanoakseni pari valittua sanaa, mutta onneksi (niiden ja minun), en saanut ketään kiinni. muru on jo ottamassa ipanoita pois päiväkodista. mulle tärkeä pedagogiikka kusee sen silmissä rankasti ja on kääntynyt itseään vastaan. ja lapsen yksilöllisyyden tukeminen täydeksi välinpitämättömyydeksi mein toiveista ja lasten parhaasta. *

perjantaina olin jo hieman stabiilimmassa mielentilassa, ja ripityksen vastaanottaja oli aidosti pahoillaan. sain sanottua meitä vaivaavat asiat. meistä on kohtuullista että klompsuista infotaan. heti. ettei kotona tarvia ihmetellä kananmunan kokoista moukkua pojan päässä, ja kysellä siskoltaan miksi pojalla on ruhjeita. ja että on kohtuu, että lapsi laitetaan unille "ajoissa", ja herätellään "ajoissa". että pieni lapsi ei ihan kestä sitä, että herää viideltä aamulla, nukkuu kahdesta neljään, ja sitten iltaunet kurahtaa täysin. jolloin yöuni jää lyhyeksi, ja seuraava päivä on pilalla. eikä lapselle ole tervettä syödä 7-8h pituisen tarhapäivän aikana kaikkea vuorokaudessa tarvitsemiaan aterioita. kotonahan ne ei sitten syö mitään (14-16h aikana) koska ne on ammuttu täyteen päiväkodissa. "ei voi lapselta ruokaa kieltää. normaali lapsi lopettaa syömisen kun se on täynnä." oli selitys. no mein lapset vaan ei ole normaaleja sitten. "ai olikse banaanikielto ihan ehdoton?" - no oli, ko muuten se poika paskoo verta ja suolenpätkiä! ja se on moneen kertaan sanottu!!! JOKU ROTI! HEMMETTI!

no, odotan keskustelun lopputulemaa. jospa menis nyt kerralla perille? ja voi anopin aupari-tilauksen perua...


* mein suuritarpeisille, vilkkaille lapsille rytmit ja rajat on äärimmäisen tärkeitä. muuten alkaa arki ns. kusemaan norsun vehkeellä. ja on nyt kussutkin.

pamahdus

eilen se tapahtui!

bussipysäkillä mä yskin kovasti, ja hirveä pamaus kuului kyljestä, ja sen päälle iski sairas kipu. ajattelin ensin että nyt se kylkiluu murtui lopullisesti, mutta noin tunnin päästä, kivun hälvettyä, tajusin, että pamaus oli hyväksi. meni jotakin kohdilleen.

mulla on ilmeisesti ollut joku liitos kylkivälilihoissa pois paikoiltaan, ja nyt siellä missä pitää. on helpompi hengittää. ihana pamahdus!

terkkuja

ja terkkuja paula risikolle: voit tunkea uuden kirjaamismallisi sinne minne ei aurinko paista!
en tiiä onko tää vaan muutosvastarintaa, vai onko mun aivokapasiteetti oikeesti tosi rajallinen, tai sit tää uus systeemi on vaan todella ihan perseestä.
aika näyttää.

pusihalitsempit piukulle, jolla alkoi tapahtumaan. oon ihan intopiukassa täällä! ja pidän peukkuja!

palauta heti!

sinä joka olet varastanut lähiömutsilta iloisen ja vilkkaan, nauravaisen pienen, vajaa kaksi vuotiaan pojan, PALAUTA HÄNET HETI! -perhe kaipailee kovasti.

kukahan haluais tämän tyytymättömän, yöt ja päivät huutavan pikkuhirviön? saa tulla hakemaan. noutajalle palkkio.

myöhästyin

hemmeti! joku dösässä kertoi hakeneensa peruskorjattavan koulun roskalavalta siistin vanhan naulakon. vanha dyykkari sipas sinne heti kun tuli pimeetä, löytääkseen levyä, putkea, tasoa, viemäriä. ja yhden vessanpöntön.

hitto kun osais olla haukampi!

kierrätystä

kierrätys se pyörii vaan. se on musta erimainiota!
huutonetti imaisi mein makkarin turhan kaapin, poikulin syöttiksen ja ylimääräsen kirjahylly + tyyliin sopimattoman peilin ja vanhat askarteluun varaamani kaakelit.

korttelikirppis taasen imaisi aimokasan käytettyjä lastenvaatteita.
takasinpäin sieltä muutti ihana sininen nukensänky, murulle farkut ja huppari ja yks oppikirja.

naamakirjassa yks semisukulainen osti puten sängyn, ja mä silläakaa odotan huudon ratkeemista yhdestä kerrossängystä.

ollaan vähän murun kanssa puhuttu että uuteen asuntoon tarvittavat kalusteet ostettais käytettyinä, ihan niin ekologisista kun taloudellisistakin syistä. tsiigaillaan kuinka tärppää käytettyjen kalusteiden markkinoilla. jos on vihjasta jotakin hyvää kierrätysmestaa, niin hihku toki!

pienissä töissä

edellinen tekstini työn vaativuudesta poissaolon jälkeen oli aika raflaava. onhan siellä toki muutkin yrittäneet, emmä sillä. mutta ei kukaan osaa tehdä mun töitä niinkun mä haluaisin ne tehtävän, tiettykään, ja suo on aika vetelä tällähetkellä siellä.
eikä vissiin tarvitse edes mainita että megasaikuttaja jäi saikulle, kun mä tulin duuniin.
lisää hommia siis tiedossa... eipä haittaa, tietää jotakin tehneensä, kun työpäivän jälkeen tietää jotakin tehneensä.

havahtumisia

hitsit.
sitä yhtäkkiä vaan havahtuu toisenlaiseen totuuteen.
sellaseen missä lasten "kiltteys&käytös"-asteikko on päälaellaan.
raivo-ruttunaamasta, joka on asettanut meille haastetta elämään (ja parisuhteeseenkin) melkein vuoden päivät, on tullut avulias, ilonen söpöläinen.
rauhallisesta ja mukautuvaisesta teinistä taas kaiken unohtava, sääntöjä rikkova, ketkuileva ärsytys.
pojallakin on rauhallisen ilo-onni-kauden jälkeen päällä uhman toinen aalto.
 
ei sillä että mä nyt aamulla vaan olisin herännyt ja huomannut asian, vaan pikkuhiljaahan nää sosiaaliset toiminnot täällä vaihtelle. ja tottakai lasten piirteet ja käytös muuttuu ympäristön mukaan, ja ikä- ja kehityskausien vaihdellessa. silti. tää on musta aika rasittava (ja raivostuttava) uusi tilanne.

no, näillä mennään.

harvoin sorrun

harvoin sorrun a) itselleni mitään ostamaan. b) ylistämään mitään vaatemerkkiä. c) julkaisemaan mitään poussauskuvia.
nyt onkin pakko.
mä olen kohtalaisen ihastunut objectin vaatteisiin. kaikki (ne harvat) uudet vaatteeni on k.o. merkin alta. erityylisiä neuleita.
vastikään muru ilmoitti ettei meille enää yhtään hippivillatakkia mahdu. höpöhöpö! aina on maailmassa, ja meilläkin, yhdelle hippitakille tilaa! eiksnii?

no, tämäpä ehkä kelpaa sillekin hippisten sijasta. meille tuli äkkilähtö iltakeikalle, ja koska hippivillatakit on nyt nounou, niin oli pakko sutaista vaateputiikkin hakemaan "jotakin muuta".
toiv tämä kelpaa hänen arvonsa silmille katsella.

objectia tämäkin.
jospa illan keikalle tämä ja saapikkaat? -kyllä.

kiinnostaa [asunnosta]

koska nollaprosenttia oli sitä mieltä ettei mein asuntoasiat kiinnosta ollenkaan, niin jatkossakin bloggailen siitä mitä sattuu mieleen tulemaan. jotakin pieniä sisustusjuttuja toisinaan varmaan, ja tuunausprojekteja. ja tietty marinaa, itkua ja hammastenkiristelyä koko projektiin liittyen.

ehkä hehkutustakin, jahka päästään asettumaan taloksi. sitten joskus.

58% oli sitä mieltä että kaikki pitää tilittää. heti.
14% että kiinnostaa jonkinverran
4% että jos siinä muun sivussa jotaki mainitsen ni ok.

kiitos vastanneille, joita oli 43 henkilöä.

shit [asunnosta]

voihan hemmeti.

nyt kun ollaan yritetty vaikuttaa uuden asunnon materiaaleihin, ja sisustusratkaisuihin, niin pskankutut!

ensinnäkin, mein välittäjä oli lomalla sen ajan, kun olis voinut vaikuttaa kaakeleihin ja kaappeihin.

siks toisekseen joihinkin asioihin ei voi vaikuttaa. laatoitettu keittiö ei rivarissa käy melusäädösten vuoksi. kah, kun mä just ajattelin puukengissä tanssia ripaskaa siellä. sikstoiseen joku vammavärisilmä on valinnu portaat jotka ei mulle käy. -aini, ei voi vaikuttaa. kolmanneks. oho, silläaikaa kun herra insinööri hautoi mun mailia, oli jo wc:n peilikaapeista lyöty sopparit lukkoon. ei voi vaikuttaa. [kulta, eletään sit rumien kaappien kanssa, ei se haittaa. - haittaa se mua. eikä eletä!]

no. tiskikone tulee asennettuna, samoin keraaminen liesi. oh my hiton hurraa! kyllä nyt tuleekin ihan mein näköstä, sanon mä!

p.s. sopparin jossakin viidennellä sivulla luki, että sälekaihtimet on kiinnitettävä verholautaan? siis mitä ihmettä??? siis siihenkö mikä roikkuu noin 30cm ikkunan yläpuolella, ja kaihtimet olis noin 6cm irti ikkunasta? ei saakeli! tunkekoon kaihtimensa sinne missei aurinko paista. sanokaa mulle etten osaa lukea, tai muutenvaan ymmärrä tota kapulasaissea.

draamaa

menneenä iltana aloin parkumaan. ja arvakkaa mitä teki akkani?
- no nauroi. katketakseen.

ensin se oli kauhuissaan että miten se on saanut mulle niin pahan olon, mutta huomattuaan mistä kenkä puristaa, se hirnui vedet silmissä. kyllä se myös yritti toki lohduttaa. sen minkä hekotukseltaan pystyi. sen mielestä mun mieltä painavat asiat on järjettömän, käsittämättömän omituisia ja naurettavia.

sen diagnoosina mulle oli  ressin ja asuntoahdistuksen itse vääntäminen mun omaan nilkkaan. plus vääristynyt minäkuva, plus väärän puun mollaaminen.


en kuulemma näytä bulgaarialaiselta kuulantyöntäjältä. eikä mulla o rumat jalatkaan. eikä naamassakaan ole kummempia vikoja.
aijaa.
ja mitä tekemistä näillä on väliaikaisasunnonlöytymättömyyden kanssa?
- ei tiennyt murukaan.
hmh.

lisäosani

muhun on kasvanut lisäosa. vai olisko se joku siamilaiskaksoskasvannainen.
sillä on oma pää, kädet ja jalat. mutta keskivartalosta se on kasvanut muhun kiinni.
noin 85cm ja 10kg kokonen kasvannainen viihtyy tossa mun lonkalla.

se lisäosa sukii mun hiuksia, kaivelee korvia ja tutkii silmiä. tai haluaa sitä, tätä tai tota pöydiltä ja hyllyiltä. tai hieroo räkästä nokkaansa mun vaatteisiin.

tosiasiassa mä saan sen myös irti mun vartalosta hetkittäin, mutta sitten se alkaa huutaa ja kirkua.

istukoon sit siinä lonkalla. viikonlopun yli mennään siamilaisena, sillä kasvannaisella on muutama rokkonäppy auki vielä.

tänään mä kyllä ajattelin läheä tyttöjen kanssa lintsille tuulettumaan illalla. firma betalar. istutan ton ihmiskasvini muruun kiinni siksi aikaa.


p.s. on tää mun kylkikipu vissiin lihaksissa kuitenkin. tänään innostuin kasvin kanssa laulu-leikkeihin, ja siinä kohtaa missä "laiva keikkaa", ni keikkas mamma. enpä ole aiemmin moista viiltävää kipua kokenutkaan. meni aika tovi saada itsensä liikkeelle sietä lattialta. eli ei laululeikkejä vähään aikaan sitten.

yksi lapsi

soitin päiväkotiin kun ruttunaama alkaa olemaan rokon jäljiltä kondiksessa. että jos menis huomenna toviksi päiväkotiin täältä turhautumasta.
kun tuo poikuli vaatii kyllä täyttä käsityötä tällähetkellä.

päiväkodissa on ollut tällä viikolla yksi lapsi.
yksi.

hyvin on rokkoepidemia pyyhkässyt koko ryhmän yli.

37 oli pilkkujen määrä poikulalla eilen. yhdessä laskettiin.

elämä voittaa!

ekaa kertaa about seitsemään päivään poika leikki tänään tyytyväisenä itsekseen. ja siskon kanssa kahden.

emmä sillä että itselle hengähtystauko jatkuvasta kantelusta tulis tarpeeseen. vaan ihan sillä että ihanaa että  poikulalla on ees pieniä toveja niin hyvä olo, ettei tarvitse aikuisen apua, syliä ja kiinnipitoa selviytyäkseen elämässään hetkiä eteenpäin.

huoh. taivu tauti. 

suoraan tuottajalta

hitto.
tässä alkaneessa köyhyysloukussa me ollaan taas kerran vaihdettu liha soijaan. oon löytänyt niin hyvät mausteet, että sapuskatkin alkaa olemaan makoisia vähän ummehtuneen sijaan.

lihakarjankasvatusartikkeli helsinginsanomissa tässä taannoin sai mut kirjottamaan jääkaapin oveen lapun "osta suoraan tuottajalta". mua oikeesti hirvittää ensinnäkin kaiken ravinnon teollisuus. toiseks eläinten hyvinvointi. ja kolmanneks kaikki välikädet jotka sitä hintaa nostaa. ja säilytysaikoja pidentää. ei ole ihan tervettä. puhumattakaan kaikesta kähminnästä kulissien takana.

onneksi pyörin sellasissa piireissä (lue: steiner), että mulla on mahkut saada liha suoraan tuottajalta esikon koulun kautta, ja kasvikset ja viljatuotteet himpuloiden päiväkodin ruokapiirin kautta (lähiruokaa, luomua). jahka vaan sit on muutama euro sijoitettava tuohon ruoan laatuun. kunhan vaan keksin mistä vielä vähän nipistän.

sämpyläähän olen pyörittänyt jo ajat itse. kiitos monipuoliselle jyvätuottajalleni, isin leipomolle. (joka muuten on ihanasti vastannut keskustan hotellien ja kahvioiden lähiruokabuumiin alkamalla myymään lähileipää niihin.) pitäis vielä hakea naapurista leipäjuuri ruisleipähommien aloittamiseksi kotioloissa. kai semmosta voi kaasuliedellä valmistaa. voihan?

sata euroa

jumantsuikka!
mä olen liputtanut yksityisen lastenlääkäriaseman puolesta.
musta on vähintäänkin kohtuullista maksaa kuutisenkymppiä siitä ilosta ettei tarvitse kipeän lapsen kanssa jonotella useaa tuntia, ja sua palvellaankin sitten kuin maksavaa asiakasta ikään. ja tuossa 5min. ajomatkan päässä. sen sijaan että ajelisit kaupungin toiselle laidalle jonottamaan useaksi tunniksi (4-8h), paikkaan, jossa sulle tuhistaan ja selitetään itsestäänselvyyksiä, kerrotaan kuinka kuumelääkettä annostellaan ja laitetaan kotiin*. tästä ilosta pulitat 27,50 ja hyvällä lykyllä taksimatkat päälle. (väh. 20e suuntaansa.)

nonni.

kumman sä valitsisit?

entä kun hinta yksityisellä onkin pompannut yhtäkkiä lähelle sataa euroa?

näillä tuloilla, tän lähiömutsin elämässä, opiskelevan puolison kanssa, tätä asiaa pitää ruvata hiukan funtsailemaan uudelta kantilta. perketi! sanon mä. mein taloudellinen kipuraja alkaa kulkea tässä.

no eipä pojalla rokkoa kummempaa. sain 6 eri reseptiä harmien handlaamiseen, joista hain ainoastaan panadolin ja rokkovoiteen. [tää kutittaa, enempi kun nää näpyt, oli nelivuotiaan tuomio voiteen tehosta.]

kotona meno on kuin moukarihäkissä. en jaksa enempää tilittää kuinka poika parkuu, huutaa ja uhmaa, vaan kerron mielummin pikkukivuuksia tältä kotipäivältä. (itteki sit muistan.)
- poika lääkäritutkimuksen jälkeen kertasi mitä tehtiin. työnsi sormen korvaansa ja tekoitki. työnsi sormen suuhunsa ja yökkäsi, ja paineli sormella hitaasti pitkin selkäänsä ja mahaansa. (niinkun stetarilla kuunnellaan.)
- pihalla käytiin pyöräilemässä, poika totesi että "kaa" [kaatuu] ja kieltäytyi pyöräilemästä. sitten se juos mun perässä huutaen "kä, kä!" ihmettelin mikä hiivatin kä? kunnes se ojensi pienen kätensä mulle. [pidä kädestä uuno!] ihana mies.

ja se on juossut kotona hirmusti rutun perässä, vaan lutatakseen ja haliakseen siskokultaa**. hiis! <3

kaiken kaaoksen keskellä on tosi tyytyväinen siihen, että nään näitä pieniä kivoja asioita. ne mä haluun illalla viimeseks muistaa.kun olen nauttinut lasin punkkua, pari palaa suklaata ja muutaman suudelman.

* ruttu siis kerran kuumeen laskisessa meni siniseksi, hengitti huonosti, kramppaili, huohotti ja huusi. sairaalassa se oli niille "kuumekouristus", ja sain luentoa siitä kuinka olen hysteerinen ja miten panadolia annostellaan. pskankutut. kyllä mä kuumekouristukset tiiän. hemmetti. se ei sitä ollut. mutta kukaan ei kuunnellut. katsoivat toki korvat, eikä ollut "edes" korvatulehdusta. "emmä siks tänne tullut!" ei ne kuunnellut sitäkään.
** ruttu on ollut jotenkin superkiva tyyppi kanssa. se kertoilee aamuisin kuinka paljon veljeään rakastaa. halailee sitä, ja hauskuuttaa. pyysin sitä hassuuksissani pukemaan veljelleen sukat, ja sitten ne kirmas peräkkäin pitkin asuntoa ja ruttu huuteli "ihan tosi, tuu tänne, mä laitan nää sukat sulle, tää ei o leikkiä, tu tänne, mä oon tosissani, heeeeeeeeeeeeeeii, poika, pysähdy." sitten se antoi sille rusinoita yks kerrallaan, ja kysyi maminsa sanoin "no, onko suu tyhjä? sit saat lisää. noh, näytä. hieno poika!" ja metsässä ollessa se parkas ryteikössä etenevälle mammalleen epätoivosella äänellä "mamma, sä et saa jättää veikkaa tänne! se kuuluu perheeseen!"

p.s. en mennyt sit lääkäriin ite. edelleen hengittäminen sattuu, yskimisestä nyt puhumattakaan. venyttely ja kiertoliikkeet ei. otin empiirisen tutkimuksen nimissä yks ilta sirdaludin, mutta se ei tehnyt mun kivulle mitään. ei siis lihaskipua, vai? muru on tuhannen raivona etten itse mennyt lääkäriin. se epäilee, niinkun vähän itekkin jo, että keuhkopussissa on repeemä. mutta lähtisitkö itse yksityiselle (sadaneuron + mahd parin sadan (turhat) tutkmuskulut) lääkärikeikalle kahden huutavan nappulan kanssa? - arvasin. emmäkään lähteny. jahka saan 22pisteruttunaaman pk. kuntoon, ni sitten... sitten mä meen. ehkä. eiku menen. joo. että tuo muru edes rauhottuis.

itkua huutoa itkua huutoa...

...itkua huutoa itkua huutoa......
lääkityksestä huolimatta.
voi turusen pyssy.

varasin lääkäriajan tuolle pojalle joka on jo karjunut äänensäkin pois. josko sillä on tulehdusta vaikka sit samaan aikaan päällä. korvissa? kurkussa?

tänään se ei meinannut ees syödä. ja tuon pojan ollessa kyseessä, se on ÄÄRIMMÄISEN huolestuttavaa.

ahdisti myös soittaa töihin ja delegoida omat työt muille, koska tiedän että siellä on vähän kaaostilanne. mutta tietty mun ensisijainen homma on hoitaa tää kaaos täällä kuntoon ensin, mutta silti, ahdistus. 

no. palanen fazerinaa ja kuppi kahvia. jos sit vaikka alottais ton ruttuapulaisen kanssa vähän järkkäyshommia täälä.  

syy, selitys

nonni.
eilen käytiin aika kiivassanainen keskustelu illalla murun kanssa liittyen tähän poikulan jatkuvaan huutoon ja natinaan. se vetos mein erilaisiin temperamentteihin, mutta viis siitä. mä sanoin ettei lapsi marise ilman syytä. oli syy henkistä, sosiaalista tai fyysistä laatua, kaiken avain on se, miten me asiaan suhtaudutaan.

nonni.

selitys kaikelle oli ihan silminnähtävissä tänä aamuna.
vesirokko rokkonen.

ei ihme että poikulaa huudatuttaa.

tämä, niinkun viimesunnuntaikin, on alkanut aurinkoisissa merkeissä.
poikula on panadolitettu, ja tehty sitä mistä se kaikista eniten tykkää. kotihommia yhdessä.
jäbä on hyvä pesemään perunoita, ja sekottelemaan sämpylätaikinaa.
je. parempi päivä.

lauantaihelvetti

siis saako tästä ees "puhua ääneen"?

jumantsuikka nää lauantait on niin hanurista!

ei se että herra meidän poikamme on ollut tosi kiukkunen (ilmenee huutamisena, riekkumisena, uhmaamisena, raivoamisena, itkemisenä) koko viikon, niin taas sama setti kun kolmena edellisenä lauantaina. ihan täyttä kaaosta. mikään kun ei ole hyvin.

mä ymmärrän että se on turhautumista päiväkotiviikosta, vähän flunssaa ja hankala olo, mutta kun nää olis myös niitä mun lepopäiviä. mä mieluusti touhuisin noiden lasten kanssa, vietän aikaa, ja sillai, mutta kun ei pysty. kun herra meidän pojallemme kun ei käy mikään. ollenkaan. ei leikit, ei sylit, ei perushommat, ei mikään. sisällä on kurjaa, ulkona on kurjaa, autossa on kurjaa, kaupassa on kurjaa, naapurissa on kurjaa, metsässä on kurjaa.

mä ymmärrän senkin että tää on protestointia siitä, että se kiva tarha ei olekaan enää se kiva paikka missä käydään vähän leikkimässä, vaan se on se kauhia laitos johon ääliövanhemmat roudaat sut suht joka päivä. emmä niin dami ole, etten olis tienny tän taantuman olevan tulossa, mutta kun MULLAKIN hermoa kirraa.

yleensä mulla on noita lapsia ikävä kun olen töissä.
ja musta on liikuttavaa nähdä ne aamulla.
ja haikeeta laittaa ne illalla unille.

nyt olen ainoastaan helpottunut siitä että ne vihdoin nukkuu.
luulen että huomenna meinaa itku päästä kun ne kuudelta aamulla herää.
ja,
luulen että maanantaina olen ilonen siitä että pääsen töihin "lepäämään".

ei saamari. kyllä tän saa sanoa ääneen.ja toisinaan pitää kanssa. 
jotkut päivät vaan sattuu olemaan ihan hemmetin hanurista.

edit: pakko oli vaihtaa raflaava otsikko "lauantaina poika on peestä". eihän se niin ole. mähän se peestä olen. kun en tajua, eikä meinaa hermokaan kestää. hengitä syvään. huomenna on hyvä päivä. nää lauantait on kuitenkin pakko elää kanssa. 

vielä se mooses

nonni. haaveet todeksi!

pitää sitä ihmisen vissiin vähän elääkin.
ja joskus ajatella itseä etusijalle.

ähäskutti!

azorit [x]


..vielä se mooses, mutta se saa odottaa. (sen suhteen olen päätynyt ragdolliin. tai sitten eletään niinkun opetetaan, ja haetaan kattimaakari "kierrätyksestä". sitten kun sen aika on.)

plääh.

tänään mä oon ärtynyt.
mä olen nähnyt ärsyttäviä unia, ja päässä pyörii kaikenlaista basaalia mitä en normaalisti mieti.

tyhjenny kuula! mä käsken...

muutenki.

peruin viikonlopun tärskyt asuntomme ostajien kanssa. me koitetaan saada muutama pintamaalaus kuntoon, ja esitellään asuntoa mielummin sellaisena kun ne tulee sen saamaan.
ei vielä vara-asuntoakaan ole meille tarjottu.

ahdistus-vitutus.
poika huutaa neljättä päivää.

on taas vkonloppu tulossa kohdilleen. sanon.

p.s. en tiedä pitäiskö olla huolissaan. sisäänhengitys tekee kipeää. muru pakotti soittamaan lääkäriin. työterveydessä eka vapaa lääkäriaika viikon päästä. kiitos mut ei kiitos. ehkä remontin sijaan jonotetaan päivystyksessä tää vkonloppu.
aivan sama mulle.