- aamulenkki kovassa tuulessa.
- jauheliha-pinaattipasta, ja hyppysellinen vuohenjuustoa.
- nypityt kulmakarvat ja mamma, sä et voi olla prinsessa kun sulla on mutaa naamassa. pese äkkiä se muta pois, niin voit olla taas ihana.
- kitinää, natinaa, ulinaa. tunne etten enää osaakaan, tai että lapsi ei enää rakastakaan mua niinkun ennen. tai ehkä se on vaan hampaat.
- neljä tuntia partsilla unistellut poikanen.
- yksi omena-vanilijarahkapitko. rakkaudella tehty, perheelle ja tärkeille ystäville.
- noin 30 pientä onnittelukorttia rasiassa, ruttunaaman ja mamman kätösistä. onnenpäivien varalle odottamassa.
- pestyt ikkunat ja peilit.
- kastellut kukat.
- yks pieni mutta tehokas kahvakuulatreeni.
- virkistävä suihku.
odotan illalta.
- niitä ystäviä syömään sitä pullaa.
- esikkoa kotiin.
- mehujäiden jäätymistä.
- yhtä kylmää iltalonkeroa ja dekkaria.
- rakkautta.
paljon mahtuu yhteen vapaapäivään.
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
lauantai 29. tammikuuta 2011
ällölällyä ja säikähdys
on taas vaan semmosta ihanaa tää parisuhde kaikkinensa.
mjaa, öh, äh. (rakkautta tähän.)
no se siitä.
viime yö oli täällä aikamoisen säikäyttävä.
nyt kun lapset nukkuvat yönsä hyvin, niin mua valvottaa sit tuo suurin murunen.
käytiin sänkyyn eilen aikasin, ja kun muru nukahti, jäin valvomaan ja lukemaan dekkaria. yhtäkkiä muru rupesi jotenkin ynisemään, ja yritti tosi kovin raapia ihoaan. sitten se säntäsi pystyyn, ja ilmeisesti kävi nappaamassa allergialääkkeitä. helvettivieköön! sitten se palas takasin makkariin sellasen huohottavan hengityksen ja vapinan kanssa, ja iho täynnä paukamia, ja silmät ja huulet turvoksissa. saamarin urtikaria ja allergiat! soitin heti terveysneuvontaan (jonne jonotus kesti noin 20min! vähän nyt jotaki rotia sinnekin! toim.huom.!) ja sieltä sairaanhoitaja opasti soittamaan ambulanssin jos vähänkään epäilytyttää, tai henki tukkeutuu. kuulemma sit on vaan minuutteja aikaa ennenkun tilanne on fataali. se oli kyllä tosi huolestuneen kuulonen.
päädyin siihen ettei ampparia tarttenu kuitenkaan soittaa, kun tilanne vaikutti koko ajan jotenki stabiililta. jäin sit kuitenkin valvomaan murun hengitystä ja turvotuksia vielä tunniksi-pariksi keskellä yötä ennenkun uskalsin nukahtaa.
on tää kanssa mokomia syketreenejä keskellä yötä. eihän tälläi vanha akka nyt meinaa tämmösiä kestää. mä pystyin olemaan ihan tosi rauhallinen taas koko session ajan, ja täysin tilanteen yläpuoella. mutta kyllä vaan ajatukset ja syke vilistivätten tosi kovin kun makasin lopulta yksin siinä kuuntelemassa hengittääkö se toinen vielä vai ei.
allergiatilanne on ollut tolla tosi stabiili siitä asti kun se jäi poikulan kanssa kotiin, ja sit paukkaa tommonen megasäikäyttäjä. aamulla pohdittiin että ainua outo mitä se söi, oli kirsikkatomaatit iltasella. olis nyt helvetin tyhmää kuolla kirsikkatomaattien vuoksi. mitähän seuraavaksi?
mjaa, öh, äh. (rakkautta tähän.)
no se siitä.
viime yö oli täällä aikamoisen säikäyttävä.
nyt kun lapset nukkuvat yönsä hyvin, niin mua valvottaa sit tuo suurin murunen.
käytiin sänkyyn eilen aikasin, ja kun muru nukahti, jäin valvomaan ja lukemaan dekkaria. yhtäkkiä muru rupesi jotenkin ynisemään, ja yritti tosi kovin raapia ihoaan. sitten se säntäsi pystyyn, ja ilmeisesti kävi nappaamassa allergialääkkeitä. helvettivieköön! sitten se palas takasin makkariin sellasen huohottavan hengityksen ja vapinan kanssa, ja iho täynnä paukamia, ja silmät ja huulet turvoksissa. saamarin urtikaria ja allergiat! soitin heti terveysneuvontaan (jonne jonotus kesti noin 20min! vähän nyt jotaki rotia sinnekin! toim.huom.!) ja sieltä sairaanhoitaja opasti soittamaan ambulanssin jos vähänkään epäilytyttää, tai henki tukkeutuu. kuulemma sit on vaan minuutteja aikaa ennenkun tilanne on fataali. se oli kyllä tosi huolestuneen kuulonen.
päädyin siihen ettei ampparia tarttenu kuitenkaan soittaa, kun tilanne vaikutti koko ajan jotenki stabiililta. jäin sit kuitenkin valvomaan murun hengitystä ja turvotuksia vielä tunniksi-pariksi keskellä yötä ennenkun uskalsin nukahtaa.
on tää kanssa mokomia syketreenejä keskellä yötä. eihän tälläi vanha akka nyt meinaa tämmösiä kestää. mä pystyin olemaan ihan tosi rauhallinen taas koko session ajan, ja täysin tilanteen yläpuoella. mutta kyllä vaan ajatukset ja syke vilistivätten tosi kovin kun makasin lopulta yksin siinä kuuntelemassa hengittääkö se toinen vielä vai ei.
allergiatilanne on ollut tolla tosi stabiili siitä asti kun se jäi poikulan kanssa kotiin, ja sit paukkaa tommonen megasäikäyttäjä. aamulla pohdittiin että ainua outo mitä se söi, oli kirsikkatomaatit iltasella. olis nyt helvetin tyhmää kuolla kirsikkatomaattien vuoksi. mitähän seuraavaksi?
torstai 27. tammikuuta 2011
akkainjuttuja
ai että mua rupes korpeemaan tänään duunissa kun tehtiin visiitti pienellä porukalla naapurilaitokseen.
mun uskollinen lepakkoapuri juoksi ulos mun perään, koska mun puhelin oli jäänyt toimiston pöydälle.
hitto ne muut alotti heti sen häivyttyä tosi vihjailevat puheet. että onpa vanha lepakko hyvällä tuulella ja tietävät mistä johtuu ja kyllpä se mua paapoo niin edespäin. mä en jaksa mitään tollasta sonnanpuhumista, ja tollasta keski-ikästen tylsistyneiden naisihmisten sopan hämmentämistä.
mä sanoin niille suoraan että kai se on mulle kiva, ja siitä on kiva tehdä töitä mun kanssa koska olen sille ystävällinen. toisin kun "eräät". ja jos eivät ole huomannut niin se on tosi ahkera ja tunnollinen työntekijä, ja joo, on sillä huonoja juttuja, niinkun kaikilla muillakin niillä. ettei viittis nyt alkaa jauhaa mitään sontaa.
tajuan kyllä että tästä ne puheet taas leviää. mistähän meinaa johtuu että se pikkulepakko puolustaa sitä vanhaa lepakkoa. jaa-a. siinähän sitten jauhavat. mun ei toiv tarvitse enää osallistua, kun olen sanani saanut nyt sanottua. puhukoon seläntakana mitä haluavat. EVVK. ämmät.
mun uskollinen lepakkoapuri juoksi ulos mun perään, koska mun puhelin oli jäänyt toimiston pöydälle.
hitto ne muut alotti heti sen häivyttyä tosi vihjailevat puheet. että onpa vanha lepakko hyvällä tuulella ja tietävät mistä johtuu ja kyllpä se mua paapoo niin edespäin. mä en jaksa mitään tollasta sonnanpuhumista, ja tollasta keski-ikästen tylsistyneiden naisihmisten sopan hämmentämistä.
mä sanoin niille suoraan että kai se on mulle kiva, ja siitä on kiva tehdä töitä mun kanssa koska olen sille ystävällinen. toisin kun "eräät". ja jos eivät ole huomannut niin se on tosi ahkera ja tunnollinen työntekijä, ja joo, on sillä huonoja juttuja, niinkun kaikilla muillakin niillä. ettei viittis nyt alkaa jauhaa mitään sontaa.
tajuan kyllä että tästä ne puheet taas leviää. mistähän meinaa johtuu että se pikkulepakko puolustaa sitä vanhaa lepakkoa. jaa-a. siinähän sitten jauhavat. mun ei toiv tarvitse enää osallistua, kun olen sanani saanut nyt sanottua. puhukoon seläntakana mitä haluavat. EVVK. ämmät.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
maanikko
kävin siellä neuvolapsykalla.
eipä mitään uutta tietoa tullut.
mä olen kevyesti maaninen, mun tunteet on tosi fyysisiä, ja mun on vaikea ottaa vastaan huolenpitoa. = kolme oikein.
nyt kun mulla on tasapainonen ja turvallinen parisuhde, niin mun on vaikea ottaa sitä avutonta roolia. että antais toisen huoltaa ja kantaa vastuuta. psykan mielestä mä olen parikymmenta vuotta huolehtinut jostakusta, ja sattumalta eksynyt vielä sellaselle alalle jossa mä olen vastuussa muista ja niiden hyvinvoinnista. ei yllättänyt psykaa ollenkaan, mutta itse en ollut tajunnut yhteyttä tässä ollenkaan. olenhan toki muutamille ystävilleni sanonut että itsekin tunnen itseni arvokkaaksi kun voin auttaa muita, mutta siihen on näköjään patologisia syitä ihan. ja tykkäänhän mun työstä tosi kovin.
monella a-sarjan lapsella tulee tässä aikuistumisen kohdalla semmonen tarve eheytyä ja vetää rajoja. joillain ei psyyke meinaa kestää hyviä asioita. (seurauksena masennus, paniikkioireet. (ja mun maniat.)) se varotteli mua siitä että näitä stessaus-syömättömyys-kausia saattaa tulla, ja sit on hyvä soittaa sille vaan rohkeesti, niinko matalalla kynnyksellä. mun näyttämö tarttis kuulemma myös järkevän/pärjäävän sekä tunteikkaan näyttelijän lisäksi jonkun rauhoittavan tyypin. muru on hyväksi avuksi, mutta sen rauhottavan elementin pitäis tulla musta itsestäni.
viisaalta kuulostaa, eikö?
ihan konkreettisena neuvona oli että jos vaikka alkaisin käymään hierojalla. ei siis missään urheilusurvonnassa, vaan semmosessa hoitavassa. että antaisin vaan jonkun hoitaa ja helliä mua, unohtaisin perheen ja työn ja muut, ees tunniksi viikossa. järkevää todella, eikö?
myös nyrkkeilytunneille joihin siskon kanssa tuumittiin mennä, olis erittäin hyvä, ajatellen että voisin mennä sinne ilman mitään huonoa omaatuntoa, ja nauttia omasta ajasta. jos sallin puolisolle treenaamisen ja omat menot, niin miksen itselle. jaa-a. ehkäpä mä alan vaan yrittämään.
joo.o.
eipä mitään uutta tietoa tullut.
mä olen kevyesti maaninen, mun tunteet on tosi fyysisiä, ja mun on vaikea ottaa vastaan huolenpitoa. = kolme oikein.
nyt kun mulla on tasapainonen ja turvallinen parisuhde, niin mun on vaikea ottaa sitä avutonta roolia. että antais toisen huoltaa ja kantaa vastuuta. psykan mielestä mä olen parikymmenta vuotta huolehtinut jostakusta, ja sattumalta eksynyt vielä sellaselle alalle jossa mä olen vastuussa muista ja niiden hyvinvoinnista. ei yllättänyt psykaa ollenkaan, mutta itse en ollut tajunnut yhteyttä tässä ollenkaan. olenhan toki muutamille ystävilleni sanonut että itsekin tunnen itseni arvokkaaksi kun voin auttaa muita, mutta siihen on näköjään patologisia syitä ihan. ja tykkäänhän mun työstä tosi kovin.
monella a-sarjan lapsella tulee tässä aikuistumisen kohdalla semmonen tarve eheytyä ja vetää rajoja. joillain ei psyyke meinaa kestää hyviä asioita. (seurauksena masennus, paniikkioireet. (ja mun maniat.)) se varotteli mua siitä että näitä stessaus-syömättömyys-kausia saattaa tulla, ja sit on hyvä soittaa sille vaan rohkeesti, niinko matalalla kynnyksellä. mun näyttämö tarttis kuulemma myös järkevän/pärjäävän sekä tunteikkaan näyttelijän lisäksi jonkun rauhoittavan tyypin. muru on hyväksi avuksi, mutta sen rauhottavan elementin pitäis tulla musta itsestäni.
viisaalta kuulostaa, eikö?
ihan konkreettisena neuvona oli että jos vaikka alkaisin käymään hierojalla. ei siis missään urheilusurvonnassa, vaan semmosessa hoitavassa. että antaisin vaan jonkun hoitaa ja helliä mua, unohtaisin perheen ja työn ja muut, ees tunniksi viikossa. järkevää todella, eikö?
myös nyrkkeilytunneille joihin siskon kanssa tuumittiin mennä, olis erittäin hyvä, ajatellen että voisin mennä sinne ilman mitään huonoa omaatuntoa, ja nauttia omasta ajasta. jos sallin puolisolle treenaamisen ja omat menot, niin miksen itselle. jaa-a. ehkäpä mä alan vaan yrittämään.
joo.o.
asiakaspalvelua
oon hoitanut erinäisiä asioita tässä, ja haluan kiittää niitä ihania ihmisiä jotka on asiakaspalvelussa omalla alallaan.
soitin päivähoitomaksutoimistoon, ja vaikka luuriin raakkunut nainen kuulosti enemmän pubiruusulta kun miltään muulta, oli se todella kiva, joustava ja asiallinen. laittaa mulle ruttunaaman hoitomaksusta "noin" summan nyt heti, ja tarkentaa sitä kun saa palkkakuitin. mahtava homma.
soitin myös nimiasioissa kainuun maistraattiin ja rakastuin jaana-nimiseen lupsakkaan asiakaspalvelijaan, joka oli puhelimessa äärettömän ystävällinen ja avulias. ei niistä papereista, saatikka nettiohjeista saa helkkarikaan selvää, mutta jaana käytti aikaa ja vaivaa vääntääkseen asiat mulle rautalangasta. antoi vielä suoran numeronsa, jos asiat matkanvarrella epäselvääntyy uudelleen, tai jotaki unohdan. jaana selvitti kaikki maksuperusteet pyytämättä, esitteli eri vaihtoehtoja, ja kertoi mitä vapaamuotosiin luukkuihn kannattaa kirjottaa. olin itse sen puhelun jäljiltä valaistunut ja onnellinen, ja sen lisäksi täyttänyt kaikki vaadittavat paperit valmiiksi. suurkiitos kainuuseen!
helsingin maistraatissa taasen oli joku nuiva aasiakaspalvelija, joka sai mulle sellasen olon että pitäis anteekspyytää haluaan viralliseen parisuhteeseen, ja että siihen tuhlataan niidenkin kallista aikaa. teki mieli käskeä pitämään tunkkinsa, mutta en kai sitä voi tehdä. juukelis!
hauska yhteensattuma oli taas se, että esikoinen oli uskonnontunnilla puhunut mun rippileiristä ja mun ihanasta papista, ja siitä että se on luvannut tulla siunaamaan mein suhteen, niin se pappi olikin ussanopen aviomies! pienet piirit meinkin hiippakunnassa. oli varmaan opelle mieltäylentävää kun jotakin pappia kehutaan maasta taivaisiin [hauska ilmaus tässä yhteydssä] ja se kehujen kohde onkin oma puoliso.
kävin myös siellä neuvolapsykalla. olipa järkevä nainen. ei dramatisoiva hössö, eikä yliolkainen, vaan just semmonen jolle oli helppo puhua, se kyseli hyviä kysymyksiä, ja antoi hyviä näkövinkkeleitä joista mun kannattais omaa olemusta tarkastella. (tästä lisää myöhemin...)
hienoa asiakaspalvelua oli myös vuoremme alla sijaitsevassa autohuollossa. otin netissä yhteyttä sinne ja huolto saatiin onnistumaan perjantaille. olivat jättäneet viestin mun kännyyn, ja kun soitin että tullaan kyllä todella autoa tuomaan, oli korjaamosetä ylen ilahtunut, ja sain puhelimessa vielä vinkkejä ja neuvoja. toivotaan että setä olis yhtä ystävällinen laskuttaessaan meitä sitten korjauksen jälkeen. ei jättilaskua nyt, pliis.
tähän päivään meille tänne kuuluu yks semitervehtynyt esikoinen, yks viidettä päivää kuumeessa oleva poikanen, ja just kuumeilun aloittanut ruttunaama. lisätään soppaan vielä yks lentoasemakyytiä odottava anoppi, yks äitinsä perään uliseva siskontyttö, sekä kaksi hyytynyttä automobiiliä niin se on se mitä oikeesti kuuluu.
kiitos rakkaalle (neljänkympin kuumeessa kärisevälle) naapurille, joka lainaa autoa aamun lentoasemakeikalle. ja kiitos rakkalle L:lle jonka autolla pääsi poikanen lääkäriin eilen. onneks on näitä!
soitin päivähoitomaksutoimistoon, ja vaikka luuriin raakkunut nainen kuulosti enemmän pubiruusulta kun miltään muulta, oli se todella kiva, joustava ja asiallinen. laittaa mulle ruttunaaman hoitomaksusta "noin" summan nyt heti, ja tarkentaa sitä kun saa palkkakuitin. mahtava homma.
soitin myös nimiasioissa kainuun maistraattiin ja rakastuin jaana-nimiseen lupsakkaan asiakaspalvelijaan, joka oli puhelimessa äärettömän ystävällinen ja avulias. ei niistä papereista, saatikka nettiohjeista saa helkkarikaan selvää, mutta jaana käytti aikaa ja vaivaa vääntääkseen asiat mulle rautalangasta. antoi vielä suoran numeronsa, jos asiat matkanvarrella epäselvääntyy uudelleen, tai jotaki unohdan. jaana selvitti kaikki maksuperusteet pyytämättä, esitteli eri vaihtoehtoja, ja kertoi mitä vapaamuotosiin luukkuihn kannattaa kirjottaa. olin itse sen puhelun jäljiltä valaistunut ja onnellinen, ja sen lisäksi täyttänyt kaikki vaadittavat paperit valmiiksi. suurkiitos kainuuseen!
helsingin maistraatissa taasen oli joku nuiva aasiakaspalvelija, joka sai mulle sellasen olon että pitäis anteekspyytää haluaan viralliseen parisuhteeseen, ja että siihen tuhlataan niidenkin kallista aikaa. teki mieli käskeä pitämään tunkkinsa, mutta en kai sitä voi tehdä. juukelis!
hauska yhteensattuma oli taas se, että esikoinen oli uskonnontunnilla puhunut mun rippileiristä ja mun ihanasta papista, ja siitä että se on luvannut tulla siunaamaan mein suhteen, niin se pappi olikin ussanopen aviomies! pienet piirit meinkin hiippakunnassa. oli varmaan opelle mieltäylentävää kun jotakin pappia kehutaan maasta taivaisiin [hauska ilmaus tässä yhteydssä] ja se kehujen kohde onkin oma puoliso.
kävin myös siellä neuvolapsykalla. olipa järkevä nainen. ei dramatisoiva hössö, eikä yliolkainen, vaan just semmonen jolle oli helppo puhua, se kyseli hyviä kysymyksiä, ja antoi hyviä näkövinkkeleitä joista mun kannattais omaa olemusta tarkastella. (tästä lisää myöhemin...)
hienoa asiakaspalvelua oli myös vuoremme alla sijaitsevassa autohuollossa. otin netissä yhteyttä sinne ja huolto saatiin onnistumaan perjantaille. olivat jättäneet viestin mun kännyyn, ja kun soitin että tullaan kyllä todella autoa tuomaan, oli korjaamosetä ylen ilahtunut, ja sain puhelimessa vielä vinkkejä ja neuvoja. toivotaan että setä olis yhtä ystävällinen laskuttaessaan meitä sitten korjauksen jälkeen. ei jättilaskua nyt, pliis.
tähän päivään meille tänne kuuluu yks semitervehtynyt esikoinen, yks viidettä päivää kuumeessa oleva poikanen, ja just kuumeilun aloittanut ruttunaama. lisätään soppaan vielä yks lentoasemakyytiä odottava anoppi, yks äitinsä perään uliseva siskontyttö, sekä kaksi hyytynyttä automobiiliä niin se on se mitä oikeesti kuuluu.
kiitos rakkaalle (neljänkympin kuumeessa kärisevälle) naapurille, joka lainaa autoa aamun lentoasemakeikalle. ja kiitos rakkalle L:lle jonka autolla pääsi poikanen lääkäriin eilen. onneks on näitä!
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
irtolaisia
en pysty taas keskittymisongelmineni kirjottamaan mitään kokonaista asiaa. taas tulee vaan rimsramssua. olkoon se niin.
- sain äsken kivan puhelun. esikoiseni lähti perjantaina mummolaan sairastamaan. syistä ettei se sairastuta muita, ja että se saa kaiken huomion ja hoivan. nyt soitti mummi, ja he on viemässä esikoista lääkäriin kun vointi on niin huono. itse aihe mistä mummi mulle soitti (oonhan toki päivittäin kysellyt esikon vointia), oli antibiootit, kysyi vaan multa lupaa ottaa niitä isolle muksulle jos tauti vaatii. ihanasti! mummi tietää että en kauheesti noista antibiooteista perusta, mutta neljä pvää kolmeysin kuumeessa, oksentaminen, raastava kurkkukipu ja paine keuhoputkissa on musta ihan päteviä syitä sallia mun neljätoistavuotiaalle esikoiselle elämän toiset antibiootit jos lääkäri niin katsoo parhaksi. mutta ihana että mummi kysyi.
- verta syytävä poikuli lakkasi säikäyttelemästä mua pienen levolac-annoksen jälkeen. ei-kivaa oli huomata että levolacin viereiset purkit kaapissa ei liikahtaneet senttiäkään. joku juukeli on purkin kaatanut, ja nostanut pystyyn katsomatta sinne kaappiin ollenkaan. voin kertoa että se pullosta valunut tökötti oli tosi tiukkaan liimannut muutamia pusseja ja purnukoita kaapinlattiaan, ja tunnin olen kaapinut, raapinut, putsannut ja puunannut sitä riivatun kaappia.
- muhun iski mania. siirtelin kaappiepisodin jälkeen huonekaluja, hoitelin kasveja, pyyhin pölyjä, imuroin. harmi vaan että mitä enempi mä siivoon, sitä enempi kämppä sotkeentuu.
- maanisuus ajoi mut myös lenkille. se oli euforista! hieno koira, hyvä musiikki, upeet maisemat. puhumattakaan mun kropasta joka ilolla mua kuljetti. ihme ettei siinä juuri tunnu se olenko kuin ahkerasti lenkkeillyt. aina se vaan jaksaa. ja tykkää. i love me!
- nauratti ihan hitokseen kun kerroin murulle että esikko jatkaa sairastamista mummolassa. niin lapsellisen ilosta hymyä en ole vähään aikaan nähnytkään. kysyin josko siitä on jotenki huvittavaa että multa puuttuu muksuja, mutta ilonaihe oli ainoostaan kuulemma se että meillä on taas ilta kaksin täällä. hiis. mitähän me keksittäis?
- sain äsken kivan puhelun. esikoiseni lähti perjantaina mummolaan sairastamaan. syistä ettei se sairastuta muita, ja että se saa kaiken huomion ja hoivan. nyt soitti mummi, ja he on viemässä esikoista lääkäriin kun vointi on niin huono. itse aihe mistä mummi mulle soitti (oonhan toki päivittäin kysellyt esikon vointia), oli antibiootit, kysyi vaan multa lupaa ottaa niitä isolle muksulle jos tauti vaatii. ihanasti! mummi tietää että en kauheesti noista antibiooteista perusta, mutta neljä pvää kolmeysin kuumeessa, oksentaminen, raastava kurkkukipu ja paine keuhoputkissa on musta ihan päteviä syitä sallia mun neljätoistavuotiaalle esikoiselle elämän toiset antibiootit jos lääkäri niin katsoo parhaksi. mutta ihana että mummi kysyi.
- verta syytävä poikuli lakkasi säikäyttelemästä mua pienen levolac-annoksen jälkeen. ei-kivaa oli huomata että levolacin viereiset purkit kaapissa ei liikahtaneet senttiäkään. joku juukeli on purkin kaatanut, ja nostanut pystyyn katsomatta sinne kaappiin ollenkaan. voin kertoa että se pullosta valunut tökötti oli tosi tiukkaan liimannut muutamia pusseja ja purnukoita kaapinlattiaan, ja tunnin olen kaapinut, raapinut, putsannut ja puunannut sitä riivatun kaappia.
- muhun iski mania. siirtelin kaappiepisodin jälkeen huonekaluja, hoitelin kasveja, pyyhin pölyjä, imuroin. harmi vaan että mitä enempi mä siivoon, sitä enempi kämppä sotkeentuu.
- maanisuus ajoi mut myös lenkille. se oli euforista! hieno koira, hyvä musiikki, upeet maisemat. puhumattakaan mun kropasta joka ilolla mua kuljetti. ihme ettei siinä juuri tunnu se olenko kuin ahkerasti lenkkeillyt. aina se vaan jaksaa. ja tykkää. i love me!
- nauratti ihan hitokseen kun kerroin murulle että esikko jatkaa sairastamista mummolassa. niin lapsellisen ilosta hymyä en ole vähään aikaan nähnytkään. kysyin josko siitä on jotenki huvittavaa että multa puuttuu muksuja, mutta ilonaihe oli ainoostaan kuulemma se että meillä on taas ilta kaksin täällä. hiis. mitähän me keksittäis?
lauantai 22. tammikuuta 2011
verta pöntössä
jumantsuikka kun säikähdin tänään.
käytin pikkutyypin vessassa ja itse asian lisäksi pönttöön hulahti kirkasta verta.
minähän siitä murua kiljumaan vaikka jäppinen näytti olevan ihan jees.
ei kai siinä mitään. tarkkaillaan vaan.
mutta hitto se mun reaktio oli ihan kauhea. jalat iski hapoille ja vapisin varmaan vartin jälkeenpäin.
muru yritti mua rauhotella ja vakuutti ettei tässä hätää eikä turhaan tartte olla huolissaan.
no joo-o. kyllä mä realistisesti tajuan että esim. kovan mahan takia voi tommostaki tulla. mulla vaan kun säikähdän, vetäsee elimistö kauheen adrenaliinipiikin ja meen ihmeelliseen katatoniaan. ja siitä kestää ihan hiukan palautua. en edes ala kuvailemaan millaseen tilaan joudun joskus unien takia. tai silloin kun olen ajanut puliukon päälle fillarilla... puuh...
ostetaan rauhallisempi elimistö ja laimeammat tunnereaktiot, kiitos.
käytin pikkutyypin vessassa ja itse asian lisäksi pönttöön hulahti kirkasta verta.
minähän siitä murua kiljumaan vaikka jäppinen näytti olevan ihan jees.
ei kai siinä mitään. tarkkaillaan vaan.
mutta hitto se mun reaktio oli ihan kauhea. jalat iski hapoille ja vapisin varmaan vartin jälkeenpäin.
muru yritti mua rauhotella ja vakuutti ettei tässä hätää eikä turhaan tartte olla huolissaan.
no joo-o. kyllä mä realistisesti tajuan että esim. kovan mahan takia voi tommostaki tulla. mulla vaan kun säikähdän, vetäsee elimistö kauheen adrenaliinipiikin ja meen ihmeelliseen katatoniaan. ja siitä kestää ihan hiukan palautua. en edes ala kuvailemaan millaseen tilaan joudun joskus unien takia. tai silloin kun olen ajanut puliukon päälle fillarilla... puuh...
ostetaan rauhallisempi elimistö ja laimeammat tunnereaktiot, kiitos.
torstai 20. tammikuuta 2011
onks tää rankkaa? ja muuta viisastelua.
multa on pariin otteeseen taas kyselty josko mahtaa olla rankaa pyörittää perhettä ja olla vastussa muiden kun omasta takamuksestaan?
mä en tajua miksi, mutta en osaa suhtautua tähän elämääni niin että tää vois ees olla rankkaa.
oon aina huolehtinut jostakin, eli se ei ole uutta eikä rasittavaa.
se että saan masteroida täällä niinkun haluan, määrätä pelin säännöt ja tehdä asioista itseni näköisiä on musta huippua. edelleenkään en ihan mene siihen lankaan että "nää ei nuku, nää ei syö, nää ei tottele", että lapsissa olis jotakin vikaa. anteeksi vertaus, mutta tää on ihan sama kun koirien kanssa, se vika on siinä päässä joka hihnoja pitelee. vaikeita aikoja toki on, ja voihan maailma kaatua siihen että lähtemiset on vaikeita, tai lapsi herää öisin kiljumaan, tai ettei tissimaito maistu. mutta ei se maailma kaadu, jossei anna kaatua.
mulla vaan alkaa olemaan semmosta perspektiiviä ton esikoisen vuoksi, että nään selkeesti kuinka vaiheet on ohimeneviä. pitää nauttia tästä ajasta, koska yhtäkkiä noi himpulat pakkaa repun ja muuttaa jo omilleen. yks viisikuukautta kun poika huus hyenaan lailla, ja luulin että "tää on aina tällästä" oli yks kärpäsen kakka meressä.
"helvetti miten helpot pennut" sanoi ystäväni kun kerroin että pikkutyypit nukkuu 19-06. ja onhan se upeeta. mutta siihen on tarvittu rutkasti järkeä (murun) ja tunnetta (mun). se että ne osaa suht käyttäytyä ruokapöydässä ja kylässä on ihan vaan siitä syystä että niiltä vaaditaan käytöstapoja. sen lisäksi että täällä on tiukka kuri, täällä myös riehutaan ja rakastetaan aika tavalla. lapsille pitää olla paikka ja aika myös mekkaloida ja huutaa ja hyppiä. muuten rajat ja säännöt voi käydä rasittaviksi.
se ilo mitä noiden himpuloiden tempauksista saa, ylittää vastuun taakan miljoonakertasesti. kun tänään noin neljättäsadattakertaa tänään kylvettelin nuorimmaistani, en voinut olla hymyilemättä kun se hämmenteli lapiolla vettä ämpärissä. se ilo ja riemu veden räiskynnästä tarttui myös märkänaamaiseen mammaan. kuinka upeita voi perusasiat ollakaan kun sillä silmällä maailmaa katsoo.
voisin tietty marista siitä että on rankkaa etten nyt näe lapsia niin paljon, mutta en vaan jaksa vääntämällä vääntää asiaa negatiivisiksi. ne on ilosia ja rakastavia ja hyvällä päällä kun tuun kotiin. murun hoivaa ja rakkautta niitä kohtaan on julmetun kiva seurata vierestä.
mun rutiineihin kuuluu puuronkeitto, iltapesut, hyvänyön halit ja muut siinä missä jollekin dinkulle oma aika, netti, latte ja hesari tai dokaaminen, pokaaminen ja mokaaminen. kuka mistäkin tykkää. mä tykkään rutiineista, pörrösistä päistä, tahmasista naamoista, eläinkirjojen lukemisesta, maailman opettamisesta.
esikon isä tuskailee nuorimmaistensa iltanukutusten kanssa kertoi esikko. lapset valvoo herkästi kymmeneen, ja vanhemmat pipo kireellä niitä vieressä nukuttelee tunnin jos toisenkin. ja riitelee kenen vuoro on sitä ja tätä. esikon isästä on kummaa että meillä vaan lauletaan laulu, luetaan kirja ja jätetään mukulat sänkyyn. joo-o. onhan ne siellä protestoineetkin toisinaan, ja esikon isä moitti linjaani tiukaksi, mutta nuita ei ole ikinä jätetty hysteerisesti kiljumaan petiin. rauhallinen tutinanto ja "nyt on yö", vaikka sen miljoona kertaa yhden illan aikana on ajanut meidät tilanteeseen jossa illalla vanhemmatkin saa iltaisin relata. keskenään tai itsekseen.
ja arkirutiinithan on mulle tosi rakkaita, ehkä eheytän niillä etupäässä itseäni lapsuuden rajattomuuden ja epävarmuuden jälijltä, mutta ei kai sillä väliä mitkä perimmäiset motiivit on, jos elämästään nauttii just näin.
ja voin sanoa sen sata kertaa kysyjille että ei, tämä ei ole rankaa. kyllä, elän elämäni parasta aikaa. just nyt kun osa lapsista on pieniä. mä vaan ihmettelen sitä, että se on ihmisille niin ihmeen aihe.
ja joo. kahden naisen talous on ehkä jees myös lasten kanssa elellessä. en väitä että naiset olis luonnostaan empaattisia ja hoivaviettisiä, mutta tässä taloudessa menee nallekarkit suht tasan. koen luonnollisesti isompaa vastuuta pallopäistä koska mun sisältä ne on tähän maailmaan puserrettu, mutta toisaalta, kun ne on murunkin lapset, niin ne on sen lapset. mun ei tarvitsekaan kaikkea hoitaa ja vastuuta yksin kantaa. se on yks suuri onnellisuuden aihe.
yksi duunikaveri sanoi että vaatii paljon ihmiseltä ottaa toisen lapset omikseen. ja se on niin totta. mutta toisaalta mä itsekin ottaisin murun synnyttämät lapset ilolla vastaan. harmi vaan ettei niitä kuulemma ole tähän taloon tulossa. mutta luulisin että pystyisin kokemaan ne omakseni aivan samoin kun hää kokee nuo mun synnyttämät.
murulla on myös huomionarvoisia pointteja myös siitä, kuinka synnyttäjä saattaa emotionaalisesti sitouttaa lapsia itseensä, ja kuinka kannattaisi joskus kuunnella sitä järjen ääntä joka usein ei-synnyttäneellä on voimakkaampi kuin synnyttäjällä. meinkin soppa saattaisi olla asteen kitkerämpää jos en olisi itse antanut murun joskus järjellä jyrätä omia tuntemuksiani. siinä missä tämä mamma on aina hoitanut kotihommat natiseva lapsi sylissä, muru sanoo pojalle että nyt mami tekee ruokaa, mene leikkimään. se dramaattinen karjumiskohtaus jonka poika ilmoille päästää, saa mun hoivavietin heräämään, mutta murua vaan hymyilyttää. ja kas. turhautumisensa ulos huutanut poika palaa kotitöitä tekevän murun viereen kirjan kanssa, ja tyytyväisenä sitä murun vieressä tutkien antaa murun hoitaa kotihommat rauhassa. sama yöhuutojen kanssa, jos en olisi antanut sen hoitaa poikaa öisin, olisin samassa tilanteessa kun loppuunpalaneet kaksi naapuriani. joka inahdukseen kun hyppää, hypyttää poika sitten iän kaiken, ja yöunet jatkuu iänkaiken risaisina. ja sen olisin tosiaan tehnytkin niin, luulen. ilman tuota järjen ääntä. on totta että vauvan ainoa puhe kun on huuto, pitää osata herkistyä kuuntelemaan koska on "tosi" kyseessä. temperamenikäskään poika ei ole mennyt rikki siitä että sitä ei ole joka parusta nostettu syliin, vaikka mamma on ollut varma niin käyvän. järjen ääni on täällä se joka on taannut hyvät yöunet meille. ruokapäydässäkään poika ei mamilleen rieku, koska mami ei mene itku-retkuun niin helposti. siinä missä mä nostan teutaroivan ja karjuvan pikkumiehen syliin ja koitan hellästi lohduttaa, muru nostaa sen pään takakenosta pystyyn, katsoo silmiin ja kysyy "otatsä tätä puuroa?" ja ottaahan se. huuto loppuu samoin tein. mun sylittely ajaa sen vaan kiekumaan enempi, ja pomppimaan sylistä tuoliin, ja tuolista syliin kunnes puuro on syöty. mua siis yritetään emootiolla jojottaa.
seuraavan postauksen nimikkeellä "ihailemiani ihmisiä" kirjoitan varmaan murusta. aihetta ainakin olisi. melkein romaaniksi asti, luulen.
mä en tajua miksi, mutta en osaa suhtautua tähän elämääni niin että tää vois ees olla rankkaa.
oon aina huolehtinut jostakin, eli se ei ole uutta eikä rasittavaa.
se että saan masteroida täällä niinkun haluan, määrätä pelin säännöt ja tehdä asioista itseni näköisiä on musta huippua. edelleenkään en ihan mene siihen lankaan että "nää ei nuku, nää ei syö, nää ei tottele", että lapsissa olis jotakin vikaa. anteeksi vertaus, mutta tää on ihan sama kun koirien kanssa, se vika on siinä päässä joka hihnoja pitelee. vaikeita aikoja toki on, ja voihan maailma kaatua siihen että lähtemiset on vaikeita, tai lapsi herää öisin kiljumaan, tai ettei tissimaito maistu. mutta ei se maailma kaadu, jossei anna kaatua.
mulla vaan alkaa olemaan semmosta perspektiiviä ton esikoisen vuoksi, että nään selkeesti kuinka vaiheet on ohimeneviä. pitää nauttia tästä ajasta, koska yhtäkkiä noi himpulat pakkaa repun ja muuttaa jo omilleen. yks viisikuukautta kun poika huus hyenaan lailla, ja luulin että "tää on aina tällästä" oli yks kärpäsen kakka meressä.
"helvetti miten helpot pennut" sanoi ystäväni kun kerroin että pikkutyypit nukkuu 19-06. ja onhan se upeeta. mutta siihen on tarvittu rutkasti järkeä (murun) ja tunnetta (mun). se että ne osaa suht käyttäytyä ruokapöydässä ja kylässä on ihan vaan siitä syystä että niiltä vaaditaan käytöstapoja. sen lisäksi että täällä on tiukka kuri, täällä myös riehutaan ja rakastetaan aika tavalla. lapsille pitää olla paikka ja aika myös mekkaloida ja huutaa ja hyppiä. muuten rajat ja säännöt voi käydä rasittaviksi.
se ilo mitä noiden himpuloiden tempauksista saa, ylittää vastuun taakan miljoonakertasesti. kun tänään noin neljättäsadattakertaa tänään kylvettelin nuorimmaistani, en voinut olla hymyilemättä kun se hämmenteli lapiolla vettä ämpärissä. se ilo ja riemu veden räiskynnästä tarttui myös märkänaamaiseen mammaan. kuinka upeita voi perusasiat ollakaan kun sillä silmällä maailmaa katsoo.
voisin tietty marista siitä että on rankkaa etten nyt näe lapsia niin paljon, mutta en vaan jaksa vääntämällä vääntää asiaa negatiivisiksi. ne on ilosia ja rakastavia ja hyvällä päällä kun tuun kotiin. murun hoivaa ja rakkautta niitä kohtaan on julmetun kiva seurata vierestä.
mun rutiineihin kuuluu puuronkeitto, iltapesut, hyvänyön halit ja muut siinä missä jollekin dinkulle oma aika, netti, latte ja hesari tai dokaaminen, pokaaminen ja mokaaminen. kuka mistäkin tykkää. mä tykkään rutiineista, pörrösistä päistä, tahmasista naamoista, eläinkirjojen lukemisesta, maailman opettamisesta.
esikon isä tuskailee nuorimmaistensa iltanukutusten kanssa kertoi esikko. lapset valvoo herkästi kymmeneen, ja vanhemmat pipo kireellä niitä vieressä nukuttelee tunnin jos toisenkin. ja riitelee kenen vuoro on sitä ja tätä. esikon isästä on kummaa että meillä vaan lauletaan laulu, luetaan kirja ja jätetään mukulat sänkyyn. joo-o. onhan ne siellä protestoineetkin toisinaan, ja esikon isä moitti linjaani tiukaksi, mutta nuita ei ole ikinä jätetty hysteerisesti kiljumaan petiin. rauhallinen tutinanto ja "nyt on yö", vaikka sen miljoona kertaa yhden illan aikana on ajanut meidät tilanteeseen jossa illalla vanhemmatkin saa iltaisin relata. keskenään tai itsekseen.
ja arkirutiinithan on mulle tosi rakkaita, ehkä eheytän niillä etupäässä itseäni lapsuuden rajattomuuden ja epävarmuuden jälijltä, mutta ei kai sillä väliä mitkä perimmäiset motiivit on, jos elämästään nauttii just näin.
ja voin sanoa sen sata kertaa kysyjille että ei, tämä ei ole rankaa. kyllä, elän elämäni parasta aikaa. just nyt kun osa lapsista on pieniä. mä vaan ihmettelen sitä, että se on ihmisille niin ihmeen aihe.
ja joo. kahden naisen talous on ehkä jees myös lasten kanssa elellessä. en väitä että naiset olis luonnostaan empaattisia ja hoivaviettisiä, mutta tässä taloudessa menee nallekarkit suht tasan. koen luonnollisesti isompaa vastuuta pallopäistä koska mun sisältä ne on tähän maailmaan puserrettu, mutta toisaalta, kun ne on murunkin lapset, niin ne on sen lapset. mun ei tarvitsekaan kaikkea hoitaa ja vastuuta yksin kantaa. se on yks suuri onnellisuuden aihe.
yksi duunikaveri sanoi että vaatii paljon ihmiseltä ottaa toisen lapset omikseen. ja se on niin totta. mutta toisaalta mä itsekin ottaisin murun synnyttämät lapset ilolla vastaan. harmi vaan ettei niitä kuulemma ole tähän taloon tulossa. mutta luulisin että pystyisin kokemaan ne omakseni aivan samoin kun hää kokee nuo mun synnyttämät.
murulla on myös huomionarvoisia pointteja myös siitä, kuinka synnyttäjä saattaa emotionaalisesti sitouttaa lapsia itseensä, ja kuinka kannattaisi joskus kuunnella sitä järjen ääntä joka usein ei-synnyttäneellä on voimakkaampi kuin synnyttäjällä. meinkin soppa saattaisi olla asteen kitkerämpää jos en olisi itse antanut murun joskus järjellä jyrätä omia tuntemuksiani. siinä missä tämä mamma on aina hoitanut kotihommat natiseva lapsi sylissä, muru sanoo pojalle että nyt mami tekee ruokaa, mene leikkimään. se dramaattinen karjumiskohtaus jonka poika ilmoille päästää, saa mun hoivavietin heräämään, mutta murua vaan hymyilyttää. ja kas. turhautumisensa ulos huutanut poika palaa kotitöitä tekevän murun viereen kirjan kanssa, ja tyytyväisenä sitä murun vieressä tutkien antaa murun hoitaa kotihommat rauhassa. sama yöhuutojen kanssa, jos en olisi antanut sen hoitaa poikaa öisin, olisin samassa tilanteessa kun loppuunpalaneet kaksi naapuriani. joka inahdukseen kun hyppää, hypyttää poika sitten iän kaiken, ja yöunet jatkuu iänkaiken risaisina. ja sen olisin tosiaan tehnytkin niin, luulen. ilman tuota järjen ääntä. on totta että vauvan ainoa puhe kun on huuto, pitää osata herkistyä kuuntelemaan koska on "tosi" kyseessä. temperamenikäskään poika ei ole mennyt rikki siitä että sitä ei ole joka parusta nostettu syliin, vaikka mamma on ollut varma niin käyvän. järjen ääni on täällä se joka on taannut hyvät yöunet meille. ruokapäydässäkään poika ei mamilleen rieku, koska mami ei mene itku-retkuun niin helposti. siinä missä mä nostan teutaroivan ja karjuvan pikkumiehen syliin ja koitan hellästi lohduttaa, muru nostaa sen pään takakenosta pystyyn, katsoo silmiin ja kysyy "otatsä tätä puuroa?" ja ottaahan se. huuto loppuu samoin tein. mun sylittely ajaa sen vaan kiekumaan enempi, ja pomppimaan sylistä tuoliin, ja tuolista syliin kunnes puuro on syöty. mua siis yritetään emootiolla jojottaa.
seuraavan postauksen nimikkeellä "ihailemiani ihmisiä" kirjoitan varmaan murusta. aihetta ainakin olisi. melkein romaaniksi asti, luulen.
keskiviikko 19. tammikuuta 2011
ja vielä, sanon mä.
a) vanha lepakko haluais lähtee mun kanssa madeiralle vaeltamaan. oma eukko sanoi ei. uhkasi myös piestä kohta vanhan lepakon jos tommoset ehdotukset jatkuu, kielsin, koska mun iskää ja äiskää vanhempia ihmisiä ei käy pieksemän. sanon mä.
b) ihailemani työkaveri oli tänään huippu. pomo toi leipomaansa pullaa, ja II nappasi heti kättelyssä kaksi palaa. kun se sai torut huonosta käytöksestä ja siltä kysyttiin eikö ole opetettu että katsotaan ensin että kaikki saa yhden. se sanoi "mut on nimenomaan kasvatettu siihen, ja on mennyt vuosia oppia, että jos et ota mitä haluat, ja heti, niin jäät aina nuolemaan näppejäs. ja sit vituttaa. että otat vaan mitä haluat ja laitat ittes etusijalle, sillä pärjää elämässä." oikein! sanon mä.
c) emäntä osti trikoot. niitä sovitellessaan sanoi ettei ikinä menis ihmisten ilmoille ne jalassa. ja niinpä! sanon mä. on meinaan aika kuumottavat takapuoli ja reidet. kai mun on se treeneihin niissä laskettava, kun se ne sitä varten osti. mutta siinä raja. kotona saapi sitten pyöriä ne jalassa oikeen urakalla. sanon mä! uuh.
b) ihailemani työkaveri oli tänään huippu. pomo toi leipomaansa pullaa, ja II nappasi heti kättelyssä kaksi palaa. kun se sai torut huonosta käytöksestä ja siltä kysyttiin eikö ole opetettu että katsotaan ensin että kaikki saa yhden. se sanoi "mut on nimenomaan kasvatettu siihen, ja on mennyt vuosia oppia, että jos et ota mitä haluat, ja heti, niin jäät aina nuolemaan näppejäs. ja sit vituttaa. että otat vaan mitä haluat ja laitat ittes etusijalle, sillä pärjää elämässä." oikein! sanon mä.
c) emäntä osti trikoot. niitä sovitellessaan sanoi ettei ikinä menis ihmisten ilmoille ne jalassa. ja niinpä! sanon mä. on meinaan aika kuumottavat takapuoli ja reidet. kai mun on se treeneihin niissä laskettava, kun se ne sitä varten osti. mutta siinä raja. kotona saapi sitten pyöriä ne jalassa oikeen urakalla. sanon mä! uuh.
rullaa
ja hyvin rullaakin. huom. sisältää ällöttävää arjen hehkuttelua.
töissä ovat jo kyllästyneet kuulemaan mun hyvänpalvelun kodista.
joka päivä ilmaannun tyytyväisenä töihin emännän laittaman eväspaketin kanssa. muksut menee ajoissa nukkumaan, ja illat hiissaillaan hali-hali-pusi-pusi-meiningillä villasukkasillaan villapeiton alla kirjat kainalossa.
kasilta nukkumaan, puol kuus ylös ja aamulenkki.
osan viikkoa meen omissa rauhoissa töihin. luen liikennevälineissä.
töissä on ollut mukavaa. siellä on kivoja ihmisiä, ja tuntuu että olen oikealla alalla. saan puuhata ihmisten kanssa niiden parhaaksi ja haasteita ja onnistumisia piisaa.
niinä aamuina kun vien ruttunaaman, meillä on omat rutiinit, ja pulkka rutisee hangessa alamäkeen hienosti. joskus joudun sen myös hakemaan, mutta sitten kotimatka sujuu kivoja rupatellen.
poikuli oppii joka päivä jotakin uutta. ihana pikku tohottaja. mamin kanssa päivät menee sutjakkaasti ja hyvällä rutiinilla. poikuli on riemuissaan kun mamma tulee kotio, ja illat on täynnä iloa, riemua, leikkimistä ja halimista.
esikko on kiva ja avulias. on alkanut pyytää apua läksyissä, haluaa nyt nämä yläluokat suorittaa hyvin, että voi lukiopaikan valita mistä haluaa. lähemmä ysin keskiarvolla se alkaakin olemaan pala kakkua, mutta neiti vaatii itseltään "vähän enemmän". hyvä että on kunnianhimoa sanon mä.
nyt otan ruttunaaman kanssa kalakirjan esiin ja tutkitaan haita, mureenoita ja muita ihmeitä. sitten kuppi minttukaakaota, pari palaa suklaata, syliä ja yöunet. kyllä sit jaksaa. kun tää nyt rullaa, ni antaa rullata.
töissä ovat jo kyllästyneet kuulemaan mun hyvänpalvelun kodista.
joka päivä ilmaannun tyytyväisenä töihin emännän laittaman eväspaketin kanssa. muksut menee ajoissa nukkumaan, ja illat hiissaillaan hali-hali-pusi-pusi-meiningillä villasukkasillaan villapeiton alla kirjat kainalossa.
kasilta nukkumaan, puol kuus ylös ja aamulenkki.
osan viikkoa meen omissa rauhoissa töihin. luen liikennevälineissä.
töissä on ollut mukavaa. siellä on kivoja ihmisiä, ja tuntuu että olen oikealla alalla. saan puuhata ihmisten kanssa niiden parhaaksi ja haasteita ja onnistumisia piisaa.
niinä aamuina kun vien ruttunaaman, meillä on omat rutiinit, ja pulkka rutisee hangessa alamäkeen hienosti. joskus joudun sen myös hakemaan, mutta sitten kotimatka sujuu kivoja rupatellen.
poikuli oppii joka päivä jotakin uutta. ihana pikku tohottaja. mamin kanssa päivät menee sutjakkaasti ja hyvällä rutiinilla. poikuli on riemuissaan kun mamma tulee kotio, ja illat on täynnä iloa, riemua, leikkimistä ja halimista.
esikko on kiva ja avulias. on alkanut pyytää apua läksyissä, haluaa nyt nämä yläluokat suorittaa hyvin, että voi lukiopaikan valita mistä haluaa. lähemmä ysin keskiarvolla se alkaakin olemaan pala kakkua, mutta neiti vaatii itseltään "vähän enemmän". hyvä että on kunnianhimoa sanon mä.
nyt otan ruttunaaman kanssa kalakirjan esiin ja tutkitaan haita, mureenoita ja muita ihmeitä. sitten kuppi minttukaakaota, pari palaa suklaata, syliä ja yöunet. kyllä sit jaksaa. kun tää nyt rullaa, ni antaa rullata.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
täydet tumut
rakkauteni on periaatteen ihminen ja seisoo sanojensa takana. se on taas todistettu.
kertoi meinaan etukäteen haluavansa vetää perseet olalle, eli ns. täydet tumut. ja niin teki. suht ennätysajassa.
oli kiva ilta eilen.
ja musta oli äärettömän hellyttävää se yyberrakkaudellinen horjahteleva hömelö jonka talutin kylppäriin noin kello yksi halailemaan mun sijasta tuota valkoista arabialaista.
kertoi meinaan etukäteen haluavansa vetää perseet olalle, eli ns. täydet tumut. ja niin teki. suht ennätysajassa.
oli kiva ilta eilen.
ja musta oli äärettömän hellyttävää se yyberrakkaudellinen horjahteleva hömelö jonka talutin kylppäriin noin kello yksi halailemaan mun sijasta tuota valkoista arabialaista.
lauantai 15. tammikuuta 2011
äääh
äääh-äi-äi-äi.
tää on vaan niin mahtavaa!
ei riitä sanat kuvailemaan tätä tunnetta ja tilannetta.
tekisi mieli kiljua ja nauraa ja itkeä.
ei meinaa kuuppa tällä mammalla kestää.
kiitos maailmankaikkeudelle tästä ilosta ja tuosta ihmisestä.
ääääh. mie nii kuolen tähän.
uuu! i can't stand it!
tää on vaan niin mahtavaa!
ei riitä sanat kuvailemaan tätä tunnetta ja tilannetta.
tekisi mieli kiljua ja nauraa ja itkeä.
ei meinaa kuuppa tällä mammalla kestää.
kiitos maailmankaikkeudelle tästä ilosta ja tuosta ihmisestä.
ääääh. mie nii kuolen tähän.
uuu! i can't stand it!
viikonloppu
perjantai oli hieno päivä. palkkapäivä.
nauroinki töissä että on valtavan hienoa että niin kivoista puuhista maksetaan vielä suht kivasti rahaa mulle.
kotimatkalla kävelin veromodan läpi ja keräsin kasan itselle sopivaista vaatetta.
kävin ostamassa pullon luomuvalkkaria myös.
kotona pakkasin ruttunaaman ja sen kamat mamin mukaan. mami vei rutun g-tädille viikonloppukylään. mammaa ja mamia tulee kuulemma kova ikävä, mutta ilosena se lähti kovasti odottamalleen reissulle.
esikoinen lähti kykykatselmuksen kautta isälleen viikonlopuksi.
tänään kämppä hiljenee kokonaan kun poikuli lähtee kummilleen yökylään.
perjantai päätettiin vaahtokylpyyn, viinilasilliseen ja hitaiden tanssimiseen, ja kaikenlaiseen romanttiseen.
tänään, lauantaina, lähdetään aikuisten kesken vähän kaupungille. pitkästä aikaa. ja megabonuksena se, ettei normimeiningin mukaisesti tän mamman tarvikaan herää kuudelta su aamuna poikulin kanssa riekkumaan, kun poikuli tulee vasta päikkärien jälkeen kotiin.
musta on ihanaa kun on ihmisiä joille voi lapset laskea turvallisin mielin hoitoon toviksi. helppoa se ei mulle edelleenkään ole. mutta ihana on olla joskus myös murun kanssa ihan kaksin. ja tiedostan että näin pitäis ronskisti toimia vaan useemmin.
eilen just puhuttiin siitä, että kolme lasta on parisuhteelle ehkä helpompi, kun se että olis vaan se yksi. eilinen ilta oli naurettavan helppo. poika meni kuudelta nukkumaan, ja omaa aikaa aikuisilla kuuteen aamulla. se tuntui enemmän kuin ruhtinaalliselta. jos olisi vaan se yksi lapsi, tekis varmaan ongelmaa siitä aamuheräämisestä. näkis sellasia asioita isoina, jotka nyt painuu kaikessa arjen tohelluksessa pienempään mittakaavaan. aamulla poikuli herätti aamukiljumisella ainoastaan itsensä (ei kiukkusia ruttua ja esikkoa). ja nyt muru hoitelee ilolla sen aamutoimia.
jos meillä olis vaan toi esikko, mä varmaan märisisin sitä kuin se sluibailee kotihommista, ja kiukuttelee toisinaan. jos olis vaan ruttu, niin me oltais sen raivokohtausten ja ulinan kanssa jossain kasvatusneuvolassa. sen sijaan että tehdään tosi kovin itse töitä sen eteen, ja nähdään se vaan persoonallisena pikkuihmisenä. eikä poikulin huonoista unistakaan otettu ressiä (paitsi täällä foorumilla), vaan hoidettiin homma yhdessä ja hyvillä jaksuilla kotio. eipä ole tarvinnut vääntää kuka hoitaa poikaa, tai heräilee öisin, kun on pitänyt ruttuakin yöllä paimentaa. jotenki kun tietää että aina on jotaki hommaa, sulkee silmänsä pienemmiltä jutuilta.
yritän varmaan tässä sanoa että tää vaan on niin helppoa ja kivaa. lapset ei ole mitenkään esteinä tai rasitteina parisuhteelle, tai millekään. tuovat iloa, onnea ja vastuuta meille molemmille. hommia piisaa, mutta niistä molemmat tykkää.
eilen kylvyssä mentiin jo niin pitkälle että puhuttiin siitä neljännestä. hui. mutta ei vielä. ei vielä mitenkään suunnittelupohjalla, vaan muuten. mä olen todella ilonen ettei sitä ole poissuljettu ajatus tässä elämänkaaressa. koska haluan kunnioittaa puolisoni tahtoa, mutta rehellisesti sanottuna en ole vielä valmis luopumaan siitä ajatuksesta.
nauroinki töissä että on valtavan hienoa että niin kivoista puuhista maksetaan vielä suht kivasti rahaa mulle.
kotimatkalla kävelin veromodan läpi ja keräsin kasan itselle sopivaista vaatetta.
kävin ostamassa pullon luomuvalkkaria myös.
kotona pakkasin ruttunaaman ja sen kamat mamin mukaan. mami vei rutun g-tädille viikonloppukylään. mammaa ja mamia tulee kuulemma kova ikävä, mutta ilosena se lähti kovasti odottamalleen reissulle.
esikoinen lähti kykykatselmuksen kautta isälleen viikonlopuksi.
tänään kämppä hiljenee kokonaan kun poikuli lähtee kummilleen yökylään.
perjantai päätettiin vaahtokylpyyn, viinilasilliseen ja hitaiden tanssimiseen, ja kaikenlaiseen romanttiseen.
tänään, lauantaina, lähdetään aikuisten kesken vähän kaupungille. pitkästä aikaa. ja megabonuksena se, ettei normimeiningin mukaisesti tän mamman tarvikaan herää kuudelta su aamuna poikulin kanssa riekkumaan, kun poikuli tulee vasta päikkärien jälkeen kotiin.
musta on ihanaa kun on ihmisiä joille voi lapset laskea turvallisin mielin hoitoon toviksi. helppoa se ei mulle edelleenkään ole. mutta ihana on olla joskus myös murun kanssa ihan kaksin. ja tiedostan että näin pitäis ronskisti toimia vaan useemmin.
eilen just puhuttiin siitä, että kolme lasta on parisuhteelle ehkä helpompi, kun se että olis vaan se yksi. eilinen ilta oli naurettavan helppo. poika meni kuudelta nukkumaan, ja omaa aikaa aikuisilla kuuteen aamulla. se tuntui enemmän kuin ruhtinaalliselta. jos olisi vaan se yksi lapsi, tekis varmaan ongelmaa siitä aamuheräämisestä. näkis sellasia asioita isoina, jotka nyt painuu kaikessa arjen tohelluksessa pienempään mittakaavaan. aamulla poikuli herätti aamukiljumisella ainoastaan itsensä (ei kiukkusia ruttua ja esikkoa). ja nyt muru hoitelee ilolla sen aamutoimia.
jos meillä olis vaan toi esikko, mä varmaan märisisin sitä kuin se sluibailee kotihommista, ja kiukuttelee toisinaan. jos olis vaan ruttu, niin me oltais sen raivokohtausten ja ulinan kanssa jossain kasvatusneuvolassa. sen sijaan että tehdään tosi kovin itse töitä sen eteen, ja nähdään se vaan persoonallisena pikkuihmisenä. eikä poikulin huonoista unistakaan otettu ressiä (paitsi täällä foorumilla), vaan hoidettiin homma yhdessä ja hyvillä jaksuilla kotio. eipä ole tarvinnut vääntää kuka hoitaa poikaa, tai heräilee öisin, kun on pitänyt ruttuakin yöllä paimentaa. jotenki kun tietää että aina on jotaki hommaa, sulkee silmänsä pienemmiltä jutuilta.
yritän varmaan tässä sanoa että tää vaan on niin helppoa ja kivaa. lapset ei ole mitenkään esteinä tai rasitteina parisuhteelle, tai millekään. tuovat iloa, onnea ja vastuuta meille molemmille. hommia piisaa, mutta niistä molemmat tykkää.
eilen kylvyssä mentiin jo niin pitkälle että puhuttiin siitä neljännestä. hui. mutta ei vielä. ei vielä mitenkään suunnittelupohjalla, vaan muuten. mä olen todella ilonen ettei sitä ole poissuljettu ajatus tässä elämänkaaressa. koska haluan kunnioittaa puolisoni tahtoa, mutta rehellisesti sanottuna en ole vielä valmis luopumaan siitä ajatuksesta.
torstai 13. tammikuuta 2011
ihailemiani ihmisiä, osa 1.
mun on ihan pakko kertoa yhdestä mun työkaverista.
mä ihailen sitä aika varauksetta. se on yks niistä naisista jotka päivästä toiseen pitää työpaikalla melua, ja hölöttää mitä sylki suuhun tuo. sen porukoissa on haukuttu lesbot, ryssät ja ortodoksit kovaan ääneen, kunnes olen vieressä kommentoinut ettei ne asiat ihan noin ole. se on kysynyt suoraan mun lesboudesta, lastenhankinnasta, seksijutuista. uskonnosta, äitisuhteesta. perheestä. kaikesta. kysynyt kun kiinnostaa. kuunnellut tarkkaan.
se on kerrassaan nainen joka sanoo mielipiteensä suoraan, hyvät ja huonot asiat, ja pyytää suoraselkäisesti anteeksi kun huomaa mokanneensa. se on aina hyvällä tuulella. kovaääninen, sekatukkainen, iloluontoinen, viisikymppinen nainen.
se on rautaisessa kunnossa, ja sillä on mahtavat käsilihakset, kerrassan koko tyyppi on sutjakka ja reipas.
nauraa paljon. ja kovaa.
se ei ole mikään klassinen kaunotar, mutta pitää itseään arvossa ja juuri se tyytyväisyys itseen ja omaan olemukseen saa sen näyttämään mun silmissä kauniilta.
nainen hoitaa homman kun homman. sekä työssä että vapaa-ajalla.
se on äijämäinen ja ronski, mutta pukeutuu juhlaan naisellisesti.
on äärimmäisen ammattitaitoinen, mutta rento ja pidetty työssään.
järjestelmällinen, mutta huoleton.
tekee kaikkensa ihmisten parhaaksi, ja puolustaa pientä ihmistä koneiston rattaissa, mutta ei kanna töitä kotiin. auttaa jos pyydetään, ei tuputa osaamistaan väkisin muille.
se on neljän pojan yksinhuoltaja. heittänyt alkoholiin suunnanneen miehensä pellolle. ja pärjännyt mainiosti. pojistaan huolehtii leijonaemon lailla, ja toisaalla höyryää ja yrittää saada niitä omille jaloilleen.
miesystäväkin sillä on. joku prätkäheebo, joka laittaa sille ruokaa ja ajeluttaa ympäriinsä.
se istuu mun vieressä ruokapäydässä, aina samassa paikassa, sanoo ettei tässä kahvihuoneessa ole omia paikkoja, paitsi hänen ja hänen työparinsa omat. se syö joka päivä hirveitä määriä lihaa ja isoja kasoja kasviksia. juo kahvinsa mustana ja kuumana. ronskisti nappaa makeita pöydästä ensimmäisenä, että ehtii.
jonkun mielestä se voisi äänekkäänä ja ronskina naisena olla todella ärsyttäväkin, mutta mä ihailen sitä yli kaiken muun työporukan. tommonen mustakin tulee isona.
ammattitaitonen, suorasanainen, reilu.
viisas leijonaemo.
en kanna turhia murheita.
iloluontonen, rento, hauska.
hieno nainen!
mä ihailen sitä aika varauksetta. se on yks niistä naisista jotka päivästä toiseen pitää työpaikalla melua, ja hölöttää mitä sylki suuhun tuo. sen porukoissa on haukuttu lesbot, ryssät ja ortodoksit kovaan ääneen, kunnes olen vieressä kommentoinut ettei ne asiat ihan noin ole. se on kysynyt suoraan mun lesboudesta, lastenhankinnasta, seksijutuista. uskonnosta, äitisuhteesta. perheestä. kaikesta. kysynyt kun kiinnostaa. kuunnellut tarkkaan.
se on kerrassaan nainen joka sanoo mielipiteensä suoraan, hyvät ja huonot asiat, ja pyytää suoraselkäisesti anteeksi kun huomaa mokanneensa. se on aina hyvällä tuulella. kovaääninen, sekatukkainen, iloluontoinen, viisikymppinen nainen.
se on rautaisessa kunnossa, ja sillä on mahtavat käsilihakset, kerrassan koko tyyppi on sutjakka ja reipas.
nauraa paljon. ja kovaa.
se ei ole mikään klassinen kaunotar, mutta pitää itseään arvossa ja juuri se tyytyväisyys itseen ja omaan olemukseen saa sen näyttämään mun silmissä kauniilta.
nainen hoitaa homman kun homman. sekä työssä että vapaa-ajalla.
se on äijämäinen ja ronski, mutta pukeutuu juhlaan naisellisesti.
on äärimmäisen ammattitaitoinen, mutta rento ja pidetty työssään.
järjestelmällinen, mutta huoleton.
tekee kaikkensa ihmisten parhaaksi, ja puolustaa pientä ihmistä koneiston rattaissa, mutta ei kanna töitä kotiin. auttaa jos pyydetään, ei tuputa osaamistaan väkisin muille.
se on neljän pojan yksinhuoltaja. heittänyt alkoholiin suunnanneen miehensä pellolle. ja pärjännyt mainiosti. pojistaan huolehtii leijonaemon lailla, ja toisaalla höyryää ja yrittää saada niitä omille jaloilleen.
miesystäväkin sillä on. joku prätkäheebo, joka laittaa sille ruokaa ja ajeluttaa ympäriinsä.
se istuu mun vieressä ruokapäydässä, aina samassa paikassa, sanoo ettei tässä kahvihuoneessa ole omia paikkoja, paitsi hänen ja hänen työparinsa omat. se syö joka päivä hirveitä määriä lihaa ja isoja kasoja kasviksia. juo kahvinsa mustana ja kuumana. ronskisti nappaa makeita pöydästä ensimmäisenä, että ehtii.
jonkun mielestä se voisi äänekkäänä ja ronskina naisena olla todella ärsyttäväkin, mutta mä ihailen sitä yli kaiken muun työporukan. tommonen mustakin tulee isona.
ammattitaitonen, suorasanainen, reilu.
viisas leijonaemo.
en kanna turhia murheita.
iloluontonen, rento, hauska.
hieno nainen!
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
oh my
onpa taas elämä kivaa.
kivut on laantuneet. samoin horation mökötys.
töissä futaa kivasti. tuntuu että olen päässyt sisään systeemiin oikeen hyvin.
tuumasin että vanhan lepakon apuakin saan käyttää, ja annan sille hommia just niinkun tykkään. kai se osaa itse sanoa jos alkaa mun kanssa työnteko tympimään.
madonna-lempinimikin kuulostaa korvaan kivommalta kun aikaisemmat ankeuttaja ja kersantti.
mun suureksi riemuksi mein duunipaikan old-school-heterot on miettineet josko kannattais vaihtaa suuntausta, mulla kun on niin lesoiltavan hyvä palvelu kotona.
poika on ihan riemumielillä kun tulen töistä. ilta kuluu sylitellessä ja erilaisia kikatus-riehumisleikkejä leikkiessä. koti kun on kunnossa ja koirat viety, niin mun tehtäväksi jää ainostaan riemuita sen ja rutun kanssa kunnes ne menee nukkumaan. not bad.
horatiokin on ylionnellinen kun saa öisin nukkua, päivällä duunit on kerrassaan rakastettavia ja työnantaja riemukas, hyvinnukkuva ja maailman mainioin pikku poikuli.
hauska tapaus sattui tänään kun vanha lepakko tuli kysymään multa että kuka on "xxx xxx", vastasin sen olevan mun setä, että kuinka niin. niin se kertoi löytäneensä sen nimen kaiverrettuna yhteen vanhaan penkkiin mein työpaikan alaisessa käytävässä. voitteko kuvitella?!
jopa alkoi legenda lentämään. mähän en sitä ole sinne käynyt kaivertamassa! niinkun se lepakko luuli. mistä se on sinne ilmaantunut? siinäpä mysteeri!
joko isäni veljineen on leikkinyt siellä ennenmuinoin.
tai joku setäni ihailija on sen sinne käynyt raapustamassa. ennenmuinoin.
tai saman nimisen ukkini serkun (kuuluisa urheilutähti oli se mies tässä kaupungissa) fani sen on sinne raapustanut. mikä lienee todennäköisintä. siinä naapurin urheilupyhätössä kun on kyseistä lajia kovastikin touhuttu, aikanaan.
tai viimeisin, ja hulvattomin mahdollisuus on tietty se, että sukumme mafiakytkökset vartioi ja pitää mua silmällä, ja on käyneet jättämässä mulle merkkinsä. voi kazakstanin andrei! tiedän että olet siellä! *wirn*
p.s. haluaisin sunnuntaina piipahtaa ah-niin-kornin-kuulosille-häämessuille. ehdotinkin muka-tuntemalleni hauwerinelle josko se lähtis mun seuraks kattomaan heteroiden hullutteluja sillä silmällä. meinaan sillä lesbon silmällä. hihihi.
kivut on laantuneet. samoin horation mökötys.
töissä futaa kivasti. tuntuu että olen päässyt sisään systeemiin oikeen hyvin.
tuumasin että vanhan lepakon apuakin saan käyttää, ja annan sille hommia just niinkun tykkään. kai se osaa itse sanoa jos alkaa mun kanssa työnteko tympimään.
madonna-lempinimikin kuulostaa korvaan kivommalta kun aikaisemmat ankeuttaja ja kersantti.
mun suureksi riemuksi mein duunipaikan old-school-heterot on miettineet josko kannattais vaihtaa suuntausta, mulla kun on niin lesoiltavan hyvä palvelu kotona.
poika on ihan riemumielillä kun tulen töistä. ilta kuluu sylitellessä ja erilaisia kikatus-riehumisleikkejä leikkiessä. koti kun on kunnossa ja koirat viety, niin mun tehtäväksi jää ainostaan riemuita sen ja rutun kanssa kunnes ne menee nukkumaan. not bad.
horatiokin on ylionnellinen kun saa öisin nukkua, päivällä duunit on kerrassaan rakastettavia ja työnantaja riemukas, hyvinnukkuva ja maailman mainioin pikku poikuli.
hauska tapaus sattui tänään kun vanha lepakko tuli kysymään multa että kuka on "xxx xxx", vastasin sen olevan mun setä, että kuinka niin. niin se kertoi löytäneensä sen nimen kaiverrettuna yhteen vanhaan penkkiin mein työpaikan alaisessa käytävässä. voitteko kuvitella?!
jopa alkoi legenda lentämään. mähän en sitä ole sinne käynyt kaivertamassa! niinkun se lepakko luuli. mistä se on sinne ilmaantunut? siinäpä mysteeri!
joko isäni veljineen on leikkinyt siellä ennenmuinoin.
tai joku setäni ihailija on sen sinne käynyt raapustamassa. ennenmuinoin.
tai saman nimisen ukkini serkun (kuuluisa urheilutähti oli se mies tässä kaupungissa) fani sen on sinne raapustanut. mikä lienee todennäköisintä. siinä naapurin urheilupyhätössä kun on kyseistä lajia kovastikin touhuttu, aikanaan.
tai viimeisin, ja hulvattomin mahdollisuus on tietty se, että sukumme mafiakytkökset vartioi ja pitää mua silmällä, ja on käyneet jättämässä mulle merkkinsä. voi kazakstanin andrei! tiedän että olet siellä! *wirn*
p.s. haluaisin sunnuntaina piipahtaa ah-niin-kornin-kuulosille-häämessuille. ehdotinkin muka-tuntemalleni hauwerinelle josko se lähtis mun seuraks kattomaan heteroiden hullutteluja sillä silmällä. meinaan sillä lesbon silmällä. hihihi.
tiistai 11. tammikuuta 2011
hyväksikäyttöä
se madonna-look-alike-juttu oli silmät ja kasvot. ei käsivarret niinko toivoin! hitto. pitää heiluttaa lisää kahvakuulaa siis. murr.
no ei siinä mitään. nää silmät on ihan kätsyt. mua vaan rupes aamulla mietityttään onko oikeesti kauheeta käyttää naisellisia avuja saadakseen haluamansa?
yhdessä työpaikassa mut aina lähetettiin ison pomon juttusille, kun parilla räpsytyksellä ja hymyllä sai irtomaan määrärahoja vaikka ja mihin. siinä työpaikassa apua sai nätisti pyytämällä myös vaikka ja keltä kolleegalta. se oli hienoa, sain vaan kateellisemmilta haukut heteromaisesta toiminnasta, mutta eipä haitannut kun kaikki oli yksikön hyväksi kotiinpäin.
noh. nyt siis nykyinen työparini saikuttaa urakalla. se on ollut sellanen aina, että jossain on kremppaa koko ajan. mutta esimieheni mukaan vaan hullummaksi menee. tyyppi, josta oikeesti ihmisenä kyllä tykkään, on poissa töistä harva se viikko.
ja siis, onhan mulla se vanha lepakkoapuri. kuuluu siis mun toimenkuvaan pyytää sitä tekemään asioita, koska mä olen (kröhöm) korkeemmin koulutettu, mutta musta ei ole kyllä tälläseen ylempään asemaan ollenkaan. ystävällisen hymyn ja silmäniskun kera kun pyytää, niin asiat tapahtuu heti. lepakko on perusteellinen ja ahkera, ja tekee näköjään ilolla vaikka ja mitä perusjuttuja joita en ehdi tai muista.
mulla on psyykessä ehkä vikaa, mutta musta oli hiton nöyryyttävää että jo toista viikkoa tyyppi auttaa mua kaikessa ja on ylen ystävällinen, ja sitten se vielä raahaa mulle niitä hiton eväitä. mä pelkään että mä käytän mun ripsiä ja ystävällisyyttä jotenkin hyväksi tässä saadakseni itselleni etuja ja apuja. ne hiton-hiton eväät. mä olen sanonut etten tartte mitään. hmh. mä en ole tottunut tämmöseen, ja kiitollisuuden sijasta olen jotenkin vähän huonolla omatunnolla.
mä draftasin sen toiselle työntekijälle jolla on nyt ihan hiton rankkaa ihan oikeesti kun mun työpari jäi pois, mutta mistä lyödään vetoa niin se on aamulla siellä taas mun apuna. vaikka on asioita joista selviisin yksinkin. ottaako apua vastaan kun se kävele perässä? onko sit joku hyväksikäyttäjä? vai pahotanko sen mielen sanomalla pärjääväni helvetin hienosti itsekin?
no ei siinä mitään. nää silmät on ihan kätsyt. mua vaan rupes aamulla mietityttään onko oikeesti kauheeta käyttää naisellisia avuja saadakseen haluamansa?
yhdessä työpaikassa mut aina lähetettiin ison pomon juttusille, kun parilla räpsytyksellä ja hymyllä sai irtomaan määrärahoja vaikka ja mihin. siinä työpaikassa apua sai nätisti pyytämällä myös vaikka ja keltä kolleegalta. se oli hienoa, sain vaan kateellisemmilta haukut heteromaisesta toiminnasta, mutta eipä haitannut kun kaikki oli yksikön hyväksi kotiinpäin.
noh. nyt siis nykyinen työparini saikuttaa urakalla. se on ollut sellanen aina, että jossain on kremppaa koko ajan. mutta esimieheni mukaan vaan hullummaksi menee. tyyppi, josta oikeesti ihmisenä kyllä tykkään, on poissa töistä harva se viikko.
ja siis, onhan mulla se vanha lepakkoapuri. kuuluu siis mun toimenkuvaan pyytää sitä tekemään asioita, koska mä olen (kröhöm) korkeemmin koulutettu, mutta musta ei ole kyllä tälläseen ylempään asemaan ollenkaan. ystävällisen hymyn ja silmäniskun kera kun pyytää, niin asiat tapahtuu heti. lepakko on perusteellinen ja ahkera, ja tekee näköjään ilolla vaikka ja mitä perusjuttuja joita en ehdi tai muista.
mulla on psyykessä ehkä vikaa, mutta musta oli hiton nöyryyttävää että jo toista viikkoa tyyppi auttaa mua kaikessa ja on ylen ystävällinen, ja sitten se vielä raahaa mulle niitä hiton eväitä. mä pelkään että mä käytän mun ripsiä ja ystävällisyyttä jotenkin hyväksi tässä saadakseni itselleni etuja ja apuja. ne hiton-hiton eväät. mä olen sanonut etten tartte mitään. hmh. mä en ole tottunut tämmöseen, ja kiitollisuuden sijasta olen jotenkin vähän huonolla omatunnolla.
mä draftasin sen toiselle työntekijälle jolla on nyt ihan hiton rankkaa ihan oikeesti kun mun työpari jäi pois, mutta mistä lyödään vetoa niin se on aamulla siellä taas mun apuna. vaikka on asioita joista selviisin yksinkin. ottaako apua vastaan kun se kävele perässä? onko sit joku hyväksikäyttäjä? vai pahotanko sen mielen sanomalla pärjääväni helvetin hienosti itsekin?
maanantai 10. tammikuuta 2011
myydään menkat
mä jotenkin teininä ajattelin että pitkät ja massiiviset kuukautiset auttais mua saamaan paljon lapsia. ja niinhän se meni. (mistähän bilsan tunnilta moinen totuus on ees päähän pälähtänyt?)
kaivoon on voinu sitävastoin heittää lupaukset naistenvaivojen rauhottumisesta lasten saannin jälkipeleissä. niinkun että kivut vähenis ja splätteri hyytyis.
pskan vtut.
mulla menee vaan hullummaksi.
jo se että saa vetää kipulääkityksen ylärajalla on aika kohtuutonta. eikä asiat ole niinkuin ennen. että ekapäivänä. vaan vähintään kolme ekaa päivää. enkä viitsi edes kertoa kauan vuoto kestää, saatikka paljonko sitä tulee. vois alkaa heikompaa hirvittää.
tän pvän saldo on reilut kaks ja puol tonnia kipulääkettä. lähes pyörtymys kivusta kun laadukkaiden tanskalaisten vaikutus loppui yllättäen kesken päivän.
puhumattkaan siitä punaisesta aallosta joka yllätti töihin päästessä. meni vaihtoon koko työvaatekerta. saamari. tarttis jotaki napakoita 32 kokosia mummoalkkareita. mistäs niitä saa? omat pöksyt pyörii jaloissa tän saamarin rimppautumisen takia. se yhdistettynä viimeseen "ei niin laadukkaaseen" kuukautissuojaan, ja loppu on historiaa. mahtaa pesulahenkilökunta ämistellä csi-aineistoon rinnastettavissa olevaa vaatekertaa siellä pyykkipussissa. varmaan on huomenna kuolemansyyntutkijat siellä ettimässä kadonnutta ruumista.
fakfakfak.
mun lapset on nyt ehkä tehty.
ostakaa ostakaa. saamarin kivuliaat ja runsaat menkat. kivaa on tasanen 28pv kierto. tasan.
sen sivutuotteena saattaa sit saada hiton siistejä ja sööttejä mukuloita. ja pään kerran kuussa sekasin buranalla, iprenillä, paramaxilla ja muilla vinkeillä medikamenteillä.
jos ei kukaan osta, niin myykää ees mulle joku sulamaton jääpuikko jonka voisin tunkea menkkojen alkaessa sinne minne ei aurinko paista, ja ottaa pois reilun viikon päästä. kylmä ehkä vähentäis kipua, ja joku juttu siellä vitutusta.
aaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrggggggggggggghhhhhhhhhhhhh!
kaivoon on voinu sitävastoin heittää lupaukset naistenvaivojen rauhottumisesta lasten saannin jälkipeleissä. niinkun että kivut vähenis ja splätteri hyytyis.
pskan vtut.
mulla menee vaan hullummaksi.
jo se että saa vetää kipulääkityksen ylärajalla on aika kohtuutonta. eikä asiat ole niinkuin ennen. että ekapäivänä. vaan vähintään kolme ekaa päivää. enkä viitsi edes kertoa kauan vuoto kestää, saatikka paljonko sitä tulee. vois alkaa heikompaa hirvittää.
tän pvän saldo on reilut kaks ja puol tonnia kipulääkettä. lähes pyörtymys kivusta kun laadukkaiden tanskalaisten vaikutus loppui yllättäen kesken päivän.
puhumattkaan siitä punaisesta aallosta joka yllätti töihin päästessä. meni vaihtoon koko työvaatekerta. saamari. tarttis jotaki napakoita 32 kokosia mummoalkkareita. mistäs niitä saa? omat pöksyt pyörii jaloissa tän saamarin rimppautumisen takia. se yhdistettynä viimeseen "ei niin laadukkaaseen" kuukautissuojaan, ja loppu on historiaa. mahtaa pesulahenkilökunta ämistellä csi-aineistoon rinnastettavissa olevaa vaatekertaa siellä pyykkipussissa. varmaan on huomenna kuolemansyyntutkijat siellä ettimässä kadonnutta ruumista.
fakfakfak.
mun lapset on nyt ehkä tehty.
ostakaa ostakaa. saamarin kivuliaat ja runsaat menkat. kivaa on tasanen 28pv kierto. tasan.
sen sivutuotteena saattaa sit saada hiton siistejä ja sööttejä mukuloita. ja pään kerran kuussa sekasin buranalla, iprenillä, paramaxilla ja muilla vinkeillä medikamenteillä.
jos ei kukaan osta, niin myykää ees mulle joku sulamaton jääpuikko jonka voisin tunkea menkkojen alkaessa sinne minne ei aurinko paista, ja ottaa pois reilun viikon päästä. kylmä ehkä vähentäis kipua, ja joku juttu siellä vitutusta.
aaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrggggggggggggghhhhhhhhhhhhh!
ah, maanantai
kaksi kuoli.
yksi löi.
meinasin pyörtyä menkkakipujen takia.
työpari valittaa ja saikuttaa.
muru unohti hakea rutun.
paska päivä. tyypillinen maanantai.
jos positiivista haetaan, niin
a) vanha lepakko on kelpo duunari. auttaa kaikessa missä voi. hoitaa hommansa tunnollisesti, ja tekee pikkujuttuja mun puolesta. ei siis hullumpi lisä tiimiin työn sujuvuuden kannalta.
b) työkaveri kaivoi kaapista kunnon dropit. kipu lähti, tuli mukava pössis.
c) uusi duunikaveri mietti mistä tuntee mut. keksihän se viimein. näytän töissä aivan madonnalta. siitä se kuulemma johtuu. (salli mun nauraa!) (piristi silti.)
yksi löi.
meinasin pyörtyä menkkakipujen takia.
työpari valittaa ja saikuttaa.
muru unohti hakea rutun.
paska päivä. tyypillinen maanantai.
jos positiivista haetaan, niin
a) vanha lepakko on kelpo duunari. auttaa kaikessa missä voi. hoitaa hommansa tunnollisesti, ja tekee pikkujuttuja mun puolesta. ei siis hullumpi lisä tiimiin työn sujuvuuden kannalta.
b) työkaveri kaivoi kaapista kunnon dropit. kipu lähti, tuli mukava pössis.
c) uusi duunikaveri mietti mistä tuntee mut. keksihän se viimein. näytän töissä aivan madonnalta. siitä se kuulemma johtuu. (salli mun nauraa!) (piristi silti.)
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
kartoitus
laitettuani lapset nukkumaan, seikkailin hetken terveyskeskus.fi sivustolla. täyttelin erilaisia testejä liittyen terveydentilaani.
tulokset ei yllättäneet mua lainkaan.
sain tietää olevani alipainoinen.
en saa kalsiumia riittävästi.
ruokatottumukseni ovat yleisestiottaen hyvät. tosin miinuksia siinä testissä sain suunnittelemattomuudesta kaupassa (!) ja siitä etten syö päivittäin hedelmiä ( en pidä hedelmistä, miksei kasvikset käy?). eli syömistottumukseni olivat oikeasti hyvät, näin tiedän. suunnitelmallisuuden puute ei suoraan tarkoita että heräteostokset olisi epäterveellisiä, hyvät kyselyn laatijat. en myöskään syö lautasmallin mukaisesti, koska syön kasvikseni kasviksena, lihan lihana. ei salaatteja eikä raasteita mulle. kiitos ja anteeksi.
itsetuntoni on kohdallaan.
enkä jäänyt kiinni depressioseulassa.
dementialaskuria en tohtinut tehdä. tuntuu ettei mikään pysy mielessä tätä nykyä.
saattaisin näillä elämäntavoilla elää 83 vuotiaaksi. (huom. jos lopettaisin satunnaisen typerän röökaamisen, olisi ennuste 88. ehkä kannattaisi siis.)
njaa.
kannattaa kokeilla, tosin tuloksiin kannattaa suhtautua maalaisjärjellä. suuntaa-antavia näkökulmia kuitenkin itseeni sieltä imin.
mä yritän nyt alkaa nauttia lisää kalsiumia ja niitä yäk-hedelmiä. ja heittää paheelliset tapani nurkkaan.
jep.
tulokset ei yllättäneet mua lainkaan.
sain tietää olevani alipainoinen.
en saa kalsiumia riittävästi.
ruokatottumukseni ovat yleisestiottaen hyvät. tosin miinuksia siinä testissä sain suunnittelemattomuudesta kaupassa (!) ja siitä etten syö päivittäin hedelmiä ( en pidä hedelmistä, miksei kasvikset käy?). eli syömistottumukseni olivat oikeasti hyvät, näin tiedän. suunnitelmallisuuden puute ei suoraan tarkoita että heräteostokset olisi epäterveellisiä, hyvät kyselyn laatijat. en myöskään syö lautasmallin mukaisesti, koska syön kasvikseni kasviksena, lihan lihana. ei salaatteja eikä raasteita mulle. kiitos ja anteeksi.
itsetuntoni on kohdallaan.
enkä jäänyt kiinni depressioseulassa.
dementialaskuria en tohtinut tehdä. tuntuu ettei mikään pysy mielessä tätä nykyä.
saattaisin näillä elämäntavoilla elää 83 vuotiaaksi. (huom. jos lopettaisin satunnaisen typerän röökaamisen, olisi ennuste 88. ehkä kannattaisi siis.)
njaa.
kannattaa kokeilla, tosin tuloksiin kannattaa suhtautua maalaisjärjellä. suuntaa-antavia näkökulmia kuitenkin itseeni sieltä imin.
mä yritän nyt alkaa nauttia lisää kalsiumia ja niitä yäk-hedelmiä. ja heittää paheelliset tapani nurkkaan.
jep.
lauantai 8. tammikuuta 2011
kyselyä
ja koska kyselyt on kivoja, niin sivupalkissa uusi!
rastia ruutuun niin pääsen speksaamaan nuita! kiitos!
rastia ruutuun niin pääsen speksaamaan nuita! kiitos!
oi martat! oi naiset!
mä olin valmistautunut viettämään ihanaista viikonloppua rakkaitteni kanssa...
niin voi PMS-perkele! mä vaan sanon.
alkuosa viikonloppua meni hienosti.
kunnes tänä aamuna tuli itku. sen syyn sain kerrottua ja sitten halittiin ja höpsittiin ja hiishiis. no sittenpä mua alkoi vituttamaan, ja sitä en pystynytkään heti avaamaan meillä asuvalle naishenkilölle. ja kun olin tovin yksinäni kärvistellyt, niin yritin, mutta eukkoperhanaahan asia ei siinä kohtaa enää kiinnostanut. ja sepäs mua raivostutti entisestään.
voi elämän rätinät.
siihen se sitten meni.
se kiva viikonloppu.
mä raivoan hetken ja sitten asia on valmis, mutta muru ei pääse sieltä planeetalta perse takaisin niin helposti.
saakeli tälläsiä naisia! on vaan alistuttava siihen kohtaloon että me reagoidaan asioihin niin eri tavoin. antaa horation olla perseplaneetalla. mun angstit meni jo ajat sitten. sen ei.
njaa.
jos ei pelkästään pahaa, niin jotakin hyvääkin.
me ollaan ihme marttoja kanssa. säksätyksen keskellä ja sen jälkeen, molemmat suut mutrussa puuhastelevat sitten omiaan. ja kämppä kiittää (ja kiiltää).
keittiö kuurattu.
kämppä imuroitu.
vessa pesty.
suihkuverho pesty. (koneessa!)
joka ikinen kippo ja kuppi kuurattu.
astiakaapit järkätty.(kyllä. lasit pönöttää viivasuorissa riveissä.)
koirien pyyhkeet pesty.
penskat kylvetetty.
kirjahylly järkätty.
niih.
ja hiton pms. kohta me siirrytään johonki kemialliseen peeämässän ehkäsyyn. hemmetti!
...mutta kuka täällä sitten puuhastelee noi hyödyttömyydet? en tiä. eikä kiinnostakaan. rauhaa tänne taloon tarvitaan. heti!
ja p.s. mulla on joku ihme juttu senkin kanssa, että kun toinen on äksy ja tuolla saavuttamattomissa, nii sen kivemmalta ja rakkaammalta se näyttää. kun joutuu väkistenkin hiukka kauempaa katsomaan. pöh. kukahan mulle tän patologian avais? saakeli!
niin voi PMS-perkele! mä vaan sanon.
alkuosa viikonloppua meni hienosti.
kunnes tänä aamuna tuli itku. sen syyn sain kerrottua ja sitten halittiin ja höpsittiin ja hiishiis. no sittenpä mua alkoi vituttamaan, ja sitä en pystynytkään heti avaamaan meillä asuvalle naishenkilölle. ja kun olin tovin yksinäni kärvistellyt, niin yritin, mutta eukkoperhanaahan asia ei siinä kohtaa enää kiinnostanut. ja sepäs mua raivostutti entisestään.
voi elämän rätinät.
siihen se sitten meni.
se kiva viikonloppu.
mä raivoan hetken ja sitten asia on valmis, mutta muru ei pääse sieltä planeetalta perse takaisin niin helposti.
saakeli tälläsiä naisia! on vaan alistuttava siihen kohtaloon että me reagoidaan asioihin niin eri tavoin. antaa horation olla perseplaneetalla. mun angstit meni jo ajat sitten. sen ei.
njaa.
jos ei pelkästään pahaa, niin jotakin hyvääkin.
me ollaan ihme marttoja kanssa. säksätyksen keskellä ja sen jälkeen, molemmat suut mutrussa puuhastelevat sitten omiaan. ja kämppä kiittää (ja kiiltää).
keittiö kuurattu.
kämppä imuroitu.
vessa pesty.
suihkuverho pesty. (koneessa!)
joka ikinen kippo ja kuppi kuurattu.
astiakaapit järkätty.(kyllä. lasit pönöttää viivasuorissa riveissä.)
koirien pyyhkeet pesty.
penskat kylvetetty.
kirjahylly järkätty.
niih.
ja hiton pms. kohta me siirrytään johonki kemialliseen peeämässän ehkäsyyn. hemmetti!
...mutta kuka täällä sitten puuhastelee noi hyödyttömyydet? en tiä. eikä kiinnostakaan. rauhaa tänne taloon tarvitaan. heti!
ja p.s. mulla on joku ihme juttu senkin kanssa, että kun toinen on äksy ja tuolla saavuttamattomissa, nii sen kivemmalta ja rakkaammalta se näyttää. kun joutuu väkistenkin hiukka kauempaa katsomaan. pöh. kukahan mulle tän patologian avais? saakeli!
eka viikko
eilen illalla oli semmonen fiilis että teki mieli vetästä työviikon päätteeksi jotkut teinikännit. mulla on alkoholin kanssa semmonen positiivinen ongelma, etten saa ikinä itseäni nykästyä kunnon känniin. pari kertaa olen vahingossa joutunut humalaan asti, mutta yleensä puoliltaöin alan kiskoa hanavettä.
ja muutenkaan miten tämmönen kiltti kotiäiti nyt mitään teinikännejä vetäsisi? edes perjantain kunniaksi.
tyydyin iltalenkkiin koiran kanssa, ja kevyeeseen kahvakuulan heilutteluun. ja päälle kuuma suihku.
käperryin sitten kirjan kanssa muruni kainaloon ja käytiin unille ennen yhdeksää. tosi villiä kerrassan. tällästähän tämä on.
ensiviikonlopuksi ollaan varattu lastenvahti, siltä varalta että tekis mieli lähteä murusen kanssa nappaamaan yhdet kaupungille. saa vaan nähdä tuleeko ensinkään lähdettyä sittenkään.
työviikko meni kivasti. tykkään olla siellä, ja alkaa tuntumaan etten pois olisi ollut paria viikkoa kauempaa. vanha lepakko raahaa mulle ruokalasta kaikenmaailman eväitä, puuttuu mun alusvaatepolitiikkaan ja hössöttää muutenkin kintereillä. se kyseli myös onko puolisoni mustasukkasta sorttia, ja kerroin sen olevan, että saisin hetken rauhaa. loppuviikon vanha lepakko jännitteli josko emäntä tulee mun kintereillä töihin laittamaan sen kuriin. ja varmasti tuleekin jossei se vanha lepakko muuten rauhoitu.
kotona kaikki rauhallista. pojan reagointi mun töihinmenoon on jäänyt laimeaksi. hyvin se tuntuu mamin kanssa kotona pärjäävän. ruttunaama oli alkuviikon hakenut rajojaan. mutta loppuviikosta oli sekin jo paikkansa löytänyt.
suurena plussana koko touhussa on valmis lämmin ruoka joka mua, rasittunutta duunaria, täällä kotona odottaa joka iltapäivä. erinomaista kotiruokaa jota mun kroppa huutaa jo kotimatkan alussa. mun syömisvaikeudet on kääntyneet työn aloituksen jälkeen sairaaseen näläntunteeseen, ja nyt ruoka uppoaa loistavasti.
niinkun aiemmin epäilinkin. hyvin tää sujuu.
ja muutenkaan miten tämmönen kiltti kotiäiti nyt mitään teinikännejä vetäsisi? edes perjantain kunniaksi.
tyydyin iltalenkkiin koiran kanssa, ja kevyeeseen kahvakuulan heilutteluun. ja päälle kuuma suihku.
käperryin sitten kirjan kanssa muruni kainaloon ja käytiin unille ennen yhdeksää. tosi villiä kerrassan. tällästähän tämä on.
ensiviikonlopuksi ollaan varattu lastenvahti, siltä varalta että tekis mieli lähteä murusen kanssa nappaamaan yhdet kaupungille. saa vaan nähdä tuleeko ensinkään lähdettyä sittenkään.
työviikko meni kivasti. tykkään olla siellä, ja alkaa tuntumaan etten pois olisi ollut paria viikkoa kauempaa. vanha lepakko raahaa mulle ruokalasta kaikenmaailman eväitä, puuttuu mun alusvaatepolitiikkaan ja hössöttää muutenkin kintereillä. se kyseli myös onko puolisoni mustasukkasta sorttia, ja kerroin sen olevan, että saisin hetken rauhaa. loppuviikon vanha lepakko jännitteli josko emäntä tulee mun kintereillä töihin laittamaan sen kuriin. ja varmasti tuleekin jossei se vanha lepakko muuten rauhoitu.
kotona kaikki rauhallista. pojan reagointi mun töihinmenoon on jäänyt laimeaksi. hyvin se tuntuu mamin kanssa kotona pärjäävän. ruttunaama oli alkuviikon hakenut rajojaan. mutta loppuviikosta oli sekin jo paikkansa löytänyt.
suurena plussana koko touhussa on valmis lämmin ruoka joka mua, rasittunutta duunaria, täällä kotona odottaa joka iltapäivä. erinomaista kotiruokaa jota mun kroppa huutaa jo kotimatkan alussa. mun syömisvaikeudet on kääntyneet työn aloituksen jälkeen sairaaseen näläntunteeseen, ja nyt ruoka uppoaa loistavasti.
niinkun aiemmin epäilinkin. hyvin tää sujuu.
tiistai 4. tammikuuta 2011
elossa ollaan
hintsusti.
aivot on täysin lamassa.
perustyö menee hyvin, tuun ihmisten kanssa niin hyvin toimeen. kirjalliset sensijaan on ihan kateissa. hirvee ressi kun ensinmainittua on vaikea tehdä jos jälkeenmainittu tökkii, ja aivoihin ei jää mitään muistijälkeä vaikka kuinka lukisin, tarkistaisin ja tarkistaisin tarkistuksiani.
mä niin toivon että se alkaa sujua, ja jostain tuolta kovalevyltä vapautuu tilaa tohon töiden kirjalliseen puoleen.
työkaverit on aivan mielettömiä, ja tuntuu etten olis ollukaan poissa ollenkaan. tosi mukavia ja ottivat heti taas omakseen mut.
mein oma tiimikin on kasvanut yhdellä (nyreellä vanhalla) lepakolla, mutta siitä onkin tullut mun bestis. auttaa kaikessa, kävelee perässä kertomassa nälkämäänlapsi-vitsejä viitaten mun ulkomuotoon, ja raahaa mulle ruokalasta hedelmiä. tästä kuulette vielä.
emäntä on kotona elementissään. hyvää ruokaa on valmiina kun tulen töistä. lapset ilosia, ulkoilutettuja ja hyvinhoidettuja. pyykkikone laulaa. mikäs mun tässä työläistä leikkiessä. poikuli vähän natisee ja roikkuu sylissä kun olen kotona, mutta ei missään nimessä rasitteeksi asti. eilen illalla kun pakkasin sitä unipussiin, tuli itku silmään kun ajattelin että vasta seuraavana iltapvänä nähdään. onneksi pikkuherran sisäinen kello ei pettänyt tälläkään kertaa, ja puoli kuusi se oli täällä mulle huomenia ja hyviä töitä toivottamassa.
niinkun sanoin, kyllä tää tästä.
kyllä tää tästä.
vaihtelu virkistää sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.
nappasin esikon ulosannista seuraavan lainin (salaa, hyi!) "Kun äiti lähti tänää pitkästä aikaa töihin ja äitipuoleni jäi kotiin, muuttui meijän perheen elämä kertaheitolla. Kukaan ei enää oo töissä öitä, äiti tulee olee aina töissä ja syksyllä kukaan ei enää kauheesti o kotona."
eikai se noin lohdutonta sentään ole? eihän?
esikoiseni pillitti mun työuran alussa että olen aina töissä, ja kun jäin rutun kanssa kotiin, se valitti että olen aina kotona ja tiellä. nyt kun olen töissä. olen sen mielestä aina siellä, enkä ikinä käytettävissä... puuh. teinit! mikään ei kelpaa.
aivot on täysin lamassa.
perustyö menee hyvin, tuun ihmisten kanssa niin hyvin toimeen. kirjalliset sensijaan on ihan kateissa. hirvee ressi kun ensinmainittua on vaikea tehdä jos jälkeenmainittu tökkii, ja aivoihin ei jää mitään muistijälkeä vaikka kuinka lukisin, tarkistaisin ja tarkistaisin tarkistuksiani.
mä niin toivon että se alkaa sujua, ja jostain tuolta kovalevyltä vapautuu tilaa tohon töiden kirjalliseen puoleen.
työkaverit on aivan mielettömiä, ja tuntuu etten olis ollukaan poissa ollenkaan. tosi mukavia ja ottivat heti taas omakseen mut.
mein oma tiimikin on kasvanut yhdellä (nyreellä vanhalla) lepakolla, mutta siitä onkin tullut mun bestis. auttaa kaikessa, kävelee perässä kertomassa nälkämäänlapsi-vitsejä viitaten mun ulkomuotoon, ja raahaa mulle ruokalasta hedelmiä. tästä kuulette vielä.
emäntä on kotona elementissään. hyvää ruokaa on valmiina kun tulen töistä. lapset ilosia, ulkoilutettuja ja hyvinhoidettuja. pyykkikone laulaa. mikäs mun tässä työläistä leikkiessä. poikuli vähän natisee ja roikkuu sylissä kun olen kotona, mutta ei missään nimessä rasitteeksi asti. eilen illalla kun pakkasin sitä unipussiin, tuli itku silmään kun ajattelin että vasta seuraavana iltapvänä nähdään. onneksi pikkuherran sisäinen kello ei pettänyt tälläkään kertaa, ja puoli kuusi se oli täällä mulle huomenia ja hyviä töitä toivottamassa.
niinkun sanoin, kyllä tää tästä.
kyllä tää tästä.
vaihtelu virkistää sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki.
nappasin esikon ulosannista seuraavan lainin (salaa, hyi!) "Kun äiti lähti tänää pitkästä aikaa töihin ja äitipuoleni jäi kotiin, muuttui meijän perheen elämä kertaheitolla. Kukaan ei enää oo töissä öitä, äiti tulee olee aina töissä ja syksyllä kukaan ei enää kauheesti o kotona."
eikai se noin lohdutonta sentään ole? eihän?
esikoiseni pillitti mun työuran alussa että olen aina töissä, ja kun jäin rutun kanssa kotiin, se valitti että olen aina kotona ja tiellä. nyt kun olen töissä. olen sen mielestä aina siellä, enkä ikinä käytettävissä... puuh. teinit! mikään ei kelpaa.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
oi aamua!
tulin tänne vaan kiljumaan aamuturhautumistani!
poika heräsi noin kello neljä kiekumaan, ja nukuttelin sitä muutamat tovit. sitten tuli emäntä koirien kanssa ulkoota, ja nukutteli poikaa. ja kun se lähti duuniin, minä taas nukuttelin poikaa.
sitten simbsalabim. alistuin kohtalooni ja ajattelin alottaa aamun pojan kanssa vähän vaille kuusi, niin jo vain. silläaikaa kun kävin lataamassa kahvinkeittimen, sängyssään ölissyt poika simahti.
voi juukelis kuinka turhauttavaa-a---a---a-a! enhän mä enää saa unta.
hittojaks tässä sitten. mikstemuutettepäivitäblogejanneöisin!? iltasen blogikierroksen jälkeen ei ole mitään uutta luettavaa, hesarin on tauolla, kukaan ei o hereillä... valivalivalivali.
äst.
hyvää vuoden toistapäivää,
mun viimestä "loma"päivää kaikille meille!
[ottaa toisen mukin kahvia ja muutaman suklaan, jospa se tästä.]
poika heräsi noin kello neljä kiekumaan, ja nukuttelin sitä muutamat tovit. sitten tuli emäntä koirien kanssa ulkoota, ja nukutteli poikaa. ja kun se lähti duuniin, minä taas nukuttelin poikaa.
sitten simbsalabim. alistuin kohtalooni ja ajattelin alottaa aamun pojan kanssa vähän vaille kuusi, niin jo vain. silläaikaa kun kävin lataamassa kahvinkeittimen, sängyssään ölissyt poika simahti.
voi juukelis kuinka turhauttavaa-a---a---a-a! enhän mä enää saa unta.
hittojaks tässä sitten. mikstemuutettepäivitäblogejanneöisin!? iltasen blogikierroksen jälkeen ei ole mitään uutta luettavaa, hesarin on tauolla, kukaan ei o hereillä... valivalivalivali.
äst.
hyvää vuoden toistapäivää,
mun viimestä "loma"päivää kaikille meille!
[ottaa toisen mukin kahvia ja muutaman suklaan, jospa se tästä.]
lauantai 1. tammikuuta 2011
vanha vuosi, uusi vuosi
mä olen yrittänyt kirjottaa kauniisti viimevuodesta ja pohtia tulevaa. kirjotukset on "luonnos"-laatikossa, koska teksti on vaan taas käsittämätöntä liipalaapaa.
en mä muista juuri mitään viimevuodesta. en tiedä mitä odottaa tulevalta.
vuosi 2009 päättyi kihlaukseen ja pojan syntymään. voiko siitä pistää paremmaksi?
vuosi 2010 on ollut hektinen kotiäiteilyvuosi. arka on pyöritetty niin maan urakalla. pikkuvauvasta on tullut reipas pikkumies. sen kehityksen seuraaminen on aina yhtä vallottavaa ja vetää sanattomaksi. täällä on keitetty miljoona litraa puuroa, lämmitelty maitoa. herätty 365 kertaa kello kuusi aamulla. harrastettu yöjuoksuja noin tuplamäärä. nukuteltu, kylvetely, leikitty, haliteltu ja laulettu.
ruttua tarhan viety, ja sieltä haettu. auringonpaisteessa, sateessa, lumipyryssä ja pakkasessa. ulkoiltu pihalla, ystävien kanssa ja ilman. kuunteltu rutun hauskoja juttuja, selvitetty sen arkisotkuja. opetettu ja kerrattu miljoonasti kodin sääntöjä. raivottu ja rakastettu. paimennettu tyttöä yöllä omaan sänkyyn. katsottu lastenohjelmia ja eläindokkareita. käyty uimassa. tehty suuri elämysretki laivalle.
esikkoa on paimennettu elämän perusasioista. kuunneltu vaateanalyysejä tunteja. jaettu hauskoja juttuja koulusta, näytelmästä, elämästä. tavattu sen kavereita. koettu tekstarin välityksellä tanskasta sen ensisuudelma jonkun partasen mehikaanin kanssa. kuunnteltu iltaitkuja, angsteja ja huolia. lohdutettu. rakastettu. kielletty sitä huolehtimasta musta. seurattu sen kasvamista rakastamaan pikkusisariaan valtavasti.
murua on viime vuonna tuettu, ja sen puolesta turhaankin huolehdittu. mökötyksiä ja mykkyyksiä vastaanotettu. ja jopa riidellä räiskähdelty. rakastettu paljon ja kovaa. amsterdamissa seikkailtu. yhdessä kylvetty, lenkitelty, hiissailtu, juteltu. pinkkiä kuunneltu. ostarilla suudeltu. häitä suunniteltu. itkuja itketty, vaikeuksissa tuettu. vastuuta jaettu. pihalla tupakoitu.
itseeni olen hieman pettynyt. en olekaan se pitkäpinnainen hellä kotiäiti. joskus ärsyttää penskojen mellastus tosi kovin. ruttunaaman kanssa olen joutunut vääntämään enemmän kuin laki sallii. olen jopa sortunut korottamaan ääntä. siitä en itse tykkää yhtään. viime vuonna olen nukkunut vähän. jaksanut silti lapsia rakkaudella hoitaa. siihen olen äärimmäisen tyytyväinen. olen ressannut liikaa murun ihottumia, ja ottanut itseeni syytä joka ei siihen kuulu. vedin itseni pikku piippuun ihan vuoden lopussa, samalla kun petyin murun käytökseen ensimmäistä kertaa vakavasti. osasin pyytää apua. samalla muistin ketkä on mulle oman perheeni ohella tärkeitä ihmisiä. reissasin serkkujeni kanssa, ja selkeästi näki mistä puusta meit on tehty. samasta puusta. kaikki. äidin sairastuessa perheen merkitys on selkiintynyt muutenkin. äärimmäisen tyytyväinen olen omaan kehooni, joka pikkuista floppia lukuunottamatta on kantanut mut taas reippaasti yhden vuoden läpi. sairastelematta, kolottamatta. oppinut olen olemaan vähän epätäydellinen ja vetämään vähän rajoja. silti pyrin näyttämään tärkeille ihmisilleni paljonko heistä välitän. itseäni säästämättä.
olen varma että viime vuotta muistelen haikeudella ja lämmöllä myöhemmin. 2010 oli ihana perhevuosi, kaikki hitsautui kohdilleen. hieno palapelini. perhe, muru, esikko, ruttu, leijona. koti, työ, koulu, lomat. parisuhde, rakkaus, läheisyys, varmuus.
alkavaa vuotta tässä haistelen. muutoksen vuosi se tulee olemaan. ensin mä töihin, muru kotiin, sitten muru kouluun. esikko hakee lukioon. lomailla haluaisin yhdessä, rauhassa. esikon kripajuhlat on kesällä, sitten ehkä parisuhteen vakinaistamista, adoptiohommia, nimen muuttumista.
jokatapauksessa teemme vuodesta omannäköisemme. kiitos rakkaudesta perheelle. tsempeistä ja välittämisestä muille rakkaille, ja myötäelämisestä myös blogin kommentaattoreille.
täällä jatketaan samaa tuubaa!
onnellista alkavaa vuotta itsekullekin!
en mä muista juuri mitään viimevuodesta. en tiedä mitä odottaa tulevalta.
vuosi 2009 päättyi kihlaukseen ja pojan syntymään. voiko siitä pistää paremmaksi?
vuosi 2010 on ollut hektinen kotiäiteilyvuosi. arka on pyöritetty niin maan urakalla. pikkuvauvasta on tullut reipas pikkumies. sen kehityksen seuraaminen on aina yhtä vallottavaa ja vetää sanattomaksi. täällä on keitetty miljoona litraa puuroa, lämmitelty maitoa. herätty 365 kertaa kello kuusi aamulla. harrastettu yöjuoksuja noin tuplamäärä. nukuteltu, kylvetely, leikitty, haliteltu ja laulettu.
ruttua tarhan viety, ja sieltä haettu. auringonpaisteessa, sateessa, lumipyryssä ja pakkasessa. ulkoiltu pihalla, ystävien kanssa ja ilman. kuunteltu rutun hauskoja juttuja, selvitetty sen arkisotkuja. opetettu ja kerrattu miljoonasti kodin sääntöjä. raivottu ja rakastettu. paimennettu tyttöä yöllä omaan sänkyyn. katsottu lastenohjelmia ja eläindokkareita. käyty uimassa. tehty suuri elämysretki laivalle.
esikkoa on paimennettu elämän perusasioista. kuunneltu vaateanalyysejä tunteja. jaettu hauskoja juttuja koulusta, näytelmästä, elämästä. tavattu sen kavereita. koettu tekstarin välityksellä tanskasta sen ensisuudelma jonkun partasen mehikaanin kanssa. kuunnteltu iltaitkuja, angsteja ja huolia. lohdutettu. rakastettu. kielletty sitä huolehtimasta musta. seurattu sen kasvamista rakastamaan pikkusisariaan valtavasti.
murua on viime vuonna tuettu, ja sen puolesta turhaankin huolehdittu. mökötyksiä ja mykkyyksiä vastaanotettu. ja jopa riidellä räiskähdelty. rakastettu paljon ja kovaa. amsterdamissa seikkailtu. yhdessä kylvetty, lenkitelty, hiissailtu, juteltu. pinkkiä kuunneltu. ostarilla suudeltu. häitä suunniteltu. itkuja itketty, vaikeuksissa tuettu. vastuuta jaettu. pihalla tupakoitu.
itseeni olen hieman pettynyt. en olekaan se pitkäpinnainen hellä kotiäiti. joskus ärsyttää penskojen mellastus tosi kovin. ruttunaaman kanssa olen joutunut vääntämään enemmän kuin laki sallii. olen jopa sortunut korottamaan ääntä. siitä en itse tykkää yhtään. viime vuonna olen nukkunut vähän. jaksanut silti lapsia rakkaudella hoitaa. siihen olen äärimmäisen tyytyväinen. olen ressannut liikaa murun ihottumia, ja ottanut itseeni syytä joka ei siihen kuulu. vedin itseni pikku piippuun ihan vuoden lopussa, samalla kun petyin murun käytökseen ensimmäistä kertaa vakavasti. osasin pyytää apua. samalla muistin ketkä on mulle oman perheeni ohella tärkeitä ihmisiä. reissasin serkkujeni kanssa, ja selkeästi näki mistä puusta meit on tehty. samasta puusta. kaikki. äidin sairastuessa perheen merkitys on selkiintynyt muutenkin. äärimmäisen tyytyväinen olen omaan kehooni, joka pikkuista floppia lukuunottamatta on kantanut mut taas reippaasti yhden vuoden läpi. sairastelematta, kolottamatta. oppinut olen olemaan vähän epätäydellinen ja vetämään vähän rajoja. silti pyrin näyttämään tärkeille ihmisilleni paljonko heistä välitän. itseäni säästämättä.
olen varma että viime vuotta muistelen haikeudella ja lämmöllä myöhemmin. 2010 oli ihana perhevuosi, kaikki hitsautui kohdilleen. hieno palapelini. perhe, muru, esikko, ruttu, leijona. koti, työ, koulu, lomat. parisuhde, rakkaus, läheisyys, varmuus.
alkavaa vuotta tässä haistelen. muutoksen vuosi se tulee olemaan. ensin mä töihin, muru kotiin, sitten muru kouluun. esikko hakee lukioon. lomailla haluaisin yhdessä, rauhassa. esikon kripajuhlat on kesällä, sitten ehkä parisuhteen vakinaistamista, adoptiohommia, nimen muuttumista.
jokatapauksessa teemme vuodesta omannäköisemme. kiitos rakkaudesta perheelle. tsempeistä ja välittämisestä muille rakkaille, ja myötäelämisestä myös blogin kommentaattoreille.
täällä jatketaan samaa tuubaa!
onnellista alkavaa vuotta itsekullekin!
syy
tässä yksi niistä harvoista syistä miks on ihan kiva mennä duuniin. selkäsi kun käännät niin pikkumarakatti löytyy ihme paikoista. se koittaa uuniin, pöydälle, kirjahyllyyn. sohvasta puhumattakaan. sohvalle kiipeäminen olis ihan jees, sikälimikäli sohva ei olis niin hervottoman iso, että siinä mahtuu hyvin juoksemaan. meinaan reuna tulee yllättäen vastaan, ja ilmalennot on olleet aika komeita. muru saa sen tuhannen kertaa sanoa että "sohvalla ei juosta, istutaan". ja ottaa ne slaagit mitkä "just sain kiinni"-efekti voi vanhemmalle aiheuttaa. puuh.
p.s. poika haistaa varmasti että jotakin muutosta on tulossa. ei nuku kunnolla päiväunia, ei nuku kunnolla yöunia. kun käyn lohduttamassa ja tutittamassa, on vaikutus täysin toivotun vastainen. viimeyönä muru kävi sanomassa kerran, yhden kerran, että nukutaan, ja poika vaikeni. samoin päikyille menee noin tuhannen helpommin murun kanssa. hmh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)