perjantai 15. huhtikuuta 2011

äitiä vähän väsyttää

oho.
maha sanoi eilen poks. mielettömät vatsakrampit, vaikka näpistin ja join piimälitran töissä, tuli oksennus kun pääsin kotiin. ja itku.

mietinkin yks aamu että kohta mua alkaa varmaan väsyttämään, mutta maha ehti ensin.

muru teloi nilkkansa sunnuntaina treeneissä. sen jälkeen olen ollut koiranulkoilutusvastuussa. lastenvienti ja -hakuvastuussa (johon olen apua saanut kun olen pyytänyt, kiitos!). kauppavastuussa. (haluutteko arvata kuinka paljon tässä talossa litkitään esim. maitoa?) lisätään kiiresoppaan vielä vähän työstressiä, kun KAIKKI muut on olleet sairaana, niin että yksin teet neljän tai vähintään kolmen työt, niin vot! tosiaan huomasin että kohta varmaan väsyn, mutta sit alkoi krampit.

yksillä itkulla, kahdella litralla piimää ja litralla gefilus-mehua mä olen taas tolpillani.

suojeluhullu oli aamulla aika tiukkana kun vedin työkampetta niskaan. töihin ei kuulemma ollut asiaa, mut meninhän mä. siellä on ihmisiä jotka pitää hoitaa, kipristi vatsaa tai ei. eikä se kipu nyt niin pahaa ollut.
työt tuli tehtyä. nyt olen leponi ansainnut.

iloa aiheuttaa se että sain imustella koirankarvat matoilta uudella imurilla, ja se että työviikko on finaalissa, eikä vähiten se että kieppaan itseni murun kainaloon, ja parantelen kipeää mahaani uudella aino-jäätelöllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti