maanantai 25. huhtikuuta 2011

tuska ja ahdistus

niin, siitä viikonlopusta.
anoppilassa on kiva käydä. siellä saa mahan täyteen hyvää ruokaa liikauttamatta evääkään. mä niin söin itseni turvoksiin. ja anoppi on kertakaikkisen kiva ihminen. maalaisen lunki ja puhelias, tarvittaessa napakka ja suorasanainen. sen seurassa on kiva olla.

maalla oli myös täysi kesä. hilluttiin ulkona paitahihasillaan. poika näki ison i-ha-haan. ja traktoreita. (vaikkei ihan maaseudulla oltu ensinkään.)

päästiin murun kanssa kaksin saunaan, ja pieneksi parisuhdevinkiksi teille muille. pese rakkaasi selkä! se vaan on niin pieni ele, mutta oh! niin taivaallista.

ruttu pääsi murun siskolle yökylään ja siitä sirkukseen. sillä oli totaalisen mukavaa.

mutta tuo poika.
voi tuo poika.

sillä on nyt meneillään sellainen tuska ja ahdistus - kausi että oksat pois. jäppinen sitten päätti huutaa koko viikonlopun. kylhä mie sitä jaksan kuunnella, ja ergossa kantaa ees taas, mutta pojan ohella murua kävi sääliksi. se oli oikeen odottanut että äitinsä noi mukelot näkee, eikä olla pitkään aikaan käyty mummolassa. ja sitten poika on kiukkunen kun ampiainen ja huutaa ihan.koko.ajan. kivat sulle mummi, tässä me tullaan sua ilolla tapaamaan vähästä aikaa.

mä luulen että pojalla on eroahdistuksen uusi aalto meneillään. ja sitten vielä vieraaseen ympärisöön roilitaan.

muutenkaan nyt ei kelpaa kun mamma, mamma ja mamma. muiden on turha yrittääkään. ymmärrän että se tuntuu murusta pahalta, kun se tuota poikaa täällä päivisin hoitaa ja hyvin hoitaakin. mä luulen että ahdistukseen vaikuttaa se, että muru on ollut paljon töissä, kun mä olen vaihteeksi ollut kotona. ja harvoin ollaan koolla kaikki. se nyt vaan paniikissa tarrautuu johonkin. eli muhun.

molempia tosiaan käy sääliksi. ei auta poikaa kun sylitellä ja sylitellä. ja lohdutella ja lohdutella. kivaahan se on itseasiassa, läheisyys, meinaan. muruun auttaa vaan nyt psyykkaus, "tää kuule on nyt joku vaihe, sä oot sille ihan yhtä tärkeä kyllä". ja kyllä se siitä. toivottavasti pian. toivon.

mä tässä sitten mammavammasena yritän poikaa kantaa ja halia niin kauan että tulee kiintiö täyteen, ja annan murun hoitaa oman osuutensa kanssa. en tiedä miten itse suhtautuisin jos poika ei antais mun yhtään lohduttaa, enkä oikeen sylittäjäksi kelpais. se olis kova koulu mun sydämelle se.


sääliks ihan kävi tänään pikkumiestä kun se reippaana L-tädin kanssa läksi pihalle, ja kun huomasi ettei mamma ole messissä, niin juoksi koko aika rapun ovelle itkut silmässä. kotiin piti päästä.

voi pieni äkänen paarma. takiainen. kiukkusöpöliini. sääliö.

1 kommentti:

  1. Voi sitä pojua :( Jospa se tuosta helpottaa!

    Mä kirjoittelin pitkästä aikaa, ja kovasti kiinnostaisi just sun mielipide, teillä kun tuntuu tuo suhde olevan niin harmoninen ja sulla just sellainen asenne mitä itselleni kaipailen... Käypä lukemassa!

    VastaaPoista