"ja tänne ei lennä ykskään lasti." sanoi muru napakasti kun kerroin että hedelmöityshoitoklinikalta oli mulle soitettu. en saanut enää niitä kiinni, joten niiden asia jäi salamyhkäisyyden peittoon.
muru yritti ilmaista ettei tänne nyt mitään riskiä mistään lisääntymisestä oteta. vaikka ihan toisivat vauvansiemeniä ovelle asti.
joo, ei nyt.
eikä kuulemma myöhemminkään, kun sitten muru on jo vanha ja väsynyt.
plääh.
musta ihmisen, joka on vanhempainVAPAALLA on turha nurista lastenhoidon vaativuutta, tai moittia lapsimäärän kokoa. kivaahan se vaan on olla lölliä kotona, eikö? ja helppoa. siitäkin huolimatta että temperamentikkaat tihulaiset on äänen- ja kaaoksentuotoltaan lähes villipeto-kategoriaa. uhmiksella on tosiuhma. ja rajojaan hakeva, kiipeämään oppinut vuosikas se vasta onkin hauskaa seuraa kun kaikki harva "kielletty" puuha onkin kaikista kivintä.
no nauttikoon nyt! ei se vanhempainVAPAA ihan loppuelämää kestä...
ja
a) en usko että mun lopulliseen lapsimäärään vaikuttaa mikään muu kuin minä, minä ja minä. luulen että näin kolmen kanssa on hyvä, mutta on myös mahdollista että sekoan joskus uudelleen. tästä muru on ollut tietoinen alusta saakka. sille sitten ei voi mitään. vauvateille vai eriteille ratkotaan sitten jos tarve niin vaatii.
b) kun aikaa kuluu ja uhma ja reuhu väistyvät, ja meillä on täällä vaan sivistyneitä rauhallisia lukutoukkalapsukaisia rillit ja hiukset ojossa ja rauha maassa ja talo hiljaa, nii luulen että mahdollinen lapsiluvun lisäämisen puolestapuhuminen osuis antoisampaan maaperään. saas kattoa onko asialle edes tarvetta. vai alkaako sisarukset tai esikoinen poikimaan niin ettei mun tarvitse muuten kuumeilla...
helkatti. miksi ees näitä speksaan??? pitikö niiden nyt sieltä klinikalta käydä edes soittelemaan? no...tai yhden syyn voin arvata. haluaisivat multa jotakin. esmes munasoluja. jään odottamaan seuraavaa puhelua. ihan mielenkiintoisin fiiliksin.
Minä en tekisi sellaista valintaa, että hylkäisin toimivan parisuhteen lapsen takia, varsinkin jos olisin saanut jo kolme lasta.
VastaaPoistaMutta jokainen tekee elämässään omat ratkaisunsa.
T. Saila
ai susta jos on saanut jo kolme, niin on kohtuutonta vaatia enempää? njaa... jotkut voi niinkin ajatella toki.
VastaaPoistatää on just mun elämää, ja mä elän tätä tilanteen mukaan. joskus ajattelee että yks mahtuis vielä perheeseen ja sydämeen, joskus taas ei. musta about 30 vuotias on kohtuullisen nuori päättämään ettei ikinä enää koskaan saa/halua lapsia.
ehkä olen vaan pikaistuksissani aika raaka ja sanon turhan suoraan. edellinen suhde ei vaakakupissa paljoa painanut kun halusin lapsen. ja se oli fiksuin päätös mitä ikinä olen tehnyt. mikään ei korvaa mulle noita himpuloita.
tämä juttu kyllä painaa vaakakupissa aika tavalla, ja kunnoitan myös toisen mielipidettä nyt kun perhe on yhteinen. tiedän että käsissä on ton ihmisen suhteen jotakin ainutlaatuista. enkä tästä hevin luovu.
eiköhän me sopuun päästä jos asiasta aletaan puhumaan. joskus. tää vaan ei ollut se päivä jolloin sitä edes vakavasti mietitään, eikä se päivä tule ihan heti. muutenkaan en kauheasti asiaa speksaa nyt.
varoitus mun omapäisyydestä on annettu suhteen ekapäivinä, ja toinen on siitä tietoisena tähän lähetenyt. siitä lähdetään.
eikun juu. mielummin lasken toisen menemään, kun pakotan jonkun (itseni tai sen toisen) elämään elämää jota se ei tahdo.
kas, huomaan etten mä itsekään tiedä miten tää menisi jos oltais ihan eri linjoilla...? mutta ei kai tarvitsekaan. kun ei me oikeesti edes olla. uskon niin. toivon ja luotan.
siks tää on just niin erityistä. ei tämä sellaseen asiaan kaatuisi. ikinä. sen mä nyt kuitenkin sanon.
p.s. no joo.
VastaaPoistaei kannata menkkahöyryissä näitä pohtia. itkukshan se meni.
muru sanoo ettei vanhoilla päivillä adhd:itä enempiä tähän taloon. mäkin sanon että haluan sen kanssa olla joskus kaksinkin. silti vähän itkettää. ei tänään se ajatus ettei lapsia enää tulis, vaan se mahdollisuus että suhde loppuis moiseen ristiriitaan. mikshän sitä pitää ees käydä ajattelemaan?
no, aika näyttää. niinkun sanoin. näin on hyvä. piste tälle speksille on tässä. piste.
Mäkin luulen, ettei kaadu, mutta toisaalta, itse en kyllä osaa ajatella, että lapsi olisi joku, mitä MINÄ haluan - se halu on yhteinen, jaettu. En osaa ajatella lasta irrallisena suhteesta, perheestä (ehkä koska en ole joutunut koskaan ajattelemaan, olemaan omillani lapsen kanssa. mutta varsinkaan etukäteen - ja voi olla, että oppisin jos ois pakko). Mietin, että onkohan tää kokonaan sen määräämää, että meidän lapsi on geeneiltään kuitenkin yhtä paljon toista kuin mua, eli että tavallaan siks en pidä lapsia "mun" lapsina samalla lailla. Toisaalta, ei mulle ne geenit lapsessa mikään pakkomielle ole, eli muidenkin ns. tavara olis kyllä siihen tarkoitukseen kelvannut.
VastaaPoistaKaikkinensa, jotenkin tuntui murun kannalta kovalta luulta se, että voi joutua valitsemaan noinkin tiukoin ehdoin. Mutta toisaalta, jos olet sen alusta saakka sanonut, on se jo aikas reilua. Ja toisaalta, kuten jo sanoin, ehkäpä valintatilanteeseen ei kuitenkaan teillä ajauduta.
Hmm. Mähän en tavallaan edes tiedä, mikä mun mahdollinen lapsilukutoive olisi. Oli niin hilkulla, ettei saatu edes sitä yhtä, etten ikinä koskaan milloinkaan voisi tuntea, että haluan vielä jotain lisää. On niin kädet, syli ja sydän täynnä näistä. Ja meillä on selvä peli, että toinen ei missään nimessä ole valmis enää yhteenkään vauvaan, niin mä olen sitten tottunut täysin siihen ajatukseen ja kunnioitan sitä. Tuntuisi väärältä hinkua muuta, kun haluaa kuitenkin tästä yhteisestä elämästä parhaan ja onnellisimman mahdollisen.
Ja vielä...että oikein klinikalta soittelevat! :) Mä oon tässä puoltoista vuotta yrittänyt tavoittaa niitä ja kysellä meidän säilytettävistä, että mitä niille nyt vihdoin tehtäis. Ei saa kiinni ei millää, eikä kukaan ota yhteyttä.